Työaikapankit

Joku vuosi sitten kokeilumielessä käyttöön otetut ns. työaikapankit ovat osoittautuneet toimiviksi.
Varsinkin pitkämatkalaisille työntekijöille tuollainen työaikapankki onkin välttämätön, jolloin he voivat kerätä viikon aikana pitempiä vapaita vaimon ja perheen luona käyntiin.
Tämä tutkimus on valmistunut äskettäin Jyväskylän yliopistolla.
Kun itse taannoin ehdotin samanlaisia järjestelyjä silloisessa omassa työyhteisössäni pitkämatkalaisille, niin sellainen ei tullut kysymykseenkään. Minut talutettiin porukan kuulusteluun ja uhattiin lopputilillä.
Leimattiinpa vielä hurahtaneeksi hörhöksi ja kiusaajaksi.
Mutta nyt kun aloitteen on tehnyt joku toinen niin jopas kelpaa ja hyvin toimii.
Lieneekö vastustus johtunut savolais-suomalaisesta äärimmäisen syvästä kateudesta?
Mitään hyvää parannusta ei haluta toiselle, siis tuolle työtoverille suoda, ei mitään.
Mutta näin muuttuu maailma eskoseni.
5477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Muistini ja kokemukseni työelämästä ulottuu 50-luvun puoliväliin.
Kyllä silloinkin harrastettiin samanlaisia järjestelyjä 'sisäänteon nimisenä'.
Tosin se oli satunnaista ja tapaus ja myös henkilökohtaista. Pomon asenteista ja valtuuksista riippuvaa.
Lisäksi sesonkiluontoisissa työpaikoissa sitä tehtiin myös vuodenaikojen mukaan. Yleisyydestä en sano mitään.

Kyllä sinä järkilinjoilla olet ollut. Paitsi pitkämatkalaiset, myös esim. eri sortin metsästäjät, matkailua harrastavat ym. ryhmät hyötyvät siitä, ja työnantajat kuormitusten tasauksen ja paremman motivoitumisen kautta.

Äänestä
  • Totean vielä sen, että uudet työaikajärjestelyt pitkämatkalaisille olisi työnantaja hyväksynyt, mutta työntekijät ei.
    Vastustus tuli juuri sillä heidän omalla paikkakunnalla olevien työtovereiden keskuudesta.
    Mutta mitenkäs nyt suu pannaan kun työ loppuu kokonaan? Matkatyön ihanuus on edessä mikäli aikoo samassa ammatissa jatkaa.

    Äänestä

  • Kaiken kokenut kirjoitti:

    Totean vielä sen, että uudet työaikajärjestelyt pitkämatkalaisille olisi työnantaja hyväksynyt, mutta työntekijät ei.
    Vastustus tuli juuri sillä heidän omalla paikkakunnalla olevien työtovereiden keskuudesta.
    Mutta mitenkäs nyt suu pannaan kun työ loppuu kokonaan? Matkatyön ihanuus on edessä mikäli aikoo samassa ammatissa jatkaa.

    Lukea kaiketi osaan, ymmärryksen laita on joskus heikommin.
    Sorry vain, eipä tullut tuollainen vaihtoehto mieleenkään joten luin tekstisi peilaten omilla ajatuksillani!

    Äänestä

  • silloin, kun niitä työntekijä haluaisi pitää, ei olekkaan enää niin selvä asia.

    Omalla työpaikallani henkilö teki "sisään" työpäiviä päästäkseen reissuun, mutta TA ilmoitti vähän ennen, ettei ole miehiä, pidettävä vapaat myöhemmin.

    En vastusta "jemmavapaita", mutta molemmin puolin on voitava luottaa siihen, että niitä voi tehdä ja myös pitää silloin, kun on tarve.

    Paperiteollisuuden piiristä olen kuullut epämääräisiä huhuja juhannus-ja joulukäynnistä saatavien vapaiden pitämisen hankaluudesta. (vaikka kukaan ei ole vielä edes hankkinut niitä..)
    TA:n kanta asiaan kuulemma on, että niitä ei saa pitää viikonloppuna ja joku muukin rajoitus oli esillä. Tuskin parantaa tulehtuneita välejä, mutta ei kai ole tarkoituskaan.

    Äänestä

  • Yrtzi kirjoitti:

    silloin, kun niitä työntekijä haluaisi pitää, ei olekkaan enää niin selvä asia.

    Omalla työpaikallani henkilö teki "sisään" työpäiviä päästäkseen reissuun, mutta TA ilmoitti vähän ennen, ettei ole miehiä, pidettävä vapaat myöhemmin.

    En vastusta "jemmavapaita", mutta molemmin puolin on voitava luottaa siihen, että niitä voi tehdä ja myös pitää silloin, kun on tarve.

    Paperiteollisuuden piiristä olen kuullut epämääräisiä huhuja juhannus-ja joulukäynnistä saatavien vapaiden pitämisen hankaluudesta. (vaikka kukaan ei ole vielä edes hankkinut niitä..)
    TA:n kanta asiaan kuulemma on, että niitä ei saa pitää viikonloppuna ja joku muukin rajoitus oli esillä. Tuskin parantaa tulehtuneita välejä, mutta ei kai ole tarkoituskaan.

    Olen hoitanut muutaman pk-tason metallialan yrityksen tuotannon.
    Siinä ympäristössä pääsin aina neuvotteluratkaisuun työaikojen järjestelyissä.
    Kaikkia ei tietenkään ilahduttanut esim. tilanne jossa tilauspiikin hoitaminen vaati porukalta joustamista.
    Kun tuli aikaa käyttää sisääntekoja sanoin sakille, että ne jotka ovat ymmärtäneet milloin tarvitsee tehdä töitä, tietävät varmaan milloin he haluavat pitää palkalliset sisääntekonsa. Oli hirvimiehiä, kalastajia, matkustelua, perhejuhlia jne. Parhaimmillaan muutamat pitivät hankkimiaan vapaita vuoden mittaan useita viikkoja. Kaikille se ei sattunut.
    Samoin työviikon sisällä. Muutama hitsari kysyi keväällä mahdollisuutta tehdä kesällä 4 x 10h/viikko = perjantait vapaat. Sopi hienosti. Kerroin kavereille, että firman etu on saada tuotteet hitsatuiksi torstaina jolloin ne saadaan lähetmään maalattuina asiakkaille perjantaina.
    Laskutus tasaviikoin.
    Ja paljon muita esimerkkejä. Joku saattoi olla kateellinen mutta eivät nämä järjestelyt olleet muilta pois.

    Jos tekijä joustaa työnantajan tarpeen mukaan tulee työnantajan edustajan ehdottomasti nipottamatta ymmärtää myö joustajan tarpeet. Muutenhan ne joustot loppuvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaiken kokenut kirjoitti:

Joku vuosi sitten kokeilumielessä käyttöön otetut ns. työaikapankit ovat osoittautuneet toimiviksi.
Varsinkin pitkämatkalaisille työntekijöille tuollainen työaikapankki onkin välttämätön, jolloin he voivat kerätä viikon aikana pitempiä vapaita vaimon ja perheen luona käyntiin.
Tämä tutkimus on valmistunut äskettäin Jyväskylän yliopistolla.
Kun itse taannoin ehdotin samanlaisia järjestelyjä silloisessa omassa työyhteisössäni pitkämatkalaisille, niin sellainen ei tullut kysymykseenkään. Minut talutettiin porukan kuulusteluun ja uhattiin lopputilillä.
Leimattiinpa vielä hurahtaneeksi hörhöksi ja kiusaajaksi.
Mutta nyt kun aloitteen on tehnyt joku toinen niin jopas kelpaa ja hyvin toimii.
Lieneekö vastustus johtunut savolais-suomalaisesta äärimmäisen syvästä kateudesta?
Mitään hyvää parannusta ei haluta toiselle, siis tuolle työtoverille suoda, ei mitään.
Mutta näin muuttuu maailma eskoseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu