Nutrilett

Aloitin Nutrilett-kuurin perjantaina. Olen kuitenkin syönyt 1-2 ns. normaalia ateriaa päivässä 2;n Nutrilett aterian lisäksi. Vaa`alla en ole käynyt, mutta tuntuu ettei mitään mullistavaa ole tapahtunut.
Nämä normaalit ateriat ovat sisältänet mm. lohta ja salaatia (ilman salaattikastiketta). Ilta- tai aamupalalla olen syönyt esim. tummaa leipää, kevyt juustoa, kasviksia ja jugurtin tai po feel-maitojuomaa.

Mikäli täällä on joku, joka on onnistunut keventymään, korvaamalla vain osan aterioista Nutriletillä tai muulla vastaavalla tuotteella, niin kerrotko kokeuksiasi ja vinkkejä.

Niin ja viiniäkin on tullut viikon aikana nautittua, vaikka tiedän että se on ihan turhaa energiaa :-/

Kävin painonvartiojoissa muutaman viikon, mutten jaksa sitä "lässytystä" mikä tämän kaupungin pv.vartijoiden vetäjän tyyli on.
41060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi!
itse aloitin nutrilett-dietin tiistaina eli nyt on 5 päivä menossa ja korvaan kaikki ateriat nutriletillä niin paino laskenu 4 kg. Enimmillään tietysti nestettä mutta huomattavasti helpompi olla ja pirteä olo. Välillä vaikeita hetkiä mutta sisu pitää pintansa. Nyt motivaatiota löytyy!!
Tsemppiä!!

Äänestä
  • Kuinkas se nutraus sujuu ? Itse olen nutrannut nyt kolme päivää ja olo on ihan ok ja kevenemään päin. Olen juonut viisi pussia päivässä eli korvannut kaikki ateriat pusseilla. Ajattelin jatkaa näin kaksi viikkoa.

    Äänestä

  • nutraaja kirjoitti:

    Kuinkas se nutraus sujuu ? Itse olen nutrannut nyt kolme päivää ja olo on ihan ok ja kevenemään päin. Olen juonut viisi pussia päivässä eli korvannut kaikki ateriat pusseilla. Ajattelin jatkaa näin kaksi viikkoa.

    Kertokaas enemmän tästä nutrilet dietistä. siis korvataanko kaikki ateriat nutrilet patukoilla vai mitä?

    Äänestä

  • kiinnostunutttt kirjoitti:

    Kertokaas enemmän tästä nutrilet dietistä. siis korvataanko kaikki ateriat nutrilet patukoilla vai mitä?

    Itse olen korvannut ateriat nuilla pussijuomilla. Otan pussin noin 2-3 tunnin välein. patukoita en ole ostanut ollenkaan. Aika kivasti nuo pussijuomatkin nälkää pitävät ja pitää muistaa juoda vettä ainakin se 2 litraa. Juomia myydään valmiinakin tetroissa, joten helppo on imaista purkki ihan missä vain, jos nälkä pääsee yllättämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kypsä Kana kirjoitti:

Aloitin Nutrilett-kuurin perjantaina. Olen kuitenkin syönyt 1-2 ns. normaalia ateriaa päivässä 2;n Nutrilett aterian lisäksi. Vaa`alla en ole käynyt, mutta tuntuu ettei mitään mullistavaa ole tapahtunut.
Nämä normaalit ateriat ovat sisältänet mm. lohta ja salaatia (ilman salaattikastiketta). Ilta- tai aamupalalla olen syönyt esim. tummaa leipää, kevyt juustoa, kasviksia ja jugurtin tai po feel-maitojuomaa.

Mikäli täällä on joku, joka on onnistunut keventymään, korvaamalla vain osan aterioista Nutriletillä tai muulla vastaavalla tuotteella, niin kerrotko kokeuksiasi ja vinkkejä.

Niin ja viiniäkin on tullut viikon aikana nautittua, vaikka tiedän että se on ihan turhaa energiaa :-/

Kävin painonvartiojoissa muutaman viikon, mutten jaksa sitä "lässytystä" mikä tämän kaupungin pv.vartijoiden vetäjän tyyli on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu