Hiukseni ovat kuivat ja luonnonkiharat (lyhyinä tiukempi kihara/pitkinä loiva), mutta yksittäinen hius on ohut. Olen kokeillut, vaikka minkälaisia tehohoitoja(Esim.Vanha Bonacure, Paul Mitchell, Lanza). Monet tuntuvat kuitenkin liian hoitavilta, kun hiukseni läsähtävät, tuntuvat ruodoilta, veltoilta ja muotoilu ei pysy enää. Ainoa plussa niistä on ollut kiilto. Kampaajaltani en ole saanut neuvoja, koska hän vain manailee minun outoja hiuksiani??? Haluaisin kuohkeat kutrini takaisin. Hiuspehkoani ei ole värjätty vuosiin. Hoitoaineita kuitenkin tarvin, koska hiukseni ovat pitkät. Jos jollakin on ollut samanlaiset hiukset/ongelma niin kertoisitko mitä tehohoitoainetta olet käyttänyt?
Ohuille tehohoito???
Vai Olenko Mennyt Liian Pit...
2265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on myös todella ohuet hiukset, joita kampaajani on sanonut vielä siitä kummallisiksi, että hiusta on paljon mutta yksittäiset hiukset ovat hentoja. Minulla auttoi yllättävän hyvin hiusten värjäys. Väri ilmeisesti jotenkin turvottaa hiusta ja saa sen tuntumaan paksummalta.
Lisäksi olen käyttänyt tuuheuttavaa shampoota, ja oman värisilleni hiuksille hiuksille suunnattua hoitoainetta PELKÄSTÄÄN latvoihin. Tyvisuihkeet on myös ihan must muotoilutuotteita, vaikka niitä yleensä suositellaankin lyhyemmille hiuksille.
Toivottavasti löydät jotain apua! :)
Ja paras tehohoitoaine on latvasuoja!