onko

minun

mahdollista oppia rakastamaan miestäni uudelleen? Viisi vuotta sitten rakastuin totaalisesti, en ollut iässäni tuntenut sellaista tunnetta toista kohtaan. Olin vuoden verran ollut yksin lasteni isästä eroamisen jälkeen. Se ero oli ihan "rauhallinen" yhteinen päätös. Tämä mies johon rakastuin oli täysin vastakohta edelliselle miehelle.

Mies oli aika menevää sorttia, oli elänyt jo viisi vuotta yksikseen suhteen kariutumisen jälkeen. Harrastuksia paljon ja kavereiden kanssa menoa. Johon ikävä kyllä kuului alkoholi lähes joka viikonloppu, ja kuuluikin jos ei ollut jotain niin sellaista ettei kertakaikkiaan voinut ottaa, ja sitä juomista piti jatkaa seuraavana päivänä.koska se hyvä fiilis tuli vasta seuraavana päivänä. Näin mentiin vuoden verran, ajattelin että kyllä hän tasaantuu kun suhteemme vielä etenee, rakkautta meillä oli molemmilla runsainmitoin.

No ennenpitkään aloin sanomaan näistä jatkuvista menoista ja siitä alkoholista. Hän sanoi että no tule mukaan. Rupesinkin sitten käymään silloin kun lapset olivat isän luona. Mutta ei se ollut kivaa kun joskus, en minä pidä sellaisesta elämästä että joka viikonloppu käydään baareissa. Silloin tällöin se on ihan ok. Seuraavat kolme vuotta menikin sitten pitkälle samalla kaavalla, emme asuneet yhdessä. Lopulta minulla alkoi mitta täyttyä sitä touhua, varsinkin kun riitelimme sitten jo paljon ja niihin alkoi tulla kuvaan se että hän alkoi haukkumaan minua, olin milloin idiootti milloin outo"ei kukaan ole tuollainen kuin sinä" jne, jne. Tunteeni alkoivat pikkuhiljaa viilentyä. Sitten päätin että tämä loppuu nyt. Siitä syntyi hirveä haloo, riitelyä todella paljon ja huutamista. Pysyin kuitenkin päätöksessäni. Pari kuukautta meni ennenkuin hän jätti minut rauhaan. Oli kyllä sanonut että varokkin jos näen sinut jonkun toisen kanssa, en taka mitä tapahtuu.

No Kolmisen kuukatta sen jälkeen tapasin yhden miehen, ei mitään vakavaa, viihdyimme kuitenkin toistemme seurassa ja tapailimme silloin tällöin. Ex sai tietää siitä ja alkoihan se hillötön huuto ja väittely että sulla oli jo meidän suhteemme aika peliä sen kanssa.

Sitten ex muuttikin tyyliä täysin. Sanoi ymmärtävänsä että hän on ollut täysi paska ja ihan liian itsekäs. Ja vasta nyt huomannut että ei voi elää ilman meitä että me olemme perhe johon hän haluaa kuulua. Parisen kuukautta hän oli todella nöyrä ja pyyteli että antaisin vielä yhden mahdollisuuden. En enää tapaillut sitä miestä. Tunteeni olivat laimenneet exääni kohtaan, mutta muistissani oli se palava tunne mitä häntä kohtaan tunsin ja päätin antaa mahdollisuuden.

Kerroin kyllä että tunteeni eivät ole ennallaan. yritimme kuitenkin, tapailimme kuitenkin harvakseltaan, emme päivittäin ollenkaan. Alku meni miehen kohdalta hyvin, hän ymmärsi että että tunteeni eivät ole samat ja yritti olla kärsivällinen. Vähensi myös huomattavasti menojaan, ei siis harrastus vaan näitä menoja mihin kuului alko. Harrastus menoista en ole koskaan tietenkään sanonut mitään. Menimme tällä tavalla puolisen vuotta eteenpäin, mutta minun tunteeni eivät ole muuttuneet, hänen poissa ollessa kyllä tunnen kaipuuta mutta sitten kun tapaamme niin tunteeni on taas että ei. Puhuimme paljon asiasta. Olin koko ajan rehellinen.

Eihän mies tietenkään loputtomiin jaksa yrittää ymmärtää kun ei sitä vastakaikua saa. Suhde alkoi muuttua samanlaiseksi kun oli ollutkin, sain kuulla haukkuja vähän väliä, milloin lehmä milloin tunteeton kylmä paska. Yritin monta kertaa sanoa että parempi lopettaa kun tämä ei kertakaikkiaan onnistu. mutta sitten mies alkoi sanomaan että hänen elämä loppuu siihen, hän ei taka mitä tapahtuu jos jätän. Huomasin että jatkan ainoastaan hänen takiaan, en halua että hänen elämänhalunsa menee ja pelkään että hän alkoholisoituu.

Ihmettelen mikä minua pitää hänessä kiinni. henkisellä tasolla tunteeni ovat olemattomat. Fyysisesti tulemme toimeen loistavasti. Seksi on upeaa ollut koko ajan.

Onko minun mahdollista enää oppia rakastamaan häntä? Taidan kyllä tietää vastauksen itsekin, ei ole. En haluaisi pilata omaa elämääni tällaisella jatkuvalla paineella. Ja lapsetkin kärsivät tästä. Olen kiukkuinen kotona.

Mutta miten saisin miehen tajuamaan että tämä on pakko lopettaa, hän myöntää kyllä että suhteemme on mahdoton, mutta ei irroita. Tämä on todella raastaavaa. Minun pitäisi löytää jostain voimaa että pysyisin päätöksessä että tämä loppuu tai sitten keino millä oppisin rakastamaan häntä. Miten tästä eteenpäin, alan itse olemaan jo todella väsynyt ja stressaantunut.

Onko kellään vastaavia kokemuksi ja onko siihen löytynyt ratkaisua.

Kiitos jos jaksoitte lukea tämän vuodatukseni loppuun asti. Toivoisin saavani jotain kommenttia tähän.

1

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hallintaan

      Vastasit jo itse, ei ole mahdollista oppia "rakastamaan" uudestaan. Sitähän olette jo yrittäneet. Jos tunteesi ei palannut, kun mies käyttäytyi kunnolla, niin miten se olisi lainkaan mahdollista.
      Jos vielä yritätte, mies käyttäytyy hyvin vähän aikaa, mutta kyllä se haukkuminen palaa.
      Mies ei ilmeisesti irrota ennen kuin on täysin selvää, että mahdollisuutta ei enää ole. Jos teillä seksi sujuu hyvin, niin se on merkki miehelle, että kaikki on melkein hyvin.
      Ilmoita kylmästi, että sinulla ei ole enää mitään annettavaa ja haluat hänen löytävän oikean onnen.
      Hän itse sitten päättää oman elämänsä suunnan, menevänä miehenä tuskin kauan on yksin ja jos alkoholisoituu, se ei ole sinun vika. Hän päättää juomisensa määrän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2099
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1741
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1441
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      1228
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1212
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1060
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      972
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      969
    Aihe