jokainen on

Mielestäni jokainen on uskoton silloin kun aika on otollinen. Uskottomuuteen elämä vie jos on viedäkseen, riippuen missä oot, mitä teet ja kuka on toinen osapuoli. Tilanne kypsyy kuin itsestään, työpaikalla, tuttavapiirissä, harrasteissa tai bailatessa. Uskottomuus ei katso sukupuolta, ei siviilisäätyä ei moraalia. Sellaiset jotka vannovat sen nimiin etteivät ikinä petä, eivät ole joutuneet kinä kiusaukseen eikä sellaisia otollisia tilanteita ole vain päässyt käymään.Ihminen on pohjimmiltaan eläin, vastakkainen sukupuoli kiinnostaa aina ja eläimelliset halut vain odottavat noutajaansa!
6902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä sen voi itse päättää, onko uskollinen vai ei. Jos ei sen vertaa ole selkärankaa, että pystyy sanomaan ei, mutta kiitos ei, niin mihin ihminen sitten kykenee? Itse olen ollut uskollinen, uskoton, minua on petetty ja olen myös elänyt suhteessa, missä kumpikaan ei pettänyt.
Ei siihen tarvita edes mitään moraalia vaan oma halu elää jonkun tietyn ihmisen kanssa ja päättää olla vain hänen kanssaan. Houkutuksia tulee eteen, mutta ne voi kiertää ja väistää.

Äänestä
  • Totuus: Houkutusta ei voi väistää/kiertää silloin, kun se on liian suuri. Tämä pitää paikkansa. Ellei pitäisi, niin uskottomuutta (ja siinä vierellä uskollisuutta) ei olisi olemassakaan.

    Milloin sitten houkutus on liian suuri? Siihen ei voi ottaa kantaa kuin jokainen omalta kohdaltaan. On todella helppoa moralisoida muita esim. väittämällä uskottomia selkärangattomiksi. Jokaisen "tapaus" on erilainen. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä mitään toisten uskottomuuden taustoista, tunteista jne. Monella uskottomalla on vähintään yhtä paljon selkärankaa kuin uskollisellakin.

    Äänestä

Niinhän se on ja olen eläin vaikka en siltä näytä! Kunnon bitch! Kukaan ei uskos sitä, kun ulkokuori on pettämätön, HEH!

Äänestä

Täällä ilmoittautuu yksi uskollinen. Olen sen oikean löytänyt enkä miestäni pettäisi ja suhdettamme vaarantaisi vaikka millainen "tilaisuus" osuisi kohdalle. Voisin jotain toista miestä pettää (ja olen pettänytkin mutta en silloista poikaystävääni kyllä rakastanutkaan) mutta en tätä, koska tämä on aitoa rakkautta.

Äänestä
  • kyllä se vielä kohdalle napsahtaa sullakin! nimimerkillä kokemusta on

    Äänestä

Se eläimellinen lisääntymis vietti voi toki olla monella niin voimakas, ettei pysty vastustamaan kiusausta. Sitten on niitäkin ihmisiä, jotka pystyvät kontrolloimaan vietejään ja tuntemuksiaan kehittyneemmällä tasolla.
Niitä joiden elämää ohjaa järki, eikä vaistot.
Kyllä kai jokainen muutenkin huomaa, että porukkaa on varsin eläimellistä ja sitten hillitympää.
Suurin osa jotain siitä välistä.
Totuus on, että jotkut nyt vaan ovat hieman eri tasolla, eikä tämä ole edes mikään rotukysymys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taatusti uskoton kirjoitti:

Mielestäni jokainen on uskoton silloin kun aika on otollinen. Uskottomuuteen elämä vie jos on viedäkseen, riippuen missä oot, mitä teet ja kuka on toinen osapuoli. Tilanne kypsyy kuin itsestään, työpaikalla, tuttavapiirissä, harrasteissa tai bailatessa. Uskottomuus ei katso sukupuolta, ei siviilisäätyä ei moraalia. Sellaiset jotka vannovat sen nimiin etteivät ikinä petä, eivät ole joutuneet kinä kiusaukseen eikä sellaisia otollisia tilanteita ole vain päässyt käymään.Ihminen on pohjimmiltaan eläin, vastakkainen sukupuoli kiinnostaa aina ja eläimelliset halut vain odottavat noutajaansa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu