Täällä on kyselty miksi jollakin on ulkomaalainen puoliso. Tässä tarinani rehellisesti:
Seurustelin alle parikymppisenä erään suomalaistytön kanssa. Sitten eteen tuli armeija ja lupasimme rakastaa toisiamme. Ensimmäisen viikonlopun olin kiinni ja sain tyttöystävältäni kuulla, että se on nyt ohi - hän ei halua roikkua epätoivoisesti!
Parin vuoden päästä tapailin erästä suomalaistyttöä, mutta hän halusi sellaisen "voitaisko tavata vain viikonloppuisin ja pitää hauskaa" -suhteen. Hän sanoi reilusti, että pitää suhdettamme vain väliaikaisena juttuna!
Pian tämän jälkeen tutustuin kolmanteen tyttöön. Kysyin häneltä kerran, että jos mentäisiin lomalla etelään. Hän kysyi, että "Luuletko että olemme vielä silloin yhdessä?" Hän ei muutenkaan panostanut suhteeseen, vaan haaveili ääneen omasta asunnostaan jossa voisi elää vapaasti!
Neljäs suomalaistyttö olikin sitten aikamoinen femakko: hänellä oli ollut useita "kundeja" ja pisin suhde oli kestänyt jopa 2 kk. Hän kertoi suhteistaan ja totesi, että "Miehiä tulee ja menee." Ei kuulemma jaksa katella samaa miestä koko ikäänsä...! Armoton bailaaja ja yöeläin! Pyysi multa kortsun lähtiessään kaveriensa kanssa bailaamaan. Ruokaa ei osannut tehdä eikä edes halunnut oppia.
Viides muija taas halusi aina minut mukaan lähtiessä ostoksille. Hän oli pienenä tottunut saamaan vanhemmiltaan kaiken ja nyt minun olisi pitänyt ostaa hänelle kaikki! Kun kieltäydyin, hän puhui positiiviseen sävyyn eksistään jotka olivat muka ostaneet hänelle kalliita koruja, vaatteita ja kelloja. Hän puhui minulle kauniisti ja piti hyvin. Sitten hän esitti näitä kalliinpuoleisia toiveitaan. Ikää melkein 30 ja ajatusmaailma puolet siitä.
SITTEN ERÄÄNÄ päivänä tapasin Suomessa thaimaalaisen tytön ja keskustelimme hieman. Myöhemmin hän pyysi minua kotiinsa ja meistä tuli hyvät ystävät. Hiljalleen ystävyys vaihtui seurusteluksi. Hiljainen tyttö, mutta erittäin älykäs ja huomaavainen. Häveliäisyys "hieman" erilaista kuin suomalaisilla yhden yön juttuihin tottuneilla femakoilla, sellaista söpöä ujoutta. Lisäksi hän oli suhteemme alussa hyvin varuillaan, koska oli kuullut suomalaisesta nuorisokulttuurista. Ymmärsimme toisiamme heti alusta pitäen ja nyt olemme yhdessä!
"Niin kuin lintu tarvitsee taivaan ja kukka aurinkoa minä tarvitsen sinua, rakas."
Mitäs sanotte, Suomi-naiset ja -miehet?
Siksi minulla on ulkomaalainen kulta...
38
3658
Vastaukset
- ...
vain onnea kultasi kanssa. On kiva kuulla, että noinkin monen epätyydyttävän parisuhteen jälkeen löysit helmen ja olet onnellinen. :o)
Minusta kyse ei kuitenkaan ole tytön kansallisuudesta, vaan tytöstä itsestään. Toiset voivat tietenkin nähdä asian toisin ja se on ihan ok, sitä peilaa johtopäätöksiään yleensä omaan elämäänsä ja omiin elämänkokemuksiinsa, mutta minä itse olen sitä mieltä, että olisit hyvin voinut löytää Suomestakin sen helmen, koska kyllä niitä kilttejä ja rauhallisia kotityttöjä täältäkin löytyy. :o) Sitä tietenkin vain joutuu etsimään vähän eri reittejä; opiskelujen ja harrastusten kautta esimerkiksi, ei varmasti helpoiten yöelämän...
Itse esimerkiksi olen ns. kiltti tyttö. Minulla on ollut elämässä vain pitkiä, vakavia suhteita, eikä lainkaan yhdenillan juttuja. Kokemuksia eri miehistä on siis myös suhteellisen vähän, mutta en näe niitä tarvitsevan, koska yhden kanssa olen enemmän kuin tyytyväinen. :o) Meitä on kaikenlaisia ihmisiä tässäkin maassa. Harmi että sinä olet joutunut pettymään, eivätkö seurustelukumppanisi ole olleet samalla seurustelun tasolla kanssasi. Mutta eiköhän ne pettymykset palkittu hyvällä suhteella lopun viimein. :o)- neiti 30v
Niin vaikka naispuolinen olenkin niin olen kyllä aikalailla samaa mieltä, että näitä ihme hupakkoja on suomi täynnä. Mutta kuitenkin löytyy paljon näitä kilttejä ja pitkää(elämän pituista) suhdetta ja elämänkumppania etsiviä neitejä.Itse seurustelen ulkomaalaisen miehen kanssa, koska jotenkin tämä suomalaisten miesten elämäntyyli ei ole innostanut heitä oikein edes deittailemaan enää...joten kai sitä voi sanoa että kummassakin sukupuolessa on näitä hempun kemppuja.
Itse olen kiltti, huomaavainen, ujokin ja yhden miehen nainen, jota ei ole ikuna edes kiinnostanut yhdenillan suhteet tai toisen hyväksikäyttö. Ja varsinkin en käy ollenkaan baareissa ym. joten minut pystyi melkein bongaamaan vain netin kautta. jne jne jne..
Mutta onnea vain sinulle ja toivon onnellista ja pitkää yhteiselämää teille kummallekkin :)
- voi sua...
Onnea vaan kauheasti, mutta taidat olla helposti uunotettava, joten et nähnyt kunnon suomalais-naisia, vaan hait baareista baari-kärpäsiä.
Ja toiseen, juuri tuollaiset miehet hakevat Thain, koska sun mieshormoonis on hukassa!!
Siksi mä rakastuin albaaniin, millä riittää mies-hormonia!!!- bidrali
Ole onnellinen ja anna muidenkin olla=P
Niin ja sinun ala-arvoiset kommenttisi varmaan lisäävät suomalaisten miesten testosteroenia=D
taidat vaan provota tai olla muuten epäonnistuneessa suhteessa. Ne toisia haukkuvat keillä itse menee huonosti=D
Onnea thaimaalaisen kanssa suhteen löytäneelle! - reilu hemmo
Et sitten löytänyt muuta kuin albaanin! maailman hanurinreikä no.1 onnea vaan (sitä tulet tarvitsemaan) ai niin kokeile seuraavaksi slovakian- romania niillä kuulemma on sitä testosteronia vielä enemmän kuin albaanialaisilla?
- joo
bidrali kirjoitti:
Ole onnellinen ja anna muidenkin olla=P
Niin ja sinun ala-arvoiset kommenttisi varmaan lisäävät suomalaisten miesten testosteroenia=D
taidat vaan provota tai olla muuten epäonnistuneessa suhteessa. Ne toisia haukkuvat keillä itse menee huonosti=D
Onnea thaimaalaisen kanssa suhteen löytäneelle!No jos on 4 suomalaista naista tavannut ja jokainen oli huono, ei voi silloin arvostella kaikkia suomalaisia naisia.
Toi oli vastine suomalaisten naisten puolesta, ja todellakin Suomessa on vielä hyviäkin miehiä!! - haukkui?
reilu hemmo kirjoitti:
Et sitten löytänyt muuta kuin albaanin! maailman hanurinreikä no.1 onnea vaan (sitä tulet tarvitsemaan) ai niin kokeile seuraavaksi slovakian- romania niillä kuulemma on sitä testosteronia vielä enemmän kuin albaanialaisilla?
Sattus vaan olee albaani, en tietoisesti hakenut ulkkista.
Toi oli kaikille suomalaisille naisille!! Jos muutaman suomi muikun on tavannut, ei kaikki suomalaiset naiset ole huonoja ja samaten on hyviäkin suomalaisia miehiä!! - IT-läinen
joo kirjoitti:
No jos on 4 suomalaista naista tavannut ja jokainen oli huono, ei voi silloin arvostella kaikkia suomalaisia naisia.
Toi oli vastine suomalaisten naisten puolesta, ja todellakin Suomessa on vielä hyviäkin miehiä!!Jos kaikki 4 suomalaisnaista oli huonoja ja ensimmäinen thaimaalainen se oikea, sekin kertoo jotain...
- Palstalainen2
"SITTEN ERÄÄNÄ päivänä tapasin Suomessa thaimaalaisen tytön ja keskustelimme hieman."
Ketjun aloittaja tapasi tyttöystävänsä SUOMESSA! Eikä hän kertonut hakeneensa vain ulkomaalaista. Päinvastoin: hän aloitti monta suhdetta suomalaisten kanssa.
Hurjaa, että kommentoitte juttua jote ette ole edes ymmärtäneet... :(- She Devil
...tuolle thaimaalaiselle tytölle kun korjas sut pois kuleksimasta. Tuliko missään kohtaan mieleen kysyä itseltäsi, miks et kelvannut suomalaiselle? Ja miks tää thaikku sut kelpuutti?
- noh......
She Devil kirjoitti:
...tuolle thaimaalaiselle tytölle kun korjas sut pois kuleksimasta. Tuliko missään kohtaan mieleen kysyä itseltäsi, miks et kelvannut suomalaiselle? Ja miks tää thaikku sut kelpuutti?
Samaa pitäisi tietenkin kysyä palstan naisilta, jotka ovat naimisissa turkkilaisen, albanialaisen, pakistanilaisen jne. miehen kanssa. Mikä vikana, kun ei oikeaa miestä löytänyt?
- kysymys, mistä siihen vastaus?
noh...... kirjoitti:
Samaa pitäisi tietenkin kysyä palstan naisilta, jotka ovat naimisissa turkkilaisen, albanialaisen, pakistanilaisen jne. miehen kanssa. Mikä vikana, kun ei oikeaa miestä löytänyt?
Mikä on oikea mies????
Minun mielestä mies on se joka on perheenpää (ja nainen on se joka sitä päätä kääntää.)
Olen monesti ihan tosissani miettinyt tota, että miksi en ole koskaan löytänyt kiinnostavaa suomalaismiestä, että missä ne oikeat miehet on??
Tummasta miehestä mä sitten itselleni löysin sen oikean miehen, siis sen ketä täytti mun odotukset oikeasta miehestä!!
Miksiköhän suomessa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä, johtuiskohan se siittä, että täältä ei vain löydy sitä oikeaa?? Tänään just tuli telkkarista, että joka 5 suomalainen asuu yksin ja olikos niin, että pääkaupunki seudulla joka toinen on yksineläjä. Aika huolestuttavaa!!
Siinä ohjelmassa, just sanottiin jotain sellasta, että sellaset pärjäävät naiset on enempi yksin, johtunee varmaan siittä, että suomessa ei ole niittä oikeita miehiä ja oletan, että juuti nämä naiset sitten löytävät muualta sellasen miehen, joka on hyvä niille, osaa keskustella ja muutenkin on sellanen joka käyttää aivojaan ja osaa ajatella ja kenessä on jotain haastetta. Mene ja tiedä. - JapanilaisenMies
kysymys, mistä siihen vastaus? kirjoitti:
Mikä on oikea mies????
Minun mielestä mies on se joka on perheenpää (ja nainen on se joka sitä päätä kääntää.)
Olen monesti ihan tosissani miettinyt tota, että miksi en ole koskaan löytänyt kiinnostavaa suomalaismiestä, että missä ne oikeat miehet on??
Tummasta miehestä mä sitten itselleni löysin sen oikean miehen, siis sen ketä täytti mun odotukset oikeasta miehestä!!
Miksiköhän suomessa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä, johtuiskohan se siittä, että täältä ei vain löydy sitä oikeaa?? Tänään just tuli telkkarista, että joka 5 suomalainen asuu yksin ja olikos niin, että pääkaupunki seudulla joka toinen on yksineläjä. Aika huolestuttavaa!!
Siinä ohjelmassa, just sanottiin jotain sellasta, että sellaset pärjäävät naiset on enempi yksin, johtunee varmaan siittä, että suomessa ei ole niittä oikeita miehiä ja oletan, että juuti nämä naiset sitten löytävät muualta sellasen miehen, joka on hyvä niille, osaa keskustella ja muutenkin on sellanen joka käyttää aivojaan ja osaa ajatella ja kenessä on jotain haastetta. Mene ja tiedä.Ajattelin ensinnä etten ottaisi osaa tähän keskusteluun, mutta tuo "mies jossa on haastetta" särähti korvaan.
Miksi joillekin naisille miehessä pitää olla haastetta? Minulla esimerkiksi on ihan riittävästi haastetta jo työssäni ja japanin opiskelussa, joten viimeinen asia mitä hakisin olisi nainen, jossa olisi haastetta.
Mutta miksi siis tuollainen mies olisi haluttava? Eikö mies joka on mutkaton olisi paljon haluttavampi? - pia
JapanilaisenMies kirjoitti:
Ajattelin ensinnä etten ottaisi osaa tähän keskusteluun, mutta tuo "mies jossa on haastetta" särähti korvaan.
Miksi joillekin naisille miehessä pitää olla haastetta? Minulla esimerkiksi on ihan riittävästi haastetta jo työssäni ja japanin opiskelussa, joten viimeinen asia mitä hakisin olisi nainen, jossa olisi haastetta.
Mutta miksi siis tuollainen mies olisi haluttava? Eikö mies joka on mutkaton olisi paljon haluttavampi?Minulla oli nuorena tyttönä ensimmäisenä miehenä tavallinen ja kiltti perusduunari. Hölmönä ja elämää kokemattomana annoin miehelle kenkää, kun hän tuntui niin tylsältä tyypiltä.
No, seuraava mies oli "jännittävä". Jatkuvaa valehtelua, katoamistemppuja, rajua seksiä, juopottelua ja ainaisen tyhjä rahapussi.
Uskomatonta, miten vaikea oli päästä eroon siitä hampparista! Jälkeenpäin ei voinut kun ihmetellä omaa typeryyttään.
Kylläpä vaan kiltti mies nousi arvoon arvaamattomaan tämän kokemuksen jälkeen!
- Ei oikein
yhdisty Pattayan baarineiteihin ja kadunkulman hierontalaitoksien thaihierojattariin...Maineensa ovat itse hankkineet, että seli-seli sinä sitä tai tätä, eivät puhdistu kehnosta maineestaan. Mutta ole iloinen, että voit kirjoitella palstoille hakien hyväksyntää sydämesi valitulle. Jos löytäisit neidin läntisestä maailmasta, tuskin tarvisi hyväksyntää kerjätä.
- Kanssamies
Olen itsekin Suomi-mies, joka on löytänyt onnensa muunmaalaisen naisen kanssa. Toivotan teille vilpittömästi onnea ja ymmärrän hyvin mistä puhut.
Olen itsekin tavannut, tapaillut ja seurustellut lukemattomien Suomi-naisten kanssa, mutta en vain onnistunut löytämään heistä itselleni sopivaa ja kunnollista naista. Onneksi löysin sellaisen lopulta muualta.
Itseänikin häiritsi usein suomalaisten naisten/tyttöjen pinnallisuus, itsekkyys ja tunnekylmyys. Myös jonkinlainen herkkyys, naisellisuus ja hyvä käytös jäi usein puuttumaan. Pidemmissä parisuhteissa Suomi-naisten kanssa häiritsi usein samat asiat mutta varsinkin ainainen valtataistelu. Monet suomalaiset naiset haluavat "pomottaa" miestä ja elää "vapaasti ja itsellisesti" myös parisuhteessa. Tämä näkyy sitten käytännössä siinä, että kumppania ja hänen mielipiteitään, toiveitaan ja tarpeitaan ei huomioida tarpeeksi (jos ollenkaan). Myös pettäminen on tavallista.
Uskon, että elämäsi on parempaa ja toisenlaista kunnon Thai-tyttösi kanssa. Toivotan teille onne ja menestystä!
P.S. Älä välitä katkerien femakkojen kitkeristä kommenteista. Ne kumpuavat vain oman arvon ja itsetunnon puutteesta ja pahasta olosta.- molemmille
Mukavaa, että olette löytäneet itsellesi sopivat kumppanit. Suomalaisena naisena en vain voi olla samaa mieltä ihan kaikessa kanssanne. Tekisi mieli sanoa, että minun tapauksessani asiat ovat kääntäen verrannollisia. Olen siis naimisissa ulkomaalaisen miehen kanssa. Hänet löysin ennen kuin ehdin monen suomalaisen kanssa seurustella, mutta hyvä niin. Ei siinä ollut mitenkään tarkoitus ulkomaalaista etsiä, mutta kun maailmalla liikuin niin ei niitä suomalaisia vain sattunut siellä päin liikkumaan eikä suomalaisten suhteen suuria pettymyksiäkään ole sattunut. Pari kertaa oli yritystä, mutta kaatui kun osoittautui, ettei kemiat pelaa. Harmittaa vain suuresti se, että pitää aina mollata suomalaista naista/miestä. Erityisen ilkeän kohtelun saavat ne joilla sattuu olemaan ulkomaalainen puoliso. Jokainen ottaa itselleen parin mistä haluaa ja usein hänet löytääkin mistä sattuu. Ei sitä tarvi puolustella suomalaisten naisten/miesten kehnoudella. Kukaan meistä ei nyt kuitenkaan viesteistä päätellen ole kymmenien kanssa seurustellut, ja vaikka olisikin, niin meitä molempia (suomalaisia naisia ja miehiä) on miljoonia. Tuuristakin se on kiinni ja siitä miten elämä heittelee ylipäätään.
P.S. Älä välitä katkerien äijien/akkojen kitkeristä kommenteista. Ne kumpuavat vain pahasta olosta ja ilkeästä mielestä. - anteeksi vaan
Kyllä se katkeruus paistoi kuule ihan omasta kirjoituksestasi!
Kerronpa sinulle hiukan faktaa
-sekä mies, että nainen voi pompottaa kumppaniaan
-myös suomalaisen naisen voi olla vaikeaa löytää kunnon miestä
-pinnallisuus, itsekkyys ja tunnekylmyys vaivaa myös suomalaisia miehiä (onneksi on kunnollisiakin miehiä)
-herkkyys, miehekkyys ja hyvä käytös eivät ole suomalaisen miehen vahvoja ominaisuuksia
-sekä mies että nainen voi olla suhteen pomottava osapuoli, sillä ei ole tekemistä sukupuolen kanssa, ainakaan tasa-arvoisessa Suomessa
-suomalaiset nuoret naiset käyttäytyvät miesmäisesti, eli machoilevat, kiroilevat ja pettävät, keneltä ovat ottaneet esimerkkiä?? Omalta isältään satavarmasti.
Tiedän LUKEMATTOMIA perheitä täältä köyhästä lähiöstämme, jossa mies juo ja tekee mitä tykkää ja nainen pitää kotia pystyssä ja hoitaa lapset. Se on säälittävä näytelmä, johon nykyaikainen nuori nainen ei halua enää osallistua. He haluavat elää vapaasti, kuten miehetkin.
En näe siinä mitään pahaa, että nuori ihminen haluaa elää ja olla vapaa.
Avioliitto on toinen juttu. Vastenmielistä, että jotkut tosiaan voivat olla uskottomia avioliitossa!
- nainen
Siis siitä minkä takia kultani on ulkomaalainen:
1. Suomalainen poikaystäväni petti minua viikon päästä siitä kun olimme sängyssä.
2. Suomalainen poikaystäväni ei tehnyt muuta kuin ryyppäsi.
3. Suomalainen poikaystäväni ryyppäsi.
4. Suomalainen poikaystäväni raiskasi minut kun ei voinut odottaa.
Yhteistä kaikille näille se, ettei KETÄÄN NÄISTÄ NELJÄSTÄ KIINNOSTANUT TUTUSTUA MINUUN! AINOA MIKÄ KIINNOSTI OLI SEKSI!
Ei kiitos.
5. Albanialainen mieheni jaksoi odottaa, Ei olisi ottanut minua sänkyynsä vaikka olisin halunnut(ja pitkään odottikin). Hän halusi tuntea minut todella. Edelleen kuuntelee minun pienimmät ja suurimmatkin ongelmani, ja jakaa kanssani ilot ja surut. Seksikin on parempaa kun on luottamus kunnossa.- tarina
Ikävä kuulla, että sinulla on käynyt noin huono tuuri.
Minulla on myös ulkomaalainen mies, mutta syy siihen ei ole mitenkään kauhukokemukset suomalaisten kanssa. Päinvastoin. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa existäni. Mukavia kunnollisia miehiä, jotka kuuntelivat, tukivat eivätkä ryypänneet. Erojen syytkään eivät olleet dramaattisia, sitä tavallista eroon kasvamista.
Nykyinen mieheni on samaa tasoa näiden edellisten kanssa, ei kumppanina sen huonompi tai parempi. En usko, että eri maalaisista löytyisi sen parempia vaihtoehtoja tai että muu kuin suomalaisuus takaisi onnen parisuhteessa.
Alkuperäiselle kirjoittajalle haluaisin vielä sanoa sen verran, että alle kolmekymppisenä menojalka useilla vielä vipattaa. Halutaan kerätä kokemuksia, ettei tarvitse myöhemmin miettiä tekemättömiä juttuja. Itsellänikin on ollut sama meininki nuorena. Mutta sitten kun tuo aika oli ohitse, niin mielellään rauhoittui parisuhteeseen.
Uskon, että meille kaikille kolmelle olisi löytynyt ihan mukavat puolisot täältä Suomesta, jos vain nämä ulkomaalaiset eivät olisi tulleet eteen ensin. - meikkis
tarina kirjoitti:
Ikävä kuulla, että sinulla on käynyt noin huono tuuri.
Minulla on myös ulkomaalainen mies, mutta syy siihen ei ole mitenkään kauhukokemukset suomalaisten kanssa. Päinvastoin. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa existäni. Mukavia kunnollisia miehiä, jotka kuuntelivat, tukivat eivätkä ryypänneet. Erojen syytkään eivät olleet dramaattisia, sitä tavallista eroon kasvamista.
Nykyinen mieheni on samaa tasoa näiden edellisten kanssa, ei kumppanina sen huonompi tai parempi. En usko, että eri maalaisista löytyisi sen parempia vaihtoehtoja tai että muu kuin suomalaisuus takaisi onnen parisuhteessa.
Alkuperäiselle kirjoittajalle haluaisin vielä sanoa sen verran, että alle kolmekymppisenä menojalka useilla vielä vipattaa. Halutaan kerätä kokemuksia, ettei tarvitse myöhemmin miettiä tekemättömiä juttuja. Itsellänikin on ollut sama meininki nuorena. Mutta sitten kun tuo aika oli ohitse, niin mielellään rauhoittui parisuhteeseen.
Uskon, että meille kaikille kolmelle olisi löytynyt ihan mukavat puolisot täältä Suomesta, jos vain nämä ulkomaalaiset eivät olisi tulleet eteen ensin.joo, kyllä naisilta irtoaa aina parhaat läpät, ja ihan vahingossa vielä:
"Halutaan kerätä kokemuksia, ettei tarvitse myöhemmin miettiä tekemättömiä juttuja."
Eli olet siis joku virtahepo Vuosaaresta tai Mellunmäestä, joka on jakanut niin monelle suomalaiselle, että tarvitsi vaihtaa etnistä ryhmää, kun parisuhdeuskottavuus loppui suomalaisten keskuudessa.
Kerätä kokemuksia, joopa joo hhahahhhahhah
...
hahhahh - mut en tiiä
meikkis kirjoitti:
joo, kyllä naisilta irtoaa aina parhaat läpät, ja ihan vahingossa vielä:
"Halutaan kerätä kokemuksia, ettei tarvitse myöhemmin miettiä tekemättömiä juttuja."
Eli olet siis joku virtahepo Vuosaaresta tai Mellunmäestä, joka on jakanut niin monelle suomalaiselle, että tarvitsi vaihtaa etnistä ryhmää, kun parisuhdeuskottavuus loppui suomalaisten keskuudessa.
Kerätä kokemuksia, joopa joo hhahahhhahhah
...
hahhahhmissä on Mellunmäki tai Vuosaari. Arvaan et Helsingissä, mutta ystäväni, Suomessa on aika paljon muitakin paikkoja meidän virtahepojen löhöillä. Täältä missä asun, on piiitkä matka etelään.
- loistavan läpän...
meikkis kirjoitti:
joo, kyllä naisilta irtoaa aina parhaat läpät, ja ihan vahingossa vielä:
"Halutaan kerätä kokemuksia, ettei tarvitse myöhemmin miettiä tekemättömiä juttuja."
Eli olet siis joku virtahepo Vuosaaresta tai Mellunmäestä, joka on jakanut niin monelle suomalaiselle, että tarvitsi vaihtaa etnistä ryhmää, kun parisuhdeuskottavuus loppui suomalaisten keskuudessa.
Kerätä kokemuksia, joopa joo hhahahhhahhah
...
hahhahh...kirjoittaja olin minä. Ikinä en ole asunut Vuosaaressa, Mellunmäessä tai muussakaan vastaavassa paikassa. Tällä hetkellä asun omistusasunnossa Helsingin länsipuolella.
Minua ei itse asiassa voisi vähempää kiinnostaa sinun näkemyksesi asiasta. Onneksi kaltaisiasi ei suomalaisten miesten keskuudessa ole todellakaan montaa. - meikkis
loistavan läpän... kirjoitti:
...kirjoittaja olin minä. Ikinä en ole asunut Vuosaaressa, Mellunmäessä tai muussakaan vastaavassa paikassa. Tällä hetkellä asun omistusasunnossa Helsingin länsipuolella.
Minua ei itse asiassa voisi vähempää kiinnostaa sinun näkemyksesi asiasta. Onneksi kaltaisiasi ei suomalaisten miesten keskuudessa ole todellakaan montaa.Ihan uus juttu sulle vai? ;)
P.S. Voihan omistusasunto sijaita esim. Maunulassa tai Kantsussa, samaa sarjaa kuitenkin olet - niin että ymmärrät
meikkis kirjoitti:
Ihan uus juttu sulle vai? ;)
P.S. Voihan omistusasunto sijaita esim. Maunulassa tai Kantsussa, samaa sarjaa kuitenkin oletKeskustaan 5km Helsingin länsipuoli.
Tunnut hyvin tietävän nämä mielestäsi low life paikat. Taitaa oma elämäsi pyöriä siellä päin.
En kyllä ymmärrä miten sinua niin kovasti vaivaa elämäntyylini ja asuinympäristöni. Ymmärtääkseni en sinulle alkuperäistä viestiäni kirjoittanut. Fiksut ihmiset yleensä vastaavat silloin, kun kysytään. - meikkis
niin että ymmärrät kirjoitti:
Keskustaan 5km Helsingin länsipuoli.
Tunnut hyvin tietävän nämä mielestäsi low life paikat. Taitaa oma elämäsi pyöriä siellä päin.
En kyllä ymmärrä miten sinua niin kovasti vaivaa elämäntyylini ja asuinympäristöni. Ymmärtääkseni en sinulle alkuperäistä viestiäni kirjoittanut. Fiksut ihmiset yleensä vastaavat silloin, kun kysytään.Jos kirjoittaa noin hassuja juttuja kuin sä, niin kai sitä nyt jotain palautettakin odottaa?
- juttuja?
meikkis kirjoitti:
Jos kirjoittaa noin hassuja juttuja kuin sä, niin kai sitä nyt jotain palautettakin odottaa?
Se on sinusta hassua, että kokemukseni suomalaisista miehistä ovat positiivisia? No tästä eteenpäin voi sinun mieliksesi sanoa, että suomalaiset miehet ovat hyviä tyyppejä, paitsi yksi nettiprotestoija.
Vai ärsyttikö sinua kommenttini naisista, jotka eivät halua aloittaa koko elämän kestävää parisuhdetta parikymppisinä, vaan mieluummin katselevat maailmaa vapaina? Tiedoksi sinulle, että harvempi löytää neitsyttä vaimokseen ja harvempi sellaista haluaakaan.
- Nimetön
Mitäs tohon on sanomista. Jokaisella on omat kokemuksensa ja liiton onnistumiseen ei tarvitse mitään muuta kuin kemiaa ja yhteisiä elämänarvoja ja harrastuksia ja ajatuksia. Sehän voi onnistua kenen kanssa tahansa. Turha sun on täällä syytellä ketään, jos sulla ei ole oikein onnistunut suhteet näiden tyttöjen kanssa. Yleensähän molemmissa on vikaa, ei voi syyttää pelkästään vaan toista. Se pitää aina muistaa. Ja ota huomioon, että olette olleet melkein kakaroita ensimmäisen likkakaverisi kanssa. Ymmärrän hyvin, jos tyttö vielä alle parikymppisenä ei halua sitoutua loppuelämäksi ensimmäisen poikakaverinsa kanssa. Ei ne miehetkään suurimmaksi osaksi halua. Älä ole niin yksipuolinen arvioidessasi heitä.
Nyt tietty vanhempana kuka tahansa haluaa sitoutua, mutta se onkin vaikeampaa. Tämä thaikku sattui kohdallesi ja teillä synkkaa, mutta älä soimaa kuitenkaan entisiä tyttöystäviäsi. Anna heidän elää elämäänsä ja sinä omaasi. Jokainen löytää sen onnen omalla tavallaan.
En itsekkään olisi ollut valmis sitoutumaan 19- vuotiaana, vaikka vakituinen miesystävä olikin. Ajatus tuntui ahdistavalta, jos olisi siihen pitänyt jäädä loppuiäksi ja alkaa melkein heti tekemään lapsia, kun itsekkin oli vielä ihan hakoteillä. Olen elämäni varrella tavannut suomalaisia miehiä ja voin melkein sanoa "ääneen", että melko kypsymättömiä ja epäitsenäisiä kaikki laidastaan. Sen enempää nyt kertomatta, en heitä voi siitä syyttää, mutta suhteen muodostamiseen ei heistä ole ollut monikaan. - Kokemusta tästä ikävä kyllä
Kaikki - varsinkaan vastakkainen sukupuoli - eivät pidä suhteestasi. Tämän saat varmasti kokea, mutta toivotaan parasta. Onnea teille!
Kateus on suomalainen luonteenpiirre, kuten vanha viisaus sanoo. - Nakke Nakuttaja
Totta! Suomalaiset naiset ovat juuri tuollaisia; sikailevia, kylmiä ja itsekkäitä. Ensin mennään täysillä suuntaan A bilettäen ja ryypäten, sitten tehdään täyskäännös suuntaan B ja halutaan sitoutua tässä ja nyt, sekä kontrolloida miestä 24/7. Kokemukseni suomalaisista naisista ovat minullakin juuri mainitsemasi kaltaisia. Inhottaa ajatellakin mihin ennen tuhlasin aikaani, mutta pidän nykyistä elämääni kyllä kohtalon johdatuksena.
Oma kultani on myös syntyperältään aasialainen ja olemme todella onnellisia yhdessä. Rakastuin hänessä ensiksi paitsi kauneuteen ja sulokkuuteen, myös fiksuuteen, huomaavaisuuteen ja rauhallisuuteen. Näin "kahta maailmaa" nähneenä, en todellakaan enää ihmettele miksi suomalaiset miehet matkustavat jopa ulkomaille etsimään itsellensä elämänkumppania. Se todellakin kannattaa!- heps kukkuu
Minä ihmettelen sitä, että jos olet löytänyt onnen, niin miksi ihmeessä olet silti jotenkin katkeran oloinen?
Jos suomalainen ei sinulle sovi, niin mitä tuosta! Pääasia, että löysit itsellesi rakkauden.
Ei kansallisuudella pitäisi olla merkitystä näissä asioissa.
- :))
Aivan ihanaa että olet löytänyt onnesi. Onnittelut teille molemmille!
Itse olen moku-suhteessa elävä nainen, jolla on ollut aikaisemmin suomalaisia poikaystäviä, kihloissakin kerran. Ei tulisi mieleenikään mollata heitä, ei täällä eikä muuallakaan. Meissä kaikissa on omat hyvät ja huonot puolemme, ei se kansalaisuudesta riipu. Tuskin sellaista "täydellistä" ihmistä olemassa on koskaan ollutkaan(Jeesus taisi olla ainoa lähellä täydellistä).
Jos jollakin on ollut epäonnistunut suhde aiemmin, se on ihan normaalia, harvalle sitä ei ole sattunut. Mutta ihan turhaa on haukkua kaikki Suomen naiset/miehet omien kokemusten takia, eivät kaikki ole samanlaisia ja hyvä niin! Jos minä haukkuisin nyt tässä kaikki Suomen miehet exieni takia, taitais siinä tulla mollattua myös omat veljet, isä ja minulle niin rakas ukki. Ihan sydäntä riipaisee välillä lukea tätä foorumia, ajatelkaa ihmiset mitä kirjoitatte.- Suomalainen mies
Kyllähän tuo monilla kertoo keskenkasvuisuudesta, että pitää heitellä toisten suhteesta herjaa. Itse olen tällä hetkellä sinkku eikä ole ketään nyt kiikarissa, vaikka tänne palstalle uteliaisuuttani eksyinkin. Se oikea sitten? Voi olla suomalainen, voi olla ulkomaalainen. Henkilöstä se riippuu. En aio antaa stereotypioiden sotkea asioita, olipa vaimo sitten Vuosaaresta tai vaikkapa Thaimaasta. Molemmat joillekin kauheita paikkoja? Heh..
- .................
tasa-arvo. Paskapuhetta. Mun mielestä koko touhu on menny kieroutunu väärään suuntaan vähän liian pitkään. Miehen pitää saada olla mies ja naisen pitää saada olla nainen. Siitä syntyy se oikea tasa-arvo jossa kumpikin kunnioittaa vastakkaista sukupuolta ihan erilailla kuin nykyään tapahtuu. Totuus on se että vahvinkin nainen jos ei ole lesbo niin tarvitsee vahvemman miehen. Siksi nämä naiset yleensä vaihtaa suhteessa epäonnistumisen uran luontiin ja kuolee lopulta rikkaana mutta yksinäisenä vanhana piikana.
- huolestunut tästä
Minustakin tämä tasa-arvo hömpötys on menossa liian pitkälle. Naisista on kovaa vauhtia tulossa miehiä.
Pelkäänpä, että naiset rellestelyllään aiheuttaa sen, että täällä aletaan kohta laittamaan naisia ruotuun väkisin.
Onhan nuo muslimitkin jossain vaiheessa huomanneet, että naista ei saa kuriin kuin alistamalla ja pitämällä silmällä.
Kun katsoo länsimaalaisen "vapaan naisen" touhua, niin kyllä minä ymmärrän sen miehen hädän, että mistä kunnon nainen?!
- Suomalainen sinkkumies
Sanon, että hieno juttu ! Todella paljon onnea teille ! Positiivinen juttu kuitenkin lopulta.
- dilemma vieköön
valitettavan usein menee. Nykynaiset ovat niin eksyksissä itsensä kanssa, ja nelikymppisinä sitten huomataankin aikaraudan joo menneen, ja tulee paniikki löytää perhe, mutta mutta hyvät on jo naimisissa ja kilpailu on kova mies markkinoilla.
- tuollaisia
hieno kirjoitus, kiitos!
toki meitä on moneksi, on muunlaisiakin suomalaisia naisia kuin mainitsemasi.
Vaikka miksei toki tuollaisiakin
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761976Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361702Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81326Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241150Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591145Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 60931
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57914