Tuleeko teille milloinkaan sellaista tunnetta, ollessanne hyvin vaikuttunut jonkin vokaaliteoksen, aarian tai kuorosävellyksen kuuntelemisesta, että ikään kuin spontaanista halustanne tahtoisitte laulaa, kuitenkin äänettömästi, mukana musiikin salvatessa hengityksenne, varjo-karaokea, ilman että tuottaisitte, kuten sanottu, äänihuulillanne säännöllisiä ilman värähtelyjä; säveliä?.
Minulle tuli selittämätön tarve eilen ja tänäänkin ( kuoro: Ruhe schönstes glück der erde D 656) imitoida laulajaa Schubertin 17-vuotiaalle ihastukselleen, Theresa Grobbille säveltämässä aariassa huikeine ja erityisen rikkaine puhallinsäestys-ja soolo-osuuksine, mutta alkuperäisessä sävallajissa ja sävekorkeudessa korkeassa tessiturassaan oopperasta Der vierjährige posten D 190 pantuna Kätchenin suuhun.
Teki jopa suuremman vaikutuksen kuin lämmittelynä kuuntelemani Benita Valenten esittämä hulppea Der Hirt auf Dem felsen, konserttirondo sopraaniolle, pianlle ja klarinettiobbligatolle D 965, jonka hidastempoinen väliosan keskijakso viipyilevän riutuvassa laajakaarisessa legatolinjaisessa melodikassaan maagisine sointumodulaatioineen 1. ketaa johdatti nautinollisen kivuliaaseen lumontunteeseen, ja sitten tuo riemukas, haltioitunut loppustretta klarinetti-obbligaton ja sopraanon sulokkaasti kujeilevassa lemmenleikissään. Voiko hienompaa dramaturgista rakennetta ollakaan?
staändchen D 957 loi omalaatuisen kontrastin Ständchenille D 920, sopraanolle, mieskuorolle ja pianolle, ikään kuin miehinen kaipuu olisi littänyt edellisen aarian jumalaa rukoilevan tytön yhteen viimeisessä numerossa miehen ja naisen solmittua liiton keskenään.
Minulle tuli selittämätön tarve eilen ja tänäänkin ( kuoro: Ruhe schönstes glück der erde D 656) imitoida laulajaa Schubertin 17-vuotiaalle ihastukselleen, Theresa Grobbille säveltämässä aariassa huikeine ja erityisen rikkaine puhallinsäestys-ja soolo-osuuksine, mutta alkuperäisessä sävallajissa ja sävekorkeudessa korkeassa tessiturassaan oopperasta Der vierjährige posten D 190 pantuna Kätchenin suuhun.
Teki jopa suuremman vaikutuksen kuin lämmittelynä kuuntelemani Benita Valenten esittämä hulppea Der Hirt auf Dem felsen, konserttirondo sopraaniolle, pianlle ja klarinettiobbligatolle D 965, jonka hidastempoinen väliosan keskijakso viipyilevän riutuvassa laajakaarisessa legatolinjaisessa melodikassaan maagisine sointumodulaatioineen 1. ketaa johdatti nautinollisen kivuliaaseen lumontunteeseen, ja sitten tuo riemukas, haltioitunut loppustretta klarinetti-obbligaton ja sopraanon sulokkaasti kujeilevassa lemmenleikissään. Voiko hienompaa dramaturgista rakennetta ollakaan?
staändchen D 957 loi omalaatuisen kontrastin Ständchenille D 920, sopraanolle, mieskuorolle ja pianolle, ikään kuin miehinen kaipuu olisi littänyt edellisen aarian jumalaa rukoilevan tytön yhteen viimeisessä numerossa miehen ja naisen solmittua liiton keskenään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.