voiko nainen ilmaista "kiimansa" esimerkiksi istumalla jalat levällään? en tarkoita että aina kun näkee naisen joka istuu kintut levällään olisi kiimainen... mutta jos tietää että jonkin asteen kipinää ollut ilmassa jo jonkin aikaa, ja useasti ollessani tämän naisen seurassa hän istuu jalat levällään, ollaan siis kahdestaan kun tämä tapahtuu...
elekieltäkö?
hämmentynyt
42680
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hinkkaa reisiään yhteen kun levittelee.
Jos selkä suorana istuu niin, että jalat on hieman levällään ja kädet myös (ei siis esimerkiksi ristissä rinnan/vatsan päällä) niin se kuvastaa ainoastaan henkilön luonteen avoimuutta tai sitä että hän jossain määrin itsevarma siinä tilanteessa. Jos nainen olisi sinusta kiinnostunut siinä mielessä niin todennäköisesti hän istuisi jalka toisen päällä ristissä aina välillä vaihdellen asentoa (vaihtaen puolta) tai esimerkiksi hieroen jalkaterällä pöydän jalkaa tai toista jalkaansa. Näistä elekielen asioista kerrotaan monissa artikkeleissa...
Juu ja suu hieman raollaan jorma poskessa lutkuttaen, niin se osoittaa kiinnostusta. Hienot naiset eivät näet puhu kulli suussa. Joopa joo.
sanoi kerran eräs tapakouluttaja tuollaisesta naisten istumistavasta.