avoliitto vs. avioliitto

Elikkäs helppo ja yksinkertainen kysymys: kumpi on parempi avioliitto vai avoliitto? miksi?

ideana olisi saada myös erilaisia perusteita esitelmääni,ja "tilastoida" eri-ikäisten ihmisten näkökulmia eri tilanteista.

kiitos vastanneille!
4746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos suhde on tarkoitus pitää koko loppuelämä, niin avioliitto on parempi. Sen mukana tulee ainakin pienempi perintöverotus. Lisäksi avoliitto ei tarjoa mitään sellaista, mitä ei avioliitossakin voisi olla.

Siis puhun nyt suhteesta, jonka on tarkoitus kestää. Kaikkihan me tiedämme, että avoliitosta on helpompi lähteä, mutta en tässä tilanteessa pidä sitä erityisen tavoiteltavana ominaisuutena.

Äänestä

Hölmö kysymys. Riippuu tietenkin olosuhteista jne. Ei tollaiseen voi vastata yksiselitteisesti kumpaakaan.

Kun muutimme avokkini kanssa yhteen, ei siinä sählingissä (toinen muutti ulkomailta yms.) olisi ollut mitään hyötyä alkaa häitä järkkäämään. Ja eihän sitä silloin voinut tietää miten yhteiselämä tulee sujumaan, vaikka tarkoitus olikin, että suhde kestää. (Ja onhan se kestänyt.) Eli silloin avoliitto olisi ollut parempi, tällä hetkellä yhden tekevää, tulevaisuudessa avioliitto lakisyistä parempi.

Äänestä

Aluksi avoliitto, sitten avioliitto.

Äänestä

Mitä niillä on käytännössä eroa? Sen i:n saamiseksi pitää käydä papin edessä, mutta jos ei ole uskovainen, niin mitä se muuttaa? Kivat pippalothan häät ovat, mutta eiköhän niistä palata samaan kämppään saman ihmisen kanssa elämään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanna^^ kirjoitti:

Elikkäs helppo ja yksinkertainen kysymys: kumpi on parempi avioliitto vai avoliitto? miksi?

ideana olisi saada myös erilaisia perusteita esitelmääni,ja "tilastoida" eri-ikäisten ihmisten näkökulmia eri tilanteista.

kiitos vastanneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu