Mitä olisi viisainta tehdä?

Putkeenko?

Taas yksi "yli-ikäinen" saamassa potkut. Mikä olisi viisain ratkaisu omalta kannaltani. Saman talon palvelusta on 30 v. Työnantajan ehdotus olisi, että hyväksyisin ratkaisun, jossa palkallista olisi noin vuosi eteenpäin, ilman työssäolopakkoa. Toinen vaihtoehto olisi irtisanominen 6 kuukauden irtisanomisajalla. Työnantaja kartoittaa halukkaita putkeen lähtijöitä. Mistä tiedän, että muita halukkaita lähtijöitä ei olisi? Itse olisin voinut ja halunnutkin jatkaa vaikka eläkeikään asti ja kun terveyttäkin on ainakin vielä riittänyt. Asia pitäisi minun päättää ennen varsinaista yt-päivää.
Mitenhän tässä kävisi, jos en hyväksyisi ensimmäistä vaihtoehtoa?
Ei oikein voi luottaa työnantajan sanomisiin.
Kertoilkaapa kokemuksia, jos olette olleet vastaavassa tilanteessa.

6

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Örmy

      Tiedän tuttavan joka hyväksyi puolen vuoden palkkasopimuksen ilman työssäkäyntiä. Olet jo ponnistellut tarpeeksi, eikä tulotaso muutu oikestaan vaikka hyväksyt.
      Nauti nyt kun terveyttäkin on tulevasta vapaudesta saada päättää omat tekemiset ja olemiset.

    • Eläköitynyt

      Olet saanut erinomaisen tarjouksen!
      Hyväksy ihmeessä ensimmäinen! Ehdota lisäksi, että työnantaja maksaa vuoden palkan sinun poistuessa riveistä. Ajankohdasta riippuen maksuun seuraavan vuoden alussa, verotus. Jos ei käy, niin nosta vuosi palkkaa ja tasaa verot taaksepäin
      Eteenpäin ei voi tasata, taaksepäin voi ylimäärisen tasat useammalle vuodelle. Varmista verottajalta.

      Kaikki yksityiskohdat EHDOTTOMASTI KIRJALLISINA ja TODISTETTUINA!!!!!

      Ilmoittaudu välittömästi työvoimatoimistoon työnhakijaksi niin vuoden kuluttua ei tule karenssia koska työsuhteesi päättyy samanaikaisesti kuin työvelvollisuutesi.
      Työsuhteen päättymisajankohta ON OLTAVA MERKITTYNÄ TYÖTODIDTUKSEESI jonka kanssa menet työkkäriin.

      Tietenkään et saa päivärahaa liitoltasi sen maksetun vuoden ajalta.
      Lisäksi, voit ko. vuoden aikana vapaasti tehdä palkkatyötä ilman mitään lisäselvityksiä.

      Itse olin samassa tilanteessa 1996, 52 votiaana. Työsopimukseni purettiin perusteitta. Sain loppuvuoden palkan ilman työvelvollisuutta sekä puolen vuoden (ainoastaan) palkan korvauksena laittomuudesta. Mutta, panivat maksuun saman vuoden puolella joten
      vero oli hirveä. Sain sentään tasata takaisinpäin.
      Heti saatuani tiedon irtisanomisestani, ilmoittauduin työkkärissä.

      Ehdin olemaan kotona 13 kalenteripäivää, sen jälkeen 7kk:n konsulttitoimeksianto.
      Käytännössä sain siis tuplapalkkaa ja tästä uudesta askareesta maksoin vain normaalin veron.
      Tietenkin ilmoitus työkkäriin myös tästä työrupeamasta.

      Eripituisilla työkeikoilla ja jonkin verran säätelemällä korvausten nostoa, selvisin putken päähän, 57v. Jokaisesta ilmoitus työkkäriin. Näytin niin aktiiviselta, etteivät ehdotelleet mitään askarointia eivätkä koulutusta! Olin erittäin tyytyväinen! Kaksi kertaa minulle tarjottiin toistaiseksi työsopimusta. Niistähän en tietenkään työkkäriin ilmoitellut.
      Vaimo lopetti töissäkäymisen marketin osa-aikakassana ja oli mukana Espanjassa kun itse olin siellä 'työnhakijana'. Erinomainen mahdollisuus!

      Itse olin suunnitellut ennenaikaista työnteon lopetusta ja kaikki meni hienosti putkeen.
      Ajattelin, että mitä minä niillä marginaalieuroilla tekisin kun jäljellä oleva ikä koko ajan lyhenee!

      Jokainen ajattelee omista ähtökohdistaan mutta minun kantani lienee tullut selväksi.
      OLET ONNENPOIKA!!!!!

      • lihaputkimies

        Itse jäin " ns. putkeen " erittäin raskaan työpaikkakiusaamisen seurauksena.
        Muuten on mennyt hyvin, mutta ne tosi ikävät kiusaamisen jäljet kaikkine perättömine juoruineen ja nimittelyineen vieläkin koskettavat ja valvottavat yhä.
        Jos olisi ilmapiiri ollut edes siedettävä, niin olisin jatkanut mielelläni 60:n ikävuoteen asti.
        Painostus tuli työtovereiden taholta niin rajuna että oli oikeastaan pakko lähteä, muuten olisin sairastunut.
        Jopa silloinen pääluottamusmies sanoi: Sinulla tuleekin täyteen 55 ja 1kk. Käy sitten sopimassa esimiesten kanssa.
        Siis hän, jonka olisi pitänyt olla minua työssä tukemassa olikin ajamassa ja vauhdittamassa pois lähtöäni.
        Itse hän sai ylennyksen uusiin saappaisiin. Kunhan ei vain saappaat rupeaisi ajan myötä hiertämään.
        Jos ilmapiiri on hyvä ja olet samalla paikkakunnalla niin ok. Mutta se riippuu missä roikkuu sanotaan...
        Minua kyllä loppuajalla raivostutti kirjoittaa työtön työtön työtön lappusia, joita olin jo kurkkua myöten täynnä. Onneksi nyt on kaikki ohi.
        Alintajuntaan on mennyt olen työtön kelvoton ...... jne, varsinkin kun työpaikalta on joidenkin työtovereiden taholta niin karmeat muistot.
        Järkyttynyt olen siitäkin kun erään osaston luottamusmies nimitteli halpamaisesti minua peräti runsaat 30 vuotta.
        Erään osaston työntekijä tuli oikein taukotupaan informoimaan minusta ja puhumaan perättömiä, vaikka en häntä edes henkilökohtaisesti ehtinyt tuntemaan.

      • lihaputkimies
        lihaputkimies kirjoitti:

        Jos pääset, niin jää putkeen. Eläke tosin jää aika pieneksi, mutta eihän sitä rahaa ja mammonaa mukaansa saa, eikä tarvitse silloin kun täältä ajasta lähtö tulee.
        Nauti vielä kun voit lisääntyneestä vapaa-ajasta. Harrasta kaikenlaista. Liiku ja lue. Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeää. Jos työpaikallasi joku asia ahdistaa, niin sitä suuremmalla syyllä eikun menoks!
        Ihmisten vihat kyllä saat niskaasi. Olet laiska ja luuseri , mutta ihmisethän valittavat vaikka kävisit töissäkin.
        Silloin sinä olisit ahne jne. Kyllä ihmiset ovat ilkeitä juoruiloijoita, mutta koeta olla välittämättä.

      • minä vainen

        ...2008. Liitosta kyseltyäni, sain vastauksen, ettei montaa euroa vaikuta eläkkeeseen jos vaikka sanoutuisin itse irti? Karenssi tietenkin tulisi, sen tiedän.
        Mutta kukahan loppujen lopuksi tietäisi, miten paljon vaikutus on eläkkeeseen, jos ei liitosta tiedetä!

      • eläköitynyt
        minä vainen kirjoitti:

        ...2008. Liitosta kyseltyäni, sain vastauksen, ettei montaa euroa vaikuta eläkkeeseen jos vaikka sanoutuisin itse irti? Karenssi tietenkin tulisi, sen tiedän.
        Mutta kukahan loppujen lopuksi tietäisi, miten paljon vaikutus on eläkkeeseen, jos ei liitosta tiedetä!

        Tiedät kertymä %:n / vuosi.
        Tiedät menetetyn ansion, laske siitä.
        Työttömyyskorvausajalta taitavat nykyään laskea eläkeperusteisiin 75% ansiosta. aiemmin oli heikompi ehto.
        Samoin pystyt laskemaan korvausajan vaikutuksen!
        Ei vaikuta hirveästi!
        Vastauksen antaminen vaatisi täsmälliset rahasummat!

        Etkö voi sopia, että antavat sinulle lopputilin jolloin ei varsinaista karenssia?
        Minä sain vaimoni työnantajan vakuuttumaan siitä, että meidän muijalle täytyy antaa lopputili. Itse olin lopettanut töissä käymisen.
        Pyyti laatimaansa dokumenttiin allekirjoituksen, ettemme missään tilanteessa tule riitauttamaan irtisanomista. Muija oli kiltisti irtisanomisajan töissä ja sitten lopetti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      109
      7197
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      96
      5225
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3486
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3392
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2524
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1491
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      341
      1451
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1346
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      1114
    Aihe