Soviteltu päiväraha

Ministerit Tuula Haatainen ja Tarja Filatof julistavat että soviteltua päivärahamallia jatketaan. Miksi?
Sehän on työttömille ja pätkätyötä tekeville erittäin epäoikeudenmukainen.
Kun niistä vähistäkin ansioista leikataan osa pois.
Jos on vaikka pari päivää töissä, niin kas kummaa osa leikataan seuraavien työttömien päivien korvauksista.
Lisäksi korvauksien maksatus viivästyy, koska tietokoneet järkyttyvät tapauksesta että työtön on käynyt töissä.
Onko se kannustavaa ARVOISAT MINISTERIT JA LIITOJEN EDUSTAJAT?
Tällä systeemillä kyllä pimeästi työtä tekevät jatkuvat ja jopa lisääntyvät. Kukas nyt kannustinloukkuun tahtoo jäädä? Mieluiten tehdään pimeästi ja niistä verotulot jäävät yhteiskunnalta saamatta.
Mielestäni pitäisi palataan entiseen yli kymmenen vuoden takaiseen systeemiin, jolloin työssä oleva sai mitä työssä ollessaan ansaitsi ja työttömänä sai normalin hänelle kuuluvan työttömyyspäivärahan ilman leikkuria.
Se olisi oikeudenmukaista. Miksi tätä vääryyttä ei halutakaan korjata? Miksi?
5314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täyttä asiaa.
Jos putken pää ei olisi ollut tavoitettavissa en taatusti olisi lähtenyt rähjäämään pätkien perässä, ilman kulukorvauksia ja päivärahoja, ulkopaikkakunnille! Työmatkat yli 200 km.
Kotipaikalla olisi voinut vitutuksen kera harkita.

Äänestä

Sovitellussa päivärahassa on mahdollista käydä lyhyissä pätkissä keikkatöissä jne, joka vanhassa mallissa ei kannattanut, koska joka työsuhteen päälle tuli aiemmin omavastuuaika (5 arkipäivää), jolloin ei saanut rahaa lainkaan. Pitkässä juoksussa (siis keskimäärin) paperityöt ovat vähentyneet, maksatus nopeutunut ja (osa-aika)työttämälle jää hieman aiempaa enemmän rahaa käteen.

Äänestä
  • Eikö olisi ollut fiksumpaa poistaa tuollainen omavastuuaika.
    Ne ovat vain niitä herrojen kotkotuksia työttömien nöyryyttämiseksi.
    Minä en lähde yhdistelmätuki-ja soviteltupäivärahatöihin juuri tuon oksettavan epäoikeudenmukaisuuden takia.
    Mieluiten ole työttömänä ja kävelen sosiaalivirastoon kuin lähden orjatöihin orjapalkalla.
    Vaadin tähän yhteiskuntaan päättäjiltä järjen käyttöä jos heillä sitä on.
    Nykyisiä ja entisiä päättäjiä en tule myöskään äänestämään, koska näin yksinkertaisia asioita ei saada hoidetuksi.

    Äänestä

  • Ihmettelevä kansalainen kirjoitti:

    Eikö olisi ollut fiksumpaa poistaa tuollainen omavastuuaika.
    Ne ovat vain niitä herrojen kotkotuksia työttömien nöyryyttämiseksi.
    Minä en lähde yhdistelmätuki-ja soviteltupäivärahatöihin juuri tuon oksettavan epäoikeudenmukaisuuden takia.
    Mieluiten ole työttömänä ja kävelen sosiaalivirastoon kuin lähden orjatöihin orjapalkalla.
    Vaadin tähän yhteiskuntaan päättäjiltä järjen käyttöä jos heillä sitä on.
    Nykyisiä ja entisiä päättäjiä en tule myöskään äänestämään, koska näin yksinkertaisia asioita ei saada hoidetuksi.

    En väitä mallia täydelliseksi, mutta aikanaan mentiin askel työskentelyä kannustavampaan suuntaan.

    Omavastuuajan tarpeellisuus ja pituus on jossain hallinnossa määritelty, en minäkään niiden kannattaja ole.

    Äänestä

  • ..muutos parempaan kirjoitti:

    En väitä mallia täydelliseksi, mutta aikanaan mentiin askel työskentelyä kannustavampaan suuntaan.

    Omavastuuajan tarpeellisuus ja pituus on jossain hallinnossa määritelty, en minäkään niiden kannattaja ole.

    Eihän tuo ole ollut kuin taaksepäin menoa.
    Ennen vuotta 1994 sai työstä sen palkan mikä kuului ja työttömänä sen mikä työttömälle kuului.
    Nyt leikataan muutamia päiviä työssä olevien ansioita pienentäen seuraavien työttömyyspäivärahoja.
    Koeta jo sinäkin tajuta mistä on kysymys.
    Olisko sinusta kivaa jos menisit töihin ja palkkaa luvattaisiin sen ja sen verran,
    mutta työttömäksi jouduttuasi leikattaisiinkin miltei saman verran päivärahasta kuin olit työssä ollessasi hankkinut.
    Siis vielä kysyn olisiko kivaa ja motivoivaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelevä kansalainen kirjoitti:

Ministerit Tuula Haatainen ja Tarja Filatof julistavat että soviteltua päivärahamallia jatketaan. Miksi?
Sehän on työttömille ja pätkätyötä tekeville erittäin epäoikeudenmukainen.
Kun niistä vähistäkin ansioista leikataan osa pois.
Jos on vaikka pari päivää töissä, niin kas kummaa osa leikataan seuraavien työttömien päivien korvauksista.
Lisäksi korvauksien maksatus viivästyy, koska tietokoneet järkyttyvät tapauksesta että työtön on käynyt töissä.
Onko se kannustavaa ARVOISAT MINISTERIT JA LIITOJEN EDUSTAJAT?
Tällä systeemillä kyllä pimeästi työtä tekevät jatkuvat ja jopa lisääntyvät. Kukas nyt kannustinloukkuun tahtoo jäädä? Mieluiten tehdään pimeästi ja niistä verotulot jäävät yhteiskunnalta saamatta.
Mielestäni pitäisi palataan entiseen yli kymmenen vuoden takaiseen systeemiin, jolloin työssä oleva sai mitä työssä ollessaan ansaitsi ja työttömänä sai normalin hänelle kuuluvan työttömyyspäivärahan ilman leikkuria.
Se olisi oikeudenmukaista. Miksi tätä vääryyttä ei halutakaan korjata? Miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu