Joskus sinfoniaksi kutsutaan myös säveltäjältään keskeneräiseksi ja jopa luonnosasteelle jääneitä sinfonian yritelmiä, jotka sittemmin jonkun muun myöhemmin käsikirjoituksen orkesteripartituurin täydentäneen tai luonnostellun pianopartituurin pohjalta orkestroineen kätilönä toimineen kauaskatseisen ja kaukaa viisaan, mutta ennen muuta asialleen vihkiytyneen rekonstruoija-spesialistin auttavalla kädellä ovat lopulta pitkän viestimaratoninsa maalinauhan katkaisseena nousseet konserttisalien parnassolle parrasvaloihin loistamaan ja poseeraamaan suurelle yleisölle.
Tällaisia teoksia ovat mm. Schubertin 8. h-mollisinfonia D 759 ns. "Keskeneräinen", koska Scherzoa ja finaalia ei soiteta, Brucknerin 9. ja Mahlerin 10. sinfonia, joita esitetään hyvin vaihtelevassa muodossa, mutta ennen muuta Schubertin 7. e-molli/E-duurisinfonia D 729 ja 10. D-duurisinfonia D 936A.
On myös olemassa niin sanoakseni "spekulatiivisia sinfonioita", kuten esim. Schubertin Gmunden-Gastein-sinfonia D 849, jonka olemassaolosta ja nelikätisen pianosonaatin C-duuri "Grand Duo" D 812 (nykytutkimuksen käsityksen mukaan kysymyksessä on sinfonia D 944, ei mikään itsenäinen teos) mahdollisesta sinfonia-alkuperästä, yhteydestä tai identtisyydestä edellisen tai jonkin muun entuudestaan tuntemattoman sinfonian kanssa voidaan ainakin spekuloida, sikäli kun viimeksimainittu ei alkuperäisversiossaan tunnu täysin vastaavan teoksen sointi-ideaa.
Brian Newbouldin täydentämän ja orkestroiman Schubertin 10. sinfonian ensimmäisen sonaattimuotoisen Allegro Maestoso-osan pääteemassa Schubert siteeraa oopperansa "Der Graf von Gleichen" Mozartin buffa-oopperoiden hengen elähdyttämän raikkaan ja kypsän, Hassanin, Kurtin ja Suleikan, tertseton melodiaa. Sinfonian kaunis ja karu Andante-osa panee jo selvästi aavistelemaan Mahlerin laveaa sinfoniikkaa.. 3. osan Scherzo tai oikeammin rondo-muotoinen kontrapunktinen finaali on sinfonian osista mielestäni vähiten onnistunut.
Schubertin sinfoniafragmentti D-duuri D 615 vuodelta 1818 on romanttisine tuulahduksineen jo askel kohti "Suuren" C-duurisinfonian maailmaa ja D 708A D-duuri, neliosainen luonnos, jonka muodoltaan valmis grandioosi Scherzo enteilee aiheiltaan ja rytmikuvioiltaan Schumannia ja hiukan jopa Beethovenin 9. sinfonian Scherzo-osaa, mutta ennen kaikkea se panee selvästi aavistelemaan Schubertin "Suuren" C-duurisinfonian omaperäisesti kehitettyä, mielikuvituksellista Scherzo-muotoa, joka oli siementävä myöhemmin suuria Brucknerin Scherzoja.
Schubertin 6. D 589 sinfoniassakin on Scherzo.
Tällaisia teoksia ovat mm. Schubertin 8. h-mollisinfonia D 759 ns. "Keskeneräinen", koska Scherzoa ja finaalia ei soiteta, Brucknerin 9. ja Mahlerin 10. sinfonia, joita esitetään hyvin vaihtelevassa muodossa, mutta ennen muuta Schubertin 7. e-molli/E-duurisinfonia D 729 ja 10. D-duurisinfonia D 936A.
On myös olemassa niin sanoakseni "spekulatiivisia sinfonioita", kuten esim. Schubertin Gmunden-Gastein-sinfonia D 849, jonka olemassaolosta ja nelikätisen pianosonaatin C-duuri "Grand Duo" D 812 (nykytutkimuksen käsityksen mukaan kysymyksessä on sinfonia D 944, ei mikään itsenäinen teos) mahdollisesta sinfonia-alkuperästä, yhteydestä tai identtisyydestä edellisen tai jonkin muun entuudestaan tuntemattoman sinfonian kanssa voidaan ainakin spekuloida, sikäli kun viimeksimainittu ei alkuperäisversiossaan tunnu täysin vastaavan teoksen sointi-ideaa.
Brian Newbouldin täydentämän ja orkestroiman Schubertin 10. sinfonian ensimmäisen sonaattimuotoisen Allegro Maestoso-osan pääteemassa Schubert siteeraa oopperansa "Der Graf von Gleichen" Mozartin buffa-oopperoiden hengen elähdyttämän raikkaan ja kypsän, Hassanin, Kurtin ja Suleikan, tertseton melodiaa. Sinfonian kaunis ja karu Andante-osa panee jo selvästi aavistelemaan Mahlerin laveaa sinfoniikkaa.. 3. osan Scherzo tai oikeammin rondo-muotoinen kontrapunktinen finaali on sinfonian osista mielestäni vähiten onnistunut.
Schubertin sinfoniafragmentti D-duuri D 615 vuodelta 1818 on romanttisine tuulahduksineen jo askel kohti "Suuren" C-duurisinfonian maailmaa ja D 708A D-duuri, neliosainen luonnos, jonka muodoltaan valmis grandioosi Scherzo enteilee aiheiltaan ja rytmikuvioiltaan Schumannia ja hiukan jopa Beethovenin 9. sinfonian Scherzo-osaa, mutta ennen kaikkea se panee selvästi aavistelemaan Schubertin "Suuren" C-duurisinfonian omaperäisesti kehitettyä, mielikuvituksellista Scherzo-muotoa, joka oli siementävä myöhemmin suuria Brucknerin Scherzoja.
Schubertin 6. D 589 sinfoniassakin on Scherzo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Schubert oli pervohomo. Se on pedofiilien suosikkisäveltäjä.
Heilläkin on siis sydäntä,kaipuuta kehittyneempää ihmisyyteen ja puhtaan esteettisen kauneuden tajua, onnittelen. Luulin, että sellaiset ovat vain poppia kuuntelevia ihmishirviöitä. Tai olenkin väärässä; ei pop-musiikissa ole mitään pahaa vaan II-lajin metasfyysisissä aatteissa. Siellä kai ne kovimmat painitkin käydään. Mikäli lehtitiedot pitävät paikkansa.