ON AUKI
Paperfoorumi
wsoooo
9952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
...moinen foorumi johon täytyy kirjautua omalla nimellä. Ei sillä että häpeäisin sitä, vaan saattaa keskustelun taso mennä astetta virallisempaan suuntaan. Sieltä tulee kumminkin häviämään ne ns. hiljaiset, joilla saattoi olla hyviäkin juttuja nickin suojissa. Varmaankin uudistus tuo foorumille kaivattua parannusta, mutta keskustelu tulee kärsimään.
Foorumin käyttö taisi hyytyä siihen.
Näkyy nimi sekä osasto. Tervemenoa vapaa mielipiteiden ilmaisu.
Ei siellä monikaan viitsi vallassa olevia enää kritisoida, kun sen jälkeen on oma nimi pitkään vihattuna.
sanoisi noin, ei siellä ketään vihata,
kun perustellen tuo oman mielipiteensä julki.
On siellä jo rohkeimmat avanneet suunsa.
Mukaan vaan.
Eipä auennu vanhoilla sanoilla.Unohtuiko salasana -puoleltakaan ei.En tiiä onko kirjautunu aikanaan työ- vai koti koneella.L. ongelmatjatkuvat -avataan mahdollisemman pian-tyyliin!
rekisteröityä uudelleen. Voit valita vaikka mitkä salasanat
kerran kirjautunut, joten nyt antaa olla. Taitaa olla niitä herrojen kotkotuksia!
herroja,todellakaan
organisaatiota p.liiton sivuilla, niin missäs Juri viänänen on?