kokemuksia

kokeneilta

Haluaisin nyt kysyä itsekin omalla kohdalla eroa harkitsevana teidän eronneiden kokemuksia siitä,miten lapsenne ovat asiaan suhtautuneet ja miten siitä selvinneet?Minkä ikäisiä olivat lapsenne, kun erositte?

4

908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eronnut

      Omat lapset olivat eroaikaan 4-9 vuotiaita. Toki tuntui että se heitä silloin mietitytti aikansa. Sanotaan, että pienemmät lapset kestävät eron paremmin kuin vähän vanhemmat. Itse en ainakaan ole huomannut että mitään pitkäaikaisempia haittoja lapsille erosta olisi ollut. Tämä riippuu tietysti myös sitten eroavista osapuolista. On tärkeää että lapsilla silti molemmat vanhemmat erosta huolimatta. Vanhempien välisiä ristiriitoja täytyy välttää. Ainakin niin etteivät joudu lasten korviin.

      • eronnut

        Itselläni kolme lasta 11, 14 ja 17v. Erosta puhuttiin pöydän ääressä silloin koko perheellä. Ketään ei syytelty, lapset sai kysyä mieltä painavista asioista ja heille kerrottiin ettei heistä välitetä yhtään vähempää eronkaan jälkeen. Yhteishuoltajuus ja lapset voi ja saa kulkea molempien luona niin paljon kuin tahtovat. Toki varsinkin 14v. tyttö osoitti alkuun minulle (äiti) mieltään koska minä olin se joka muutti yhteisestä kodista pois. Kaksi nuorempaa jäi isänsä luo omaan kotiin asumaan ja vanhin poika muutti minun mukana. Nyt menee hyvin ja välillä asiasta puhutaan mutta järkevästi. Lapset jos huomaa että he ovat edelleen tärkeitä ja vanhemmatkin tulevat toimeen niin se riittää ja luo määrätynlaista turvallisuuden tunnetta vaikka perhe onkin jakautunut kahteen eri paikkaan.

      • mielipiteistänne
        eronnut kirjoitti:

        Kiitos teille jotka kerroitte kokemuksianne.Olisin edelleen kiinnostunut kuulemaan lisää.Kyllä täällä varmasti enemmän on asian kokeneita.Ja erityisesti haluaisin kuulla heidän kokemuksiaan, joille ero ei ole ollut helppo ja on käyty jopa käräjillä yms.??
        Tapauksia kenties, missä mies on ollut vastuuton ja tehnyt erosta vaikean?

      • vaikea.....
        mielipiteistänne kirjoitti:

        Kiitos teille jotka kerroitte kokemuksianne.Olisin edelleen kiinnostunut kuulemaan lisää.Kyllä täällä varmasti enemmän on asian kokeneita.Ja erityisesti haluaisin kuulla heidän kokemuksiaan, joille ero ei ole ollut helppo ja on käyty jopa käräjillä yms.??
        Tapauksia kenties, missä mies on ollut vastuuton ja tehnyt erosta vaikean?

        Ero meneillään. Lapset 10 ja 13v. On todella vaikea kertoa lapsille erosta kun isä soutaa ja huopaa. Ammatti-ihmiset sanoivat, että lapsille tarvii rehellisesti kertoa mitä tapahtuu. No ensin minä tein niin mutta en enää. Enhän voi muutaman viikon välein ilmoittaa isä muutti takaisin, isä muutti pois ja nyt se taas palasi. Enää en valitettavasti ole kertonut mitään. Lapset ovat itsekin huomanneet, että äiti pysyy kuitenkin, teki isä mitä hyvänsä.
        Huoltoriita meillä ilmeisesti on edessä. Isä ei halua lapsia mulle sovulla luovuttaa, vaikka lastenvalvojakin hänelle sanoi, että säästäisi lapsia ikävältä kokemukselta jos pääsisimme sopuun. Isä vain ilmoitti, että ei ole mitään väliä, oikeudessa tavataan.
        Toivottavasti näitä isiä ei ole paljon...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12833
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4780
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2788
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1955
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      111
      1706
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe