Kaksi pikkupoikaa löysi ojan penkalle sammuneen 13-vuotiaan tytön Salossa toissa perjantaiyönä. Sairaalassa tehdyn verikokeen mukaan tytön veressä oli 4,2 promillea alkoholia.
Tyttö oli hengenvaarallisessa tilassa, sanoo vanhempi konstaapeli Martti Fager Salon poliisista.
Hänen mukaansa 9-vuotiaat pojat pelastivat tytön hengen esimerkillisellä toiminnallaan. Pojat hälyttivät apua ja käänsivät tytön kyljelleen.
Poliisi on käynnistänyt tutkimukset, mistä tyttö oli saanut alkoholia.
Alaikäiselle alkoholin välittäminen on rikos, vaikkei siitä palkkiota saisikaan. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka paljon ja mitä alkoholia tyttö oli juonut.
Fager sanoo, ettei ole koskaan aikaisemmin törmännyt vastaavaan promillelukemaan näin nuoren kohdalla.
Joskus isokokoisilla aikuisilla miehillä on mitattu vastaavia lukemia.
Fager kertoi tapauksesta maanantaina Salon A-klinikalla järjestetyssä tilaisuudessa, jossa oli mukana myös peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk).
Kyllä hänkin järkyttyi kuultuaan asiasta.
Fagerin mukaan viime aikoina nuorten tyttöjen alkoholinkäyttö on saanut huolestuttavia piirteitä, sillä nämä juovat yhä enemmän kirkkaita viinoja.
13-vuotiaalla tytöllä yli neljä promillea
11
1546
Vastaukset
- khattia ja pilveä
myös.
Kaikkee ne vetää jotta sais nupin sekasin.- Riitasointu
Jos ois menny khattia tai pilveä, niin ei ois enää viina/olut maistunu. Puhukaa asioista joista tiedätte!
- olekko sinä ..
Riitasointu kirjoitti:
Jos ois menny khattia tai pilveä, niin ei ois enää viina/olut maistunu. Puhukaa asioista joista tiedätte!
vielä pissis siellä.
Iskä ja äippä tulee pian kotiin. - vetäminen
ei taida kuitenkaan nostaa veren alholimäärää 4.2 promilleen asti sitt vaikka kuinka vetäs...
- joo....
"Joskus isokokoisilla aikuisilla miehillä on mitattu vastaavia lukemia."
Jaa, että isokokoiset kestävät isompia promillemääriä - heh-heh.- No niin?
Eikös se ole itsestäänselvyys? Siksi naiset kestää huonommin viinaa yleensäkin O_o
- sybbeli
Tytön on täytynyt vetää liikaa kaljaa jos sammuu noin vain...
- ei tarvii viinaa
velli on "paholaisen" juomaa joten kamat apteekkiin:)
- Art-zi
Niin sen minkä nuorena oppii niin sen vanhana taitaa, oli "harrastus" sitten mikä tahansa. Ihmetellä saa millaisia ovat tuonikäisen tytön vanhemmat vai onko niitä ollenkaan? Mitkä ovat tuonikäisen tytön motiivit kokeilla väkeviä, toisten yllytys vai kokeilunhalu?
Vaikeaa sanoa mihin osoittaa syyttävä sormi tässä tapauksessa; vanhempiin, tyttöön itseensä, lestinheittäjään, alkoholinverotukseen, yhteiskuntaan, kavereihin (laumakäyttäytyminen) jne.
Kuitenkin aika lailla saa viinaa kiskoa että saa itsensä tuollaiseen kuntoon, ellei sitten ole juonut pontikkaa tai pirtua. Tavallisesta kolmenvartin vodkapullosta ei kait noin pahaan jurriin voi tulla vaikka kaksin käsin kurkkuunsa kaataisi. Ei edes 13-vuotias naisenalku, vai olenko väärässä?
No hän saa kiittää onneansa siitä ettei ryypännyt kylmimpään vuodenaikaan, moni pultsari ym. kinokseen sammunut henkilö ovat kuolleet sinne lumihankeen. Tai jos noiden rehellisten 9-vuotiaiden poikien sijasta ensimmäiseksi paikalle olisi osunut joku epämääräinen tyyppi, niin uutinen voisi olla "hieman" toisenlainen.
Kyynisesti voisi Suomen hallitukselta kysyä kannattiko sitä kirkkaan viinan verotusta laskea niin rajusti; ja olisiko samanaikaisesti kannattanut laskea myös oluen verotusta? Nyt nuoriso ottaa ensimmäiset kokemuksensa alkoholin saralta kirkkaista oluen/viinin asemesta. Oliko järkeä vai ei kohdistaa veronalennukset vain kirkkaisiin?
Alkoholistit nyt kuitenkin juovat itsensä hengiltä maksoi se viina mitä vaan ja jos ei muuhun ole varaa niin vaikka lasolilla.- vaaka
Onko sulla omia lapsia?Mä luulen että vanhempia voi olla turha syyttää.Eiköhän se kuule mee sen piikkiin että kokeilun halu yllätti ja jos oli eka kerta niin eipä sitä pullollista kirkasta enenpää oo tytön tarvinnu juoda.
Onpa vaan auroora viinipullostakin yksi kaveri saanu alkoholimyrkytyksen ja ikää oli jo sillon 15 - Art-zi
vaaka kirjoitti:
Onko sulla omia lapsia?Mä luulen että vanhempia voi olla turha syyttää.Eiköhän se kuule mee sen piikkiin että kokeilun halu yllätti ja jos oli eka kerta niin eipä sitä pullollista kirkasta enenpää oo tytön tarvinnu juoda.
Onpa vaan auroora viinipullostakin yksi kaveri saanu alkoholimyrkytyksen ja ikää oli jo sillon 15Eipä ole vielä tähän päivään mennessä ehtinyt siunaantumaan. Mun mielestä vanhempien pitäisi kertoa mitä vaaroja tuosta liiasta alkoholin käytöstä voi aiheutua ja monesta muustakin asiasta; niin ainakin mun vanhemmat tekivät aikoinaan. Joo-o nuoren tytön elimistö ei kestä tuollaisia määriä, ja riippuen tahdista ja onko juonut tyhjään mahaan jne.
Tiedän omasta nuoruudestani mitä sosiaalinen paine merkitsee, kokeillaan sitten mitä vaan uutta ja ihmeellistä. Ja joillekin henkilöille tuo murrosikä on sen verran rankkaa aikaa, että hyviäkään neuvoja ei kuunnella eikä totella vanhempia. Minkäs teet?
Onneksi hänet kuitenkin löydettiin ajoissa, eikä käynyt köpelösti; no olipahan ainakin kokemus ja negatiivinen sellainen. Mutta silti saa ihmetellä täytyykö noin nuoren ihmisen kokeilla ensimmäisellä kerralla väkeviä? Kuitenkin kiitos vastauksestasi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912