Sano että

Haluaisin voimia ja lisävahvistusta. Haluan eroon miehestä, joka ei ole hyväksi minulle.

Tapailemme vain hänen ehdoillaan. On jokseenkin jopa välinpitämätön. Ei halua sitoutua.

Mutta kun tapaamme, on aivan ihana. Ei koskaan puhu tunteitaan minua kohtaan. Aina kun olen yrittänyt lähteä, johtuen hänen tunteittensa laadusta, hän "vetää" minut takaisin. Ja rikon vain itseäni lisää.

Kuinka pääsisin eroon? Kuinka repäistä irti? Rakastan :(
4856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

parempi kun et täällä kysele kun saat kuitenkin vain haukkuja vastaukseksi...

Äänestä

eihän se ole edes kiinnostunut susta

Äänestä

Käyn läpi kertomasi kaltaista prosessia. Sitä on kestänyt nyt jo melkein kolme vuotta eikä loppua näy. Kaikki temput on tehty, kaikki sanat sanottu, mutta turhaan. Hän ei halua elämääni sen keskeiseksi osaksi vaan tahtoo pysytellä laitamilla paetakseen aina, kun lyhytjännitteisyyttään kotileikkeihin kyllästyy.

Useat ystäväni ovat kehottaneet miettimään, miksi tuhlaan aikaani ihmiseen, joka ei selvästikään rakasta ja arvosta minua riittävästi. Tuskallisia totuuksia, mitä juuri sillä hetkellä en halua kuulla. Eiväthän he tiedä, miten ihana ja suloinen voi armaani parhaimmillaan olla. Mutta riittävätkö ne harvat, hyvät hetket sittenkään? Tuskinpa. Myös minä haluan oman osani onnesta. Niin kauan kun olen kiinni hänessä, saan vain unelmoida onnellisesta parisuhteesta.

Äänestä
  • Olen kokenut aivan saman. Valitettavan kauan jaksoin olla vain se ns.hoito.
    Sillä surullinen totuus on se, että sitä sinäkin kenties hänelle vain olet. Jos ei halua ns.sitoutua, silloin suhteessa on jotain "vikaa".
    Tai ehkä mies ei vain välitä susta tarpeeksi, vaikka susta varmasti pitääkin, kun jaksaa luonasi käydä.
    Mieti tosiaan tarkkaan millaista suhdetta SINÄ haluat ja toivot. Jos on onneton, on ihan turhaa kärsiä tuollaisessa suhteessa.
    Se toimii vain silloin jos molemmat sellaista suhdetta haluaa.
    Anna itsellesi mahdollisuus "löytää" se oikea, aito rakkaus...
    Vaikeaa se lähteminen on, kun ne hetketkin ovat varmasti sulle tärkeitä (tiedän tunteen...), mutta jos hän on sulle "se oikea" ihminen ja susta todella välittää, niin tulee hän sitten takaisin, kun päästät irti.
    Ja jos ei tule, niin sitten on parempi niin.
    Jaksamista sulle! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jätä kirjoitti:

Haluaisin voimia ja lisävahvistusta. Haluan eroon miehestä, joka ei ole hyväksi minulle.

Tapailemme vain hänen ehdoillaan. On jokseenkin jopa välinpitämätön. Ei halua sitoutua.

Mutta kun tapaamme, on aivan ihana. Ei koskaan puhu tunteitaan minua kohtaan. Aina kun olen yrittänyt lähteä, johtuen hänen tunteittensa laadusta, hän "vetää" minut takaisin. Ja rikon vain itseäni lisää.

Kuinka pääsisin eroon? Kuinka repäistä irti? Rakastan :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu