Me työtätekevät kansalaiset menemme tänään ja huomennakin töihin, ja lahjoitamme näin syntyneen voiton työnantajien ja valtiovallan siunauksella lyhentämättömänä suoraan työttömille!
Kuinka ihanaa se onkaan, kun jokaisessa talossa valtuutettu delegaatio ilahdutta ssunnuntai-iltana talonsa työtöntä luovuttamalla tälle tuhat euroa ja kahvipaketin ruusuineen!
Kuinka ihanaa se onkaan, kun jokaisessa talossa valtuutettu delegaatio ilahdutta ssunnuntai-iltana talonsa työtöntä luovuttamalla tälle tuhat euroa ja kahvipaketin ruusuineen!
Vastaukset 13
Vanhimmat
On se hyvä että tee työllistyneet raukkikset pystytte vielä näin meitä auttamaan .
Eikös se olekin teidän ilonne. Näin sen ainakin pitäisi olla.
Meidän ilo on nojailla sohvaan rakkaan vaimon kera lauantai-illan kunniaksi.
Tosi hyvä idea. Työttömät, omanmaan kansalaiset ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Jos rahaa kerätään ulkomaillekin, niin miksei omab maan kansalaisia auteta mitenkään?? Itse en koskaan laita keräysksiin rahaa, jotka menee ulkomaille. Keräys työttömille on loisto idea, näin mekin saamme käyttörahaa.
moi
ei mitään keräyksiä työttömille menkää
työttömät töihin siellä saatte palkkaa
millä elää jos teille ruetaan keräyksiä
keräilemään niin ette te menisi ikinään
töihin
Pannaan sinut saasta kortistoon pulloja kerää. Tullaan tekee duunis. Häivy idiootti jo!
Siellä kortistossa voit matikka opetella, jot pöljä et osaa eskarilaisen vertaa!
Opettele kirjoittamaan oikein!
Siis pisteet ja pilkut kohdalleen, ja sanaa "ruetaan" ei Suomessa tunneta.
Teet itsesi naurettavaksi, ihminen kirjoittaa "ikinään". Heh-heh!
hei!
osaan ihan hyvin kirjoittaa.
ei siitä tulisi mitään jos teille ruvetaan
keräyksillä kerämään rahaa. töihin siitä vaan,
ymmärrän niitä ihmisiä jotka töissä käyvät
ja niitä jotka todella työtä hakevat.
mutta niitä en ymmärrä jotka on vaan ja
elävät loisena
Kuinka monet tosiaan vaan ovat? Ei ainakaan yksikään peruspäivärahalainen varmasti, ei katsos rahat riitä.
Me emme saa töitä, koska teidän laiskat ahterinne istuvat turpeina paikoillaan ja suut vaan valittavat palkan pienuutta ja kuukausia kesälomaan. Väistykää syrjään, tulee parempaa ainesta täältä!
Tehdään niin, että te pellepalkalla painavat tilitätte kaikki ilmasia painetun ylityönarvon työttömille, järkimiehille; joita ei voi painostaa. Luuserit!
Nyt mä keksin!
Jokaisen työssäkäyvän ihmisen on otettava työttömistä perheistä yksi ns. kummiperheeksi, jolle maksaa kuukausittain tietyn summan. Se vois olla 150 euroo kuussa,esim. 4 henkinen perhe ja nousisi sit 200 euroo kuusihenkinen perhe jne. Sen ei pitäs olla paha summa, sillä nyt se menee oman maan kansalle, eikä ulkomaisiin kohteisiin. Eikä olis niitä välistä vetäjiä.
Sen verran täytyy olla läheisten auttamishalua että osallistuis tuollaieen hyväntekeväisyyteen.
Kyl mää ainakin maksaisin jos olisin töissä...!
Maksamme palkoistamme jo niin paljon veroa, että siitä elätetään työttömät, maahanmuuttajat, sairaat, lapsiperheet....
Tule työttömäksi ihmiskulta, minä kyllä autan sinua verorahoistani! Minäkin maksan verorahoja ja olen niitä työhistoriani aikana maksanut jne. Missäs ne ovat? Lastesi päivähoitoon sijoitettunako? No, ei se haittaa. Yritä katsoa vähän laajemmalle pikku elintasopossuseni!
Voi teitä te katkerat työllliset kun kiusaatte meitä työttmiä. Me haluaismme tehdä töitä, mutta emme saa.