minä en ketään löydä...

Janne

minä ikää 23 vuotta mies. juoksua 4-5 kertaa viikossa,bilettämässä tulee oltua joka viikonloppu ja jatkunut noin 2 vuotta putkeen.. olen ollut 5vuotta yksin.. /eli silloinkuin aloitin hyppäämisen.. ja etsimisen... olen ihan ok näköinen.. pukeudun siististi, olen sosiaalinen...

mutta en tiedä missä kohdassa olen "naksahtanut" siis tunnen että en löydä ketään.. yhtään kaveria minulla ei ole.. ja vanhempien kanssa en viihdy.. se on joko tietokoneen, juoksulenkki tai aivaan vieraiden kanssa.. viihdyn..

baarissa olen kulkenut putkeen 2 vuotta... kaupungissani on 6baaria ja niissä olen tehnyt kiertoja.. bilettäny yksikseen ja vaihtanu seuraavana viikonloppuna toiseen baariin.. ja 2 vuotta olen ollut ilman minkäänlaista baarikaveria.. vaikka juttelenkin naistenkanssa..

yleensä naiset sanoo että EI kiitos, mutta sitten ne jotka minusta voivat olla kiinnostuneita minä ilkeilen puhelimen välityksellä "mahdollisen treffikumppanin karkuun" (silloin kun mulla on kauhea yksinäisyyden tunne.. olen yksinäinen ja haluan vastauksen heti.. en saa... joten kaikki työ hukkaan, jollakin ilkeällä viestillä..)

eli kirjoitan jotain mahdollisimman negatiivistä.. helvetti.. harmittaa mun sydän huutaa(mä olen varmaan 60 naista karkoittanut... ), mä haluan sen naisen ittelleni..

en päästä oikeasti ketään lähelle.. naisiakaan vaikka (olen ottanut tämän hetkisen elämäni tehtäväksi että) haluaisin niin kovaa löytää sen oman seurustelukaverin, mutta se on joko musta tai naisesta kiinni kiinnostaako..

mutta en uskalla enään tutustua naiseen, naiset ei koskaan kiinnostu, musta missään tilanteessa... eikä osoita sitä mun haluamalla tavalla... vaikka avoimesti menen juttelemaan... ne sanoo että olet väärässä päikassa..
missä mun pitäisi olla...

ja mun tasoni... perkele.. auttakaa.. kohta menee *piiput ohimolleÄ.. mua ei tarvita tässä maailmassa.. ku en ole tähän asti saanut sitä naistani..

23

1862

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ramina

      toiminta karkoittaa naiset pois. Et taida olla ihan valmis seurustelusuhteeseen.

    • Riina

      Hei Janne

      Saanko ehdottaa, että nyt loppui se itsesäälissä
      vellominen, jooko?

      SINÄ ELÄT sinun elämääsi, ja sinun vastuullasi on,
      että sinä elät elämäsi onnellisena. Mitä tällä hetkellä
      teet sen eteen? Käyt baarissa, yksin, tapaat joskus
      jonkun tytön ja pahoitat sitten hänen mielensä
      lähettämällä ilkeän viestin? No, kenenköhän ongelma
      se sitten on että olet yksinäinen....??

      Olet aikuinen ihminen. Ala elää elämääsi. Sinulla on
      ainutlaatuinen tilanne elää elämäsi, sinulla on elämäsi,
      jollaista ei kellään muulla ole!! Olet ainutlaatuinen sinä
      tässä maailmassa. Sanomattakin on selvää että tuomitsen
      tuollaiset itsesääliset pamput ohimolle puheet samantien.
      Sinulla ON elämä!!! Monella ei ole, tai on, mutta ei
      elämisen arvoinen. Järkyttää tuollaiset puheet, muttei sillä
      lailla kuin ehkä haluaisit. Minusta on järkyttävää, että
      ihmiset suhtautuvat ainutlaatuiseen elämäänsä niin kevyesti
      ja sitä arvostamatta! Sinäkin Brutukseni... Hiljattain näin
      yhden tytön telkkarissa. Hän oli 14-vuotias kun Ruandan
      kansanmurha alkoi. Heidän perheensä pakeni ja piileskeli
      viikkotolkulla, mutta jäi kiinni. Hänen äitinsä tapettiin
      hänen silmiensä edessä ja sisko vietiin sotilaitten leirille
      raiskattavaksi. Nyt tämä tyttö oli 24-vuotias, fiksu ja
      rauhallinen. Ja ennenkaikkea hän oli nöyrän onnellinen,
      että hän on elossa, ja teki kaikkensa elääkseen hyvän
      täyden elämän. Hän oli päässyt Ranskaan opiskelemaan,
      teki sitä täysillä kävi töissä, kehitti itseään ja halusi palata
      maahansa mahdollisimman pian auttamaan maataan. Hänen
      siskonsa oli myös säilynyt hengissä mutta kokenut siellä
      leirillä niin hirveitä että ei osaa enää puhua eikä kykene
      huolehtimaan itsestään.

      No nyt vähän eksyin alkuperäisestä aiheesta, mutta älä
      Janne ikinä puhu enää tuollaisia että sinun ongelmiesi
      tähden pitäisi itsesi tappaa. Se olisi typerintä mitä voit
      tehdä!!!

      Saanko kysyä, pidätkö itse itsestäsi?
      Teetkö sellaista työtä/opiskeletko sellaista alaa
      joka oikeasti sinua kiinnosta?
      Harrastatko jotain, joka sinua kiinnostaa ja antaa
      sinun elämääsi täytettä, iloa, merkitystä?

      Uskon niin, että ihmisen täytyy ensin rakastaa itseään,
      voidakseen rakastaa ketään muuta. Ja kun löydät
      sen yhteisen sävelen itsesi kanssa, hyvä olo ja elämänilo
      huokuvat sinusta ja se on sellaista mistä naiset
      pitävät. Niinkuin miehetkin. Kyllä sellainen ihminen
      aina näyttää mielenkiintoiselta joka on sinut itsensä
      kanssa ja joka ei näytä epätoivoiselta!

      Sitten: miksi ilkeilet ihmisille?? Haluaisitko sinä
      kuunnella joltain ilkeilyjä?? No et varmaan niin.
      Naiset ovat siinä ihan kuin miehetkin. En tunne ketään
      joka haluaisi kuunnella ilkeilyjä, joten eiköhän kannattaisi
      lopettaa ne alkuunsa! Mikä oikeus sinulla sitäpaitsi
      ylipäätään on olla ilkeä ihmisille? Sekö että olet
      yksinäinen?? Voi Janne, luuletko tosiaan että olet
      maailman ainoa yksinäinen?? No voin kertoa että et
      ole. Mutta jos jatkat tuohon malliin, en ihmettele
      että koet olosi yksinäiseksi. Ei kukaan halua olla
      ilkeän ihmisen kanssa.

      Missä ovat kaverisi? Miten niin sinulla ei ole kavereita?
      Kaikilla on, ja jos ei ole niin alapa hankkia niitä!
      Jokainen ihminen tarvitsee ystäviä, joitten kanssa voi jutella,
      harrastaa urheilua, käydä ulkona?

      Sitten vähän naisista:
      Naiset pitävät siitä että mies on mies. Ja käyttäytyy
      kuin mies. Tarkoitan tässä HERRASMIESTÄ, en luolamiestä...!
      Opettele siis käyttäytymään luontevan kohteliaasti ja
      kunnioittavasti naisten kanssa.

      Naiset pitävät puhumisesta. Kun tapaat kivan naiset
      juttele hänen kanssaan. Huom: Muista kuunnella mitä hän
      sanoo ja ota kantaa asioihin joista hän mielellään puhuu.
      KAIKKI tuntemani naiset arvostavat miestä joka kuuntelee
      heitä!!!

      Pienet asiat ovat tärkeitä. Kohteliaisuus (mutta uskottavasti!)
      Kiinnostuneisuus naisesta ja maailmanmenosta yleensä.
      Siisteys. Itsevarmuus. Jos et ole itsevarma, niin yritä edes
      esittää sellaista. Itsevarmuus antaa naiselle turvallisen ja
      miellyttävän olon "vaikka mitä tapahtuisi, voin luottaa
      siihen että tuo mies pystyy pitämään huolen että pärjäämme"!
      On varmasti asioita, joissa olet hyvä. Hae itseluottamuksesi
      niistä asioista!

      Toivon että ymmärrät edes vähän mitä tässä ajan takaa...
      Voimia toivotan sinulle. Alahan elää. Jätä vaikka ne
      baarit vähäksi aikaa, naisia on vaikka missä! Ja jos olet
      valmiiksi alakuloinen, viina ei varmasti auta (se on
      depresantti, joka ei sovi masentuneelle lainkaan).

      Hyvää matkaa elämässäsi.

      • Janne

        okei.. mä harrastan juoksemista 4kertaa viikossa,etunojapunnerran 60 kertaa venyttelen jokaisen lenkin jälkeen.. (mä olen perjantaina täynnä itteluottamusta ja hyvää mieltä.. (olen taas taistellut viikon verran..työtön olen.. opiskelemassa en käy.. vaikka tahtoisin.. mua kiinnostaa kaikenlainen. mä en tiedä siitä mikä on se mun ala... datanomiksi ja kaupallista alaa olen lukenut.. mutta yritin jatkaa amkhon ja en päässyt.. no niin pitihän se arvata..

        olisin päässyt opiskelemaan helvetti toisellepuolelle suomia atk alaa, mutta mua pelottaa se että kuinka pärjään ja kuinka rahat riittää ... pakko kohta on lähtiä pois täältä hullujen huoneesta.. sillä helvetti mä olen 23 ja en helvetti halua asua vanhempien kans enää yhtää.

        baarikerroilla olen täysin selvänä.. en ole ottanut piskoakaan kaljaa/ viinaa.. ja vaikka pakkeja tulee kaikilta muilta paitsi pokeilta hymyilen ja juttelen..

        kaverit on sellainen asia joita mulla on ollut ja joita en tarvitse... kaverit on paskoja.. siis älä rupea mulle sanomaan että "hanki kavereita"

        se onkin ihme juttu.. siis mä olen päässy jonkunverran treffeillekkin.. ja kaikki menee hyvin ja nainen pitää musta.. mutta mä en ole siitä sen jälkeen varma.. ajattelen että ollaan ja katsotaan.. sitten tulee se mun yksinäisyyskohtaus.. jolloin puristan tyynyä ja itken sängyssä.. ja tai huudan yksinäisyyttäni... mä kirjoitan jotain mukavaa tälle treffikumppanille.. tai soitan.. (ihan tavallista "hei mitä kuuluu mitäs olet tehnyt") mutta jos sattuukin niin että hän ei vastaa tai mitään ei ole tullutkaan illalla vielä kännykkään.. ajattelen heti paniikin omaisena että mitä nyt on tullut kun ei enää kiinnosta.. onko hän löytänyt paremman miehen.. eli koen itteni riittämättömäksi.., tämä mun itkeminen ottaa mua jo niin kovaa päähän..

        muistan tämän opetuksen nyt tässä.. mutta sitten taas kun on se treffi käyty. ja olen yksin huoneessani, niin en yllätys yllätys muistakkaan..

      • Riina
        Janne kirjoitti:

        Okei, no ei sitten ehkä olekaan niin "paha tilanne"
        kun miltä ensin näytti!! Harrastat urheilua ja pidät
        siitä, hyvä.

        Olen ihan varma, että kunhan saat töitä tai pääset
        opiskelemaan, se itsetunto ja olosi kaiken kaikkiaan
        paranee. Jos ihmisellä on liikaa aikaa ajatella, kaikki
        ajatukset alkavat pikkuhiljaa muuttua negatiivisiksi.
        Mutta kun saat työstä tai opiskelusta sellaisen hyvän
        fiiliksen, ja sinulla on muutenkin parempi olo
        arkielämässäsi, on paljon paremmat mahdollisuudet
        löytää se tyttökin. Ja sieltä töistä tai opiskelupaikalta
        voi löytyä kavereitakin... Olen edelleen sitä mieltä,
        että ihminen tarvitsee kavereita. Ikävää että sulle on
        sattunut huonoja kokemuksia, mutta muista: kaikki ihmiset
        eivät ole samanlaisia!!

        Toivon sulle hyvää huomista.

      • Riina
        Riina kirjoitti:

        Sitä jäin vielä miettimään, että mainitsit itkemisen
        ja yksinäisyyden moneen kertaan. Ja kun nyt ymmärrän
        että sinulla ei ole kavereita paljon.
        Jos ne itkukohtaukset ovat niin voimakkaita kuin
        miltä kuulostaa, niin kannattas ehkä käydä juttelemassa
        jollekin ammatti-ihmiselle? Olen itsekin käynyt,
        kun on elämä potkinut oikein kuvaa ja horisonttia
        ei ole näkynyt. Ja ainakin minua se on auttanut, tosi
        paljon! Ja hei, minä kävin vaikka minulla oli läheisiä
        kavereitakin... Joistain asioista on vaan paljon helpompi
        puhua vieraalle. Ja ammatikseen muita auttava ihminen
        ehkä osaa sanoa paremmin lohduttavia sanoja ja faktoja,
        kuin tällainen meikäläinen.

        Tsemppiä Janne elämääsi.

      • janne

        eikö se riitä että annat "mutu" tietoa.. pitääkö vielä ruveta tarjoamaan ammattiapua..

        perkele.. noi mun itkukohtaukset ja huuto on tuskan parahdus.. ja kun huutaa/itkee niin paljo kun tarvitsee... niin sen jälkeen on paljonparempi olo.. saa sitä huutaa ja kiroilla yksinäisyyteen niin paljon kun sielu sietää...

        kiitos ei.. mä olen nieleskellyt ja hakannu halkoja, niin paljon tämän yksinäisyyskohtauksen aikana jotta niillä on kertyny 4 talveksi..

      • Uutta tekemistä
        janne kirjoitti:

        Hei nuori mies!

        Tuli valtava halu auttaa sinua. Tuossa tilanteessa ollaan varmaan kaikki joskus oltu, toiset pitemmän toiset lyhyemmän aikaa. Et päässty haluamaasi kouluun, mutta älä lannistu. Kouluja riittää tai sinne amk-hon ensi vuonna uudelleen. Rivien välistä luin, ettet halua pois paikkakunnalta. Johtuuko se siitä, että et halua jättää vanhempiasi vai pelkäätkö että olisit enemmän yksinäinen uudella paikkakunnalla. "Kaverit on paskoja"- johtuuko se huumorista, jota et ehkä ymmärrä? Vai oletko keskimääräistä paremman näköinen, kundit on kateellisia. Kateus häviää ystävyyden myötä. Olet syrjäytymässä kuitenkin, joten älä ainakaan yli vuodeksi jää laakereillesi. Toisaalta jotenkin tuntuu, että vaadit itseltäsi liikoja ja olet ylirasittunut. Nukutko riittävästi? Katsotko telkkaria? Oletko sittenkään laakereillasi riittävästi? Itkeä saa, huutaa ja raivota, kun siltä tuntuu. Olet oikeasti tunteva, herkkä ihminen. Hei nyt tulee hempeä runo lopuksi.
        Onni on kuin perhonen... Mitä nopeammin yritätä sen tavoittaa, sitä taitavammin se sinua väistää. Mutta jos keskityt muihin asioihin, silloin se tulee ja istahtaa hiljaa olallasi. Kaunista, eikö totta. Jotenkin tuli mieleen, että olet henkevä ihminen ja baari ei ole oikea ympäristösi. Näin ollen siellä tapaamasi ihminenkään ei välttämättä ole sellainen, johon edes haluaisit enemmän tutustua. Jospa etsisit omat arvosi ja hakeutusit sellaisten harrastusten pariin.. en tiedä, yritin vaan auttaa. Hyvää jatkoa ja toivon, että löydät oman paikkasi. Olet nuori ja täynnä tarmoa, tsemppiä!!

      • janne
        Uutta tekemistä kirjoitti:

        enkö.. haluan pois siitä hullujen huoneesta heti.. siis kotoa.. mutta ei mulla riitä raha.. pitää kuitenkin pyykit pestä, vuokramaksaa jne.. jne.. liikaa kuluja työttömälle ihmiselle.. ja ei kukaan työtöntä miestä huoli.. ei kukaan...

        ja kaverit on paskoja.. mä kävin joskus kaverieni luona.. kavereilla oli ja on naiset ja hyvässä hengessä juteltiin/jutellaan.. mutta kavereita ei kuulu mun luo..koskaan.. eikä kaverien puhelin numeroita piippaa mun kännykässä? en saatana enää vaivaa kavereilla aikaani..

        silloin rupesin ottamaan etäisyyttä kun kaverit rupesivat kyselemään naisasioitani.. mä olin silloin jo yksinäinen..
        minä tässä kade olen.. siis kaverit ja niiden tyttöystävät../ miesystävät ja ne jo suunnittelee häitä.. ja kauan ollut yhdessä..

        mä en katto televisiota ollenkaan en kestä vanhempia, ja niitä niiden paskoja juttuja..
        katton teeveetä jos vanhemmat eivät ole paikalla.. en tee mitään hommiakaan jos pitää perheenkanssa tehdä.. mäen kestä sitä..
        nukun 8 tuntia ja ihan riittävästi..

        ja mua rupes oikeasti oksettamaan toi sun runo..

    • ei niin baarikärpänen

      Olet vielä tosi-tosi nuori. Muistan itselläni tuon vaiheen, kenekään kans ei ole mitään asiaa.. jätä alkoholi nyt ainakin ensitöiksesi pois ja katkaise baarikierre, jos haluat itseäsi auttaa. Olet ns. syrjäytymässä pahan kerran, joten kuuntele tarkasti: hae apua itsellesi!!! Äkkiä! Tiedät varmaan mistä.

      • janne

        minä en ole juonut 2 vuoteen mitään alkoholia.. se saa mut täysin hulluksi siis älkää edes sanoko alkoholista.. ei sitä en juo.. tykkään tanssia ravintolan lavalla ja teen sen selvinpäin.. mä biletän itteltäni jalat alta joka viikonloppu.. se saa mut iloiseksi.. mutta ei niin iloiseksi, kun jos olisi joku nainen jonkakanssa saisin bilettää..

    • Mio

      Janne hei,

      oletko huomannut? Sä kirjoitit tänne joten ilmeisesti tarkoitit pyytää apua. Tässä on aika moni jo vastannut sulle. Siis pysähtynyt miettimään Sun elämää ja Sun elämän tuskaa ja yrittänyt omalla tavallaan auttaa Sua.

      Mutta sä vaan vittuilet kaikille ja jatkat valittamista!? Onko tosiaan mikään ihme, jos joudut koko ajan yksin olemaan? Katso jätkä peiliin ja mieti vähän miten voisit parantaa omaa elämänlaatuasi! Ei vittuilevan ja valittavan jätkän kanssa kukaan viihdy.

      Joku sen jo sanoikin: ala ELÄÄ äläkä ruikuta!

      • !!!!!

        Tänne saa jokainen laittaa sen minkä haluaa, eikä ainakaan tarvi tuollaisia vastauksia keneltäkään.
        Jos toinen parhaansa yrittää ja kun sekään ei riitä, niin varmasti saa valittaa ja on aihetta. Ihan varmasti tuokin ap on tuijotellut sitä peiliä aivan tarpeeksi ja miettinyt, missä vika. Ei sun kirjoittelut auta siinä enää mitään, syyllistää vaan lisää. Kaikilla ei tärppää, vaikka miten haluaisi. Etkö sä tajua että tuota kirjoittajaa ahdistaa tuo tilanne ja sä vaan herjaat sitä lisää.

    • janne

      mielitauti... nyt se on varmistunut.. elikkä nostetta on ku puhun naisen treffeille.. ja naisenkanssa menee mukavasti treffit... mutta kuluu muutamapäivä niin olen mielen synkissä syövereissä... tällähetkellä ei oikeen nostetta itsetunnolle ole..

      • tyytikki

        niin tässä olisi minun mielipide, eli olen myös 23vee tyttö ja luulen että osa ongelmaa on kun olet kertonut tytölle että asut äitin ja isän kanssa.. itselläni ainakin nousee karvat pystyyn tuon jälkee.. sorry! lähdet vaan opiskelemaan, sieltä saat uusia kavereita, uudet bileet yms. ja voit miettiä kämppääsi, sisustaa( käy kirpparit, jos ei rahaa) opintolaina, maksat kun saat työn, niin muutkin jos vanhemmat ei auta. ilta työt tuo pikku rahaa ?.

      • Janne
        tyytikki kirjoitti:

        hah.. joo voi helvetti.. sinäkö saat sitten töitä tuosta vaan.. mä olen 150 paikkaan laittanu työhakemuksia ja yhdestäkään edes monentyylisillä hakemuksilla ei ole tullut mitään palautetta työpaikasta..

    • Janne

      matikkaa en osaa enkä jaksa.. ja mun opiskeltu ala on suoraan sidottu siihen.. kaupallista alaa ja datanomi ala on opeteltu.. pitääskö taas aloittaa elämä uudestaan.. kerro sinä viisas ihminen joka viimeksi vastasit.. mäen tiedä mikä mua kiinnostaa...

      • tyytikki

        no viisaaksi en itseäni sanoisi! mutta ajattelin yrittää atutaa sua..
        mikä paikka se oli kun kerroit että sait opiskelupaikan mutta et uskaltanut lähteä? sitä mm. tarkoitin.
        olet siis jo valmistunut kerran jo jostain?
        joskut firmat ottavat nimenomaan opiskelijota töihin, niin jos sinulla nyt olisi se paikka.
        jos ei kehtaamisella väliä voitko hakea töihin esim. heselle tai mac donalsiin?

        unohtakaa noi hemmetin kirjoitusvirheet..

      • se oli semmonen pelialan ko...
        tyytikki kirjoitti:

        no viisaaksi en itseäni sanoisi! mutta ajattelin yrittää atutaa sua..
        mikä paikka se oli kun kerroit että sait opiskelupaikan mutta et uskaltanut lähteä? sitä mm. tarkoitin.
        olet siis jo valmistunut kerran jo jostain?
        joskut firmat ottavat nimenomaan opiskelijota töihin, niin jos sinulla nyt olisi se paikka.
        jos ei kehtaamisella väliä voitko hakea töihin esim. heselle tai mac donalsiin?

        sielä tuskin olis menty bilettämään ja se oli tietenkin peruskoulun jälkeisille.. mulla oli 3 asiaa, miksi mä pelkäsin sitä paikkaa..

        1. suuri etäisyys
        2.raha
        3. kiinnostus alaan..

        mulla ei ole enään pienintäkään kiinnostusta koko atk alaa kohtaan.. vaan.. nyt pitäis ruveta opiskelemaan jotain muuta? mutta mitä? puu&metalli ala ei kiinnosta.. atk ja merkonomin hommat (mun ammatit) ei kiinnosta.. lukio ei kiinnosta.. työt yleensäkkään ei kiinnosta..

        kerro mitä jää jeljelle? ampulanssikuskiksi tai poliisiksi? jälkimmäinen ei ainakaan onnistu ku armeijan "pällitestit meni kuinka meni" ja 6kk olin, ampulanssikuskin pesti ähh.. mäen pidä autosta.. liikunta ala? äh.. ei sillä tienaa.. enkä halua mitään turhaa.. kentänputsaajan virkaa?! äh..

    • Janne

      niin että kyllä jo mun ulkonäköni tekee naisissa "turnoffit" joten ei se mitään..

      • tyttö25

        Tietämättä miltä näytät (näkemättä kuvaa) voisin sanoa, että luettuani näitä juttujasi, ulkonäkösi ei varmasti ole suurin ongelmasi. Kuulostat masentuneelta ihmiseltä - ja vaikka jo jollekin vittuilit kun yritettiin auttaa, luulen että käynti lääkärissä olisi tarpeen ja avuksi.

        Siinä ei ole mitään pahaa, suomalaisista varmaan joka kolmas ainakin potee masennusta jossain elämänsä vaiheessa! Fiksu on se joka hakee apua....

        Sinulla on itsestäsi niin huono kuva, että kuvittelet tytöilläkin olevan. Ja silti, luulisin että se turn off tytöille on enemminkin se, että itsetuntosi ei ole ihan kohdallaan, olet äkkipikainen ja negatiivinen. Kaikki asioita jotka voi saada kuntoon, kunhan hakee apua ja ottaa avun vastaan!!!

        Ihminen, jolla ei ole mielekästä tekemistä, oli se sitten työ tai koulu, masentuu. Eivätkö vanhemapasi kannusta yhtään hakeutumaan ihmisten ilmoille (töihin/kouluun)? Olet kuitenkin aikuinen ihminen, tosi hyvässä iässä vielä!

        Sekin, kun et oikein tiedä mikä kiinnostaa, on merkki masentuneisuudesta. Kunhan saat ensin terapiaa ja lääkkeitä, olosi paranee ja alat nähdä elämässä positiivisiakin asioita!! Ja toivottavasti pian pääset myös viettämään päiväsi mielekkäiden asioiden parissa. Pelkkä netissä roikkuminen ja urheilu tuskin riittävät.

        Ja tämän kirjoitin ystävällisessä sävyssä, en vittuillen, vaan koska jostain syystä haluaisin auttaa. t. tyttö25

      • Janne
        tyttö25 kirjoitti:

        kuinka se huonoitsetunto helvetti paistaa siitä kun hymyilee(jos nyt osaan eles tätä naamaani hymyyn vetää(jotten vain irvistä) ja juttelen, hyvällä tuulella naisille... olis vaikka 5 naisen ryhmä pystyn kaikille puhua....

        mäen halua vanhemmiltani mitään enää.. se niiden apu tiedetään.. helvetti.. yrittää vain mua johonkin amkhon johon ei 3 sen papereilla pääse koskaan.. ja vittu ku ei kiinnosta atk.. eikä kaupallinen ala.. nytkin pitääs selvittää naapurin tietokone ongelmia, mutta en saa päähäni mikä sitä helvetin konetta vaivaa.. se kertoo mun asiantuntevaisuudesta..

    • janne

      mulla sekoaa kohta pää.. mä olen niin äkkipikainen.. ja justiin nyt niin kärsimätön.. mulla ei ole tekemistä justiin nyt.. kuuntelen musiikkia yksikseni tässä kylmässä kämpässä.. ja kukaan ei halua mulle soittaa.. kukaan nainen ei pidä mua ajatuksissa tänää.. mä olen surunmurtama.. mäen mee tonne vanhempien luo kattomaan mitään paskaa amerikkalaista elokuvaa... ku mua ei huvita.. haistakoot vitut kaikki..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe