Kuukauden klassikkolevy

Mies Savosta

Kaivoin levyhyllystäni Elton Johnin klassikkoalbumin "Goodbye Yellow Brick Road" vuodelta 1973. Levy on mahtava siitä huolimatta, että julkisesti Elton oli tällöin vielä hetero.

Levyn ehdotonta huippuantia ovat mm. nimikappale ja "Saturday Night's Alright For Fighting". Ensimmäinenhän kertoo sanoittaja Bernie Taupinin kokemuksista gay-jetset -elämästä, jota hän pääsi menestyksen myötä kokemaan. Toinen taas on maskuliinista uhoa, joka toki sujuu myös meiltä seksuaalisten vähemmistöjen edustajiltakin. Muutenkin seksuaalista erilaisuutta käsitellään levyllä useassa kappaleessa, esim. "All the Girls Love Alice" kertoo 16-vuotiaasta tytöstä, joka sortuu maksullisiin leikkeihin vanhojen tätien kanssa. Ihan tulee oma nuoruus mieleen ;-)

Levyn tunnetuin kappalehan on "Candle in the Wind", omistettu Marilyn Monroelle. Juuri sopiva tunnelmapala, jota kuunnellessa alkaa tehdä mieli sytyttää kynttilät ja silitellä rakkaansa rintakarvoja.

Eltonin falsettilaulanta toimii loistavasti läpi albumin, ja musiikillisesti levy hipookin täydellisyyttä. Oikeastaan ainoa huono puoli on, ettei artistin villeistä asuista ole levyn kansitaiteessa juurikaan kuvia.

70-luvulla osattiin tehdä upeaa musiikkia, eikä Eltonin albumi häpeä lainkaan esim. samoihin aikoihin valmistuneen Pink Floydin "Dark Side of the Moon":in tai Queenin "II" -albumin rinnalla.

7

790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Savonmies

      Taitaa häirikkömike olla "niitä" miehiä?

    • täysverinen

      tuhkaluukku-ukko!

      • Nimi M. Erkki

        Ei taida veli kovin paljon musiikista ja sen tekijöistä tietää.

        Homoja on ollut taiteessa ja musiikissa maailman sivu, tuskin se musiikkia huonontaa tai esitystä pilaa jos tekijä/esittäjä on homo?


      • nyt leikistä
        Nimi M. Erkki kirjoitti:

        Ei taida veli kovin paljon musiikista ja sen tekijöistä tietää.

        Homoja on ollut taiteessa ja musiikissa maailman sivu, tuskin se musiikkia huonontaa tai esitystä pilaa jos tekijä/esittäjä on homo?

        suutu, tässähän vähän vain kiusoiteltiin viestin lähettäjää, eikä itse artistia!


      • Professional1
        nyt leikistä kirjoitti:

        suutu, tässähän vähän vain kiusoiteltiin viestin lähettäjää, eikä itse artistia!

        Ei muuta.


      • Savonmies
        Nimi M. Erkki kirjoitti:

        Ei taida veli kovin paljon musiikista ja sen tekijöistä tietää.

        Homoja on ollut taiteessa ja musiikissa maailman sivu, tuskin se musiikkia huonontaa tai esitystä pilaa jos tekijä/esittäjä on homo?

        Nimimerkillä Mies Savosta tai Mies Savosta1 kirjoittaa Iron Mike.

        Joko ymmärrät miksi poju kuuntelee tuota musaa?


    • :-)

      "All the Girls Love Alice" kertoo 16-vuotiaasta tytöstä, joka sortuu maksullisiin leikkeihin vanhojen tätien kanssa. Ihan tulee oma nuoruus mieleen ;-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1249
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe