Monet miehet täällä ihmettelevät naisille kirjoitettuaan että mikäköhän heitä vaivaa kun eivät vastaa. Ensinnäkin ilmeistä on että naisille tulee paljon enemmän viestejä kuin miehille. Jotkut saavat niitä kymmeniä päivässä. Kun nainen ilmoituksen jätettyään havaitsee tulleensa näin suuren huomion kohteeksi, alkaa hän ajatella olevansa jotakin erikoista. Homma kiehahtaa hattuun. Lisäksi monet vastauksista ovat erittäin saman kaltaisia, joten saadakseen edes hieman huomiota, täytyy miehen olla melkoinen kynäniekka. Pelkistetyt muutaman rivin vastaukset monesti päätyvät saman tien roskiin. Moni fiksukin mies saa kirjoitettuaan osakseen vain jäätävän hiljaisuuden. Nainen toteaa että hänellähän on runsaasti valinnanvaraa. Ei uskalleta tarttua ensimmäiseen hyvään ehdokkaaseen, vaan jäädän odottamaan josko nurkan takaa ilmestyisi joku vielä parempi. Lopulta harkintaan päätyvät vain sellaiset joilla on vähintään yksi purjevene, NHL-ura, oma kartano vähintään parissa eri maassa, kreikkalaisen patsaan ruumiinrakenne, puolimetrinen penis ja miljoonaomaisuus.
Kuningatarefekti
Väsynyt
122112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja tämä elämän totuus löytyi kokototuus comista.
"Lopulta harkintaan päätyvät vain sellaiset joilla on vähintään yksi purjevene, NHL-ura, oma kartano vähintään parissa eri maassa, kreikkalaisen patsaan ruumiinrakenne, puolimetrinen penis ja miljoonaomaisuus."
Ja nämä ovat tosimielellä liikenteessä olevia rehellisiä miehiä, jotka ei saa muualta naista kuin netistä ;D
... siis olet jäänyt hopealle,siis rannalle ruikuttamaan. Ole mies ja kestä se kuin mies!
Tuollainen pillittäminen täällä on aika hmm.. kjehhkieh!
hehe..kiehhjjkiehHH!!
t.se kultaa voittanut
Useinmiten miehet lähettelevät viestin, jossa kertovat naisen profiilin olevan mielenkiintoinen ja pyytävät kertomaan lisää. Tämä on väärä lähestymistapa varsinkin sellaisilta miehiltä, jotka eivät itse kerro profiilissaan yhtään mitään. Miten tällaiseen yhteydenottoon voi vastata ? Minua ei ainakaan kiinnosta kirjoittaa itsestäni miehelle, josta ei tiedä muuta kuin nimimerkin.
sellainen ihminen, jolla on terve itsetunto, uskaltaa kertoa itsestään. ei voi samanaikaisesti olla hakusilla ja pyytää anteeksi olemassaoloaan. eikä yksinpuhelua jaksa kovin kauaa pitää yllä.
toivomus, miehet: lisää tekstiä profiiliin!
samaa mieltä.Profiiliin tekstiä nyt ensiksi.Ja älä Mies pyytele anteeksi ,anteeksi olen olemassa,anteeksi mutta laa plaa..jne.
ja normaali hyvällä itsetunnolla varustettu mies
osaa kyllä kirjoittaakin, ja jos vaan nainen ei kiinnostu,sama itsevarma tyyppi ottaa sen kyllä kuin mies, ja VOIT VAIKKA ajatella; tuo nainen menetti jotain arvokasta!sinä olet persoona ,joka varmasti kiinnostaa jotakuta,mutta et voi odottaa sinusta tykättävän kuin pakkopullaa, ahdistaa ,jos tuputetaan väkisin tykkäämään.
..ja kun pyydät kirjoittamaan itsestään lisää, tulee seuraavaksi tapaamisehdotus. Ei heillä ole mitään kerrottavaa. Odottavat vain tapaavansa naisen joka rakentaa heille elämän!
Itselläni on juuri kuvaamasi tilanne: olen nainen, ja viestejä tulee enemmän kuin ehtisi vastata.
En kuitenkaan koe olevani mitenkään ´prinsessamainen', vastaan monesti vaikka viiveelläkin ja pahoittelen asiaa. Fakta kuitenkin on, että kaikille ei mitenkään voi vastata, kun muutakin elämää on. Eri asia olisi jos makaisi päivät pitkät koneella odottaen jotakuta joka sen elämän antaisi. Se on tehtävä kuitenkin itse.
Omassa profiilissani olen korostanut korvien välistä löytyvää kapasiteettia, ja niin se asia myös on. Pitkäaikaista suhdetta (mitä minä siis haen) ei voi rakentaa sen perusteella, miltä toinen näyttää tai paljonko omaisuutta on. En kiellä, etteikö niistä olisi hyötyä, jos esimerkiksi lapsia aikoo. Mutta minä pystyn elättämään itseni siinä määrin, etten miestä siihen kaipaa. Ulkonäöllisesti puolestaan jotkut miehet miellyttävät, toiset eivät, samahan se on miestenkin keskuudessa.
Sitäpaitsi, ei kaikki miehet minullekaan ole vastanneet, joille minä olen kirjoittanut, mutten siitä vedä hernemaissipaprikapussia nenään. Kun en kiinnosta niin en, big deal.
Kyllä se olisi kiva jos edes jotain vastattaisiin. Jopa pelkistetty "Ei" riittäisi. Monesti on masentavaa kun on kovalla työllä jollekin laatinut viestin ja sitten joutuu turhaan odottamaan vastausta. Menee elämää hukkaan ja tuntee itsensä mitättömäksi kun huomaa ettei ole toiselle edes vastauksen arvoinen..
Kyllästyin miehiin, jotka ottavat yhteyttä tyyliin "kiva profiili, mulla on samat arvot, ota yhteyttä jos kiinnostaa". Hemmetti kun nämä miehet eivät kirjoita yhtikäs mitään omaan profiiliinsa, eli pitäisi olla kiinnostunut pelkän nimimerkin perusteella !!! Aina olen kuitenkin vastannut ystävällisesti, joko kertonut parilla rivillä itsestäni tai sitten kysynyt jotain miehestä. 90 % miehistä ei vastaa. Eli tuota "ota yhteyttä profiiliin" toimintoa klikkaillaan ihan hertsinä. Todellisuudessa tuskin edes luetaan profiilia, vaan kokeillaan ketä tahansa nainen sopivalla ikä- ja kokohaarukalla. Korvien väli ei kiinnosta.
Poistin tänään "todella kivan" profiilin. Miksi roikkua täällä pervojen paratiisissa enempää ? Kunnolliset miehet ovat ihan jossakin muualla, tai sitten ovat niin ujoja, etteivät uskalla ottaa yhteyttä.
on profiili poistettu,ja en tiedä laitanko takasin?.. Usein olen välillä laittanut sen "jäähylle",ja palannut,mutta ;
Pervoja liikaa.Välillä joku mukava sitten hautautuu niiden feikkien ja pervojen sekaan,kun menee voimat ja usko tähän juttuun kokonaan.Harmi.Sorry.
tossa asiassa naisia, jos kymmenet meihet ottava yhteyttä, niin toki niistä parhaimmille vastataan ja jätetään ne yhden sanan äijät pois.
Niin ja minulle kävi silleen että nainen otti flirtti kutsulla minuun kontaktia ja siitä se lähti, se oli vielä kuvaton profiili, eli ei se kuva aina ratkaise.. :) eli kyllä sitä naisetkin voi tehdä aloitetta siinä missä miehetkin