Hei!
Olin ennen varsinainen sohvaperunan ilmentymä.. lenkille menemisen ajattelu väsytti jo niin paljon, että päätin jättää väliin.
Nyt käyn lenkillä joka päivä ja kunto on kohonnut mielettömästi! (ja tehnyt hyvää myös painolle, tottakai ;))
Mutta missä salaisuus?
Avainasia oli asennemuutos. Ennen harrastin urheilua, koska halusin laihtua. Ja kun tuloksia ei näkynyt heti, niin lannistuin ja luovutin.. koska siinä kestää jonkin aikaa että tuloksia oikeasti alkaa näkyä. Motivaatio siis loppui joka yrityksellä.
Mutta aloin tietoisesti ajattelemaan liikuntaa eri kantilta. Eli lähdin lenkille, KOSKA halusin kohottaa kuntoani, en koska halusin laihtua. Ja koska tavoite oli eri, niin sitä motivaatiotakin riitti.. ja pikkuhiljaa lyhyistä lenkeistä tuli pidempiä ja pidempiä.
Ja siis itse liikkuminen lähti liikkeeelle siitä, että yksinkertaisesti päätin liikkua vähintään puoli tuntia päivässä. Ei kannata tehdä suunnitelmia, että "käyn sitten lauantaina vaikka tosi pitkällä lenkillä kun en nyt jaksa", vaan konkreettisesti lähteä joka ikinen päivä puoleksitunniksi vaikka lenkkipolulle, tai mikä ikinä mukava liikuntamuoto itselle onkin.
Puoli tuntia on suhteellisen pieni aika. Ja kaikilla on puolituntia päivästä liikkumiselle, ihan varmasti!
Ja vielä:
Esim. lenkille kannattaa ottaa musiikkia mukaan jos mahdollista. Mukaansatempaavan musiikin kanssa kilometrit menevät aivan huomaamatta ja askel nousee.
Tsemppiä sohvaperunoille :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikeesti, kiitos vinkistäsi! Olen varma että siitä on apua laiskimmallekkin sohvaperunalle! Kannattaa siis muistaa tuo. :)
Toinen hyvä vinkki on syömistapa. Ei kannata jättää mitään aterioita väliin laihtuakseen, koska se vain heikontaa terveyttä ja jaksamista. Kannatta poimia suunnitelman osia netistä, sekä noudattaa yleisiä ohjeita, niin voi koota mainion "elämäntavan" juuri itselle.
Yrittäkääpäs muistaa terveysvinkit, sohvaperunat! :D