Työhaastattelussa eilen

Erityisosaaja

Olin eilen sitten vihdoinkin "haastattelussa" minulle tarjottuun työpaikkaan. Haastattelija tokaisi jo heti alkuun, että portfoliosta sai varsin kattavan kuvan osaamisestani ja nykyisestä työstäni... Hyvä merkki kait?

Työ on sellainen, jonka haluan enemmän kuin mitään muuta. Yritys vaikuttaa upealta, pomo mukavalta ja sellaiselta, jonka arvostelukykyyn voin luottaa. Eli aivan toisenlaiselta kuin eräät...;)Haluan todella paljon kyseiseen työhön!

Haastettelussa pomo kyseli tietysti perusjutut, palkkatoiveet ja muut. Kysyin minäkin sitten firman suhteellisen erikoisen nimen syntyhistoriaa ja pomo virnuili tähän, että "kerron sen sitten joskus paremmalla ajalla". Psykologisesti tuo paljasti hänen todellakin näkevän minut ko. firman työntekijänä, eikö totta? Firman muut työntekijät olivat innostuneet hakemuksestani ja haastattelu sujui mielestäni upeasti; tunnin sijaan käytimme 1,5 tuntia, josta suurimman ajan mielenkiintoiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Itse viihdyin haastattelijan seurassa ja käsitykseni mukaan myös hänelle jäi hyvä fiilis.

Duunipaikka menee avoimeen hakuun kait viikonloppuna. Eli en ole tosiaankaan ainoa hakija, oman arvioni mukaan kyllä pätevin ja nimenomaan ko. duuniin sopivin.:)

Millaisia haastattelukokemuksia teillä on? Millainen on hyvä haastattelu, siis haastateltavan osalta? Mitä haastattelun jälkeen voisi tehdä muistuttaakseen vielä olemassaolostaan? Olisiko korrektia kiittää mielenkiintoisesta keskustelusta ja tehdä vaikka muutama täsmentävä kysymys? Mikä on elämän tarkoitus?

10

2666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uustyötön

      ettet sinä ole se, joka johdattelee keskustelua muille alueille. Tiedän, että jotkut esimiehet hakevat itselleen kavereita, mutta useimmat motivoituneita työntekijöitä.

      Jos "tuleva esimiehesi" johti keskustelua, sinä olet varmaankin onnekas ja saat mukavia samanhenkisiä työtovereita.;)

      Jos itse olet "syyllinen" siihen, että aikanne kului filosofointiin, se ei mielestäni välttämättä ole hyvä merkki. Ainakin minun mielessäni heräisi kysymys, miten käyttäisit työaikasi ja tuhlaisitko ehkä toistenkin työaikaa sinänsä mielenkiintoisella rupattelullasi.

      Olen itsekin ollut rekrytoijan asemassa ja mieleeni on jäänyt erityisesti yksi henkilö, joka halusi tuoda esille kuinka aktiivinen, pätevä ja mukava hän oli. Hän oli niin aktiivinen, ettei hän ollenkaan kuunnellut minua tai vastannut varsinaisiin kysymyksiini, vaan keskittyi omaan esitykseensä ja johdatteli keskustelua rupatellen yllättävän avomielisesti. Ajattelin ensin viedä haastattelun suunnitellusti läpi, mutta aika pian luovutin. Olin saanut riittävästi informaatiota todetakseni ettei hän ollut sopiva ehdokas. Koska en halunnut olla ilkeä ja hänen juttunsa olivat sinänsä ihan mielenkiintoisia, annoin hänen puhua aikansa ja hyvästelin hänet kohteliaasti perinteisillä fraaseilla.
      Jälkikäteen olin tyytyväinen, etten ottanut tilannetta tiukasti hallintaani. Hakija sai tilaisuuden itse "laulaa itsensä suohon" paljastamalla sellaisia ominaisuuksia, joita ei muuten olisikaan tullut esille.

      Itsekin monenlaisista asioista kiinnostuneena ja aktiivisena keskustelijana olen yrittänyt ottaa edellisestä opikseni. Yritän muistuttaa itselleni, että kuunteleminen ja asiassa pysyminen ovat tärkeitä - erityisesti työpaikkahaastattelutilanteessa. Jos vastailen liian laveasti, saattaa käydä niin että monikin haastattelijan listassa oleva tärkeämpi asia jää ajan puutteen vuoksi vaille vastausta ja itse osoitan, etten osaa keskittyä olennaiseen.

      Työpaikkahaastattelu on mielestäni varsinaista kieli poskessa nuoralla tanssimista. On niin paljon asioita, joita ei voi etukäteen tietää.

      Toivotan sinulle menestystä ja toivon, että positiivinen tunne haastattelusi päätteeksi oli molemminpuolinen.

      • Erityisosaaja

        Kiitos varsin asiantuntevasta vastauksestasi. en ollutkaan ajatellut asiaa tuolta kantilta.:)

        Hyvä puoli on se, että keskustelu sivusi koko ajan työnkuvaa ja yrityksen toimialaa, varsin luovasta alasta kun on kyse. Ja johdattelun teki haastattelija, en minä. Yritin myös erityisesti keskittyä kuuntelemaan, en niinkään itse lörpöttelemään.

        Mielestäni osoitin olevani kiinnostunut, mutta en yliaktiivinen. Mikä tahansa hyvä piirre voi nimittäin muuttua huonoksi, jos se vetää överiksi.


      • Uustyötön
        Erityisosaaja kirjoitti:

        Kiitos varsin asiantuntevasta vastauksestasi. en ollutkaan ajatellut asiaa tuolta kantilta.:)

        Hyvä puoli on se, että keskustelu sivusi koko ajan työnkuvaa ja yrityksen toimialaa, varsin luovasta alasta kun on kyse. Ja johdattelun teki haastattelija, en minä. Yritin myös erityisesti keskittyä kuuntelemaan, en niinkään itse lörpöttelemään.

        Mielestäni osoitin olevani kiinnostunut, mutta en yliaktiivinen. Mikä tahansa hyvä piirre voi nimittäin muuttua huonoksi, jos se vetää överiksi.

        ovat näköjään monet sinulle tarjoilleet. - Ehkä on hyvä varautua myös mahdolliseen pettymykseen, ettei putoaisi liian korkealta.

        Minusta ajatuksesi ottaa jonkin ajan päästä uudelleen yhteyttä "tulevaan esimieheesi" ei ollut huono. - Puhelu olisi nopea ja vuorovaikutus toimisi helposti kahteen suuntaan. Itse osaa parhaiten arvioida, mitä teet.

        Muistathan, että jos kaikesta huolimatta joku muu tulee valituksi tehtävään, syy EI välttämättä ole sinussa. On mahdollista, että ilmestyy joku tuttu ylivoimaiseksi arvioitu hakija tms. Ennenpitkää löydät etsimäsi, kun jaksat itse uskoa itseesi. ;)

        Onnea sinulle.


    • rami42

      Tuskin hakevat sinne firmaan töihin mitään mukavaa juttukaveria, joka käy työaikana yhteiskunnallista keskustelua. Todennäköisesti pomolla oli vaan tarve pitää pieni breikki ja jutusteli kanssasi niitä näitä ennen kotiinlähtöä.

      • Erityisosaaja

        Keskustelukyky paljastaa ihmisestä paljon muutakin kuin taipumuksen tuhlata työaikaansa lörpöttelyyn. Ja jos haastattelija mielipide olisikin näin yksisilmäinen, tuskin haluaisin sinne töihin.

        Keskustelu liittyi sinällään oleellisesti avoinna olevaan työhön ja tuntumani mukaan haastattelija halusi sillä testata valmiuksiani ja sivistykseni tasoa. Kyllä siellä työstäkin juteltiin.

        Onneksi tiedän, että kyseessä ei ollut pelkästään mukava rupatteluhetki, vaan haastattelija tosiaankin halusi tietää minusta enemmän. Paikkahan ei ollut varsinaisesti avoinna, vaan haastattelija pyysi ensin minulta cv:n ja portfolion ja sen jälkeen sovimme tapaamisen keskustellaksemme lisää työnkuvasta. Lisäksi haastetteluun sisältyi jo lyhyehkä perehdytys yritykseen ja sen tärkeimpiin tuotteisiin.


    • jokseenkin

      huonolta, koska paikka kuitenkin tulee yleiseen hakuun. Itsekin rekrytoijana olleena sanoisin, ettei yritys turhaan laita yleishakua, jos on jo löytänyt ylivoimaisen hakijan muuten. Se on aina kustannuskysymys yritykselle ja etenkin niin aikaavievä prosessi, että ihmettelen....

      • vielä

        Olen ollut monessa työnhakuprosessissa mukana ja ei ole ollenkaan ihmeellistä, että hakijalle kerrotaan hyvinkin yksityiskohtaisesti tulevasta työstä. On kertoja jolloin on esitelty jopa tuleva työpiste ja työ hyvinkin tarkkaan, mutta hakijaa ei ole kuitenkaan valittu...


      • Mai

        Kauhean negatiivisesti pitää näköjään suhtautua kun toinen on innoissaan hyvin menneestä haastattelusta. Tuli duunia tai ei niin ainakin hyvää kokemusta haastattelusta sai. Minä ainakin toivotan rutkasti onnea!!! Toivottavasti tärppää!


    • vähän samanlaisessa

      tilanteessa, en tosin mihinkään erityisosaajan hommiin. Yllättyin että rutiinitason työtehtävistä huolimatta haastattelussa kyseltiin näkemyksiäni ja kiinnostuksnekohteitani myös paljon korkeatasoisimmista asoista. Otin "rennosti" ja antauduin keskusteluun: en usko että ainakaan menetä työpaikan tämän vuoksi, vaikka kiinnostukseni vain kasvoi, sillä organisaatiolla on tarjota vaativampiakin hommia.

    • Erityisosaaja

      Kiitos vain varoitteluista ja jäistä hatussa!:)Toki aikuisena ihmisenä osaan ihan itsekin mitoittaa innostukseni eli ei tämä hakemani työpaikka ole onneni ja autuuteni tae. Eli jos sen saan, olen hyvin iloinen. Jos en saa, niin sen verran fatalistia minustakin löytyy, että osaan ajatella ettei se vain ollut minulle tarkoitettu.;)Luotan myös työnantajaan niin paljon, että jos hän ei pidä minua parhaana mahdollisena ko. työhön, en myöskään ole sitä. Ja kukapa haluaisi työhön tai työpaikkaan, johon on vain "suurinpiirtein sopiva" tai "melkein pätevä". En ainakaan minä.

      Niin ja sain työnantajalta sähköpostia eilen, jossa HÄN kiitteli minua tapaamisestamme ja kertoi lähemmin rekrytointiprosessista. Pääsen kuulemma joka tapauksessa haastattelukierrokselle, jossa myös yrityksen muut työntekijät haastattelevat hakijoita. Lisäksi hän pyysi minua olemaan yhteyksissä, jos mieleeni tulee jotain kysyttävää. Vastasin hänelle, kysyin muutamaa juttua ja sainkin häneltä melko nopeasti varsin tyhjentävän vastauksen. Ja tällä kertaa ilman virallista allekirjoitusta, mikä on mielestäni hyvä asia. Eli tuttavallisesti etunimellä.:)

      Mutta siis. Elämäni jatkuu, sainpa ko. työpaikan tai en. Yritteliääänä ihmisenä tuntosarveni ovat ilmassa koko ajan, eikä oman yrityksenkään perustaminen ole poissuljettu. Kuten sanottua, tämän alan osaajia on vähän, eikä meitä kouluteta missään. Nykyinen (vakituinen)duuni on sellainen, jossa on mahdollista elää ja tulla toimeen, mutta ihminen kaipaa muutakin... Sitä, että saa sielunsa lentoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2074
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1733
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1412
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1213
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1203
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1048
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      962
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      961
    Aihe