Olen ollut sinkkuna kohta vuoden. Takana on avoliitto, joka kesti yli vuosikymmenen, alkoi kun, olin teini-iästä yli päässyt. Sitä ennen en ole seurustellut kenenkään kanssa, exäni oli siis ensimmäiseni ja näillä näkyen ainoani.
Nyt tuntuisi, että olisin valmis uuteen suhteeseen. Tai, että kaipaan siis kumppanuutta, josta saa lämpöä ja hellyttää ja että olisi olemassa se luotettava ihminen, joka välittäisi minusta, kysyisi kuulumiset, haluaisi viettää vapaa-aikaa kanssani jne jne...Ja että minä tuntisin samoin tietenkin...
En tiedä, olenko jotenkin vanhanaikainen vai mikä ihme tässä nykyisessä "deittailussa" oikein on, mutta tuntuu, että ihmiset on niin kamalan vapaamielisiä seurusteluasioissa. On iskijää, joka on varattu ja tunnustaa olevansa varattu, mutta ei tunnu olevan mitään rajaa...Ja tietty ihmisiä, jotka suoraan ehdottaa samana iltana seksiä..Hakee siis vain hoitoa, ehkä vain sille yhdelle illalle. Siis ylipäänsä heti samana iltana aletaan vähintään lähentelemään Minä kun olen liikkeellä ihan vakavalla mielin...
Treffipalstoja en halua edes kokeilla. Olen saanut niistä sellaisen kuvan, että siellä liikutaan ihan ammattipohjalla, jos näin sitä voisi kuvailla.
Tätä vauhtia taidan olla sinkku tosi pitkän ajan? Ja olen vasta pikkasen yli 30 v... Millaisia kokemuksia muilla on?
Nyt tuntuisi, että olisin valmis uuteen suhteeseen. Tai, että kaipaan siis kumppanuutta, josta saa lämpöä ja hellyttää ja että olisi olemassa se luotettava ihminen, joka välittäisi minusta, kysyisi kuulumiset, haluaisi viettää vapaa-aikaa kanssani jne jne...Ja että minä tuntisin samoin tietenkin...
En tiedä, olenko jotenkin vanhanaikainen vai mikä ihme tässä nykyisessä "deittailussa" oikein on, mutta tuntuu, että ihmiset on niin kamalan vapaamielisiä seurusteluasioissa. On iskijää, joka on varattu ja tunnustaa olevansa varattu, mutta ei tunnu olevan mitään rajaa...Ja tietty ihmisiä, jotka suoraan ehdottaa samana iltana seksiä..Hakee siis vain hoitoa, ehkä vain sille yhdelle illalle. Siis ylipäänsä heti samana iltana aletaan vähintään lähentelemään Minä kun olen liikkeellä ihan vakavalla mielin...
Treffipalstoja en halua edes kokeilla. Olen saanut niistä sellaisen kuvan, että siellä liikutaan ihan ammattipohjalla, jos näin sitä voisi kuvailla.
Tätä vauhtia taidan olla sinkku tosi pitkän ajan? Ja olen vasta pikkasen yli 30 v... Millaisia kokemuksia muilla on?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni oli nuorempana vain muutama lyhyt seurustelu suhde (max.muutamia kuukausia) kunnes tapasin miehen jonka kanssa olinkin sitten 6vuotta ja yksi lapsikin meille siunaantui. Erosimme 3v. sitten enkä sen jälkeen ole seurustellu. Ikää mulla on melkein 30v. Aluksi sinkkuna olo oli ihanaa ja nautin siitä. Mutta viimeisen vuoden oon toivonu että se oikea tulis vastaan. Mutta eipä oo näkyny, mäkään et usko deittichatteihin enkä siihen että ravintolasta miehen löytää...se vaan tulee sitten jossain vastaan ihan yllättäen. Vaikka yksin on ikävää niin en kuitenkaan oo menettäny toivoani. Ulkonäköäni kehutaan usein joten ei kai se siitäkään ole kiinni ja olen avoin ja iloinen persoona. Ystävät ovatkin sanoneet et ehkä musta on tullu nirso...no en tiedä...ehkä sitä pidemmän päälle voikin tulla. Ei muuta kun sulle vaan tsemppiä ja katse kohti tulevaisuutta, kyllä se mies sieltä vastaan tulee...niin meidän on ainakin uskottava.
Minulla on taustalla lähes samanlainen historia liki vuosikymmenen kestäneen avoliiton kera. Se kun vihdoin tuli lopulliseen päätökseen, ajattelinkin, että tahdon sinkkuilla tässä muutaman vuoden. Ikää minulla kutakuinkin saman verran kuin sinulla. Erosta tulee talvella vuosi, enkä todellakaan koe olevani valmis aloittamaan mitään vakavaa suhdetta. Elän vähän niinkuin etsikkoaikaa, tuntuu että minun tarvii ensin etsiä itseni, ennenkuin alan etsiä sitä elämäni miestä.
Mutta mutta, mistäs sellaisia elämäni miehiä sitten löytyis?! Sitä en tosiaan vielä halua löytääkkään, mutta entä sitten kun se päivä koittaa, että tarvisin syntymättömille lapsilleni isän?! Miehiä eron jälkeen on kyllä ollut, ja jokaisen jälkeen olen tullut yhä vahvemmin siihen tulokseen, että tuskin ketään luottamuksen arvoista maailmasta oikeasti enää voi löytyä, ihminen ei varsinaisesti taida olla mikään yksiavioinen olento. Kuten sanoit, erittäin vapaamielisiä on nykyajan kuviot. On tässä ollut pelimiestä, joka heti ilmoittaa ettei sitten mitään seurustele. On ollut mies (josta yhä liikaa välitän), joka kertoo kuinka kanssani asiat vaan loksahti paikoilleen, mutta niinpä taisi loksahtaa samaan aikaan muutaman muunkin kanssa. On ollut miestä, joka avoimesti puhuu avoliittonsa ongelmista. Miehiä, jotka aamulla sanoo palataan asiaan jne..... kaikki siis tahtovat vaan seksiä, ei sen puoleen, sopii elämäntilanteeseeni hienosti, ja jokaiselta uudelta ihmiseltä oppii aina jotain uusia elämänkatsomuksellisia asioita, mitkä eivät todellakaan ole pahasta sillä matkalla kun etsii ensin itseään...
Tämmöistä kärvistelyä tämä sinkkuilu välillä on, vaikka toisaalta onkin elämäni parasta aikaa. Ei muuta kuin onnea etsintään, sillä sitä tässä totisesti tarvitaan =)!!
Itsellä aivan vastaava tilanne. Baariin olen mennyt muutaman kerran ja jotenkin heti jo väsyttää se touhu. En halua ja jaksa etsiä sitä kautta ketään ihmistä, kun en usko siihen.
Yhden yön jutut on käynyt mielessä, mutta jotenkin koen lähes tuntemattoman ihmisen kanssa sänky puuhat vieraaksi ajatukseksi, johtuen siittä kai että olin lähes 12 vuotta saman naisen kanssa.
Kaikista eniten kaipaisi vain aluksi ystävää, joka olisi vieressä, juteltaisiin ja juotaisiin aamukahvit yhdes.
Just niitä pieniä asioita kaipaa..
tuttuja juttuja. erosta 4 v ja yksi suhde 2 v joka loppui reilut vuosi sitten. aloin viihtyä suorastaan vaarallisen hyvin yksin, siis ilman miestä.
laitoin ystävien kehoituksesta deitti-ilmon ja olen käynyt muutamilla nettideiteillä joista saldo oli lähinnä kauhistunut epätoivo. virtuaalista liveihmiseen on pitkä matka.
ilmoitus on ollut netissä mutta itse olen ollut passiivinen ja ronkeli...kunnes
pari viikkoa sitten sähköpostiin tupsahti meili josta seurasi useita meilejä, mesessä juttelua ja tapaaminen ihan päivänvalossa arkena kahvilassa.
täysin intuitiivinen fiilis oli heti että kemiat kolahtivat puolin ja toisin. ei mitään suurta rakkautta ensisilmäyksellä (olemme keski-ikäisiä)...
toisillä tärskyillä jo pitempi kaava jossa pystyimme puhumaan aika selvästi omista toiveista, peloista ja haaveista.
jos joku olisi tullut sanomaan kuukausi sitten että löydän kaverin netistä, olisin nauranut päin naamaa. sitten vaan pam ja räks, siinäpä se mies onkin ja minä hänelle nainen.
kaksin on kauniimpi, totta - erityisen kaunista se on kun on oppinut ensin olemaan omillaan tasapainossa ja sitten joku tulee ja koputtaa sydämen oveen. ja minä menen ja kurkaan ja raotan ovea, hm, tsemppiä sinulle sinkku ja voimahali kans
Älä nyt vaivu epätoivoon. Liiku siellä missä ihmisiä on kuten esim. näyttelyissä, kirjastoissa, yms. Aloita uusi harrastus, tee vapaaehtoistyötä, tai mene vain yksinkertaisesti iltapäivisin kahville... Kyllä joku sinun vierellesi pian löytyy :)