Eihän työttömiä

Kyllä me kaikki teemme töitä. Kaikki mitä teet on työtä. Kun laitat ruokaa tai siivoat, on se työtä. Kun hoitelet lapsia tai käyt kaupassa, on se työtä.

Miksi ainoastaan työksi noteerataan kodin ulkopuolella, vieraalle tehty työ? Myös kotityöt ovat töitä.

Siinä sen huomaa, kotitöitä ei arvosta kukaan. Vaikka niskalimassa huhkit ja siivoat ym niin et teekkään töitä, olet "vain" kotona???
Mutta jos teet vieraalle ihmiselle kotitöitä, se noteerataan työksi? Aika outoa.
7518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meillä 70/80-luvulla muija oli lasten kanssa kotona. Pienipalkkaisen ihmisen ei kannattanut ajatellakaan päivähoitoa. Pienienl apsilisien lisäksi ei rahaa tullut hänelle penniäkään.
Eräässä yhteydessä pari svedumuijaa sanoivat meidän eukkoa luxusrouvaksi.
Luxus oli kaukana kun hoiti lapsihuushollin asiat ja siinä välissä vielä omakotirakennustyömaan materiaalihankinnat ja osan aputöistä.
Kävi todella työstä!!

Äänestä
  • Jep, mutta vaikka kävisit töissä kahdeksan tuntia päivässä, siitä huolimatta ne työt odottaa siellä kotona... Kotiäidin kohtalo on aika karmea, jos ukko jättää/pettää - eläkettäkään ei kerry samalla tavalla kuin työssäkäyvälle. Saksassa ukko joutuu maksamaan kotiäidille jotain korvausta perheelle uhratuista vuosista, Suomessa nainen putoaa tyhjän päälle.

    Äänestä

  • Mirjami kirjoitti:

    Jep, mutta vaikka kävisit töissä kahdeksan tuntia päivässä, siitä huolimatta ne työt odottaa siellä kotona... Kotiäidin kohtalo on aika karmea, jos ukko jättää/pettää - eläkettäkään ei kerry samalla tavalla kuin työssäkäyvälle. Saksassa ukko joutuu maksamaan kotiäidille jotain korvausta perheelle uhratuista vuosista, Suomessa nainen putoaa tyhjän päälle.

    Luxusrouva meni ilta- ja lauantaitöihin.
    Arkisin klo 17.00 - 20.00, lauantaisin klo 9.00 - 15.00.
    Hoidin lasten kanssa lauantaisin viikkosiivouksen ja katoin vaimolle kahvipöydän valmiiksi hänen tullessaan töistä.
    Olisin turhaan odottanut hänen olevan innostunut 'seurustelusta' jos huusholli olisi ollut kunnostamatta. Käytännön asia ja samalla penskatkin oppivat hoitamaan töistä oman osuutensa.
    En tiedä tyhjän päälle putoamisesta. Eikä tuo ole mattoja halki leikannut. Jos minä delaan ensin, saa vaimo minusta yli 1000E:n leskeneläkkeen omansa (pienen) lisäksi. Minä en saa hänestä mitään!
    Uhratuista vuosista en tiedä mutta ei vaimon pitäisi puutteeseenkaan joutua.

    Eläkeasiassa olet kyllä oikeassa! Nykyinen järjestelmä on räikeän epäoikeudenmukainen. Kyllä naisilla pitäisi eläkettä ajatellenkin olla oikeus valita kodin ja työn välillä.

    Äänestä

Aivan.
Oman hyödyllisen tehtävänsä tässä yhteiskunnassa voi täyttää monella muullakin tavalla, kuin vain menemällä jonkun palvelukseen tekemään rahaa vastaan jotakin.

Äänestä

vieläkin ihmeellistä että kotiyötä ei pidetä työnä.
Itse hoidin 3-lasta kotona ensin sain 3-vuotta kotihoidontukea ja sitten olin liiton päivärahalla ja välillä töissä elettiin tällä ihan hyvin silloin. Mies kävi töissä laskettiin että hoitmaksuihin menee niin paljon että minulle olisi jäänyt vaan työn ilo. Haluttiin hoitaa lapset kotona onnistui aika hyvin vielä 3-luokalle saakka koti oli minulle ykkössijalla ja työssä olin vaan sen pakollisen ajan mitä työkkäri järjesti. Tämä herätti suurta kateutta etenkin yhden perhepäivähoitajan osalta hän oli sitä mieltä että makaan laiskana kotona. Liekö kateutta uskon niin. Itse nautin tuosta ajasta lasten kanssa vaikka touhua riitti jokapäivä yllin kyllin. Esikoulu oli hyvä kynnys lapsille lähteä kouluun uskon että ne äidit jotka haluavat hoitaa lapsensa itse ansaitsevat muiden ja yhteiskunnan arvostuksen samalla tavalla kun työssäkäyvät. Opiskelin ja hankin täydennyskoulutusta itselleni kun lapset kasvoi
Tänään olen työelämässä ja suuntautunut työelämään en ole jäänyt mistään paitsi työuralla
Parasta tässä on se että yhtäkään kotona vietettyä vuotta ei tarvitse katua vieläkin olen onnellinen siitä että sain mahdollisuuden hoitaa lapseni kotona kiitos siitä myös ymmärtäväiselle miehelle.

Äänestä

...

Äänestä

olet aivan oikeassa,voin yhtyä sinuun(puheisiin)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ole ollenkaan kirjoitti:

Kyllä me kaikki teemme töitä. Kaikki mitä teet on työtä. Kun laitat ruokaa tai siivoat, on se työtä. Kun hoitelet lapsia tai käyt kaupassa, on se työtä.

Miksi ainoastaan työksi noteerataan kodin ulkopuolella, vieraalle tehty työ? Myös kotityöt ovat töitä.

Siinä sen huomaa, kotitöitä ei arvosta kukaan. Vaikka niskalimassa huhkit ja siivoat ym niin et teekkään töitä, olet "vain" kotona???
Mutta jos teet vieraalle ihmiselle kotitöitä, se noteerataan työksi? Aika outoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu