Nainen on tarvitsee tukea. Mä olen siinä antamassa henkistä sellaista. Myöhemmin mulla taas on vaikeeta. Teen lopputyötä ja tuli valittua turhan laaja homma. Ajoin itseni henkisesti aika loppuun. Pyydän naiselta että saisin aikaa hoitaa homman itsenäisesti ilman että naista olisi huomioitava siinä samalla.
No, nainen loukkaantuu siitä, eli se ei käy.
Sit pari viikkoo eteenpäin duunia joka ikinen päivä aamusta iltaan eikä vieläkään valmis. Alan olla niin sippi ja hermo pinnassa että tulee muutamaan kertaan ärjäistyä naiselle ja haukuttua sitä jostain sen tekemistä mitättömistä asioista.
Nainen sit jättää.
Miksi en voi saada vuorostani henkistä tukea ja rohkaisua naiselta.:(
Ei kun nainen suuttui ja loukkaantui jos sanon että tarvitsen nyt omaa tilaa ja yksityisyyttä hoitaa asiani kuntoon ja syyttää että mulla on huono stressinsietokyky. Sit käy niin että henkinen kapasiteetti loppuu ja tulee sanottua naiselle sellasta mitä ei tarkota. Mä en henkisesti jaksa kohta enää.:( Lopputyöurakka on näin jälkeenpäin ajatelleen liian suuri mulle(elokuulta oon sitä tehny vaikka kuukausi siihen normaalisti varataan), mut enää ei voi lopettaakaan ja kun pitäis sitä naistakin nyt yrittää saada lauhtumaan.
Kerroin stressistä naiselle. Kerroin miksi sanoin hänelle pahasti. Mut eipä tää halua enää takaisin.
Missä on naisten empatia? Mistä mä saan nyt tukea? En vittu mistään. No kai sitä sit kaadutaan saappaat jalassa perkele.
Mikä siinä on
9
1936
Vastaukset
- Masa
Ei suomalaiset naiset enää tiedä muuta empatiaa kuin sellaisen, mitä ne itse vastaanottavat. Jos haluat naisen, joka myös vastavuoroisesti tukee sinua elämän vaikeuksissa, niin paree hakee ulkomailta.
- silli_
rasisti.
- Masa
silli_ kirjoitti:
rasisti.
Miten niin olen rasisti? Tämä meni multa kyllä täysin yli, ei voi tajuta...
- silli_
Masa kirjoitti:
Miten niin olen rasisti? Tämä meni multa kyllä täysin yli, ei voi tajuta...
Tuomitset ihmiset (=naiset) pelkän kansalaisuuden (=suomi) perusteella.
- ...
Et kertonut kuinka pitkään ja jatkuvasti ja intensiivisesti ja kuinka usein naisesi tarvitsi tukeasi. Mutta kuitenkin...
On vain kyse prioriteeteista. Jos gradu on tärkeämpi kuin tyttö, niin se oli sinun valintasi. Ei kenestäkään tunnu hyvältä kuulla 'hei, en kiinnitä sinuun huomiota seuraavaan kolmeen kuukauteen, koska minulla on paperihommia', ja sitten saada muutamia sattuvia kommentteja vielä kuulla.- Antti
Nainen muutti toiselle paikkakunnalle ja vieläpä ulkomaille. Joutui uuteen ympäristöön. Sillä oli ensimmäiset viikot ja kuukaudet melkoista kulttuurishokkia, sillä maa johon se muutti on alemman elintason maita tässä lähistöllä. Siellä kaikki toimi miten sattuu tai sit ei ollenkaan. Sillon tää nainen tarvitsi tukea ja lohduttajaa paremmasta kunhan sinne tottuu.
Mut mennäänpä ajassa taaksepäin. Sillon ihan alussa kun nainen halusi minuun tutustua, niin kerroin mikä on tilanne ja miten olen tekemässä lopputyötä ja kuinka se on elämäni suurin ja määrää sen mitä tulevaisuudessa tulen saamaan. Nainen hyväksyi asian sillä ei se muuten olis halunnu tutustua enempää. Enkä nyt tarkoita sitä että oltais oltu kokonaan erossa. Vaan sitä ettei nainen vaatisi jokapäiväistä huomiointia sillä en minä kuitenkaan mikään teräsmies ole.
Esimerkkinä voisin antaa että jokainen voi ihan huvikseen opetellä puhelinluetteloa kaksi kuukautta ja sit yrittää osata siitä vähintään parisataa numeroa.
Nainen halusi siis olla yhteydessä lähes päivittäin. Itse olisin harvemmin ja siitäkös se nainen suuttui ja loukkaantui.
Tilanne on siis se että olen muttamassa naisen kotipaikkakunnalle. En siis sinne missä se nyt asuu vaan sinne missä sen vanhemmat asuu ja se on muuttamassa sinne takaisin jossain vaiheessa. Sille tämä koko juttu perustuu. Eli minä siis pyrin tekemään työni mahdollisimman nopeasti että pääsisin sinne kaupunkiin töihin. Olin kyllä ilman sitä naistakin aikeissa muuttaa sinne kaupunkiin.
Mutta niin. Yritin kertoa että edetään liian nopeasti ja että mun pitää hoitaa hommani täällä omalla paikkakunnallani kuntoon ja siks tarvitsen nyt tilaa. Vähän aikaa tää toimikin mutta kohta nainen oli taas pommittamassa ja tällä kertaa se alkoi esittämään jo vaatimuksia, että mun täytyisi tehdä jutussa nyt joku ratkaisu. Joko haluun sen tai en haluu. Sanoin sille etten kertakaikkiaan pysty siihen nyt koska teen lopputyötä. Nainen suuttui siitä ja lähti. Meni pari päivää ja sit se oli taas kimpussa. Kertoi sit suostuvansa. Meni taas vähän aikaa hyvin. Mutta kohta oli taas uudestaan painostamassa ja itkemässä miten kylmä ihminen olen kun en huomioi häntä tarpeeksi. Kertaakaan se ei halunnu kuulla minun tarpeitani vaan aina suuttui jos halusin kertoa niistä. Lopulta kun pari viikkoo olin taas tehny putkella töitä niin sit alko pinna olemaan sen verran tiukalla että mun empatiavarastot oli ihan tyhjät. Olin jo aika rikki. Sit mä ärähdin sille muutaman kerran muutamasta mitättömästä asiasta. Sit nainen lähti ja nykyään taitaa vihata mua. - Antti
Antti kirjoitti:
Nainen muutti toiselle paikkakunnalle ja vieläpä ulkomaille. Joutui uuteen ympäristöön. Sillä oli ensimmäiset viikot ja kuukaudet melkoista kulttuurishokkia, sillä maa johon se muutti on alemman elintason maita tässä lähistöllä. Siellä kaikki toimi miten sattuu tai sit ei ollenkaan. Sillon tää nainen tarvitsi tukea ja lohduttajaa paremmasta kunhan sinne tottuu.
Mut mennäänpä ajassa taaksepäin. Sillon ihan alussa kun nainen halusi minuun tutustua, niin kerroin mikä on tilanne ja miten olen tekemässä lopputyötä ja kuinka se on elämäni suurin ja määrää sen mitä tulevaisuudessa tulen saamaan. Nainen hyväksyi asian sillä ei se muuten olis halunnu tutustua enempää. Enkä nyt tarkoita sitä että oltais oltu kokonaan erossa. Vaan sitä ettei nainen vaatisi jokapäiväistä huomiointia sillä en minä kuitenkaan mikään teräsmies ole.
Esimerkkinä voisin antaa että jokainen voi ihan huvikseen opetellä puhelinluetteloa kaksi kuukautta ja sit yrittää osata siitä vähintään parisataa numeroa.
Nainen halusi siis olla yhteydessä lähes päivittäin. Itse olisin harvemmin ja siitäkös se nainen suuttui ja loukkaantui.
Tilanne on siis se että olen muttamassa naisen kotipaikkakunnalle. En siis sinne missä se nyt asuu vaan sinne missä sen vanhemmat asuu ja se on muuttamassa sinne takaisin jossain vaiheessa. Sille tämä koko juttu perustuu. Eli minä siis pyrin tekemään työni mahdollisimman nopeasti että pääsisin sinne kaupunkiin töihin. Olin kyllä ilman sitä naistakin aikeissa muuttaa sinne kaupunkiin.
Mutta niin. Yritin kertoa että edetään liian nopeasti ja että mun pitää hoitaa hommani täällä omalla paikkakunnallani kuntoon ja siks tarvitsen nyt tilaa. Vähän aikaa tää toimikin mutta kohta nainen oli taas pommittamassa ja tällä kertaa se alkoi esittämään jo vaatimuksia, että mun täytyisi tehdä jutussa nyt joku ratkaisu. Joko haluun sen tai en haluu. Sanoin sille etten kertakaikkiaan pysty siihen nyt koska teen lopputyötä. Nainen suuttui siitä ja lähti. Meni pari päivää ja sit se oli taas kimpussa. Kertoi sit suostuvansa. Meni taas vähän aikaa hyvin. Mutta kohta oli taas uudestaan painostamassa ja itkemässä miten kylmä ihminen olen kun en huomioi häntä tarpeeksi. Kertaakaan se ei halunnu kuulla minun tarpeitani vaan aina suuttui jos halusin kertoa niistä. Lopulta kun pari viikkoo olin taas tehny putkella töitä niin sit alko pinna olemaan sen verran tiukalla että mun empatiavarastot oli ihan tyhjät. Olin jo aika rikki. Sit mä ärähdin sille muutaman kerran muutamasta mitättömästä asiasta. Sit nainen lähti ja nykyään taitaa vihata mua.yritä laittaa naisen niskaan, sillä enhän minäkään näköjään osannu kertoa sille naiselle omista tarpeistani, mut mielestäni on aika kohtuutonta jos se vaatii multa niin paljon ja niin nopeasti. Minähän tässä kaiken työn oon tekemässä. Se vaan lähinnä odotti. Paineita tuli jo ihan tarpeeksi siitä lopputyöstä ja mutta kun nainen siihen halus vielä asettaa oman painolastinsa päälle. Se oli aina että kun saat sen lopputyön valmiiks tai kun tuut tänne töihin.
- paula
Antti kirjoitti:
yritä laittaa naisen niskaan, sillä enhän minäkään näköjään osannu kertoa sille naiselle omista tarpeistani, mut mielestäni on aika kohtuutonta jos se vaatii multa niin paljon ja niin nopeasti. Minähän tässä kaiken työn oon tekemässä. Se vaan lähinnä odotti. Paineita tuli jo ihan tarpeeksi siitä lopputyöstä ja mutta kun nainen siihen halus vielä asettaa oman painolastinsa päälle. Se oli aina että kun saat sen lopputyön valmiiks tai kun tuut tänne töihin.
Tuntemuksesi johtuvat kaikkineensa stressistä, luulisin. Et ole osannut enää erottaa velvollisuuksia ja paineita vapaa-ajasta ja hauskuudesta. Kaikki on muuttunut yhdeksi vaativaksi puuroksi. Nainen ei varmaan ole itse ajatellut olevansa taakka muiden joukossa, kuten sinä häntä kuvaat. Hän on varmasti ajatellut olevansa sinulle ihastus ja henkireikä raskaan työn lomassa.
- Antti
paula kirjoitti:

Niinpä olihan se mukavaa suurimman osan aikaa kun joku huomioi, mut lopulta siitä tuli kyllä rasittavaa kun ei enää jaksanu keskittyä muuhun kuin olellisimpaan.
Kaduttaa vaan se mitä menin sanomaan. Ylireagoin aika vahvasti sillon. Olishan mun pitäny tietää koko juttu ja se miten siinä tulee lopulta käymään. Olis vaan pitäny kylmänviileesti pistää stoppi koko hommalle siinä vaiheessa kun alko tuntumaan siltä. No mut jälkiviisauteen ei oo koskaa järkeä tarvittu. Pitää vaan niellä kakistelematta se terva minkä oon itse keittäny.Tuntuu vaan sen verran pahalta se miten hommat meni ja siks on pakko päästä purkamaan itseään edes jonnekin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827