treffeillä

Törmäsin täällä mieheen, jonka kanssa kirjoittelin muutaman viikon, tai no ekan viikon jälkeen sit soiteltiinkin ja ihastuimme tavallaan, jos niin voi sanoa. Kolmen viikon päästä tavattiin ja ilta oli onnistunut, molemmille jäi tunne ihastumisesta, tai ainakin hänkin väitti niin ja viestit, meilit, puhelut kertoivat samaa...ehkä minä hieman hidastelin enkä näyttänyt tunteitani yhtä uskaliaasti. Tavattiin uudelleen mutta sitten hän olikin jo sitä mieltä ettei taida onnistua seurustelu, välimatkan ym tekosyiden (?) takia. Okei ajattelin mutta ikävöin häntä aivan sairaan paljon...luovuin ja kun hän soitti ja kyseli ihan vaan kuulumisia, niin olin kuin kaikki olisi hyvin, en sanonut mitään tunteistani, joita vieläkin on.
Löysin tätä kautta sitten jonkin ajan kuluttua toisen miehen, jonka kanssa soittelimme viikon ja sitten hän lähti viikon matkalle, sieltäkin soitteli innokkaasti. Meillä synkkasi puhelimessa heti. Kun hän palasi matkoiltaan niin hän tuli yllättäen heti tapaamaan minua. Kiva yllätys ja hän on todella innostunut, mutta...hän ei vastannut odotuksia, tai siis minulle ei tullut sitä tunnetta ihastumisesta...hänen kanssaan on mukava jutella, käydä kahvilla, syömässä, käydä jossain...mutta en voisi rakastua, hän tosin kertoo ihastuneensa. Hän soittelee paljon, minä en aina jaksaisi edes jutella, tavataan ja ollaan jopa suudeltu...nyt mun pitäisi pistää tämä juttu poikki...ettei mene turhan pitkälle ja loukkaan tätä miestä...

Minä olen itse samanlainen kuin se eka mies johon rakastuin...en ymmärrä miksi se menee näin ?
Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia ?
Kolmatta nettideittiä en taida enää uskaltaa, nettitreffit on minun osalta ohi !! Täällä vaan pettyy itse tai sit joutuu pahoittamaan toisen mielen !
122600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei,

Mulla on samoja komekuksia kuin sulla. Itseasiasaa mulla on jo huono omatunto kun muhun on ihastunut ainakin 10 henkilöä ja mä en vaan lämpene. Niin kahta olen tavannut ja nuo muut pommittelevat ahkerasti vaativilla viesteillä.

Niin tää Treffi-ilmoitus systeemihän on hieman luonnoton juttu. Uusia ihmisiä tulee kokoajan, eikä sydän tiedä miten pitäisi toimia. Seurauksena sitten aina joku ihastuu...

Äänestä
  • Kyllä tässä itseään välillä miettii " Olenko kylmä" Nainen!

    Äänestä

  • Naurettavaa mainostaa nim.Kaunis Nainen.
    Kauneus lienee katsojan silmissä!!
    Toivottavasti "tärppää" silti.

    Äänestä

  • Kaunis nainen,

    sama tääl,toistet pommittaa ja kauan.Ystävällisesti olen yrittänyt sanoa,että ei kannata.Ja aina joku loukkaantuu.(sille ei vaan voi mitään).Parempi kuitenkin on päästää toinen mielikuvistaan irti(jotkut ihastuu kuviin ja siihen ,että on ystävällinen ainoastaan ja mielessään alkaa itse uskoa,että kyllä tyttö vielä lämpenee,kun pommittaa,mutta asia on päinvastoin.Ahdistaa se pommitus.)Kyllä tyttö itse ottaa yhteyttä,jos on vielä muutaman viestin päästäkin kiinnostunut tai siis lämmennyt tutustumaan.Ei kukkokaan käskien laula,sanoo sananlaskukin.

    Äänestä

  • kurja juttu kirjoitti:

    Naurettavaa mainostaa nim.Kaunis Nainen.
    Kauneus lienee katsojan silmissä!!
    Toivottavasti "tärppää" silti.

    "kurja juttu " taidat olla se typerys,joka täällä lapsellisuuksia/typeriä latelet aina jonnekin väliin?Hanki elämä.

    Niin,jos tästä saat sairasta tyydytystä niin täytyypä sanoa,että hulluilla on halvat huvit.

    Äänestä

  • meppuFIU kirjoitti:

    Kyllä tässä itseään välillä miettii " Olenko kylmä" Nainen!

    Siis oletko oikeasti nainen? Jos olet, niin kuvan perustella hyvin miehekäs sellainen.

    Äänestä

Olen mies ja harrastanut nettitreffailua nyt muutaman kuukauden. Treffeillä olen käynyt reilut kymmenen kertaa.
Suurin osa treffikavereistani on ollut ihan mukavia tyyppejä, paria lukuunottamatta.
Aiemmissa viesteissä sanotaan, että miehet eivät osaa luovutaa, mutta ihan sama juttu se on naisten kanssa. Vaikka kuinka sanoisin, että ei tästä jutusta tule mitään, niin naiset ei luovuta. Puhelin piippaa jatkuvasti ja maileja saapuu koko ajan. Tarjosipa muutama treffikumppani seksiä heti ensimmäisillä treffeillä.
Tein päätökseni ja lopetin treffailun. Valkkasin pari minuun ihastunutta naista ja aloitin heidän kanssaan seksisuhteen (koeajojen jälkeen tietysti. Nyt on elämä helppoa, laittaa vaan tekstarin että haluaa pukille ja ei kun panemaan....
Ainoa huonopuoli on, että voi paneksia ilman kumia, mutta se on pieni myönnytys tässä tapauksessa.
Tuntuu pahalta, kun ajattelen miten naiset tykkäävät minusta ja ovat kuitenkin vain minulle pelkkiä seksikavereita. Toisaalta... Itsehän ovat leikkiin ryhtyneet.

Äänestä
  • älä unta näe,tuo oli sinun päiväuntasi,heh..taas naurattaa tällaiset äijät,SIITÄ PUHE MISTÄ PUUTE

    Äänestä

  • Tuosta panemisesta ilman kumia, toivottavasti siitä seuraa tuollaiselle pukille kaikki mahdolliset taudit ja peniksesi joudutaan amputoimaan !!!!!!!

    Äänestä

  • kuulut siihen huonoitsestuntoisten miesten joukkoon jotka saavat kohotushoitoa egolleen tavallasi...olet arka parka kylmä kala...toivottavasti saat vielä nilkkaasi samalla mitalla toiselta samanmoiselta feminiiniltä:)

    Äänestä

Sama juttu..tapasin naisen joka ihastu minuun täysin, tavattiin ja hyvin meni, sen jälkeenkin meni hyvin, olin kultaa ja mussukkaa, mutta yhtääkkiä kaikki pysähty seinään, ei tunteita ei mitään..

Äänestä

On vain liikaa valikoimaa...
Tulevaisuudessa ei tule olemaan perinteisiä suhteita siirtyminen on jo alkanut....
tekniikka palvelee ihmissuhteiden romuttajana.....
Veikkaan että monella profiileilla on tarkoitus saada vain vaginaa tai penistä joten tunteilut pois....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


why ?! kirjoitti:

Törmäsin täällä mieheen, jonka kanssa kirjoittelin muutaman viikon, tai no ekan viikon jälkeen sit soiteltiinkin ja ihastuimme tavallaan, jos niin voi sanoa. Kolmen viikon päästä tavattiin ja ilta oli onnistunut, molemmille jäi tunne ihastumisesta, tai ainakin hänkin väitti niin ja viestit, meilit, puhelut kertoivat samaa...ehkä minä hieman hidastelin enkä näyttänyt tunteitani yhtä uskaliaasti. Tavattiin uudelleen mutta sitten hän olikin jo sitä mieltä ettei taida onnistua seurustelu, välimatkan ym tekosyiden (?) takia. Okei ajattelin mutta ikävöin häntä aivan sairaan paljon...luovuin ja kun hän soitti ja kyseli ihan vaan kuulumisia, niin olin kuin kaikki olisi hyvin, en sanonut mitään tunteistani, joita vieläkin on.
Löysin tätä kautta sitten jonkin ajan kuluttua toisen miehen, jonka kanssa soittelimme viikon ja sitten hän lähti viikon matkalle, sieltäkin soitteli innokkaasti. Meillä synkkasi puhelimessa heti. Kun hän palasi matkoiltaan niin hän tuli yllättäen heti tapaamaan minua. Kiva yllätys ja hän on todella innostunut, mutta...hän ei vastannut odotuksia, tai siis minulle ei tullut sitä tunnetta ihastumisesta...hänen kanssaan on mukava jutella, käydä kahvilla, syömässä, käydä jossain...mutta en voisi rakastua, hän tosin kertoo ihastuneensa. Hän soittelee paljon, minä en aina jaksaisi edes jutella, tavataan ja ollaan jopa suudeltu...nyt mun pitäisi pistää tämä juttu poikki...ettei mene turhan pitkälle ja loukkaan tätä miestä...

Minä olen itse samanlainen kuin se eka mies johon rakastuin...en ymmärrä miksi se menee näin ?
Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia ?
Kolmatta nettideittiä en taida enää uskaltaa, nettitreffit on minun osalta ohi !! Täällä vaan pettyy itse tai sit joutuu pahoittamaan toisen mielen !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu