Kertokaapas te, jotka olette pettämiseen sortuneet, että miksi niin teitte/teette? Mikä johti/johtaa siihen, että vieraaseen sänkyyn on päästävä?
Ihan vaan mielenkiinnosta tätä utelen, koska itse en ole tähän päivään mennessä löytänyt mitään järkevää syytä, miksi pitäisi olla uskoton.
Ihan vaan mielenkiinnosta tätä utelen, koska itse en ole tähän päivään mennessä löytänyt mitään järkevää syytä, miksi pitäisi olla uskoton.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Minä luulen, että useimmat yrittävät puolustella sitä jännityksellä, kokeilunhalulla ja muilla nerokkailla syillä. Ja paskat. Lisäksi toiset vielä puolustelevat, että mitä se haittaa, ketä se satuttaa jos siitä ei jää kiinni. Höpö höpö.
Muutama vuosi sitten petin silloista poikakaveriani muutaman kerran. Se oli pelkkää lapsellisuutta ja loppujen lopuksi välinpitämättömyyttä poikaystävääni kohtaan. Ja ehdottomasti väärin. Nykyiselleni en sellaista tekisi mistään hinnasta. Opin, että siitä ei saavuta muuta kuin särkyneitä sydämiä ja itselle pahan mielen, loppujen lopuksi. Ja luottamus kärsii.. Ei mitään hyvää.
Kaikki syyt pettämiseen ovat tekosyitä siksi et ole löytänyt yhtäkään järkevää syytä.
Näinhän se on. Enkä tosiaan yritä tällä "kyselyllä" etsiä järkeviä syitä uskottomuuteen, vaan tarkoitus olisi, että ihmiset tajuaisivat, kuinka typeriä syitä he teoilleen keksivät...
Minä petän kostaakseni. Petän myös ollakseni jumittumatta liikaa yhteen ihmiseen. Petän hyväksyäkseni Hänen suosionsa naisten keskuudessa. Petän pitääkseni itsetuntoani kunnossa. Petän tunteakseni olevani jatkuvasti haluttu ja ihailtu. Petän, koska haluan uutta. Petän kokemuksien vuoksi. Petän, että elämässä säilyisi jännitys niin omassa elämässäni kuin Hänen ja minun välisessä suhteessa. Petän, koska on niin helppo sortua. Petän luottamuksen puutteesta Häneen.
Hän ei tiedä, eikä Hänen tarvitsekaan tietää, koska en halua satuttaa Häntä. Minä rakastan Häntä. Hän rakastaa minua. Meidän rakkautemme on vain tällainen. Täytyy sopeutua, jos tahtoo rakastaa, mutta ei saa kuolla. Tämä on yksi keino sopeutua, sinulla voi olla toisenlainen keino. Kukaan ei voi niputtaa selviytymisstrategioita paremmuusjärjestyksen.
Me selviämme näin ja rakastamme helvetisti. Enenpään emme pysty ja olemme silti onnellisia. Ja kaikilla kolikoilla on kääntöpuolensa.
säälittävää luettavaa.
sinua ihmisparkaa.
Katsohan joskus peiliin ja mieti, millainen ihminen sieltä katsoo vastaan.
Elä sinä pikkuisen Elämää, tule sitten kertomaan mitä se on. Elämättä ei kannata.
Hyväksyminen on askel kohti ymmärtämistä. Olen sinut itseni kanssa, vaikka sinä et sitä hyväksyisikään. Minunlaisia on hyvä olla olemassa, muuten sinun kaltaisesi eivät pystyisi tuntemaan paremmuutta. Suon sen ilon sinulle.
:)
"Elä sinä pikkuisen Elämää, tule sitten kertomaan mitä se on."
olen elänyt elämää hieman enemmän kuin "pikkuisen".
Olen tähän ikään mennessä katsellut, millaista on elämä mm. seuraavissa paikoissa: Los Angeles, Rio de Janeiro, La Paz (= Bolivian pääkaupunki), Bolivian huumeviidakko, neuvottelu 2 Bolivian ministerin kanssa, Tijuana (Meksiko), Peking, Kalkutta, Bangkok, Saigon, Budapest, Auschwitzin keskitysleiri, Pariisi, Berliini, Kööpenhamina, Tukholma, Oslo, Amsterdam, Haag, Bryssel, Wien, Zakopane, Las Palmas, Lanzarote, Santorini, Kreeta, Rhodos, Mallorca, Hampuri, Jerusalem, Tel Aviv, Moskova, Pietari, Tallinna jne.
Olen käynyt 350 m korkeammalla kuin Euroopan korkein huippu. Olen käynyt maailman korkeimmalla sijatsevassa pääkaupungissa (= La Paz), maailman korkeimmalla sijaitsevalla vuoristojärvellä (Titicaca - Bolivian ja Perun rajajärvi). Olen kolunnut Bolivian huumeviidakoita, olen soudellut Vietnamin viidakkojokia (joissa USA:n nuoret miehet joutuivat aikanaan sotimaan todella äärimmäisolosuhteissa - olet varmaan katsellut elokuvista) yms.
Monenlaista elämisen mallia mahtuu jo noihinkin.
En luetellut em. asioita leuhkiakseni vaan inspiraation siihen antoi sinun lausahduksesi, jonka olen siteerannut kirjoitukseni alkuun. Yleensä vaikenen noista asioista, ellei joku erityisesti anna syttyä. Nyt sinä annoit sen sytyn.
Mutta onko HUORAAMINEN sinusta se ainoa mielekäs elämisen tavoite?
Ja tuo on sitä Elämistä? Wow.
"Mutta onko HUORAAMINEN sinusta se ainoa mielekäs elämisen tavoite?"
Sekoitat käsitteet pahasti, koska puhut huoraamisesta minun tekemisieni yhteydessä. Sitä paitsi MINÄ sanoin, että on olemassa monia tapoja elää. Miksi väännät? Siksikö ettet pysty hyväksymään minun tapaani?
Suora lainaus tekstistäsi..
"Hän ei tiedä, eikä Hänen tarvitsekaan tietää, koska en halua satuttaa Häntä. Minä rakastan Häntä. Hän rakastaa minua. Meidän rakkautemme on vain tällainen."
Siis aivan käsittämätöntä tekstiä! Jos hän ei tiedä miten teidän "rakkautenne" voi olla sellainen????? Siis sinä olet päättänyt että tämä on hyvä järjestely ja hän elää epätietoisuudessa, luulen että rakkauttanne (?) ei olisi olemassa jos hän tietäisi....
Tohon listaas oli kerätty kaikki huonon itsetunnon indigaatiot... kannattaisi varmaan miettiä onko pettäminen kostona kovin tervettä, onko pettäminen oman itsetunnon pönkittäjänä kovinkaan tervettä, etc etc etc. Et anna koin tervettä kuvaa koko suhteestanne...
Tuollaisella listalla on aika turha lähteä hakemaan muilta hyväksyntää.... :(
>>Me selviämme näin ja rakastamme helvetisti. Enenpään emme pysty ja olemme silti onnellisia.>Hän ei tiedä, eikä Hänen tarvitsekaan tietää, koska en halua satuttaa Häntä. Minä rakastan Häntä. Hän rakastaa minua. Meidän rakkautemme on vain tällainen.
"Jos hän ei tiedä miten teidän "rakkautenne" voi olla sellainen????? " : Kummallista yksioikoisuutta. Jokainen suhde myös rakkaussuhde on osapuoltensa tekojen, ajatusten tunteiden ym. summa. Se ei voi tarkoittaa sitä, että halut ja toiveet olisivat täysin samanlaiset molemmilla osapuolilla. En usko että kukaan ihminen paljastaa parilleen Ihan Kaikki salaisimmatkin tai vähäpätöisimmätkin tunteensa. Raja salailun ja "normaalin" pidättäytyväisyyden välillä onkin sitten joissakin olosuhteissa veteen piirretty viiva.
Mitä sitten tulee itsetunnon pönkittämiseen suurin osa ihmiskunnan yksilöiden yrityksistä pönkittää itsetuntoaan on "epätervettä, vaarallista typerää naurettavaa...jne." Ehkä myös sinun tapasi huoltaa itsetuntoasi, kuka tietää? Mitä ilmeisimmin kirjoittaja oli itseironisesta sävystä päätellen tajunnut tämän itsekin.
"En usko että kukaan ihminen paljastaa parilleen Ihan Kaikki salaisimmatkin tai vähäpätöisimmätkin tunteensa. "
Pettäminen ei ole ihan vähäpätöistä.
"Raja salailun ja "normaalin" pidättäytyväisyyden välillä onkin sitten joissakin olosuhteissa veteen piirretty viiva. "
Toisissa suhteissa enemmän ja toisissa vähemmän.
"Mitä sitten tulee itsetunnon pönkittämiseen suurin osa ihmiskunnan yksilöiden yrityksistä pönkittää itsetuntoaan on "epätervettä, vaarallista typerää naurettavaa...jne.""
Näin on, mutta rajansa silti kaikella.
"Jokainen suhde myös rakkaussuhde on osapuoltensa tekojen, ajatusten tunteiden ym. summa."
Niin on, ja se kertookin kaiken.
Saipa kirjoitukseni verta pintaan.
Me olemme sopineet, että olemme yhdessä ja yritämme parhaamme. Uskon sen riittävän. Onko jollakin parempi kaava suhteemme onnistumiselle?
Satuttamisesta sen verran, että minä siis en halua satuttaa Häntä. Vaikka en haluakaan satuttaa Häntä saatan silti satuttaa joskus. Rakkaus satuttaa aina, olemme ymmärtäneet sen. Pettäminen ei ole ainoa asia, jolla voi satuttaa, on paljon kipeämpiäkin tapoja.
Elän Hänen kanssaan, koska rakastan Häntä. Rakkaus ei ole helppoa. Ymmärrämme kompromissien tarpeellisuuden. Rakastamme toisiamme sellaisina kuin olemme. Olemme tietoisia hyvistä ja huonoista puolistamme ja otamme ne sellaisina kuin ne ovat. Emme kaunistele, emmekä valehtele, kaikkea ei silti tarvitse kertoa tai kysyä.
Minulla on se Oikea rinnallani, eikä se "oikeanlaisuus" ole kenenkään muiden määrittelyn varassa kuin minun itseni ja Hänen. Kun minulla on se Oikea rinnallani, miksi sitten petän? Siksikö, että maailma ei ollutkaan pannukakku.
>>Olemme tietoisia hyvistä ja huonoista puolistamme ja otamme ne sellaisina kuin ne ovat.
Mikä siinä on, että tarvitaan näin paljon rautalankaa asioiden perille menoa varten?
Kun sanoin, että olemme tietoisia se todellakin tarkoittaa sitä. Me siis olemme tietoisia ja rakastamme silti. Onko se muka sen vaikeampaa?
Ja kuka puhui pilkanteosta? Me emme tee pilkkaa toisistamme, vaikka se olisi sinun käsityksesi. Eikä tämä systeemi toimi vain yksisuuntaisesti, olemme molemmat mukana tässä. Tietoisuudessakin on monia tasoja.
Riittääkö jaloutesi toivottamaan minullekin voimia, jos Hän joku kerta päättää purkaa kaiken tekemisensä minun niskoilleni? Minä en edes tiedä, missä kulkee pettämisen raja. Parisuhteen ei kuitenkaan minun käsityksieni mukaan pitäisi olla vankila, joka sitoo kummatkin toistensa mielivaltaisten tunnepuuskien tai halujen varaan. Me emme ole sopineet, että juoksemme vieraissa ja luulen sen tekevän tästä uskottomuutta. Minä en halua tietää, Hän ei halua tietää. Eikö meillä ole siihen oikeus? Suhteemme ei ole vankila, voimme kumpikin lähteä milloin haluamme. Mutta me rakastamme, vaikka sinusta meidän tunteemme ehkä vaikuttavatkin lähinnä ironisilta ja valjuilta. Silti me rakastamme. Mittarimme saa pontensa suhteemme sisältä, ei sen ulkoa. Eikä meidän tarvitse pelätä sitä mitä useimmat pelkäävät; että toinen pettää. Eikö olekin nurinkurista?
Niinpä.
"Pettäminen ei ole ihan vähäpätöistä".
Ei niin. Mutta mikä on pettämistä ja mikä ei.
"Rajansa kaikella".
Kuka tahansa pystynee itselleen määrittelemään, teon joka on aivan varmasti pettämistä ja teon mikä ei missään tapauksessa ole sitä. Mutta väliin jää pitkä harmaa alue. Ja oman kokemukseni perusteella, ihmiset liikkuvat pääosin tällä alueella joututessaan tekemään valintoja ja ratkaisuja.
Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että salailua ja normaalia pidättyväisyyttä esiintyy "Toisissa suhteissa enemmän ja toisissa vähemmän." Pelisäännöistä ja samalla toisen ihmisen tunnoista olisi syytä tehdä selkoa avoimesti ja suhteen alkuvaiheessa. Yksilö ei voi kuitenkaan poistaa eroa itsensä ja kumppaninsa arvoissa ja suhtautumisessa, paitsi alistumalla ajattelemaan samalla tavalla kuin partneri. Ei hyvä.
"Hän ei tiedä, eikä Hänen tarvitsekaan tietää, koska en halua satuttaa Häntä."
Suora lainaus ensimmäisestä tekstistäsi... ja sitten kuitenkin äsken...:
"Kun sanoin, että olemme tietoisia se todellakin tarkoittaa sitä. Me siis olemme tietoisia ja rakastamme silti. Onko se muka sen vaikeampaa"
Äsken väitit että hän tietää aikaisemmin että et ole kertonut... taisit nyt jumittua omien juttujesi verkkoon... saman virheen teet kumppanisikin kanssa ennemmin tai myöhemmin. Jos kerrot hänelle, ja hän hyväksyy, menettelyssänne ei ole mitään väärää mielestäni. Mutta jos et kerro ei sinulla ole puhtaita jauhoja pussissa - niin simppeliä.
Minulle on ihan sama millaisen suhteen kukakin haluaa, kunhan suhteessa elävillä on samat pelisäännöt ja keskinäinen rehellisyys....itse en halua muuta kuin miestäni ja hän toimii samoin, se sopii meille, väliin on turha kiilata. Jos te haette maustetta suhteen ulkopuolelta fine, kunhan kumpikin osapuoli tietää mitä tapahtuu...
vaan puolias..kyllä mä uskon että suhde voi noinkin toimia, vaikka se voikin olla joskus hieman kimuranttia.
Ja edellinen henkilöä, joka kanssasi kinasi.. hän ilmeisesti luulee että on sama asia kierrellä maailmaa ja nähdä elämää, kuin itse elää parisuhteessa ja kokea se todellisesti..
Hän tietää, muttei tiedä. Oletko kuullut sellaisesta? ENTÄ JOS YKSINKERTAISESTI EI HALUA TIETÄÄ KAIKKEA?
Miksi se oma likaämpäri on pakko kaataa toisen niskaan? Suurempaa rakkautta on siivota sotkunsa aivan itse. Me teemme molemmat omat virheemme omilla tahoillamme, koska emme ole täydellisiä. Me hyväksymme kuitenkin, että asiat ovat näin. Onnellisuus on suhteemme päätuote. Me olemme VAIN sitä mitä olemme.
Olkaa te kaikki tuomitsijat ja moralisoijat parempia meidänkin puolestamme. Me olemme VAIN inhimillisiä. Se ei tee silti rakkaudestamme vähäpätöisempää kuin niiden rakkaudesta, jotka luulevat pystyvänsä tai pystyvät enempään.
Hyväksyminen on askel kohti ymmärtämistä, kuten jo totesin.
...koko eläminen on aika mutkikasta. Ja Eläminen on myös aika käsitteellistä, niin kuin totesit sinäkin.
Kunpa joku tarjoiaisikin valmiin kaavan kaikkeen, laskisi todennäköisyydet ja tarkistaisi onnistumisen tavat. Olisin kiitollinen.
:D
....kirjoittaja on pullolleen pumpattu itseironiaa. - Ja kaikkein vaikeinta syntymäni jälkeen oli hyväksyä se, että en ole täydellinen enkä koskaan kykene saavuttamaan täydellisyyttä. Ei silti, että pääni siihen todellisuuden tasoon juokseminen olisi lannistanut lopullisesti,- en ole edelleenkään lakannut yrittämästä täydellisyyteen lukuisista kuhmuistani huolimatta.
Tiettyjen asioiden hyväksyminen itsessään ja muissa on vain tehnyt nöyräksi niiden edessä. Jumala unohti kuvastaan paljon.
tietää mutta ei tiedä... sori mut toi ei kyllä ole mitään rautalangasta vääntämistä.... vaan hmm... kompastelemista..
en harrasta korkeampaa filosofiaa, mutta toi kuulosti yhtä pätevältä kun "ollakko vai eikö olla" ja "ajattelen olen siis olemassa"...
Likasangot kannattaa tyhjentää likaviemäriin eikä säilyttää niitä nurkassa, rupeavat vaan haisemaan....
Yksi puhuu kahden puolesta... .ookkeri.. ihan klaari juttu.
Niinpä. Käsityksesi itsestä ja ympäröivästä näyttäisi vastaavan hyvin paljon omaani, myös ironian osalta. Jos kieltäytyisi hyväksymästä itsessään piirteitä, (ja joskus niistä seuraavia tekoja) joita ei pidä hyvinä, oikeina ja jaloina, ei joko voisi hyväksyä itseään ylipäätänsä tai pitäisi luopua ihanteistaan...
Pyrkiä hyvään ja olla sitä ovat kaksi eri asiaa. Jälkimmäinen on reaalimaailmassa äärimmäisen vaikeaa.
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.
Onhan tämä tapa katsoa maailmaa toki aika mutkikas, mutta mielestäni se on silti se rehellisin.
:)
>>Hän tietää, muttei tiedä. Oletko kuullut sellaisesta?
...että mikään rautalanka ei sinun kanssasi taida riittää. Pidä sä omat seinäsi pystyssä, mä pidän omani.
Onnea Elämällesi.
:)
Enpä näytä olevan ainoa, joka kommentoi elämäntapaasi.
Ja jos joku sitä onnea kaipaa, niin se en ole minä. Olen hyvin onnellinen, uskollisessa mutta silti hyvin nautinnollisessa (niin henkisesti kuin fyysisestikin) suhteessa elävä.
:)
Ei ne ymmärrä.
Mut so what?
:) Hyvää kesää sulle...,
"Olen hyvin onnellinen, uskollisessa mutta silti hyvin nautinnollisessa (niin henkisesti kuin fyysisestikin) suhteessa elävä."
Ei ole tarkoitus loukata tai olla inhottava, mutta: Oletko 100% varma, että asiat ovat kaikilta osin juuri näin, vai olisiko edes pientä mahdollisuutta, että miehesi kokema todellisuus poikkeaisi edes hitusen omastasi?
Itse en ainakaan pysty vannomaan tietäväni kenenkään aivoituksista kuin sen mitä he minulle tahtoen tai tahtomattaan paljastavat. Koska en pidä itseäni täydellisenä, en usko myöskään puolisoni pitävän minua sellaisena. Tästä seuraa väistämättä se, että jossain voi hyvinkin olla joku on lähempänä täydellistä miestä puolisolleni, kuin minä. En pidä tämän toistaiseksi kuvitteellisen henkilön "etsimistä" (=ei välttämättä aktiivista etsimistä!) tai hänestä haaveilemista pettämisenä, mutta toisille ihmiselle tämäkin on sitä.
However, Olen onnellinen puolestasi, ja varma, että uskollisuutenne voi kestää läpi elämänne ja pitää teitä onnellisina, vaikkei kaikki ihmiset pystykään siten olemaan onnellisia läpi elämänsä.
Iloista kesää ja nauttikaa toisistanne!
On olemassa kolme totuutta (todellisuutta): minun totuuteni, sinun totuutesi ja Totuus
TE olette valinneet? Missä rehellisyys??
Asiat ovan vain niinkuin ovat??
Ja vähän aikaa sitten KEHUSKELIT VITUN HUORAämmä niillä jutuillas, ja pettämisellä???
REHELLISYYS?? Teidän parisuhteenne ei ole mikään parisuhde, vain sen irvikuva. Ja turha puolustella, epärehellisyys on väärin.
Pettäminen on ok, jos molemmat sen hyväksyvät. Muuten EI!
Onneks et oo mun tuttu!!
"TE olette valinneet?"
Nimenomaan, ME olemme valinneet.
"Missä rehellisyys??"
Rehellisyys on juuri siinä, että olemme VAIN sitä mitä olemme. Hyväksymme sen mitä olemme muuntelematta totuutta. Älä ymmärrä, jos et tahdo.
"Ja vähän aikaa sitten KEHUSKELIT VITUN HUORAämmä niillä jutuillas, ja pettämisellä???"
Jos kysytään syitä, vastaan niitä syitä esittäen. Sinustako se on kehuskelua? Ja vitun huorat ovat toisenlaisten määritteiden takana, et taida ymmärtää koko huora-sanan merkitystä. Sitä paitsi SINULLA EI OLE SYYTÄ olla vihainen minulle. Mutta toki saat olla, jos kerran tahdot.
"REHELLISYYS??"
Siihen vastasin jo, onko sinulla joku tarve toistaa..
"Teidän parisuhteenne ei ole mikään parisuhde, vain sen irvikuva."
Et ole näemmä oppinut arvostamaan muita ihmisiä ja heidän oikeuttaan olla sitä mitä he ovat. Sinun näkökulmasi on subjektiivinen, ota se huomioon esittäessäsi omia mielipiteitäsi faktoina.
"Ja turha puolustella, epärehellisyys on väärin."
Minä en puolustele, koska minulla ei ole tarvetta puolustella. Olen mitä olen. En tarvitse siihen sinun hyväksyntääsi, sen enempää kuin kenenkään muunkaan.
"Pettäminen on ok, jos molemmat sen hyväksyvät. Muuten EI!"
Eihän se olisi silloin pettämistä. Kumoat itsesi suutuspäissäsi.
"Onneks et oo mun tuttu!!"
Minäkin olen siihen asiaan tyytyväinen. Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka eivät edes yritä ymmärtää puhumattakaan hyväksymisestä. Olen kyllästynyt tekopyhyyteen ja omahyväisyyteen. Olen tavannut liikaa mehupillin takaa maailmaa tarkastelevia.
Mä en osaa oikeen uskoa siihen, että sun ystävät kunnioittaa sua, jos sä oot niille kertonu. Itseasiassa sulla ei enää taida olla ystäviä.
Ja rehellisyys?? Oletko kertonut miehellesi, että petät? Oletko VARMA, että hän sen hyväksyisi jos tietäisi?
Rehellisyys on parisuhteen perusta. Siis sen PERINTEISEN rakkaussuhteen. Jos et ole miehellesi rehellinen, on parisuhteenne vain irvikuva. Niin juuri.
Sinä et puolustele? Jokaiseen kysymykseen vastaat ympäripyöreällä kommentilla: "Olemme vain sitä mitä olemme". Joo, justiinsa. Ei se millään tavalla vähennä toisen tuskaa, jos hän saa tietää petollisuudestasi. Että sinä vain olet oma itsesi. Pyh!
Jos olette asian sopineet, jutelleet siitä siten, että molemmat tietävät TÄSMÄLLEEN mitä tapahtuu, niin asia on OK.
Niin ja siitä, että pettäminen on OK jos molemmat sen hyväksyvät. Ehkä ei silloin voi tosiaankaan puhua pettämisestä. Anteeksi, en todellakaan tiennyt että olet pikkujuttuihin takertuja. Mutta kun molemmat hyväksyvät vieraissa sängyissä hyppimisen, niin ei se silloin ainakaan satuta!!!
Itse olet puhunut itsesi pussiin jo aiemmin, turha sinulta varmaan oikeita vastauksia kysymyksiin on saada.
Jääköön tämä keskustelu minun osaltani tähän. Hyvää kesänjatkoa kaikille rehellisille, miestään/naistaan kunnioittaville ihmisille!! :)
Juu, eivät taida ymmärtää. Selittelevät vaan itselleen.
Hyvää kesää myös sulle!
Älä selitä!
Jos haluat KOSTAA, haluat aivan varmasti satuttaa!
Kirjoituksesi oli säälittävä ja aivan tajuton samaan aikaan.
Kyllä, tällä hetkellä olen varma suhteestamme. Puhumme yhdessä tosi paljon tästä asiasta ja molemmilla on samat periaatteet. Lisäksi emme aseta itseämme "alttiiksi" houkutuksille, sillä emme käy erikseen baareissa ryyppäämässä vaan yhdessä mennään jos menottaa. Tähän ei siis kumpikaan pakota toista (niin kuin yleinen luulo kavereilta on, että eikö muija/mies päästä...) vaan yksinkertaisesti haluamme viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä.
Näin meillä. Iloista kesää myös!
"Ja tuo on sitä Elämistä? Wow."
Täytyy myöntää, että juuri monissa kuvaamissani tilanteissa ja paikoissa olen kokenut ELÄVÄNI. Eli Wow!
Tulin kertomaan hieman lisää, koska sinä nimenomaan pyysit minua tulemaan ja kertomaan.
Olen halannut Jenni Dahlmania ja kätellyt Mika Saloa. Olen halannut useaan otteeseen Arja Korisevaa ja vieraillut hänen kodissaan Toivakassa.
Olen käynyt Hollywoodissa, Beverly Hillsissä ja Universal-studioilla. Olen katsellut livenä 4 NHL-ottelua. Yhden näistä maailman hienoimmassa ja kalleimmassa urheiluareenassa Stables Centerissä LA:ssa, kun se oli puoli vuotta vanha. Katsoimme kyseisen ottelun Wayne Gretzkyn omassa kaksoisaitiossa.
Tein Ruotsin kuningasparille yhteisen runon, kun Kalle Kustaa täytti 50 v. Kiitos tuli paluupostissa.
Tein Bill ja Hillary Clintonille yhteisen runon, kun Bill oli vielä presidentti ja hän täytti 51 v. Kuukauden kuluttua sain Billin allekirjoittaman kiitoskirjeen. Tekstin ohella kirje sisälsi Billin, Hillaryn ja Valkoisen talon valokuvat. Henkilökuvien takana oli kerrottu heidän uransa. VT-kuvan takana kuvattiin taloa ja sen historiaa. Tiedoksesi, että Valkoisessa talossa on 132 huonetta, 32 kylpyhuonetta ja 28 takkaa.
Minulla on tällä hetkellä runokirjan käsikirjoitus sisällä kustantajalla. Kirja ilmestyy ehkä syksyllä.
Mm. nämä asiat ovat olleet vuosien varrella minun elämääni.
Olet oikeassa, että minä en oikein pidä tavoiteltavana varsinaisena elämänä sitä, jos yrittää tehdä ennätystä siinä, kuinka monessa avioliiton ulkopuolisessa sängyssä on käynyt tavaraansa jakamassa.
Voin palata kertomaan lisää, jos mieleeni muistuu jotakin maininnan arvoista.
"Ja edellinen henkilöä, joka kanssasi kinasi.. hän ilmeisesti luulee että on sama asia kierrellä maailmaa ja nähdä elämää, kuin itse elää parisuhteessa ja kokea se todellisesti.."
Voi kuulehan - olen elänyt avioliitossa monet monet vuodet. Samoin olen kahden pojan isä.
Paljon on maailmaa katseltu perheen kanssa yhdessä.
Tämä henkilö luulee aika vähän, mutta tietää aika paljon. Myös parisuhteesta, monen muun asian ohella.
Siitä huolimatta en edelleenkään anna kovin suurta arvoa sille, että nainen levittää haaransa mahdollisimman monelle kadulla vastaantulevalle kaksilahkeiselle.
Sinä tunnuit "Iinu-Tiinun" tavoin arvostavan sitä elämäntyyliä.
Minä en!
"Pidä sä omat seinäsi pystyssä, mä pidän omani."
korttitalosi seinät tuntuvat olevan kaatumaisillaan.
Valitettavasti.
Ei se,että olet nähnyt maailmaa paljon,tavannut kuuluisuuksia ja kulkenut historiallisilla paikoilla anna sinulle sitä kaikkea kokemusta mitä tarvit,ei todellakaan niin poljon että sinulla olisi aihetta tulla tänne moittimaan toisten ihmisten elämäntapoja.
Taidat olla aika varakkaasta suvusta kun noin on matkarahaa siunaantunut,oletko menestynyt?
Onhan se tosi että matkailu avartaa ja opettaa monella tapaa,mutta vastuuntunoiseksi ja avaranäköiseksi oppii niiden elämän pikku tapahtumien kautta.
Toiset oppii eri tavoin,kuten minä olen saanut oppia pettämisestä.
Kerran olen sen virheen tehnyt,monta kuukautta koin tuskia vaikka asiasta kerroin.
Vieläkin tulee huono-olo kun asiaa ajattelen,mutta tiedänpähän että en tee toiste,en mistään hinnasta ketään kohtaan.
Tekoani en puolustele mitenkään,armottoman tyhmää se oli minun tapauksessa..
Mutta jos joku tykkää toisenlaisesta elämäntavasta niin ok.
Ei seksistä nauttiminen vielä ole "huoraamista",se vain on ihmistä itseään.
Minnes olet muuten seuraavaksi suunnistamassa?
Kiva että olet saanut katsoa maailmaa monesta paikkaa,jopa melkein katolta=)
Hyvää kesää!!!
"Ei se,että olet nähnyt maailmaa paljon,tavannut kuuluisuuksia ja kulkenut historiallisilla paikoilla anna sinulle sitä kaikkea kokemusta mitä tarvit,ei todellakaan niin poljon että sinulla olisi aihetta tulla tänne moittimaan toisten ihmisten elämäntapoja."
Luehan ystäväni tarkkaan tämän "Iinu-Tiinun" ensimmäinen kirjoitus, niin ymmärrät ehkä paremmin minun motiivini.
Samoin hänen ylimielinen vastauksensa minulle, jossa "Iinu-Tiinu" kehotti minua hieman elämään elämää ja tulemaan sitten kertomaan hänelle siitä.
En ole koskaan ennen kertoillut millään keskustelupalstalla niitä asioita, joita olen kertonut tässä avauksessa.
Kuitenkin jos joku elämöi sillä, kuinka paljon ja mistä eri "motiiveista" kykenee pettämään elämänkumppaniaan, sai minun tarttumaan kynään.
"Taidat olla aika varakkaasta suvusta kun noin on matkarahaa siunaantunut,oletko menestynyt?"
Tämä arvauksesi meni pieleen. Olin 4-vuotias, kun isäni jätti minut sekä äitini ja vaihtoi paikkakuntaa. Samalla vanhempani erosivat. Isäni kuoli 45-vuotiaana viinaan. Pikkupoikana raha oli todella tiukalla. Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli 15-vuotiaana metsän istutuksessa. Asuin silloin metsäkämpällä.
Siitä eteenpäin omin ponnistuksin ja opintolainan turvin. Tällä hetkellä minulla on 3 akateemista loppututkintoa, puhun 10 kieltä ja olen käynyt n. 30 maassa.
"Onhan se tosi että matkailu avartaa ja opettaa monella tapaa,mutta vastuuntunoiseksi ja avaranäköiseksi oppii niiden elämän pikku tapahtumien kautta."
Olet aivan oikeassa!
"Ei seksistä nauttiminen vielä ole "huoraamista",se vain on ihmistä itseään."
On se homma hieman pielessä, jos elää avioliitossa tms. parisuhteessa ja sitten etsii hillittömästi seksiä "muista osoitteista". Seksi on tietenkin iloinen asia!
"Minnes olet muuten seuraavaksi suunnistamassa?"
No tuohon en pysty tällä hetkellä vastaamaan, koska ei ole mitään varmaa suunnitelmaa.
Oikein hyvää kesää myös sinulle!!!
On se Iinu-Tiinu kauhea ämmä.
;)
tuntee itse parhaiten oman sisäisen maailmansa sekä myös oman elämänsä tavoitteet.
Samoin sen, onko hän kauhea ämmä.
Aivan. Oikein rakennetun talon seinät pysyvät pystyssä kiinnipitämättä....
"Kirjoittanut: Iinu-Tiinu, 18.7.2002 klo 08.52
On se Iinu-Tiinu kauhea ämmä."
Iinu-Tiinu itse näin sanoo, niin onhan meidän muiden se uskottava.
yksinkertaisesti syy oli siinä ettei mieheni halua seksiä kuin kerran kuussa, mutta rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan koska meillä synkkaa muuten.
Tiedän että tuo on paskamaisesti tehty mutten ole onneksi erehtynyt kuin kerran..
Mulla on sama syy. Mies on niin työstressin painama, että seksi kiinnostaa häntä tosi harvoin. Joutuu joka viikko ajamaan pitkiä matkoja, lähtee aamuviideltä ja tulee iltakymmeneltä. Hän on vastuussa isosta budjetista joka on pakko saada pitämään.
Tavallaan siis ymmärrän häntä, että seksi ei kiinnosta, koska usein viikonloppu menee totaalisesti lepäilyyn.
En kuitenkaan jaksa enää vongatakaan koko aikaa... Joten sitten kun tuli tilaisuus mukavan työkaverin kanssa, heittäydyin siihen täysillä. Se oli ihanaa, ja itse asiassa piristi myös kotona seksielämää, koska uskalsin vaatia myös mieheltäni, että parannusta on tapahduttava, tai muuten haen seksiä muualta. Mies ei kyllä tiedä että olen jo hakenut.
Olemme pettämisestä monesti puhuneetkin kotona, ja tulleet siihen tulokseen molemmat, että sen ei pidä antaa rikkoa muuten hyvää liittoamme. En silti ole tätä miehelle kertonut. Katsotaan miten tässä tilanne etenee, jos kotona alkaa taas mennä kuivaksi, varoitan miestä uudelleen siitä että aion hakea seksiä muualta. Luulisin että se tehoaa.
Syynä minulla pettämiseen siis yksinkertaisesti oli intohimon puute kotona. Tottakai mieluummin kokisin huikeita hetkiä oman aviomiehen kanssa, mutta koska niitä ei ole ollut, sain niitä muualta.
Terve Tytsy!
Syy uskottomuuteen voi olla esim. vaihtelunhalu.Riippuu ihmisestä, kuinka nopeasti kyllästyy avioliitto seksiin.Tietääkseni miehet sortuvat enemmän uskottomiksi kuin naiset.Siitä lisää myöhemmin!
P.S.En kirjoita nyt omista kokemuksistani.
Varmaan se vaihtelunhalu on yksi käytetyimmistä syistä, mutta sillä puolustellaan vain itselle, että teko olisi "hyväksyttävissä". Aika typerä syy, sillä jos vaihtelua haluaa, miksei sitä voi kuitenkin tehdä oman puolison kanssa? Keksitään yhdessä uusia virikkeitä makuuhuoneeseen, nam!
Kaikki eivät sitä tajua, että vaihtelut voi tehdä oman puolisonsa kanssa.
Jaa...feministi-palstalla yksi mies kirjoitti käyvänsä "vieraissa" saadakseen itsevarmuutta siitä.
Syitä pettämisen oli kaksi, tai olisi oikeastaan edelleen, tuon yhden kerran jälkeen en ole sortunut:
1. Seksin puute: Minä haluaisin kerran päivässä, vaimolleni tuntuu kerran vuodessakin olevan liikaa. Jatkuvasta torjutuksi tulemisesta on seuraksena ollut itsetuntoongelmat. Itsetuntoa tietenkin pönkittää vieraalta naiselta saatu ihailu ja seksuaalinen kiinnostus. Perimmäinen syy on kuitenkin tuo seksin puute
2. Uskalluksen puute: En ole uskaltanut lopettaa suhdettamme, vaikka se olisi ollut periaatteideni mukainen ratkaisu, päinvastoin, kuin pettäminen. Vaimoni tuntuu olevan jossain määrin riippuvainen minusta, en ole halunnut murskata hänen maailmaansa. Pettämällä tietenkin satutin häntä enemmän kuin olisin satuttanut jättämällä (jäin kiinni).
Että silleen. Life's a bitch, then you die...
Seksin puute on varmaan miehillä se yleisin syy.Ihan ymmärrettävää, mutta miksi vaimo torjui niin usein sinut.Olisi ollut hyvä selvittää sekin asia.
Käy vähän sääliksi miesparkoja.
Pieni korjaus: ei "torjui" vaan "torjuu"
Kyllähän tuota on sevitelty, vastaus kysymykseen, miksei seksiä tai yleensäkään hellyyttä on lähes järjestelmällisesti "Kyllähän mä haluan, mutta kun on...". Kummastuttaa vaan, että vuodesta toiseen on väsynyt ja löytyy syitä... Tosin silloin tällöin tulee töksäyksiä tyyliin "et ole haluttava" "en ole koskaan pitänyt sua fyysisesti puoleensavetävänä" jne. Tosin noista ei tiedä, ovatko totta, vai loukkauksinha laukaistuja...
Mielestäni asioista kannattaisi keskustella, ennen kuin "ryhtyy toimeen". Siis tarkoitan, että keskustella vaimon/miehen kanssa niistä asioista, jotka suhteessa mättää. Ja siis KESKUSTELLA, ei huutaa ja haukkua toista. Niin monesti oletetaan, että "ei se mua kuitenkaan kuuntele" eikä siksi edes yritetä.
Mikään ei ole nautinnollisempaa kuin rakastelu oman kullan kanssa! Siinä molemmat tietää, mitä toinen haluaa, mistä toinen nauttii. Ja jos vaihtelua tekee mieli, niin ei kun keskustelemaan uusista ideoista petileikkeihin! Ei siinä ulkopuolisia kaivata.
Vaan se keskusteleminen ei aina ole niin helppoa. Joskus se kumppani ei yksinkertaisesti ole halukas edes keskustelemaan. "Ei meillä ole mitään ongelmaa". Joskus vastaukset ovat mitä ovat. "on meillä ongelma, mutta se ongelma ei ole seksin vähyys, vaan se, ettet sinä ole mihinkään tyytyväinen" ts. minä haluan liikaa, jos haluan seksiä useammin kuin kerran vuodessa. Joskus keskustelun tulokset ovat lupaavia: "Joo, olet oikeassa, nyt ymmärrän, kyllä asiat muuttuvat", ja taas on päästy eroon ikävästä keskustelunaiheesta, toteutus vaan jää puuttumaan ja tuloksena entistä pettyneempi mies;( Välillä pieninkin kesksutelunavaus tyrmätään painostuksena. Pikkuhiljaa asiaa ei uskalla edes maninita, ettei vaan painostaisi...
Kyllä sydäntä riipaisee kirjoituksesi rakastelun ihanuudesta. Olen täysin samaa mieltä, vaan jos kumppania ei voisi vähempää kiinnostaa, mistä toinen nauttii? Näin meillä... Muuten en osaa tilannetta tulkita. Vaimollani ei ole pienintäkään mielenkiintoa lähteä tilannetta korjaamaan, siitä olen kohtalaisen varma.
Vaikea lähteä tarjoamaan uusia ideoita, kun ei edes perusseksistä voi keskustella?
Tulihan taas valitusta;)
Ja sanotaan nyt vielä "puolustukseksi" vaikkei pettämistä voi puolustella, etten mitenkään "ryhtynyt toimeen", vaan tein ratkaisuni, kun tilaisuus ilmaantui. Vrt. murha vs. tappo, toinen suunnitelmallinen, toinen ei, silti molemman seuraamuksiltaan yhtä tuhoisia tekoja.
Taitaakin olla aika kimurantti tilanne... Eipä juu taida keskustelusta tulla mitään, jos toinen ei ole halukas ottamaan siihen kantaa. On se kummallista, että pitää toiselle tehdä tuollaista "kiusaa", koska ihan varmasti hän tietää, että seksi kuuluu parisuhteeseen ja on olennainen, vaikkei kuitankaan se tärkein, osa sitä. Mielestäni on ainakin ihanaa miellyttää miestäni (ei siis pelkästään makuuhuoneessa, mutta sielläkin)! Ja kun tiedän, että myös itse saan nautinnon joka kerta (siitä mieheni pitää huolen), ei se ole mulle mikään velvollisuus. Tietysti on joskus päiviä, ettei jaksa/huvita, mutta ei kuukausi-, ei edes viikkotolkulla!
Toivon, että asianne selviäisivät...
En olisi niinkään varma siitä, että hän, aikuinen nainen (~30v), tietää, että seksi on olennainen osa parisuhdetta, tai jos tietää, peittää tuon tietoisuuden hyvin;) Enemmän taitaa tykätä leikkiä kotia...
Minustakin on (olisi) ihana miellyttää naistani, vaan kun ei aukene siihen mahdollisuuksia ainakaan sängyssä, muuten tietenkin kyllä;)
Kyllähän ne asiat jollain tavalla selviävät tai selkiävät, ennemmin tai myöhemmin, hyvällä tai huonolla lopputuloksella. Pahoin pelkään, että tässä ollaan siirtymässä tuosta hyvästä lopputuloksesta huonon puolelle, ja vieläpä ennemmin vaihtoehtoon;(
Korpeaa lukea täällä juttuja, joissa naiset joko ylistävät seksin ihanuutta, tai valittavat miehensä haluttomuutta, kun oman vaimon suhtautuminen on mitä on. Askarruttaa myös, onko vaimoni jonkinlainen erikoistapaus, kun ei seksi (ainakaan minun kanssani) kiinnosta, vai onko esim. 50% naisista samanlaisia. Hirvittää ajatella, että edes ajattelen moisia asioita, mutta minkäs teet...
... että en ole ainoa. Mulla on ihan samanlainen tilanne. Luulin olevani ainoa, mutta onneksi on kohtalotovereita.
Miten te kehtaatte?Missä teidän moraalinne on?!
Vestini on "avioliitto tökkii".
Lue se, ja viisastu.
Ei kukaan jaksa olla huomiotta, kokea nöyryytystä kerjämällä edes pientä halausta ja suukkoa.
Mietippä sitä.
Luin viestis ja osa siitä muistutti edellistä suhdettani. En saanut minkäänlaisia hellyydenosoituksia. En edes tiennyt hänen tunteistaan mua kohtaan. Yritin kyllä puhua näistä asioista, mutta hän vain suuttui ja sanoi, ettei sellaista (siis halailua ja pussailua) ole todellisessa elämässä, Kauniissa ja Rohkeissa vaan! Sänkyyn kyllä kelpasin. En tuntenut itseäni naiseksi, itsetuntoni oli niin nollissa kuin vain on mahdollista. Jos musta huomautettavaa/moitittavaa löytyi, ne sanottiin kyllä varsin suoraan. Olin nuori ja typerä ja siksi kidutinkin itseäni siinä suhteessa valitettavan kauan. Jotenkin vain turruin ja alistuin ajatukselle, että tämä oli kohtaloni. Koskaan en kuitenkaan harkinnut vieraisiin menoa. Onneksi heräsin ja tajusin, että ellen nyt lähde, sekoan. Siinä mielessä tilanteeni oli helppo, koska emme olleet edes kihloissa, että pääsin lähtemään suhteellisen helposti. Menetin uskoni, että maailmassa olisi enää "kunnon miehiä", tai ainakaan mua varten, mutta toisin kävi. Kohtasin sellaisen miehen, joka on kaikkea sitä, mitä olen aina haaveillut. Hän osoittaa tunteensa, puhuu ja pussaa. Hänen kanssaan tunnen taas olevani nainen ja olen saanut itsetuntoni takaisin. Olen itkenyt vielä useasti jälkeenkinpäin, siis nyt kun elämäni on taas kunnossa, että miksi annoin kohdella itseäni niin. Missä oli itsekunnioitukseni silloin. Mutta onneksi ei ollut myöhäistä lähteä.
Eli kun menevä "kisu" on heikkona hetkenä ehdottanut ja pyytänyt luokseen. Sitten tulin jätetyksi kiinni jäätyäni.Pääsin ylös "tyhjiöstä" sekä päätin etten enää koskaan petä naistani. Päätöksessäni olen pysynyt jo yli kaksi vuotta vaikka useita tarjouksia on tullut. Pettäminen ei ole sen arvoista että siihen kannattaisi ryhtyä.