Gallup:
Jo eronneille: Miten muistat tai millainen oli viimeinen kerta kun harrastit seksiä exäsi kanssa?
Oliko se mitenkään suunniteltu, tyyliin että "nyt me rakastellaan ihan viimeisen kerran yhdessä, eikä koskaan enää", melkein romanttinen homma siis. Jotain mitä voisi hyvillä mielin muistella jälkeenpäin, vaikka kaikki muu ei sitten onnistumuntkaan?
Vai oliko se joku epämääräinen juttu, jota ei silloin ikinä tapahtuman hetkellä olisi uskonut, että se jää viimeiseksi intiimiksi hetkeksi teidän välillä - loppuelämäksi? Ja sitten jälkeenpäin kaduttaa, ettei se viimeinen yhteinen intiimi hetki ollut jotain erikoisempaa, ikimuistettavampaa, mistä olisi jäänyt hyvä mieli?
Kumminpäin se meni?
G: viimeinen seksi exän kanssa?
18
6703
Vastaukset
- jokke-
Meillä ainakin viimeinen vuosi oli yhtä kissanhännänvetoa. Seksin harrastaminen oli aika arvaamatonta, ja selvinpäin oikeastaan pääasiassa vihattiin vain toisiamme. Viimeinen kerta oli kun kännissä unohdettiin kaikki riidat ja mentiin ikäänkuin sovinnon eleenä yhdessä sänkyyn. Ei se ollut kovin hääppöistä, mutta en silloin olisi ikinä uskonut että se jäisi ihan viimeiseksi kerraksi.
Sitten me puolen vuoden jälkeen lopullisesti erottiin. Ja jälkeenpäin kun muistelee, niin olishan se viimeinen kerta punkassa voinnut aika paljonkin romanttisemi olla. Harmittaa että päättyi noin. Sittemmin olen ollut monen muun naisen kanssa, ja nyt uudessa avioliitossakin. Exän kanssa meni niin sukset ristiin ettei olla edes nähty yli 10 vuoteen (ei ollut yhteisiä lapsia). Silti harmittaa että suhde päättyi niin tylyllä tavalla loppujen lopuksi. - femakko
Eikö teillä miehillä ole muuta kuin se seksi mielessä? Avioero tulee, ja sitten äijä ei muuta mieti kuin että millaista seksiä oli viimeisen kerran. Siis voi V***U että ottaa päähän tollaiset SIAT!!!
- Ei femakko
Siis miten tuosta alkuperäisestä päättelit että kyseessä oli mies? Kyllähän nainekin voi kysellä tuollaista?
- kannata
Kun olin ekaa kertaa eroamassa, me tehtiin vikasta kerrasta romanttinen. Tai se ny oikeastaan vaan meni siihen, eli ei suunniteltu sen olevan mitenkään sellainen. Mä olin jättämässä mun miestä ja kun sänkypuuhissa lopulta tulin, se tuli ihan hillittömänä itkukohtauksena. Ja tajusin kuinka paljon vielä rakastin. Sen jälkeen olimme vielä 2 vuotta yhdessä ja sitten se oikeasti viimeinen kerta oli niin, että pantiin vaan panemisen ilosta, ja se ei tuntunu oikeastaan miltään. Ei mitään romanntisia juttuja, ehdotan.
- N30+
Meillä viimeinen kerta oli se kun kuopus sai alkunsa. Enpä silloin tiennyt, että mies haluaa eron ennen kun lapsi edes ehtii syntyä.
- on haalistunut
Siitä viimeisestä kerrasta on kulunut niin kauvon et se on haalistunut jo ajat sitten. Koska meillä ei ollut sexiä kahteen vuoteen ennen eroa.Monesti ajattelen miksi pääsi niin käymään et sexsi loppu.Se jää arvoitukseksi,
- hyväksikäytetty olo
Itse en tiennyt kerran jäävän viimeiseksi. Mies oli päättänyt vielä testata tunteitansa. Huomasin kyllä, että kaikki ei ollut niinkuin yleensä. Seuraavana päivänä ilmoitti haluavansa eron ja jossain vaiheessa mainitsi, että kun eilen rakastellesakaan ei tuntunut miltään. No, ei kai tunnu, jos on jo päättänyt lähteä litomaan ja vielä rakastelee testaus mielessä.
Paria päivää aiemmin oli kyllä ihan täysillä mukana. Että kylläpä ne tunteet muuttui vauhdilla... - Iljettää!
muistellakkin mutta viimenen kerta oli puoli vuotta ennen eroa. Inhosin miestäni jo paljon ennen eroa. Eroon oli henkiset syyt.
- kerta
Oikeastaan se viimeinen kerta oli parasta seksiä mitä voi olla ja kesti monta tuntia, oli siinä seuraavana päivänä paikat kipeänä molemmilla ja se oli taivaallista rakastelua molempien mielestä.
- ex-aviomiehen kanssa
en tiedä onko sitä vielä ollut. Tilanne on niin kimurantti, minut jätettiin kauan sitten, uusi nainen, käärme, oli ilmestynyt kuvioihin jo viisi vuotta ennen kuin tiesin siitä. Seksi käärmeen kanssa ei ilmeisesti tyydytä häntä tarpeeksi ainakaan nyt kun asuvat yhdessä koska mies haluaa jatkuvasti soitella minulle ja vihjailee uudelleen yrittämisestä ja sanoo katuvansa ratkaisujaan ja ikävöivänsä "elämänsä naista". Useita kertoja ollaan harrastettu seksiä, yhteisiä viikonloppuja, matkoja ja kyläreissuja ,seksin suhteen meillä ei ole ollut ikinä ongelmia siksi se käärmeen tulo olikin niin yllättävää . Hän olisi kai halunnut pitää meidät molemmat mutta minä häivyin suosiolla. Syy miksi olen ollut hänen kanssaan ei ole kosto vaan käytin yksinkertaisesti häntä hyväkseni. Uusi nainen ei merkitse minulle mitään, hänen satuttamisensa on yhdentekevää, onko sitä vai ei. En tiedä onko hän vaistonnut jotakin vai ei, minulle sillä ei ole väliä. Joku voisi sanoa että tilanne kääntyi päälaelleen. Nyt viisi kuukautta sitten tapasin ihanan miehen ja elän nyt parisuhteessa, tänä aikana exäni on ollut melkoisessa paniikissa kun hänen "elämänsä nainen" onkin jonkun muun nainen eikä haluakaan nyt tavata. Hänen tuntuu olevan vaikea käsittää sitä. Saattaa tietysti olla että nyt satutan häntä mutta en kylläkään kostoksi. Joten tasoissa ollaan. Seksi kuitenkin oli ihanaa ja jos parisuhteeni lakkaa, saattaa olla että käytän vielä exääni mutta takaisin en halua ikinä. Hän sanoo minulle , soita koska tahansa, hän järjestää.
- hirveä
kuin petetty nainen. Suotakoon se heille kaikille.
- todellakaan
En rehellisesti sanoen edes muista. En edes sitä milloin se oli. Viimeisen vuoden seksiä oli yleensä vain, kun minä olin ottanut alkoholia, koska silloin en jaksanut laittaa vastaan. Kai tämäkin jokin sellainen kerta oli.
- Moona
Viimeinen kerta oli kylpylässä, jossa meillä oli tapana
käydä joka viikko. Porealtaassa... Olin ihan innoissani
ja tulinkin pian. Mies ei tullut. Ihmettelin asiaa
hetken, mutta ei se häntä häirinnyt ja eihän molempien
aina tarvitse saada orkkua... En tiennyt silloin,
että miehellä oli ero jo mielessä. Pari viikon kuluttua
mies sai sanottua, että hän ei enää rakasta samalla
tavalla kuin ennen... Erohan siitä tuli.
- Jennifer
Viimeinen kerta oli kiihkeä pano suihkussa. Olimme jutelleet vakavia iltapäivän helteessä, paljon tärkeitä asioita, jotka miestä vaivasivat. Aloimme molemmat olla väsyneitä rankoista puheenaiheista ja hiki virtasi, oli varmaan 30C. Ei siis riidelty vaan minä lähinnä kuuntelin miestä, joka kävi läpi vaikeita muistoja lapsuudestaan. Jossain vaiheessa todettiin molemmat että nyt olisi kylmä suihku poikaa.
Sattumalta meidän viimeiseksi kerraksi jäi suihkusessio takaapäin, jollainen oli ollut myös meidän ensimmäinen kertamme. Ero tuli minulle yllätyksenä. Miehellä oli liian paljon asioita käsittelemättä päässään ja hän tarvitsi tilaa. Tämä oli heinäkuussa. Hän tulisi takaisin heti jos ottaisin, mutta omat tunteeni ovat nyt jotenkin jäässä. - kerrasta
jäi mieleen ex:n sanat: "se oli ihan mukavaa". Meillä oli ollut jo pitkään vaikeuksia. Mulla oli ystävä jonka kanssa ex syytti mun maanneen. Ei halunnut samoihin vällyihin hetkeen. Sitten lopulta saimme puhuttua ja hän itkien sanoi ettei halua eikä osaa luopua ja sänkyyn sitten päädyttiin...ja viimeiseksi kerraksi jäi..minun tahdostani.
- sladomir
Meillä vaimo halusi testata tunteitaan ja rakasteltiin kohta 2kk sitten viimeksi niin että molemmat olivat tajuissaan.Kaks kertaa on harrastettu seksiä yöllä,vaimo näki ilmeisesti kuumia unia joiden seurauksena kävi minuun käsiksi,tajusi jossain vaiheessa tekevänkin sitä oikeesti ja mentiinkin loppuun asti. Tunsi kuulemma tsensä hyväksikäytetyksi vaikkakin tavoitteena oli saada hänelle orgasmi,ite tumputin sitten kouraan ku hänellä meni fiilikset......tammikuuussa muutan poies ja toivottavasti sitä ennen voisimme kokeilla tuleeko siitä seksistä enää mitään....
- N33
tiennyt harrastavani seksiä viimeisen kerran hänen kanssaan silloin. Se oli sunnuntai, kaksi viikkoa sitten. Rakasteltiin kolme kertaa sen päivän aikana, ja aina se oli yhtä ihanaa. Lapsi oli "tilauksessa". Viikko siitä hän oli muuttanut luotani. Rakkaus ei loppunut, emme vain sopineet yhteen. Tai jotain.
- Boxissa
Taustaa...
eroprosessin aikana rakasteltiin aika usein, varsinkin kun oltiin surtu eron tuloa..kujitenkin eroon päädyttiin.
Vika kerta oli saunan jälkeen rentoina ja intohimoisina..ei tiedetty sen jäävän vikaksi avoi seksiksi.
Eron jälkeen ollaan muutaman kerran nautitut toisistamme...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951