lueskelin tuossa mielipiteitä liittoon kuulumisesta ja näin jo vähän iäkkäämpänä ajattelin kauhulla nuorten suhtautumista asiaan.
Joku kirjoitti, että työnantaja ei hyväksy liittoon kuulumista....olen sitä mieltä, että sellaisessa työnantajassa on itsessään jotain hämärää jos haluaa pitää villejä työntekijöitä. Kyllä järjestäytynyt on vastuullisempi työntekijänä kuin toisten siivellä eläjä.
Monet ajattelevat vain työttömyysaikaa suhteessaan ammattiliittoon.
Unohdetaan, että liitto neuvottelee vuosittain palkat, lisät, korvaukset, lomat ja muut työehdot.
Jos ihminen haluaa vain ottaa ne, maksamatta silti mitään, on sellainen aika vastuutonta.
Olenkin aina ollut sitä mieltä, että ne työnantajat jotka huijjaavat työehdoissa, eivätkä haluakkaan toimia työehtosopimuksen mukaan, ansaitsevatkin ainoastaan näitä järjestäytymättömiä villejä työntekijöikseen.
Sielläpä sitten ovat molemmat tyytyväisiä toisiinsa ja antavat niiden jotka haluavat toimia TES:in ja lakien mukaan, niin TA:n kuin TT:n, olla rauhassa ja tehdä työtään.
Joku kirjoitti, että työnantaja ei hyväksy liittoon kuulumista....olen sitä mieltä, että sellaisessa työnantajassa on itsessään jotain hämärää jos haluaa pitää villejä työntekijöitä. Kyllä järjestäytynyt on vastuullisempi työntekijänä kuin toisten siivellä eläjä.
Monet ajattelevat vain työttömyysaikaa suhteessaan ammattiliittoon.
Unohdetaan, että liitto neuvottelee vuosittain palkat, lisät, korvaukset, lomat ja muut työehdot.
Jos ihminen haluaa vain ottaa ne, maksamatta silti mitään, on sellainen aika vastuutonta.
Olenkin aina ollut sitä mieltä, että ne työnantajat jotka huijjaavat työehdoissa, eivätkä haluakkaan toimia työehtosopimuksen mukaan, ansaitsevatkin ainoastaan näitä järjestäytymättömiä villejä työntekijöikseen.
Sielläpä sitten ovat molemmat tyytyväisiä toisiinsa ja antavat niiden jotka haluavat toimia TES:in ja lakien mukaan, niin TA:n kuin TT:n, olla rauhassa ja tehdä työtään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuvittelepas tilanne, että lapsille olisi saatava erityisopettaja (joissa on paljon epäpäteviä ja kysyntä vain lisääntyy) kesäaikana. On aivan varmaa, että minkäänlaista mahdollisuutta ei ole tässä vaiheessa liittyä paikallisen OAY:n jäseneksi ja sitä kautta virallisesti OAJ:n jäseneksi. Sijaisuuden pituus voi olla sellainen, että on kuuluttava ansiosidonnaisen taatakseen ensimmäisestä päivästä lähtien johonkin liittoon.
Tämä erityisopettaja voi olla aivan pätevä vastavalmistunut, hän voi olla toiminut esim. kouluavustajana ja on kuulunut johonkin muuhun liittoon, jonka jäseneksi jää. Nopein ja varmin tapa liittyä uuden ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin on tässä tapauksessa Loimaan kassa.
Työnantaja katsoo palkkataulukosta liiton neuvottelemat palkkatiedot (on neuvoteltu myös kouluttamattomille tai "väärin" koulutetuille). Henkilö hoitaa hommansa ja päättää myöhemmin, että hakeeko jäsenyyttä. Riippuu varmaan siitäkin, että aikooko alalle jäädä. Mutta kaikki kohdellaan työnantajan taholta aivan varmasti tasapuolisesti mitä tulee liittoon kuulumisen suhteen.
Nuorten suhtautuminen asiaan on aivan oikea, jos he turvaavat ensitöikseen itselleen ansiosidonnaisen päivärahan. Tämä edellyttäen, että todellakin siirtyvät työmarkkinoille, eivät esim. pidä taukoa opinnoissaan tai muuten pelaa itsellensä lyhytnäköistä hyötyä, jota myöhemmin ehkä katuvat.
Liitot ovat itse tehneet asioita (mm. itsemaksavan jäsenmaksu ja OAJ:n osalta siis liittyminen, joka on joskus anomista ja nöyristelyä, varsinainen paikallinen vallankäytön kuvio) niin hankaliksi, että en yhtään ihmettele, jos tämä vaihtoehto ei nuorisoa houkuttele, kun Loimaan kassakin on olemassa.
Se aika on yksinkertaisesti historiaa suurella osalla porukkaa, jolloin ihmiset koulutettiin johonkin tiettyyn ammattiin, jota mentiin harjoittamaan samaan firmaan loppuiäksi ja kuuluttiin tiettyyn ammattiosastoon.
esimerkki !!!
Siis en ymmärrä mitä yhteläisyyttä näillä kahdella on...eikö ekonomin aivoilla parempaan pysty ?
Tarkoitat siis, että työntekijän pitää ongelmatilanteen yllättäessä, saada liitolta apua kuuluu hän liittoon tai ei ja sitten työntekijä harkitsee josko sitä liittyisi....no, ohhoh, jopas on esitys...
Todellisuudessa homma menee näin, jos haluat turvaa työelämääsi. Nuorena kun menet työpaikkaan, liityt sen alan ammattiliittoon.
Jos vaihdat alaa, niin jäsenyytesi seuraa mukanasi, vaihtuen aina sen mukaan millä alalla toimit. Silloin saat tavallaan vakuutuksen työelämääsi.
Aika tyhjän päällä olet jos rupeat jäsenyyttä hakemaan vasta silloin kun esim YT-neuvottelut jo on siellä työpaikalla. Sinun pitää nääs olla määrätty aika jäsenenä ennenkuin saat esim. ansiosidonnaista päivärahaa.
Liittymistä minä en ainakaan koe mitenkään anovana enkä nöyristelevänä ja jäsenmaksu menee suoraan palkasta, ei tarvitse olla itsemaksava.
Täytetään vain kaavake jonka luottamusmies vie eteenpäin, muuta ei tarvi tehdä. Loimaan paperisodan olen myös nähnyt ja pidän sitä paljon hankalanpana.
Haluaisin vielä konkretisoida sitä asiaa, että kuinka nuoriso voi tuntea ay-toiminnan kertakaikkisen vastenmieliseksi ja sietämättömäksi asiaksi, josta kaiken lisäksi vielä pitäisi maksaa.
Kun toiseksi edellisen kerran aloitin uudessa työpaikassa (meissä on valtavasti nuoria ja vanhempia pätkätyöläisiä), olin jo kaiketi pomonkin mielestä tehnyt kohtuuttomasti pätkän aloittamisen eteen, koskapa hän ensimmäisenä varsinaisena työpäivänäni tuli toimipisteeseeni henkilökohtaisesti noutamaan opinto- ja työtodistuksiani, joiden perusteella palkkani määriteltiin.
Paikallisyhdistykseen liittyminen olisi puolestaan ollut kovin kimurantti kuvio, koskapa palkanlaskijakaan ei suostunut pyynnöstäni huolimatta perimään jäsenmaksua (yleensä he ovat sen tehneet). Minun olisi pitänyt ajella autollani ympäri Vantaan kaupunkia toimittelemassa erilaisia hakemuksia ja anomuksia. Keikka olisi luultavasti ehtinyt päättyä ennen kuin jäsenmaksu olisi voitu periä palkasta tämän virallisen systeemin mukaan.
Olen tehnyt tämän niin monta kertaa, että osasin ottaa oikeisiin henkilöihin yhteyttä ja sain jäädä entiseen paikallisyhdistykseen, jolle maksoin jäsenmaksuni palkan saatuani. Ei tähän mielestäni enää tarvita mitään syyllistämistä tai heitteille jättämistä työnantajan organisoimassa luottamusmieskuviossa, vaikka joku ei tällaista jäsenyyttä alunalkaenkaan kunnioita. Tämä on kohtelu pahimmillaan 25 vuoden jäsenyyden jälkeen.
Jos ensimmäinen mielikuva luottamusmiehestä on se, että se tuijottaa vihamielisesti uutta "alaistaan", ensimmäistä työpäivää tekevää henkilöä, voi liiton julkisuusmielikuva kärsiä.
Ensin kysyin toisilta työntekijöiltä, kuka täällä on luottamusmies, koska piti kirjoittaa valtakirja jäsenmaksujen perinnästä (mistä on ne jutut peräisin, että luottamusmies pakottaa liittymään liittoon), koska kaveria ei kiinnostanut. Sen sijaan työnjohtohommat kiinnosti. Vähän ajan kuluttua se tuli valtakirjan kanssa huutamaan työ pisteeseeni "mitä tässä lukee?", ei ilmeisesti saanut selvää tai ei osannut lukea".
Seuraavalla kerralla juttelin tyypin kanssa, muistin sen hienon amerikkalaisen auton merkin väärin (puhuin sille Chrysleristä, vaikka se oli Pontiac). Kaveri rupesi huutamaan pää punaisena:
SAATANA!!! MITÄÄÄ!! MITÄÄH!!
Ei mitään uutta maan päällä, monta duunariakin on lentänyt kuin leppäkeihäs, kun on muistanut pomon Bemarin mallinumeron liian pieneksi.
Niinpä katsoin parhaaksi vältellä henkilöä.
Epäilenpä, että nuorten vastenmielisyys liittoa kohtaan johtuu siitä, töihin tullessaan joutuu aina tottumaan siihen, että työnjohtajia piisaa. On vastenmielistä tehdä pätkätöitä aina tietämättömänä siitä jatkuuko hommat ja työkaverit istuvat höpöttässä. Varsinkin luottamusmies ja sen (vasemmistoliittolaiset)puoluekaverit. Sekään ei paranna liiton julkisuusmielikuvaa, kun luottamusmies istuu aina työnjohtajan kopissa höpöttämässä työnjohtajan kanssa. Luottamusmiehelle on varattu tietty, työntekijämäärästä riippuvainen tuntimäärä luottamustoimen hoitoon. Ei siinä mitään, mutta vois sen ajan käyttää luottamustoimen hoitoon, eikä höpöttää työnjohtajan kanssa.
Ei tunnu mukavalta sekään, että luottamusmies kulkee työnjohtajan autossa työmatkan, vaikka onhan se toki sosiaalisesti oikeudenmukaista työnantajalta järjestää köyhälle, edunvalvonnassa väsyneelle työmiehelle kyyti (ettei amerkikanrauta ruostu). Se on myös ympäristöystävällistä ja käytännöllistä, kun kerran samaa matkaa kuljetaan. Mutta ei silti tarvitsisi ohikulkiessa mulkoilla vihamielisesti vähempiarvoisia duunareita työnjohtajan auton ikkunasta.
Luottamusmiehet voisivat panostaa julkisuusmielikuvaansa eli ei istuta esimiehen kanssa höpöttämässä muiden työntekijöiden nähden vaikkei edunvalvontahommia juuri sillä hetkellä olisi. Luottamusmiesten pitäisi hälventää sitä "pienen sisäpiirin" mielikuvaa. Jonkunlaisia sosiaalisia taitoja voisi opetella, työntekijät tekevät luottamusmiestä valitessaa aina sen virheet, että joku riidanhaluinen tyyppi valitaan, koska sen ajatellaan "saavansa suunsa auki ja pitävän työnantajan kurissa".
"Tota voi nöyryyttää koska ei se ole kuitenkaan täällä kauaa".
että ne jotka luottamusmiehen valitsevat, voivat hänet myös erottaa !!
Myöskin voipi ottaa liittoon yhteyttä ja pyytää uudelleenkoulutusta epäpätevälle luottarille.
Tarkoitus on todellakin auttaa ja tukea muita, eikä tehdä heidän oloaan hankalaksi.
Nyt kun itsekin olet jäsen, voit tehdä aloitteen luottamusmiehen vaihdosta ja asettua ehdokkaaksi.
Aktiivisuutta ja rohkeutta se vaatii, mutta ehkä parantaa työilmapiiriä...