Surullista!

Lyhyesti: Aloitin seurustelemaan 17 vuotiaana vuotta vanhemman pojan kanssa. Muutimme yhteiseen kotiin 2 vuoden yhdessäolon jälkeen. Noin puolen vuoden yhdessäelon jälkeen sain tietää että poikaystäväni oli pettänyt minua...ja että se ei ollut ensimmäinen eikä toinen vaan ehkäpä noin kymmenes kerta. Menin lukkoon, sairastuin anoreksiaan ja jätin hänet.

Luottamus ihmisiin (ei vain miehiin,lähes kaikki hänen ystävänsä ja sisarukset tiesivät pettämisestä) meni täydellisesti. En tule selviämään kokemuksestani koskaan. Olen nyt 24 vuotias enkä usko että ikinä voisin luottaa keneenkään, joka on sääli sillä olen kaunis ja älykäs ja haluaisin kovasti joskus saada oman perheen. Suhteen ulkopuoliset seksisuhteet on ok mutta vain jos päätös on molemminpuolinen. Mikä meidät ihmiset erottaa muista eläimistä? Moraaliko? Miettikää IHMISET mitä teette toisillenne.
9809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sinun tarinasi oli sekä surullinen että kaunis.

Surullista oli se, mitä jouduit kokemaan poikaystäväsi taholta. Kaunista oli se, kun vetosit ihmisiä miettimään tekosiaan.

Minä rohkenen kuitenkin toivoa, että voisit jotenkin päästä yli tästä kokemuksestasi ja löytäisit rinnallesi jonkun mukavan nuoren miehen. Samoin toivon, että voisit kaikesta huolimatta luottaa ihmiseen. Ei kaikki onneksi kuitenkaan ole pettäjä-luusereita.

Toivottavasti anoreksia-ongelmat ovat jo ohi.

Minä uskon, että sinä pikku Enkeli vielä löydät vakkaasi oman kannen ja perustatte perheen. Sitten aikanaan siihen oman kodin lattialle ilmestyy pari pikku taapertajaa touhuamaan omia touhujaan.
Näin uskon.

Kaikkea hyvää sinulle!

Äänestä

Enkeli,

jotain varsin samanlaista kokeneena ymmärrän tuskasi ja kipusi.

Kun oma avioliittoni uskottomuuden jälkimainingeissa päättyi eroon, olin varsin hajalla ja usko toiseen ihmiseen oli olematon.

Kuitenkin samalla kun tein lopullisen eropäätökseni, päätin, että en anna tämän pilata loppuelämääni, en aio muuttua kyynikoksi, en aio kadottaa sitä sinisilmäistä pikkupoikaa, jonka haluan aina säilyttää sydämessäni, että aion vielä antaa rakkaudelle ja toiselle ihmiselle mahdollisuuden....

Ei se suru ja tuska tietenkään yhdestä päätöksestä katoa, mutta se päätös oli, ainakin minulle, se mistä käänne ylöspäin alkoi.

Nyt elän "elämäni naisen" kanssa yhdessä, rakastan ja kunnioitan häntä syvästi ja mikä tärkeintä, luotan häneen!!!

Mitä tuosta voi oppia?? Anna uudelle ihmiselle mahdollisuus, etene hitaasti - avaa itseäsi rauhassa, kerro uudelle ihmiselle taustasi - jos hän on se oikea, hän antaa sinulle aikaa.

Olet ansainnut unelmasi!!

Äänestä

jos toinen ei saa tietää toisen uskottumuudesta ja asia hoidetaan salassa ja kaikki ovat tyytyväisiä mitä pahaa siinä olisi vaikka se ei olisikaan puolisolta kysytty asia?

noh mielipiteitä on monia...

Äänestä
  • Kyllä asioilla on yleensä tapana paljastua, jossain vaiheessa. Kyllähän se "asia hoidetaan salassa", mutta jonain päivänä päästät suustasi lipsahduksen ja kaikki paljastuu. "Mitä pahaa siinä olisi..." Kyllä olet tunteeton. Niin kuin vaikuttavat olevan monet muutkin tämän palstan ihmisistä, jotka kehtaavat ylpeillä uskottomuudellaan ja puolustella sitä.

    Voimia sinulle Enkeli. Kyllä uskollisia ja rakastavia miehiä vielä on.

    Äänestä

  • Tytsy -78 kirjoitti:

    Kyllä asioilla on yleensä tapana paljastua, jossain vaiheessa. Kyllähän se "asia hoidetaan salassa", mutta jonain päivänä päästät suustasi lipsahduksen ja kaikki paljastuu. "Mitä pahaa siinä olisi..." Kyllä olet tunteeton. Niin kuin vaikuttavat olevan monet muutkin tämän palstan ihmisistä, jotka kehtaavat ylpeillä uskottomuudellaan ja puolustella sitä.

    Voimia sinulle Enkeli. Kyllä uskollisia ja rakastavia miehiä vielä on.

    riippuu myös henkilöstä ketä päästää lipsahduksia!

    itse en ainakaan päästä

    sanonta kusettajaa ei pysty kusettamaan pitää ainakin mun kohdalla aika hyvin paikkansa!

    mut..

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    riippuu myös henkilöstä ketä päästää lipsahduksia!

    itse en ainakaan päästä

    sanonta kusettajaa ei pysty kusettamaan pitää ainakin mun kohdalla aika hyvin paikkansa!

    mut..

    Lipsahduksia pääsee, eivätkä kaikki tosiaankaan verbaalisia. Ihmisillä on myös intuition lahja. Ei tosin kaikilla.
    Se on kyllä tosi mitä sanoit kusettajista. Mutta kusettajat ovatkin omaa porukkaansa. Eivät välitä lopultakaan paljoa mistään. Ei heistäkään maksa vaivaa välittää.

    Ja sen mitä annat huomiotasi yhdelle on siltä toiselta pois. Eikö? Paitsi jos ei ole tunteita antaa...

    Äänestä

  • Tex kirjoitti:

    oletko funtsinut että jollain voi olla niin paljon tunteita jaettavana että siinä ei riitä yksi nainen?

    lipsahduksia jos pääsee ne pitää ennakoida ja osata korjata oikein!

    kusettajia on montaa kastia olet oikeassa,välillä joutuu raskaasti kusettamaan koska haluan ainakin itse rakastaa montaa naista yhtä aikaa.

    se tekee ehkä leikistä mielenkiintoisen koska olen itse naimisissa ja pyörin toisen naisen kanssa vakavissani lisäksi tulee 4 muuta joita käyn aina silloin tällöin morjestamassa..;)

    mutta nyt heippa toviksi!

    Äänestä

Moraalin pitäisi olla yksi niistä asioista, joka erottaa ihmisen eläimestä. Ikävä tosiasia on, että niin monet ihmiset pettävät kumppaniaan. Itselläni kesti toipua 5 vuotta siitä, kun silloinen tyttöystäväni petti minua. Hänestä olisin viimeksi sellaista uskonut. Eikä hän edes kokenut tehneensä mitään väärää. Kaikkea ikävää sitä sattuukin ja minä olen kyllä toivonut, että hän kokisi samanlaisen tempun joltakin mieheltä. En kylläkään ole kostonhimoinen, mutta pettäminen on niitä alhaisimpia tekoja, joita voi rakkaimmalleen tehdä.
Toivottavasti Sinulla ei kestä 5 vuotta toipua. Varmasti Sinua on sattunut paljon, mutta eivät kaikki ole samanlaisia. Minulla on yksi vinkki, miten voi testata, onko toinen luotettava vai ei.
Jos toinen myöhästelee tapaamisista jatkuvasti tai ei pidä lupauksiaan, ovat ne jo sellaisia merkkejä, että sellaiseen ihmiseen ei kannata luottaa. Samaan sarjaan kuuluu ihmiset, jotka sanovat yhtä ja tekevät toista.
Saatan ehkä olla liian jyrkkä, mutta valehtelua tai salailua ei kannata sietää. Ja mustasukkaisia ihmisiä kannattaa välttää. Yleensäkin epäluotettavuus on sellaista, mitä kannattaa varoa.
Itse olen jo 32-vuotias. Ja sanonpa sellaisen asian, että kyllä kannattaa antaa rakkaudelle mahdollisuus ja uskaltaa heittäytyä suhteeseen, kun on sellaisen aika. Pitää myös muistaa, että jos ei uskalla itsestään antaa kaikkea eikä uskalla päästää toista lähelleen, ei voi saavuttakaan aitoa rakkautta. Ei välttämättä saavuta tuollakaan tavalla, mutta paremmat mahdollisuudet silloin on.
Itsestäni tiedän, että en petä. Enkä pidä itseäni niin uniikkina yksilönä, etteikö olisi samanlaisia ihmisiä kuin minäkin tuossa pettämättömyysjutussa. Kannattaa olla rohkea, mutta tarkkailla myös niitä merkkejä, jotka kertovat epäluotettavuudesta.

Äänestä

Kiitos rohkaisivista vastauksista jotka puhalsivat vähän lisää ilmaa tämän enkelin siipien alle. Vielä jonain päivänä minä lennän taas!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Enkeli kirjoitti:

Lyhyesti: Aloitin seurustelemaan 17 vuotiaana vuotta vanhemman pojan kanssa. Muutimme yhteiseen kotiin 2 vuoden yhdessäolon jälkeen. Noin puolen vuoden yhdessäelon jälkeen sain tietää että poikaystäväni oli pettänyt minua...ja että se ei ollut ensimmäinen eikä toinen vaan ehkäpä noin kymmenes kerta. Menin lukkoon, sairastuin anoreksiaan ja jätin hänet.

Luottamus ihmisiin (ei vain miehiin,lähes kaikki hänen ystävänsä ja sisarukset tiesivät pettämisestä) meni täydellisesti. En tule selviämään kokemuksestani koskaan. Olen nyt 24 vuotias enkä usko että ikinä voisin luottaa keneenkään, joka on sääli sillä olen kaunis ja älykäs ja haluaisin kovasti joskus saada oman perheen. Suhteen ulkopuoliset seksisuhteet on ok mutta vain jos päätös on molemminpuolinen. Mikä meidät ihmiset erottaa muista eläimistä? Moraaliko? Miettikää IHMISET mitä teette toisillenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu