Kirkollisveron takaisinperintä mahdolliseksi !

Ennenkuin erosin kirkosta jouduin maksamaan kirkollisveroa vaikka en ollut mitään lupaa siihen kirkolle antanut. En ole koskaan allekirjoittanut kirkon kanssa mitään sopimusta, joka oikeutti valtion keräämään kirkollisveron palkastani. Nyt ehdotan, että Suomeen luotaisiin järjestelmä, jonka avulla kirkostaeronnut saa takaisin kirkolle maksamansa verot. Tämä koskee tietysti vain niitä, jotka eivät ole vapaaehtoisesti kirkkoon liittyneet esim. aikuisena.
4451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirkko tuskin vapaaehtoisesti antaa penniäkään takaisin. Mutta kun kirkosta eronneiden määrä kasvaa, voidaan kirkko saattaa KORVAUSVASTUUSEEN vääryydellä RIISTETYISTÄ varoista. Kirkolla on miljardiomaisuus jonka se voi myydä niin että kaikki rahat voidaan maksaa takaisin korkoineen.


Älä varasta" (Matt.19:18)

Äänestä
  • tekee aloitteen?

    Olisin mielelläni siinä mukana, tekemässä vaikka rikosilmoituksen muodossa kapinaa tuota kansalaisten ryöstöä vastaan.
    Olen aikanaan maksanut paljon veroa kirkolle, vielä silloinkin kun en kuulunut siihen itse enää henkilönä (ns. yhteisövero).

    Äänestä

  • kristitty.ihminen kirjoitti:

    tekee aloitteen?

    Olisin mielelläni siinä mukana, tekemässä vaikka rikosilmoituksen muodossa kapinaa tuota kansalaisten ryöstöä vastaan.
    Olen aikanaan maksanut paljon veroa kirkolle, vielä silloinkin kun en kuulunut siihen itse enää henkilönä (ns. yhteisövero).

    Aika ei ole vielä kypsä ryhmäkanteelle. Sitten kun eronneita on yli 2 miljoonaa voidaan ryhtyä pohtimaan toimenpiteitä.

    Äänestä

se takaa, että pääset taivaaseen.

Jos nyt kuitenkin sattuisi jostain odottamattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä käydä niin, että Pietari ei sinulle porttia avaakkaan, tällöin Kirkko palauttaa maksamasi vakuutusmaksut. Tiesitkös tämän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


&%¤#¤&%# kirjoitti:

Ennenkuin erosin kirkosta jouduin maksamaan kirkollisveroa vaikka en ollut mitään lupaa siihen kirkolle antanut. En ole koskaan allekirjoittanut kirkon kanssa mitään sopimusta, joka oikeutti valtion keräämään kirkollisveron palkastani. Nyt ehdotan, että Suomeen luotaisiin järjestelmä, jonka avulla kirkostaeronnut saa takaisin kirkolle maksamansa verot. Tämä koskee tietysti vain niitä, jotka eivät ole vapaaehtoisesti kirkkoon liittyneet esim. aikuisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu