tarinani

Kerronpas teille oman tarinani viimeaikaisista tapahtumista:

Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa kolme vuotta mutta viimeviikot ovat olleet elämäni pisimpiä ja tuskaisimpia.

On vaikea päättää mistä aloittaisn mutta kaikki alkoi noin kaksi kuukautta sitten kun tyttöystäni alkoi hieman käyttäytä omituisesti ja itkikin aina silloin tällöin. Kyselin häneltä että mikä on mutta hän ei vastannut. Pikkuhiljaa hän kuitenkin alkoi pitää etäisyyttä. Ei vastannut tekstiviesteihin eikä muutenkaan juuri ottanut yhteyttä vaikka ennen tapasimme tai ainakin soittelimme päivittäin. Jossakin välissä hän sitten ilmoitti että haluaa erota sillä minä kuulemma ahdistin häntä eikä siksi voinut jatkaa suhdetta. Sovimme kuitenkin että pidämme etäisyyttä mutta silti yritämme vielä jatkaa.

Noh, aikaa kuluu ja asiat alkoivat taas sujua, tai niin ainakin luulin. Aina meillä käydessään hän tarkisti sähköpostinsa ja lähes jokatoinen päivä oli tullut maili mieheltä, jota en varsinaisesti tunne mutta tiedän kyllä. Kyselin häneltä usein että mikä heidän suhteensa oli kun noin kiivaasti ollaan yhteydessä. Vsatauksena sain että he ovat vaan hyviä kavereita ja että ovat jo tunteneet pitkään. Minä uskoin sillä luotin rakkaaseeni.

Jälleen muutama viikko kuluu ja rakkaus kukoistaa. Ikävä kyllä sain myös tietää että tyttöystävälläni on suhde mailimieheensä ja että hän on pettänyt minua useita kertoja!!! Maailma romahti samantien... en tiennyt mitä ajatella tai tehdä... itkin ja halusin erota! Juuri edellisenä iltana kun sain tietää petturuudesta, tyttöystäväni kysyi minua kanssaan kihloihin. Suostuin tietämättömänä tulevasta.

Kysyin kuinka hän voi edes ajatella kihloja jos kerran on mennyt pettämään ja hän sanoi että he eivät tapaa enää sillä kuulemma hän on kaikkein onnellisin mun kanssani ja että rakastaa minua yli kaiken eikä ketään muuta. En voinut uskoa todeksi. Eihän tällaista tapahdu kuin elokuvissa jos niissäkään. Olin niin vihainen ja järkyttynyt ja sanoin että ei tässä muu auta kuin ero. Siihen hän sanoi tappavansa itsensä sillä ei kuulemma voi elää enää itsensä kanssa koska on niin häpeissään ja itsevihaa täynnä. Ja hän oli täysin tosissaan... siitä jo todisteena viiltelyt käsivarsissa! :(

Rakastan häntä niin paljon!! ja kuitenkin samalla kiehun sisällä ja viha kalvaa mielessä... Olemme edelleen yhdessä ja kaikki näyttää hyvältä ainakin pinnalta itseni kohdalla. AUTTAKAA RAKKAAT IHMISET! MITÄ MINUN PITÄISI TEHDÄ? En uskalla jättää häntä syystä jonka kerroin ja rakastankin häntä enemmän kuin ketään muuta ikinä! ja samalla en voi luottaa sillä pelkään että se tapahtuu uudelleen...

Kiitos jo etukäteen hyvistä neuvoista....
3912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taas yks niistä tilanteista mistä ei oikein voi voittajana selvitä. Olis helppo vaan sanoa että jätä se pettävä lutka mut ei se mee niin.

Kannattaa pitää mielessä se että ihmissuhdejutuissa et loppupeleissä voi ajatella asioita mitenkään muuten ku itses kannalta, toinen ihminen ei voi olla sua itseäs tärkeempi.

Todella vitun paska tilanne johon ei oo yksiselitteistä ratkaisua olemassa. Toivottavasti teet oikein mitä sitten ikinä teetkin.

Äänestä

Aika samanlaista minulla... siis tuo loppu. En haluaisi jättää häntä ja hän on jo pitkään harkinnut itsemurhaa ja viillellytkin itseään. Eikä mitään ihan pieniä viiltoja, niistä on pysyvät arvet. Mutta kyse ei ole siitä että hän olisi pettänyt, vaan minä en jaksanut häntä ja aloin elää omaa elämää. Hän oli jo pitemmän aikaa ollut itsemurhatahtoinen ja masentunut ja suhteessa meni huonosti ja kaikki oli muutenkin vain vaikeeta. Olen jo yli puoli vuotta ollut valmis jättämään, toisaalta en, mutta tuo itsemurhalla uhkailu tappaa kaiken tunteen! Olen ollut lähellä pettää häntä, ollut enemmän kuin tuttavallisissa väleissä muihin miehiin. Moralisoijat katsovat mua pahalla mutta jossain se minunkin raja menee et mitä suhteessa jaksaa. Ei voi jättää kun pelkää seurauksia mutta kuitenkin samalla yrittää elää toista elämää siinä sivussa ettei jäisi kaikesta paitsi. Elämä on vaikeeta. Toivon sulle jaksamista! Tiedän tasan tuon tunteen. On oma poikaystävä minullekin kallis aarre.. samalla vihaan ja haluaisin että olisin säästynyt koko kokemukselta, olisin säilynyt ehjempänä. Oletko harkinnut koskaan että ehdottaisit tyttöystävälle masennuslääkettä tai muuten vain hoitoa, terapiaa? Itse mietin että voisi poikaystävää yrittää työntää siihen suuntaan, mutta se vaan ei ole helppoa kun emme asu samalla paikkakunnalla emmekä päivittäin tapaa muutenkaan. Hänen olisi helpompi kestää ero lääkkeen alaisena.. tai niin uskoisin, samalla tietysti koko ihminen turtuu mutta parempi se kuin että sitä epätoivoisena itseään viiltelee.

Äänestä

Minulle kävi samoin aikanaan. Tyttö alkoi etsiä suhteesta huonoja puolia yms. Halusi sitten erota. Kävi ilmi että jonkun aikaa ainakin oli ollut toinen pukki kaalimaalla.

Toisaalta tuo sinun mussukkasi haluaa olla sinun kanssasi, vaikka pimpslooraa kutkuttaa välillä muuallekin. Syytettäisiinkö taas kauniita ja rohkeita ja hollywoodia? Kun elokuvissakin on ihania salaisia romansseja ja muuta sellaista. Siedät tuollaista tulevaisuudessakin tai lähdet, siinä se. Tyttösi epäilemättä nauttii kaikenlaisesta tunteiden kuohunnasta. Viha ja rakkaus on niille joskus niin tärkeitä tunteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itku19 kirjoitti:

Kerronpas teille oman tarinani viimeaikaisista tapahtumista:

Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa kolme vuotta mutta viimeviikot ovat olleet elämäni pisimpiä ja tuskaisimpia.

On vaikea päättää mistä aloittaisn mutta kaikki alkoi noin kaksi kuukautta sitten kun tyttöystäni alkoi hieman käyttäytä omituisesti ja itkikin aina silloin tällöin. Kyselin häneltä että mikä on mutta hän ei vastannut. Pikkuhiljaa hän kuitenkin alkoi pitää etäisyyttä. Ei vastannut tekstiviesteihin eikä muutenkaan juuri ottanut yhteyttä vaikka ennen tapasimme tai ainakin soittelimme päivittäin. Jossakin välissä hän sitten ilmoitti että haluaa erota sillä minä kuulemma ahdistin häntä eikä siksi voinut jatkaa suhdetta. Sovimme kuitenkin että pidämme etäisyyttä mutta silti yritämme vielä jatkaa.

Noh, aikaa kuluu ja asiat alkoivat taas sujua, tai niin ainakin luulin. Aina meillä käydessään hän tarkisti sähköpostinsa ja lähes jokatoinen päivä oli tullut maili mieheltä, jota en varsinaisesti tunne mutta tiedän kyllä. Kyselin häneltä usein että mikä heidän suhteensa oli kun noin kiivaasti ollaan yhteydessä. Vsatauksena sain että he ovat vaan hyviä kavereita ja että ovat jo tunteneet pitkään. Minä uskoin sillä luotin rakkaaseeni.

Jälleen muutama viikko kuluu ja rakkaus kukoistaa. Ikävä kyllä sain myös tietää että tyttöystävälläni on suhde mailimieheensä ja että hän on pettänyt minua useita kertoja!!! Maailma romahti samantien... en tiennyt mitä ajatella tai tehdä... itkin ja halusin erota! Juuri edellisenä iltana kun sain tietää petturuudesta, tyttöystäväni kysyi minua kanssaan kihloihin. Suostuin tietämättömänä tulevasta.

Kysyin kuinka hän voi edes ajatella kihloja jos kerran on mennyt pettämään ja hän sanoi että he eivät tapaa enää sillä kuulemma hän on kaikkein onnellisin mun kanssani ja että rakastaa minua yli kaiken eikä ketään muuta. En voinut uskoa todeksi. Eihän tällaista tapahdu kuin elokuvissa jos niissäkään. Olin niin vihainen ja järkyttynyt ja sanoin että ei tässä muu auta kuin ero. Siihen hän sanoi tappavansa itsensä sillä ei kuulemma voi elää enää itsensä kanssa koska on niin häpeissään ja itsevihaa täynnä. Ja hän oli täysin tosissaan... siitä jo todisteena viiltelyt käsivarsissa! :(

Rakastan häntä niin paljon!! ja kuitenkin samalla kiehun sisällä ja viha kalvaa mielessä... Olemme edelleen yhdessä ja kaikki näyttää hyvältä ainakin pinnalta itseni kohdalla. AUTTAKAA RAKKAAT IHMISET! MITÄ MINUN PITÄISI TEHDÄ? En uskalla jättää häntä syystä jonka kerroin ja rakastankin häntä enemmän kuin ketään muuta ikinä! ja samalla en voi luottaa sillä pelkään että se tapahtuu uudelleen...

Kiitos jo etukäteen hyvistä neuvoista....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu