Aseksuaalisuus/Platoninen suhde

Satchmo

Nettisivuja lueskellessani törmäsin termiin aseksuaali, ja tunnistin tästä itseni. En nimittäin ole koskaan tuntenut seksuaalista kiinnostusta ketään kohtaan. Sittemmin sain selville, etten ole ainoa, ja että "meillä" on ihan oma yhteisömme ja foorumimme - johon en kyllä mene mukaan - jolla asiasta pyritään tekemään trendikästä. Ihan T-paitojakin myydään asiaan liittyvien tekstien ym. kera. Mielestäni nämä tahot popularisoivat asiaa liikaa, mutta ainakin yhdestä asiasta olen heidän kanssaan samaa mieltä: tämä ei ole sairaus eikä mielenterveydellinen häiriö. (Tässä vaiheessa teidän kannattaa sanoa, että kyllähän kaikki mielipuolet heitä sairaaksi epäiltäessä kiivaasti kieltävät hulluutensa, mikä todistaa sen, että he ovat sairaita. Siihen argumenttiin kun ei pysty vastaamaan niin, että olisi terve.)

No, sitten itse asiaan. Itse olen epäsosiaalinen persoona (käytän tuota sanaa, koska itsenäinen on liian positiivinen ja syrjäytynyt taas puolestaan negatiivinen/inhorealistinen), enkä juurikaan kaipaa edes ystävyyttä, läheisyyttä ja platonista suhdetta; en ainakaan niin paljoa, että viitsisin ketään saman katon alle hankkia elämään. Kuitenkin moni aseksuaali tahtoo seurustella, jopa avioitua, mutta ilman seksiä.

Mitä mieltä olette: onko tällainen suhde mahdollinen? Ongelmaksi muodostuu tietysti se, jos toinen ei tunne seksuaalista himoa toisen ollessa "normaali". Tässä asiassa ne T-paidat ovat ihan käytännöllisiä - nehän estävät väärinkäsityksiä - mutta silti tulee vähän "keltainen Daavidin tähti" -olo. Julkinen yhteisö saattaa tosin olla ainoa keino löytää kaltaisensa kumppani.

Voiko aseksuaalien parisuhde olla muutakin kuin platoninen? Vanhukset käsitetään kulttuurissamme seksittömiksi olioiksi, joten onko ensimmäinen mielikuva aseksuaalien suhteesta samanlainen kuin vanhusten yhteiselosta? Monien mielestä "mummojen ja pappojen" seksi on luonnotonta, ja luultavasti samoille ihmisille myös nuori pari ilman sukupuolista kanssakäymistä on yhtä luonnonvastainen ajatus. Ilmeisesti aseksuaalit ovat kuitenkin nuoria vanhuksia (ainakin itse olen): vaikka olen vain 21, tunnen itseni jo ikälopuksi, kyyniseksi ja kaiken nähneeksi (en silti ole masentunut, vaan nauran maailman mielettömyydelle). En käytä päihteitä, kulutan aikaani kuuntelemalla vanhaa musiikkia ja lukemalla, enkä löydä minkäänlaista yhteyttä ikätovereideni ajatusmaailmaan. Leikkimielellä tehty netin "Henkinen ikä" -testi tuotti lähemmäksi viittäkymmentä olevan tuloksen.

Tunnetteko ketään aseksuaalia? Mitä ajatuksia termi herättää? Jos vahingossa rakastuisitte (niin, joku kai vielä nykymaailmassakin sekoaa feromonien kanssa) meikäläisiin (sikäli kun edes tuotamme feromoneja), laittaisitteko meidät kävelemään, "kotiin kasvamaan" vai psykiatrille, kun sängyssä lukisimme vain Kafkaa eikä peitto kohoilisi vatsan alapuolelta?

Sekava ja rönsyilevä teksti, tiedän. Mutta yritinpä ainakin.

17

2357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karkoski

      Ainakin minun mielestäni. Missään tapauksessa en alkaisi mihinkään seurustelusuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei minua seksuaalisesti kiinnosta, tai joka ei olisi minusta sillä tavoin kiinnostunut.

      Mieti nyt itekki vähän. Sehän on AIVAN sama juttu, ku että Arska ja Ville on lapsesta asti olleet ku paita ja peppu. RAKASTAAVAT TOISIAAN kuin veljekset konsanaan. Jossain vaiheessa avioituivat, saivat lapsia ja elivät onnellisena elämänsä loppuun asti. Mutta eivät TODELLAKAAN keskenään...;)))

      • Satchmo

        Tarkoitus oli kysyä, voiko seksitön suhde olla MUUTAKIN kuin platoninen. Huomasin kyllä näin jälkeenpäin, ettei se tuosta viestistäni kovin hyvin tule esille. Vanhus-esimerkkiä olisi voinut laajentaa siihen suuntaan, että vaikka vanhukset eivät seksiin pystyisikään (erektio-ongelmat, kuivat limakalvot tai mitä syitä nyt siihen onkaan), niin kyllähän heidänkin parisuhde-elämäänsä hellyyttä mahtuu.

        Itselläni ei ole kiinnostusta platonista suhdetta monimutkaisempiin virityksiin, joten minua kiinnosti kuulla, ajattelevatko toiset aseksuaalit samoin vai tahtovatko he "kaveruuden" lisäksi myös helliä tunteita. Avaukseni pääasiallinen tarkoitus kuitenkin oli saada jonkinlainen kuva siitä, mitä ihmiset meistä ajattelevat.


      • karkoski
        Satchmo kirjoitti:

        Tarkoitus oli kysyä, voiko seksitön suhde olla MUUTAKIN kuin platoninen. Huomasin kyllä näin jälkeenpäin, ettei se tuosta viestistäni kovin hyvin tule esille. Vanhus-esimerkkiä olisi voinut laajentaa siihen suuntaan, että vaikka vanhukset eivät seksiin pystyisikään (erektio-ongelmat, kuivat limakalvot tai mitä syitä nyt siihen onkaan), niin kyllähän heidänkin parisuhde-elämäänsä hellyyttä mahtuu.

        Itselläni ei ole kiinnostusta platonista suhdetta monimutkaisempiin virityksiin, joten minua kiinnosti kuulla, ajattelevatko toiset aseksuaalit samoin vai tahtovatko he "kaveruuden" lisäksi myös helliä tunteita. Avaukseni pääasiallinen tarkoitus kuitenkin oli saada jonkinlainen kuva siitä, mitä ihmiset meistä ajattelevat.

        Siis tietysti se voi olla niinkin, että minä oon jollain tapaa häiriintyny ajatusmaailmaltani tai jotain...;))

        Mutta SILTI, vaikka asiaa väänneltäisiin millä tavalla tahansa, niin minusta se on KAVERUUTTA, ellei seksiä harrasteta läheisen ihmisen kanssa, joka ei ole sukua.

        Vanhukset tai muutoin seksiin (teknisesti) kykenemättömät eivät mielestäni liity tähän aiheeseen millään tavoin.

        Mutta eihän se ole minun asiani sitä miettiä.

        Nuo oli ne minun ajatukseni, enkä käy sen kummemmin teitä arvostelemaan. Ei oikeastaan kuulu mulle mitenkään, mutta kerroin mielipiteeni, kun sitä kerran kysyit.

        Olkaa onnellisia valitsemallanne tavalla...=))


      • mielipide
        Satchmo kirjoitti:

        Tarkoitus oli kysyä, voiko seksitön suhde olla MUUTAKIN kuin platoninen. Huomasin kyllä näin jälkeenpäin, ettei se tuosta viestistäni kovin hyvin tule esille. Vanhus-esimerkkiä olisi voinut laajentaa siihen suuntaan, että vaikka vanhukset eivät seksiin pystyisikään (erektio-ongelmat, kuivat limakalvot tai mitä syitä nyt siihen onkaan), niin kyllähän heidänkin parisuhde-elämäänsä hellyyttä mahtuu.

        Itselläni ei ole kiinnostusta platonista suhdetta monimutkaisempiin virityksiin, joten minua kiinnosti kuulla, ajattelevatko toiset aseksuaalit samoin vai tahtovatko he "kaveruuden" lisäksi myös helliä tunteita. Avaukseni pääasiallinen tarkoitus kuitenkin oli saada jonkinlainen kuva siitä, mitä ihmiset meistä ajattelevat.

        Eikä hellyys edellytä halaamistakaan, mielestäni.


    • cowboy

      ..olet aivan varmasti nainen kun noin tunnet, ja kait se on aivan tavallista,
      silloin kun ei ole vielä löytänyt miestä, niin miestä! joka sinut saa kukkaan, että näin se kuule toimii!

      • Satchmo

        Fyysisesti olen kyllä mies, ihan on munat ja kaikki.

        Henkisesti asia ei aivan niin selvä enää olekaan. Jos itse saisin päättää, mieluiten määrittelisin itseni neutriksi, sukupuolettomaksi, mutta tätä ei jostain syystä eri laitosten rasti ruutuun -kaavakkeista löydy. En tarkoita, että olisin transseksuaali tai muuten "siltä väliltä"; pukeudun ihan normaalisti miesten vaatteisiin jne. Ajattelussani ja teoissani ei vain ole mitään sellaista, mikä selkeästi määrittäisi sukupuoleni. Minussa ei ole mitään stereotyyppisiä maskuliinisia ominaisuuksia: autot ja tekniikka ei kiinnosta vähääkään, en aio rakentaa omakotitaloa, aseisiin en koske pitkällä tikullakaan; kaljalla istuminen kaveriporukassa jäänee väliin, kun en pidä oluesta saati kaipaa niitä kavereitakaan... Toisaalta en mikään naisaivoinenkaan ole (jätän feminiinistereotypiat mainitsematta, etten loukkaisi ketään PMS:n kanssa kamppailevaa tai muuten herkkätunteista naiseläjää).

        En siis ole nainen, en myöskään itseään häpeävä homoseksuaali, uskovainen, masentunut, lapsena hyväksikäytetty, häiriintynyt psykopaatti enkä mitään muutakaan sellaista. Pidän itseäni aivan normaalina, enkä välitä siitä, miten ristiriitaiselta se edellisten lauseiden valossa kuulostaa.

        PS. "...joka sinut saa kukkaan" Minun kohdallani kyse täytyy olla vyöruususta.


    • Ike Baana

      Kirjoituksesi liippaa häiritsevän läheltä omaa persoonaani. Olen saman ikäinen kanssasi, ja aivan kuten sinä, luin pari vuotta sitten aseksuaalisuudesta ja arvelin omaavani ainakin hieman kyseisiä piirteitä. Tosin omalla kohdallani kyse ei niinkään ole seksuaalisen halun puutteesta; en vain voi vakavissani kuvitellakaan harrastavani seksiä toisen ihmisen kanssa, saatika asua tämän kanssa saman katon alla. Olen asunut jo vuosikausia yksikseni, ja osaan myös nauttia omasta rauhastani. Minäkään en kaipaa ystäviä tai platonista parisuhdetta.

      Käytit sanaa "epäsosiaalinen", ja oletettavasti se kuvaa "meitä" parhaiten varsinkin muiden ihmisten näkökulmasta. Ei minua silti kukaan hulluksi ole tullut sanomaan. Ehkä siksikin, etten ole nähnyt mitään syytä puhua mahdollisesta aseksuaalisuudestani muiden ihmisten kanssa. Ulospäin minusta ei välttämättä edes uskoisi, että olen, mitä olen. Tulen varsin hyvin toimeen ihmisten kanssa esim. työsuhteessa ja osaan näytelläkin tarpeen mukaan, mutta en mielelläni päästä ketään ihmistä kosketusetäisyydelle. Minulle on tehty vastakkaisen sukupuolen osalta tarjouksia, mutta heidät olen kohteliaasti torjunut.

      Kirjoituksestasi jäi hieman avoimeksi, olisitko sinä itse halukas jonkinasteiseen suhteeseen, jos löytäisit kaltaisesti ihmisen. Kuten jo itsekin vihjasit, tuo yhteisö lienee sen kannalta ihan toimiva juttu. En ainakaan itse hahmota tällaisessa ryhmittymisessä välttämättä mitään ongelmaa tai ilmiön popularisointia, jos tavoitteena todellakin on löytää samanhenkisiä ihmisiä ja lisätä ihmisten tietoa aiheesta. En ainakaan yhtään enempää, kuin muidenkaan vähemmistöryhmien kohdalla. Kaikki massasta poikkeava toki helposti saa vähän kulttimaineen.

      Koska minulle ei oikeastaan ole suurta merkitystä sillä, mitä muut seksuaalisuudestani ajattelevat, en myöskään näe mitään mieltä liittyä mihinkään foorumiin. Ehkä sinäkin pohdit vielä liiaksi muiden mielipiteitä. Itse olen toistaiseksi sitä mieltä, että varsinaisesti mikään, mikä luonnossa tapahtuu, ei voi olla luonnonvastaista. Eikä omasta suuntautumisestaan tai seksittömästä parisuhteestaan ole pakko tehdä tiliä kaikille, varsinkin, jos se ei ketään häiritse. Olen itse asiassa melko varma, että suuri osa lähipiiristäni luulee minua homoseksuaaliksi, mutta en välitä siitä, oikeastaan se vain naurattaa. Itselläni on niin paljon muutakin ajateltavaa.

      En tiedä, antoiko tämä yöllinen sepustukseni sinulle mitään, mutta tunsin tarvetta raapaista jotain tekstiä, koska vaikutat kovin samanlaiselta ihmiseltä, mikä on minulle täysin uutta. Minäkin tunnen itseni 21-vuotiaana jo vanhaksi pieruksi - kyyniseksi, ja vähän väsyneeksikin. Olisin toisaalta jo ihan valmis kuolemaan. Oudoksun muiden ikäisteni käyttäytymistä ja arvomaailmaa, olen aina ollut se "erilainen poika", joskus valitettavastikin... En käy baareissa, en juo tai polta... Vapaa-ajallani katselen mieluusti dokumentteja, draama- ja klassikkoelokuvia, kirjoittelen, filosofoin, kuuntelen klassista ja kokeellista musiikkia, kuntoilen. Taide on itselleni kaikki kaikessa. Ja kaiken lisäksi minäkin pidän Franz Kafkasta... Kuule, mihen me sitä toista puoliskoa edes tarvitsemme? ;)

      • ymmärtäväinen ihminen

        Onhan niitä ominaisuuksia, jos miettimään rupeaa.


    • aika paljon

      vihreää teetä sun seurassasi ;)
      Laittaisit jonkun merkin takkiisi, varoituk-seksi kun menet baariin, vaik "Achtung!Ich bien a.s.!"

      Teeä sehh..

    • eikös niin?

      Mutta ymmärrän kyllä, että sellaisia ihmisiä on. Ja ihan normaaleja.

      Monet sinkut ovat sellaisia. Erään asiantuntijan mukaan vain seksuaalisesti aktiiviset ajattelevat ja puhuvat seksistä. Nämä ovat parisuhteessa eläviä.

      Eli siitä puhe, mistä puute, ei pidä paikkaansa.

    • aseksuaali

      voisko joku yst. kertoa missä sellanen forum on?

    • se foorumi on?

      kiinnostaisi...

    • S.P.

      Kiinnostava teksti. En ota kantaa sinun aseksuaalisuuteesi, koska en ole ennen kuullut ilmiöstä, mutta ehkä eräs viime keväänä tapaamani mies oli juuri aseksuaali! Hän halusi kovasti lasta ja sanoi etsivänsä normaalia parisuhdetta, mutta lapsi olisi pitänyt tehdä keinohedelmöityksellä! Pyörittelin kuukausitolkulla mielessäni mahdollisia syitä tällaiseen luonnonvastaiseen ajattelutapaan - mies ei koskenut minuun sormellaankaan eikä ollut kiinnostunut ehkäisystä, mutta sanoi silti toivovansa vain yhtä lasta. Ehkä hän todella oli aseksuaali. Minulle tällainen suhde ei kuitenkaan sopisi, sillä haluan parisuhteessa myös seksiä ja lapsen tai lapsia ainoastaan luonnonmukaisesti.

      • Aseksuaalisuudesta

        Osa aseksuaaleista voi kyllä haluta parisuhteen ja perheen, ja saattaa nauttia fyysisestä läheisyydestä ystävien, kumppanin, oman lapsen kanssa.
        Ja tietenkin ihan vaan yhteisestä iltapalasta, uintireissuista, perheen yhteisistä jutuista.

        Osa taas ei voi sietää minkäänlaista kosketusta, jo toverillinen läppäisy selkään on kauhistus.


    • .........

      Toisilla taitaa olla valtavan suuri seksuaalinen vietti ja toisilla olematon, joiltakin puuttuu kokonaan, kuten aseksuaaleilla. Täytyy myöntää että tunnen todella harvoin vetoa keneenkään ja ensin sen täytyy olla platonista, jotta ylipäätään kiinnostun ihmisestä. Joskus joku voi olla hyvän näköinen, jolloin halut herää hetkeksi, mutten hyppäisi sänkyyn. Varsinkin jos henkilö osoittautuu tyhjäpääksi, kiinnostus lopahtaa samantien.

    • -

      Kaveripohjalta lähtee minunkin ihastuksen, silloin harvoin kun ihastun. Olen parikymppinen nainen ja koen olevani aseksuaali, seksi ajatuksena ei herätä mitään tunteita, enkä ole sitä koskaan "odottanut", vaan se on ollut aina jotain mitä muut tekevät. Koko ajatus tuntuu absurdilta. Seurustella tahtoisin silti, ja tykkään kyllä pienistä hellyyden osoituksista ym. Tämä vaan on käytännössä kovin hankalaa, kun ei toista samanhenkistä tahdo löytyä. Sukupuoltani en myöskään haluaisi mitenkään korostaa, (vaikka sen edellä mainitsinkin) sillä minusta tuntuu että se sitoo minua liikaa tiettyihin normeihin. Käyttäydyn välillä jopa sovinistisesti muita naisia kohtaan, toisaalta osaan olla femakko riippuen siitä kumpi "puoli" minussa on milloinkin vahvempi. En koe silti olevani transseksuaali.

      Ja kyllä minusta voi seurustella ilman seksiäkin, en ainakaan itse kavereita suutelisi tai silittelisi, tai ehkä muilla on parempia kavereita.

    • kiitos foorumille

      Oikeasti näistä asioista olisi hyvä pystyä puhumaan varhaisessa tutustumisvaiheessa.
      On hirveää, että osa valehtelee olevansa ainakin jonkin verran aktiivisia ("mutta nyt vaan hieman juttuja kesken itseni ja seksuaalisuuteni kanssa") ja sitten suhteen jo edetessä ja vakiintuessa totuus selviää.
      Olisi mahtavaa, jos vähäisillä s.haluilla syntyneet ja isommalla lusikalla saaneet päätyisivät yhteen samankaltaistensa kanssa. Ei tule ongelmia, kun molemmat suhteessa haluavat yhtä vähän tai yhtä usein.
      Aina tulee tietysti sairautta, työttömyyttä yms, mutta että pohjimmiltaan oltaisiin edes suunnilleen yhtä aktiivisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe