Kannattaako kertoa...

Toinen puoli

Jos elää parisuhteessa, vakavassa sellaisessa, ja ihastuu toiseen ihmiseen, niin kannattaako siitä kertoa kumppanilleen? Onko siitä mitään hyötyä, vaiko vain pahaa mieltä?

Odotan vain, että ihastus menisi ohi. En aio miestäni pettää. Ja meillä on ollut omat ongelmamme aikoinaan hänen puoleltaan, ja uskonkin että nautin tästä ihastuksesta paljolti siksi, että se kohottaa itsetuntoani, joka vuosi sitten sai pahoja kolhuja.

Mutta me olemme kriisien aikana sopineet, että puhuminen auttaa kaikkeen. Auttaako oikeasti? Pitäisikö ajatella, että jos puhun, niin vasta sitten voimme parantaa tätä parisuhdettamme, ja yhdessä pohtia mistä moinen ihastus johtuu? Tosiasia kuitenkin on, että miehelleni tulisi todella paha mieli, kenellepä ei. Hän rakastaa minua suuresti, ja tahtoo tehdä minut onnelliseksi. Ja hän on minun elämäni mies -siitä olen varma.

Mitä siis teen? Ja perustelkaa. Kiitos avusta.

P.S. Sellaiset "jos on oikean miehen kanssa niin ei ihastu toiseen" -tyyppiset lapselliset jutut jätän omaan arvoonsa, joten niitä on turha kirjoittaa. Nyt on kyse jo kypsemmästä suhteesta, mitä en taatusti roskakoriin ikinä heitä.

13

1946

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mä vaan

      Tuntematta taustoja, kuulostaa kamalalta että yrität kohentaa itsetuntoasi eläen epärehellisyydessä miestäsi kohtaan.

      Tuolla lailla et löydä itsestäsi ihmistä jolla on itsetunto aidosti kohdallaan.

      Sitä paitsi miten voit verrata ihastuksia ja vakavia parisuhteita? Kuulostaa muuten että oot jo siinä iässä että sun täytys ymmärtää mikä ero on vakavan parisuhteen ja ihastuksen välillä, ja miten paljon tärkeämmistä asioista ensimmäisessä on kyse, kun ihastuksessa on kyse lähinnä hyvänolon tunteen hakemisesta

      • alkup.

        Taisipa meille tulla jokin väärinkäsitys... Siis sitä juuri tarkoitin, että ymmärrän ihastuksen olevan vain ihastus. Siksi siis odotan sen menevän ohi, enkä sen takia aio miestäni jättää tai pettää. Kun puhun vakavasta suhteesta, tarkoitin siis suhdetta omaan mieheeni, en tätä ihastusta, jonka kanssa en ole käynyt läpi elämässä mitään.

        Itsetuntoni koki kolauksen, kun mieheni petti minua kerran, yhden illan juttu, jota hän on katunut todella paljon. Ja asiaa on käsitelty terapiassakin jne. En ole enää vihainen, ja anteeksi olen hänelle antanut, mutta itsetuntoni ei ole palannut ennalleen. Toisen miehen ihailu tekee kutaa, sen myönnän. Vaikkakin oma mieheni jatkuvasti myös kehuu ja kannustaa.


    • Luisa

      En lähtis raportoimaan kaukopartnerilleni jokaista ihastumistanikin, sillä siitä puhuminen ei "auta" ketään muuta kuin sinua, jolla on tarve puhua siitä ihastuksestasi.
      Puhu siitä jollekulle muulle tai vaikka täällä ihastuspalstalla, jotta pahin vaihe menee ohi. Nauti ihastumisen herättämistä tunteista ihan rehellisesti ja käytä siitä saamasi energia tämänhetkisen suhteesi hoitamiseen. Silloin sulla pysyy kuviot selkeinä eikä syyllisyyskään hypi silmille.

    • Mella

      Jos miehesi luottaa sinuun ja suhteeseenne niin paljon, että hän uskoo, ettet aio häntä pettää, sitten kertominen varmaan pitkällä tähtäimellä kannattaa. Aito keskustelu ja tilanteen läpikäyminen yhdessä vahvistavat suhdetta. Myös negatiivisten tunteiden kuten mustasukkaisuuden ja pahan mielen käsittely tekevät suhteesta vahvan.

      Jos taas et kerro vaan käyt asian läpi yksiksesi, se tuskin suhdettanne kaataa, mutta ei välttämättä vahvistakaan. Sanoisin, että jos uskot miehesi pystyvän mielensä pahoittamisesta huolimatta keskustelemaan aiheesta, niin kerro. Tärkeää on kertoa toista kunnioittaen, mikä tarkoittaa mielestäni esimerkiksi sitä, että jokaista yksityiskohtaa (esimerkiksi haaveita, katseita, ajatuksia) ei tarvitse raportoida. En myöskään kannata sitä, että jokaisesta hetkellisestä viehättymisestä tai vaikka flirttailuyrityksistä retostellaan kumppanille, mutta sitähän et viestilläsi tarkoittanutkaan.

    • ///

      Tuossahan juuri avoliiton ihanuus onkin: teilla ei ole laillisesti mitaan sitovaa olla ihastumatta muihin ihmisiin. Kumpikin voi sen tehda! Se on taydellisen OK!

      Jos jompikumpi ei sita hyvaksy, siirtyy vain rauhassa pois kuvioista ja hakee uuden partnerin, niita riittaa aivan joka lahtoon.

      Sinun on aivan turha kantaa omantunnontuskia ihastumisesta toiseen ihmiseen, Sinulla on taysi oikeus siihen, jos seksikin hanen kanssaan sujuu niin siita vain entinen vanha rukkanen ulos ja tavarat yhteen uuden kanssa!

      Vanha rukkasesi aivan varmasti loytaa myos uutta seuraa, usko pois.

      Niinhan elaimetkin tekevat!

    • sulle

      Sanot: Mutta me olemme kriisien aikana sopineet, että puhuminen auttaa kaikkeen.

      Miten olette onnistuneet? Jos miehesi puhuu asioista sinulle hän on tehnyt oman osansa.
      Teetkö omasi, vai puhutko asiasta palstoilla?

    • Tyttö-84

      Moikka! Itse olen seurustellut jo 4.5 vuotta aivan ihanan miehen kanssa. Yhdessä olemme asuneet jo puolitoista vuotta. Keskustelin juuri tästä ihastumisaiheesta kavereideni kanssa ja me kaikki (naispuolisia) olimme sitä mieltä, että parisuhteeseen kuuluu ihastuminen. Jos se jää vain siihen, että pitää jotakuta esimerkiksi komeana tai ihanana ja tunne katoaa parin päivän päästä, ei siitä kannata kertoa omalle kullalle. Pieni ihastuminen on aivan tervettä ja antaa uutta näkökulmaa niin omasta itsestä kuin puolisostaankin. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että se sama mies vain pysyy ja pysyy mielessä, niin silloin olisi kuitenkin ehkä aika harkita oman suhteen jatkoa. Hyvä neuvo on se; kuvittele mitä vikoja ihastuksessasi voisi olla ja mieti sen jälkeen, minkälainen oma miehesi on. Olen tehnyt aina niin ja oma kulta on kyllä super paras! :)

    • mai

      kaikkihan sitä välillä ihastuu, vaikka on vakavassakin suhteessa. se on kiva tunne, saa piristymään ja itsetuntokin jotenkin kohenee.
      en nyt tiedä tarviiko siitä sen enempiä poikaystävälle mainita...
      se on ihan viatonta! katsella saa ja vähän ihastua, mutta ei koskea.

    • Totuus helpottaa

      Kerro vain jos ihastuksesi on vakavaa. Kuten joku mainitsi jos suhteesi on luja, luottamus syvä niin miehesi kestää. Pahinta on että miehesi vaistoaa jonkin olevan vialla muttei tiedä mikä. Silloin hän miettii kaikkea turhaa kun totuus on paljon parempi ja helpompi. Oikeasti valheet on pahempia kuin totuus, mielikuvitus keksii kaikkea ...

    • PirreXX

      mitään hyötyä siitä ei ole jos kertoo, kumppani alkaa turhaan epäillä vaikka mitä...
      Loukkaantuisin varmasti jos mieheni kertoisi ihastuksestaan ja vaistomaisesti vertaisin itseäni ihastukseen ja alkaisin miettiä mitä minulta puuttuu..
      Ihastukset tulee ja menee, joskus on lupa haaveilla..:)
      jos satun ihastumaan, nautin siitä ja pidän asian ikiomana tunteenani..:))

    • ...

      Oikeasti, tuo vain saisi hänet epävarmaksi ja mustasukkaiseksi. Ihastuminen saattaa iskeä sattumalta, ja se myös poistuu parissa kuukaudessa. Ei ole mitään syytä pahoittaa toisen mieltä kertomalla moisesta.

    • teillä

      yhteisiä lapsia? ja kuinka kauan olette olleet yhdessä? Jos on elämän mies niin älä kerro vaan koita päästä ihatuksesta eroon ajan kanssa, huomaat jossain vaiheessa että ihastuksella on paljon huonoja puolia mitä sun omalla miehelläs ei ole..Mites sulla normaali elämä nyt sujuu miehen kanssa aavistaako hän jotain vai pystytkö olemaan ihan normaali?

    • kertoa

      Itse kerroin joskus ensimmäisessä pitkäaikaisessa suhteessani poikaystävälleni ihastuneeni pariksi päiväksi toiseen, ja siitä seurasi kamala kriisi, mutta jatkettiin kuitenkin yhdessä kun oltiin saatu asia selvitettyä... Olin nuori ja naiivi ja kuvittelin että kaikesta pitää kertoa... nykyisin en ole sitä mieltä. Jos juttu ei merkitse sulle mitään niin älä kerro... se menee ohi ja kaikki normaalit ihmiset ihastuvat pitkän parisuhteen aikana luultavasti ainakin kerran tai useammankin johonkin toiseen. Olen monilta ystäviltäni kuullut samanlaisia tarinoita. Pahoittaisit vain turhaa poikaystäväsi mielen, toi on sun oma juttu joka sun pitää läpikäydä. Se saa ainakin miettimään oman suhteen hyviä puolia ja ihastumisen mennessä ohi tajuamaan kuinka ihanaa se elämä onkaan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe