Helpompi tie?

Oletteko koskaan välittäneet paljon jostain ihmisestä, mutta koska suhde hänen kanssaan olisi ollut alusta asti hyvin vakava olettekin päättäneet ottaa toisen ihmisen? Melkein koko viime vuoden poika jota ajattelen edelleen erittäin paljon ja jota tapailin hetken väitti miettineensä minua ja välittävänsä minusta todella paljon mutta sanoi haluavansa rakastaa minua ennen kuin tekee kanssani mitään. Hän sanoi harkitsevansa voisiko seurustella kanssani ja päättävänsä pian mitä hänen pitää tehdä. Poika ei kuitenkaan vastannut yhteydenottoihini ja kun noin kuukauden päästä näin hänet jälleen hänellä oli tyttöystävä, josta hän kiirehti selittämään ettei välittänyt tästä lainkaan. Parin viikon päästä törmäsimme taas toisiimme ja vietimme yön yhdessä. Poika seurusteli edelleen toisen tytön kanssa. Yön aikana hän myönsi suoraan, että hänellä oli tunteita minua kohtaan ja kuiskasi minulle ”kunpa voisin sanoa että voin alkaa seurustella kanssasi”. Koska poika ei ollut valmis seurusteluun, sovimme tämän jälkeen, ettemme pidä enää toisiimme yhteyttä, vaikka molemmilla selvästi oli tunteita. Noin pari kuukautta myöhemmin törmäsimme toisiimme jälleen viihteellä. Tällöin poika myönsi ajatelleensa minua mutta selitti minulle että ei ole nyt valmis sitoutumaan. Sitten hän suuteli minua. Halusin kuitenkin jutella asiat selviksi ja pari päivää myöhemmin näimmekin toisemme ja keskustelimme. Tällöin poika ilmoitti tapailleensa jo puolitoista kuukautta vakavasti uutta tyttöä, johon oli ihastunut ja haluavansa olla vain ystäväni.
Tämä sattui enemmän kuin voisi ikinä kuvitella ja vaikka kuinka yritän en saa asiaa mielestäni, se hämää minua edelleen kun yritän jatkaa elämääni. Pelkään että en koskaan unohda poikaa kun tiedän, että en saa milloinkaan tietää miksi hän valitsi mieluummin toisen tytön ja miksi hänen ei tarvinnut olla tähän tyttöön rakastunut ennen kuin alkoi seurustella tämän kanssa. Olen lopettanut yhteydenpidon poikaan mutta pelkään että viime vuosi jätti minuun elinikäiset arvet. Luottamukseni miehiin oli jo tätä ennen alhainen. Nyt tuntuu siltä, että pelkään entistäkin enemmän tavata uusia ihmisiä, pelkään että minuun sattuu uudelleen..Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta?
2518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olit hänelle helppo pillu ja leikkikalu noin muuten. Ei mies oikeasti susta tykännyt, halusi vaan pitää sut kuvioissa mukana.

Äänestä

parasta vaan on, että unohdat. Toki hän sai sut ja suhteenne tuntumaan ainutlaatuiselta, mutta ei se sitä hänelle oikeasti ollut. Mieti nyt, haluaisitko sinäkään miestä, joka suutelee muita tai hyppii toisissa sängyissä samalla kun seurustelee kanssasi? Vaikka tietysti harmittaa, että ette koskaan seurutellen kokeilleet, mitä suhteesta olisi voinut tulla, niin ajattele mieluummin niin päin, että säästyit lisäharmeilta. Hienoa, että ette pidä yhteyttä. Minulla kesti paljon pidempään päästää irti, kun toinen aina sai sanoillaan minut luulemaan, että hän todella halusi minut.

Mullakin luottamuksen kerääminen on vielä vaiheessa, mutta pakkohan niitä aitoja miehiä on jossain oltava. Ehkäpä tän kokemuksen jälkeen oppii erottamaan sen, milloin mies on tosissaan ja milloin vaan hetken tunteiden vietävissä sanoo mitä sattuu. Koitetaan luottaa siihen, tsemppiä sulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Corona84 kirjoitti:

Oletteko koskaan välittäneet paljon jostain ihmisestä, mutta koska suhde hänen kanssaan olisi ollut alusta asti hyvin vakava olettekin päättäneet ottaa toisen ihmisen? Melkein koko viime vuoden poika jota ajattelen edelleen erittäin paljon ja jota tapailin hetken väitti miettineensä minua ja välittävänsä minusta todella paljon mutta sanoi haluavansa rakastaa minua ennen kuin tekee kanssani mitään. Hän sanoi harkitsevansa voisiko seurustella kanssani ja päättävänsä pian mitä hänen pitää tehdä. Poika ei kuitenkaan vastannut yhteydenottoihini ja kun noin kuukauden päästä näin hänet jälleen hänellä oli tyttöystävä, josta hän kiirehti selittämään ettei välittänyt tästä lainkaan. Parin viikon päästä törmäsimme taas toisiimme ja vietimme yön yhdessä. Poika seurusteli edelleen toisen tytön kanssa. Yön aikana hän myönsi suoraan, että hänellä oli tunteita minua kohtaan ja kuiskasi minulle ”kunpa voisin sanoa että voin alkaa seurustella kanssasi”. Koska poika ei ollut valmis seurusteluun, sovimme tämän jälkeen, ettemme pidä enää toisiimme yhteyttä, vaikka molemmilla selvästi oli tunteita. Noin pari kuukautta myöhemmin törmäsimme toisiimme jälleen viihteellä. Tällöin poika myönsi ajatelleensa minua mutta selitti minulle että ei ole nyt valmis sitoutumaan. Sitten hän suuteli minua. Halusin kuitenkin jutella asiat selviksi ja pari päivää myöhemmin näimmekin toisemme ja keskustelimme. Tällöin poika ilmoitti tapailleensa jo puolitoista kuukautta vakavasti uutta tyttöä, johon oli ihastunut ja haluavansa olla vain ystäväni.
Tämä sattui enemmän kuin voisi ikinä kuvitella ja vaikka kuinka yritän en saa asiaa mielestäni, se hämää minua edelleen kun yritän jatkaa elämääni. Pelkään että en koskaan unohda poikaa kun tiedän, että en saa milloinkaan tietää miksi hän valitsi mieluummin toisen tytön ja miksi hänen ei tarvinnut olla tähän tyttöön rakastunut ennen kuin alkoi seurustella tämän kanssa. Olen lopettanut yhteydenpidon poikaan mutta pelkään että viime vuosi jätti minuun elinikäiset arvet. Luottamukseni miehiin oli jo tätä ennen alhainen. Nyt tuntuu siltä, että pelkään entistäkin enemmän tavata uusia ihmisiä, pelkään että minuun sattuu uudelleen..Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu