...antropologinen epätieteellinen tutkimus...
Kategoria 1: Seksiseuran etsijät
Kuvailua: Usein naimisissa tai muussa vakituisessa suhteessa. Voi olla myös 15 vuotta nuorempi, joka haluaa kokea "kiihkeitä hetkiä kypsän naisen
kanssa." Pervoilijat, jotka ehdottelevat jos sun mitä hilavitkutin-naharuoska-sukkahousuaktia ensimmäisessä viestissä. Kategoriaan kuuluvat myös pariskunnat, jotka haluavat kolmatta pyörää.
Kategoria 2: Vasta eronneet tai eroamassa olevat
Kuvailua: Miestyyppi, joka ei kestä edes ajatusta yksinolosta. Jos nykyisen kanssa tuntuu hankalalta, aletaan jo varmistella seuraavaa kotipesää ja halutaan vähän kokeilla kepillä jäätä, jolloin voi sanoa entiselle: "Kyllä minulle muitakin ottajia olisi." Juuri eronneilla asian käsittely on vielä niin kesken ja arki sekaisin, ettei muuhun ole rahkeita kuin myötätunnon anelemiseen.
Kategoria 3: Epätoivoiset ja epämääräiset
Kuvailua: Yksin on oltu jo niin pitkään tai ei koskaan ole tullut oltuakaan kenenkään kanssa kovin pitkään, ettei pää kestä ja metsästystä pitää harrastaa kaikin mahdollisin keinoin. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. ikuiset äidin pikkupojat, ronkelit, joille kukaan ei tähän mennessä ole ollut tarpeeksi hyvä, (mutta tajuntaan on iskenyt, ettei sellaista ehkä tulekaan...) muut läheisriippuvaiset ja lääkkeensä ottamatta jättäneet.
Kategoria 4: Pseudotodellisuudessa elävät
Kuvailua: Käsitys omasta itsestä on täysin epärealistinen. Viestissä kerrotaan esim. ...olen tällainen 180 cm atleetti. Totuus: korkobootsit jalassa varpaillaan 171,5 cm...keskikehon rakentaja.
...yliopisto tai korkeakouluopintoja. Totuus: joskus terveinä päivinä päässyt opiskelemaan, mutta ilmoittautumista lukuun ottamatta muuta ei ole tapahtunut tai joskus on tullut istuttua kesäyliopiston yleisöluennolla, koska siellä oli ilmainen kahvitarjoilu ja ulkona oli kylmä.
....normaalipainoinen: Mies ei koskaan koe olevansa ylipainoinen. Vaikka vaaka nyttäisi toistasataa, maha on niin iso, ettei vyö riitä ja ja kävelläkin pitää jalat haarallaan, niin paino on ehdottomasti normaali.
5. Kirjoitustaidottomat
Viestin pituus 5-7 sanaa...esim. Moi! Mitäkuuluu perjantai iltana. Kokonaista yli neljän sanan oikein kirjoittettua lausetta ei synny - ei sitten niin millään (sivulauseista nyt puhumattakaan)
Loppuyhteenveto: Rehelliset ja täyspäiset miehet ovat deittipalstoilla marginaaliryhmä enemmistön ollessa mm. edellä kuvatun kaltaisia desperadoja.
Hyvät siskot - nauttikiaamme siis omasta viehättävästä seurastamme.
Nimim. "kokemusta on"
deittipalstan miehet
119
23174
Vastaukset
- Iloinen ;-))
Tosi hyvä juttu!
Eiköhän paineta numerointi mieleen ja käväistään aina miehen vieraskirjaan laittamassa se numero mihin ryhmään mies kuuluu.
Autetaan siten vähän kanssasisaria!- sitten myös
Että sillain. Vai ovatko naiset aina täysin rehellisiä?
- Miesviha Suomi
sitten myös kirjoitti:
Että sillain. Vai ovatko naiset aina täysin rehellisiä?
Feminismirappio miesvihoineen tuhoaa koko yhteiskunnan moraalin.
Talouksista puolet yhden ihmisen talouksia, kaikki avioliitot päättyvät pian eroihin (jo yli 50%), lapsia ei synny, rikollisia/pakolaisia tilalle, abortoidaan silti 10 000 vauvanalkua joka vuosi, päihteet räjähtävät käsiin yksinäisyydetä johtuen, homot ja sairaat viihdetähdet ovat miehen malleina jne jne jne.
FEMINISMIRAPPIO ON HYVIN SAIRAS ILMIÖ, JOSTA KAIKKI KANSAN VIISAUDET OVAT AINA VAROITELLEET ! - Jyrä
Taitaapi se taas näillä femakko-raukoilla unohtua, että akkoihin pätee ihan sama yleistäminen...
- =;)
menipä aika "nappiin" tutkimuksesi.Siinäpä se koko komeudessaan:-)))
Hyvää syksyn jatkoa:)- mervix
kyllä kolahti, hauskasti kerrottu ja kuvailtu.
- Pipa01
näin se menee!
Nimimerkki "näin se on"- N-36
Tosi hyvä sisko , myös mun mielestä! Tuosta löytyi heti tuttuja !
- jare69
Olen huonossa avioliitossa elävä, ero haetaan mutta en halua naista sillälailla suhteeseen vaan ihan vaihtaa vaan ajatuksia. Ja aluks mieluummin kasvottomasti. Vastapuolen ulkonäöllä ei ole väliä mutta elämänkokemusta miehistä pitäisi olla koska sillon ajatustenvaihto toimii.
- ..alkuperäinen
Vastauksen saa kun kun kysyy. Kuulut siis luokkiin 1, 2 ja 5. Unohdin mainita, että usein miehet kuuluvat useampaan kuin yhteen luokkaan.
- Naiivia naisen logiikkaa.
..alkuperäinen kirjoitti:
Vastauksen saa kun kun kysyy. Kuulut siis luokkiin 1, 2 ja 5. Unohdin mainita, että usein miehet kuuluvat useampaan kuin yhteen luokkaan.
Kyllä tuo kuuluis pikemminkin tuonne Kirjeystävät palstalle eikä treffeihin tai tänne. Typerää kategorioida ihmisiä.
- TÄYDELLISTÄ
Naiivia naisen logiikkaa. kirjoitti:
Kyllä tuo kuuluis pikemminkin tuonne Kirjeystävät palstalle eikä treffeihin tai tänne. Typerää kategorioida ihmisiä.
..osuko liian lähelle?!
- nainen ja logiikka
Naiivia naisen logiikkaa. kirjoitti:
Kyllä tuo kuuluis pikemminkin tuonne Kirjeystävät palstalle eikä treffeihin tai tänne. Typerää kategorioida ihmisiä.
Minusta on upeaa, että asioista puhutaan. Ja puhutaan niiden oikeilla nimillä.Ja että naisenergia toimii,viidakkorumpu toimii,ja ainakin graaveimmat huijarit,patologiset valehtelijat,menettävät näin osan toiminta-aluettaan..
- miehenkuvatus
Noh, itse olen miehenä saanut naisen deitti palstan kautta ja jo kuudetta vuotta yhdessä eli kyllä se suhde netistäkin voi löytyä. Näin täällä arvon lukijat.
- Palstan mies
Olisit laittanut otsikkoon "deittipalstan naiset".
Oman havaintoni mukaan netistä löytyy ties minkälaisia pankkiireita, ydinfyysikoita tai muuten sivistyneitä. Kaikki miehiä.
Naispuolella tarjonta on yksinhuoltaja- työtön- linjalla. Joku sihteeri tai kirjastonhoitaja voi olla seassa.- ..alkuperäinen
Kerro toki kokemuksistasi ;) Heteronaisena minulla on kokemusta vaan miehistä.
- JuristiNeiti40
Et varmasti ymmärrä sitä, että nainen ei ole ensimmäisenä tuomassa ko. asiaa esille. Naiselle tittelit ja koulutukset ihmissuhteessa eivät merkitse samaa kuin miehelle. Itse en ole ennen tapaamista kenellekään kertonut olevani myös juristi.
- tai yksinhuoltaja
Huvittavaa miesten ilmoituksissa on myös teksti: nainen tai yksinhuoltaja...eikö yksinhuoltaja muka ole nainen? Ei se äitiys naiseutta mihinkään vie.
- ..alkuperäinen
JuristiNeiti40 kirjoitti:
Et varmasti ymmärrä sitä, että nainen ei ole ensimmäisenä tuomassa ko. asiaa esille. Naiselle tittelit ja koulutukset ihmissuhteessa eivät merkitse samaa kuin miehelle. Itse en ole ennen tapaamista kenellekään kertonut olevani myös juristi.
Totta puhut sisko hyvä. Minullakin on akateeminen loppututkinto (...ei tosin anropologiasta) ja haasteellinen työ. En kuitenkaan tunne tarvetta kertoa sitä toisessa lauseessa uuden ihmisen tavatessani. Miehistä en voi kyllä sanoa samaa.
- JuristiNeiti40
Olen tavannut tältä palstalta 10 miestä, 45-55 vuotiaita, neljän kohdalla koulutus oli profiilissa virheellinen, kolmella luki muu,
(olivat kyllä päällikkötasolla) mutta saaneet asemansa pitkän työuran vuoksi.
Vain kolmella oli koulutus sitä mitä profiilissa luki. Mitäs tämä kertoo? - Palstan mies
JuristiNeiti40 kirjoitti:
Olen tavannut tältä palstalta 10 miestä, 45-55 vuotiaita, neljän kohdalla koulutus oli profiilissa virheellinen, kolmella luki muu,
(olivat kyllä päällikkötasolla) mutta saaneet asemansa pitkän työuran vuoksi.
Vain kolmella oli koulutus sitä mitä profiilissa luki. Mitäs tämä kertoo?Aika pieni prosentti niin naisista kuin miehistäkin on akateemisia ja menestyneitä.
Ehkä olet kohdannut niitä muita.
On täällä sitten netin alkuperäinenkin porukka jäljellä. Esimerkiksi itselläni taitaa olla opintoja takana kaksi kertaa se mitä sinulla, julkaisuista puhumattakaan. :-)
Ja myönnän, etten ihan ensimmäisessä viestissä kerro tilannetta. - akademic
Palstan naiset sanotaan ikäluokassa 28-38...huh huh! Yllättävän suurelta osin XXL-kokoista yksinhuoltajaa, yli kolmekymppistä opiskelijaa, useat röökiä polttavia, pätkiä tai hujoppeja, vaatimukset usein pilvissä vastapuolen suhteen,liikaa katsottu amerikkalaisia sinkkusarjoja, jalat ja pää pilvissä, jotain ikiteinejä, ei käytöstapoja vaan lopettavat kirjoittelun kuin seinään.
Tietenkin joukkoon mahtuu poikkeuksia. Ilman muuta antaa kaikkien kukkien kukkia eli kaikenlaiset naiset ja miehet ilmoitelkoon. Harmittaa vaan niiden lukuisten tasokkaiden miesten puolesta, jotka joutuvat hakemaan tällaisesta materiaalista.
Merkitystä on myös asuinpaikalla. Pääkaupunkiseudulla naisten taso on kieltämättä parempi.On myös huomattava, että monet tasokkaat nelikymppiset miehet etsivät reilusti alle nelikymppistä naista. Näin ollen nelikymppisillä naisilla saattaa muodostua väärä kuva miestarjonnasta, jos seuraavat vain itselle tulleita viestejä. - CowboyJessJames
JuristiNeiti40 kirjoitti:
Et varmasti ymmärrä sitä, että nainen ei ole ensimmäisenä tuomassa ko. asiaa esille. Naiselle tittelit ja koulutukset ihmissuhteessa eivät merkitse samaa kuin miehelle. Itse en ole ennen tapaamista kenellekään kertonut olevani myös juristi.
...sinun kanssa, kun mainostat olevas "JURISTI" .
Niin mehän voimme, lyöttäytyä yhteen, vai...?
Katsos kun minähän olen ammatiltani " ammattirikollinen "
ja joskus nää hommat ei mee aivan putkeen, niin voitais suunnitella, se täydellinen rikos.. :) - Heikki Melametsä
JuristiNeiti40 kirjoitti:
Et varmasti ymmärrä sitä, että nainen ei ole ensimmäisenä tuomassa ko. asiaa esille. Naiselle tittelit ja koulutukset ihmissuhteessa eivät merkitse samaa kuin miehelle. Itse en ole ennen tapaamista kenellekään kertonut olevani myös juristi.
Naiselle on yleensä aika tärkeää kumppanikandidaatin koulutus ja tittelit. Yleensäkin naiset vaativat kumppanikandidaatilta kunnianhimoa, joiden tuotteita ne tittelit ja koulutukset ovat. Kummunnee jostain kotikasvatuksesta tai jostain. Siksi miehet niitä tuovat esille, että erottuisivat kilpailussa naisten suosiossa edukseen. Miehet eivät naisilta ole ainakaan tähän asti ole vaatineet kunnianhimoa samassa määrin mitä naiset. Mutta ehkä ajat ovat muuttumassa senkin suhteen. Eli koulutetulle miehelle ei kelpaakaan enää se vähemmän koulutettu nainen. Merkkejä alkaa olla jo näkyvissä.
- totta taas
Palstan mies kirjoitti:
Aika pieni prosentti niin naisista kuin miehistäkin on akateemisia ja menestyneitä.
Ehkä olet kohdannut niitä muita.
On täällä sitten netin alkuperäinenkin porukka jäljellä. Esimerkiksi itselläni taitaa olla opintoja takana kaksi kertaa se mitä sinulla, julkaisuista puhumattakaan. :-)
Ja myönnän, etten ihan ensimmäisessä viestissä kerro tilannetta.en mäkään kerro heti kättelyssä, mistä olen väitellyt tutkintoni. Eikä käsityöläinen kerro kaikkia omia ammattiniksejään ym heti, mitä väliä? itsesuojeluvaistoa olla kertomatta kaikkia yksityiskohtia heti, eikä ne kai ole sellaisia minkä perusteella kumppani valitaan? Perinnön suuruus, väitöskirjan aihe, saavutukset kansainvälisissä kisoissa?
- Lelumaanlapsi
totta taas kirjoitti:
en mäkään kerro heti kättelyssä, mistä olen väitellyt tutkintoni. Eikä käsityöläinen kerro kaikkia omia ammattiniksejään ym heti, mitä väliä? itsesuojeluvaistoa olla kertomatta kaikkia yksityiskohtia heti, eikä ne kai ole sellaisia minkä perusteella kumppani valitaan? Perinnön suuruus, väitöskirjan aihe, saavutukset kansainvälisissä kisoissa?
Osaltaan olen samaa mielta kanssasi. Muttei se mielestäni itsesuojeluvaistoa ole..eihän sitä nyt ventovieraat ihmiset kuitenkaan hyväksi pääse käyttämään. Mainitsemasi asiat ovat epäolennaisia, että ne vaikuttaisivat siihen kiinnostunko naisesta vai en. Minulla siihen ensimmäseksi siihen vaikuttaa kuva, jos semmonen on profiilissa. Jos ei niin, sitten siihen vaikuttaa tyyli, miten profiili on tuotu esiin. Jonka jälkeen tulee jossain vaiheessa se kuva:) Ja sitten se kiinnostus lakkaa, tai sitten se kasvaa:)
Minun on ainakin "pakko" pystyä kuvitella, miltä pariskuntana näytetään, eli siitä kuvasta näkee paljolti sen et, olisiko se yhdessäolo luontevaa. Toinen juttu, joka kanssa on tosi tärkee parisuhteessa, eli seksi;) Oikeesti, vaikka se täällä ei olekkaan tullut julki. Kyllä sekin on pakko katsoa siitä kuvasta et, voisko vastapuolen kanssa harrastaa seksiä, enemmän kuin sen yhden kerran, mahdollisesti jopa loppuelämä;) Ja siihen ei kyllä vaikuta akateemisuus, tai et, onko tehdastyöläinen, isot perinnöt tai muut.:) Ja mielestäni, joka väittää, ettei se seksi ole tärkeetä, on ehkä yksinäinen, ja hakee enemmänkin ystäviä, kuin parisuhdetta. - Palstan mies
totta taas kirjoitti:
en mäkään kerro heti kättelyssä, mistä olen väitellyt tutkintoni. Eikä käsityöläinen kerro kaikkia omia ammattiniksejään ym heti, mitä väliä? itsesuojeluvaistoa olla kertomatta kaikkia yksityiskohtia heti, eikä ne kai ole sellaisia minkä perusteella kumppani valitaan? Perinnön suuruus, väitöskirjan aihe, saavutukset kansainvälisissä kisoissa?
Mitä ihmeen itsesuojelua sinä tarvitset?
Ihan samanlaista kansaa täällä liikkuu kuin muuallakin. Jos salaat koulutuksesi niin karkoitat ne miehet jotka ovat kiinnostuneet kaltaisistasi naisista. - Treffailut täällä lopettanut
Palstan mies kirjoitti:
Mitä ihmeen itsesuojelua sinä tarvitset?
Ihan samanlaista kansaa täällä liikkuu kuin muuallakin. Jos salaat koulutuksesi niin karkoitat ne miehet jotka ovat kiinnostuneet kaltaisistasi naisista.Otas nyt mies järki käteen, kyllähän se totta on ettei täällä ihan samanlaista väkeä liiku kuin reaalielämässä, vaan tänne kasaantuu se "pohjasakka" joskin joitakin kunnollisiakin on mukana. On täysin järjetöntä naisen leväyttää kaikki tietonsa heti, kyllä ne ehtii selvittää sitten kun on tutustuttu edes jossain määrin.
- Palstan mies
Treffailut täällä lopettanut kirjoitti:
Otas nyt mies järki käteen, kyllähän se totta on ettei täällä ihan samanlaista väkeä liiku kuin reaalielämässä, vaan tänne kasaantuu se "pohjasakka" joskin joitakin kunnollisiakin on mukana. On täysin järjetöntä naisen leväyttää kaikki tietonsa heti, kyllä ne ehtii selvittää sitten kun on tutustuttu edes jossain määrin.
Tämä porukka on valikoitunut lievästi fiksummaksi kuin koko kansa. Ihan törpöimmät kun eivät osaa kirjoittaa eikä niillä ole tietokonetta.
Ja on täällä netin alkuaikojen jengikin jäljellä, minne ne olisivat kadonneet?
Tarkoitan siis sitä aikaa, kun netti oli tutkijoiden työkalu. - Lelumaanlapsi
Treffailut täällä lopettanut kirjoitti:
Otas nyt mies järki käteen, kyllähän se totta on ettei täällä ihan samanlaista väkeä liiku kuin reaalielämässä, vaan tänne kasaantuu se "pohjasakka" joskin joitakin kunnollisiakin on mukana. On täysin järjetöntä naisen leväyttää kaikki tietonsa heti, kyllä ne ehtii selvittää sitten kun on tutustuttu edes jossain määrin.
...vähä edes arvoituksellinen, että se kiinnostus herää;) Kuka jaksaa kiinnostua semmosesta, jonka koko elämäntarina tulee ekaviestissä:)(itelleni on käynyt muutaman kerran näin). Tai, pahimmillaan lukee jopa jo profiilissa. Koskee sekä miehiä että, naisia.
Mutta onko se itsesuojelua, salailua, itsensä ylikorostamista, arvoituksellisuutta, itsevarmuutta, vai mitä se on, jos jättää jotain kertomatta? Koittakaapas "oikeessa elämässä" kulkea silmät kiinni, ja vain kuunnella ihmisiä, ja sen perusteella alottaa keskustelu, ja ihastua, ja sitten vasta avata silmät;) Ni, onko se mahdollista että, ennemmin yllättyy positiivisesti, kuin negatiivisesti? Täs ois jo oikestaan uusi keskustelu, joten napatkoon aiheeseen kiinni kuka haluaa;) - Entinen deittailija
Palstan mies kirjoitti:
Tämä porukka on valikoitunut lievästi fiksummaksi kuin koko kansa. Ihan törpöimmät kun eivät osaa kirjoittaa eikä niillä ole tietokonetta.
Ja on täällä netin alkuaikojen jengikin jäljellä, minne ne olisivat kadonneet?
Tarkoitan siis sitä aikaa, kun netti oli tutkijoiden työkalu.Kuinkas monen miehen kanssa olet kirjoitellut?
Joskus deittailin täällä ja huomasin kuinka paljon on kirjoitustaidottomia, joka toinen sana väärin ja viestit kahden kolmen sanan pituisia.
Törppökin osaa käyttää tietokonetta ja tunne-elämältään sairaat varsinkin.
Tuskin kukaan fiksu alkuperäinen tietokoneen käyttäjä jaksaa vuosikausia täällä deittipalstoilla pyöriä, jos näin on, on fiksuus tosi kaukana. - Palstan mies
Entinen deittailija kirjoitti:
Kuinkas monen miehen kanssa olet kirjoitellut?
Joskus deittailin täällä ja huomasin kuinka paljon on kirjoitustaidottomia, joka toinen sana väärin ja viestit kahden kolmen sanan pituisia.
Törppökin osaa käyttää tietokonetta ja tunne-elämältään sairaat varsinkin.
Tuskin kukaan fiksu alkuperäinen tietokoneen käyttäjä jaksaa vuosikausia täällä deittipalstoilla pyöriä, jos näin on, on fiksuus tosi kaukana.En minä miesten kanssa ole kirjoitellut muuten kuin keskustelupalstoilla. Joskus on pitänyt lopettaa keskustelut kesken kun olen hoksannut että kysein asian osaa minun lisäkseni tässä maassa ehkä puoli tusinaa ihmistä.
Ja kyllä täällä huomaa, että miesten laatu on huomattavasti parempi kuin naisten. Hankala juttu, koska punkkaan mieluummin tohtorin kuin sihteerin kanssa. - piakkoin tohtori
Palstan mies kirjoitti:
En minä miesten kanssa ole kirjoitellut muuten kuin keskustelupalstoilla. Joskus on pitänyt lopettaa keskustelut kesken kun olen hoksannut että kysein asian osaa minun lisäkseni tässä maassa ehkä puoli tusinaa ihmistä.
Ja kyllä täällä huomaa, että miesten laatu on huomattavasti parempi kuin naisten. Hankala juttu, koska punkkaan mieluummin tohtorin kuin sihteerin kanssa.En enää yhtään ihmettele miksi viihdyt täällä palstoilla. BarbaraTohtori taitaa olla ainoa sopiva sinulle petikaveriksi, oikeat tuskin innostuvat.
- Palstan mies
piakkoin tohtori kirjoitti:
En enää yhtään ihmettele miksi viihdyt täällä palstoilla. BarbaraTohtori taitaa olla ainoa sopiva sinulle petikaveriksi, oikeat tuskin innostuvat.
Jonkun sihteerikön kanssa voisi olla aika vähän yhteisiä puheenaiheita.
Ja jonkunhan pitää tohtoreistakin tykätä, muuten sinä jäisit kokonaan ilman. - tj. nainen, akateeminen
Palstan mies kirjoitti:
Jonkun sihteerikön kanssa voisi olla aika vähän yhteisiä puheenaiheita.
Ja jonkunhan pitää tohtoreistakin tykätä, muuten sinä jäisit kokonaan ilman.Oletpa melkoinen "putkiaivo" - sivistynyt ja fiksu ihminen pystyy keskustelemaan minkälaisen ihmisen kanssa vaan, eikä se tosiaankaan tarkoita sitä että ihminen on sivistymätön tai tyhmä jos häneltä oppiarvo puuttuu.
Ilmeisesti itse olet niin rajoittunut keskustelija ettet pysty kuin omasta alastasi puhumaan, en yhtään ihmettele että olet vuosia täällä roikkunut, täällä varmaan tulet pysymäänkin. - Palstan mies
tj. nainen, akateeminen kirjoitti:
Oletpa melkoinen "putkiaivo" - sivistynyt ja fiksu ihminen pystyy keskustelemaan minkälaisen ihmisen kanssa vaan, eikä se tosiaankaan tarkoita sitä että ihminen on sivistymätön tai tyhmä jos häneltä oppiarvo puuttuu.
Ilmeisesti itse olet niin rajoittunut keskustelija ettet pysty kuin omasta alastasi puhumaan, en yhtään ihmettele että olet vuosia täällä roikkunut, täällä varmaan tulet pysymäänkin.Miksi mies ei saisi arvostaa sivistyneitä naisia?
Pitäisikö kaiken kelvata?
Joltain sihteeriköltä nyt vaan puuttuu sekä perustiedot että kyky uusien asioitten ymmärtämiseen. Koko ajan saa olla selittämässä. - viestiketjun lukenut
Palstan mies kirjoitti:
Miksi mies ei saisi arvostaa sivistyneitä naisia?
Pitäisikö kaiken kelvata?
Joltain sihteeriköltä nyt vaan puuttuu sekä perustiedot että kyky uusien asioitten ymmärtämiseen. Koko ajan saa olla selittämässä.Nuo kommenttisi ovat ala-arvoisia ja kertovat ainoastaan sinun rajoittuneisuudestasi ja ymmärryksestäsi. Sydämestäni toivon, ettet ikinä löydä ketään, sillä uskon sinun aliarvioivan kaikkia muita paitsi itseäsi.
Parisuhteen asiat ovat aivan muuta kuin koulusivistyksen perustietoja jota ei ikävä kyllä monikaan ymmärrä. - Palstan mies
tj. nainen, akateeminen kirjoitti:
Oletpa melkoinen "putkiaivo" - sivistynyt ja fiksu ihminen pystyy keskustelemaan minkälaisen ihmisen kanssa vaan, eikä se tosiaankaan tarkoita sitä että ihminen on sivistymätön tai tyhmä jos häneltä oppiarvo puuttuu.
Ilmeisesti itse olet niin rajoittunut keskustelija ettet pysty kuin omasta alastasi puhumaan, en yhtään ihmettele että olet vuosia täällä roikkunut, täällä varmaan tulet pysymäänkin.Ei se tohtorintutkinto nykyisin niin kovin harvinainen ole. Noin joka viideskymmenes opiskelee tohtoriksi asti.
Eli tämänkin viestiketjun kolmestatuhannesta lukijasta noin 150 on tohtoreita. - tätitohtori
Palstan mies kirjoitti:
Ei se tohtorintutkinto nykyisin niin kovin harvinainen ole. Noin joka viideskymmenes opiskelee tohtoriksi asti.
Eli tämänkin viestiketjun kolmestatuhannesta lukijasta noin 150 on tohtoreita....joten ei sillä tohtorintutkinnolla ole enää samankaltaista merkitystäkään kun ennen. Liian helppoa nykyisin!
- Vapaa Nainen
Palstan mies kirjoitti:
Ei se tohtorintutkinto nykyisin niin kovin harvinainen ole. Noin joka viideskymmenes opiskelee tohtoriksi asti.
Eli tämänkin viestiketjun kolmestatuhannesta lukijasta noin 150 on tohtoreita.Ja ammatti/koulutusko se kertoo ihmisen älykkyyden/keskustelun tason?? Voi hyvä mies reppana...Ei nuo edellämainitut asiat todellakaan kerro ihmisestä tai hänen älykkyydestä mitään. Teidän professoreiden joukossa on ihan samalla lailla kuin meidän "tavallisten tallaajien" joukossa niitä "imbesillejä" jotka eivät erota oikeaa vasemmasta. Ei todellakaan mikään ihme jos sinä olet täällä "aikojen alusta" roikkunut.
- Palstan mies
tätitohtori kirjoitti:
...joten ei sillä tohtorintutkinnolla ole enää samankaltaista merkitystäkään kun ennen. Liian helppoa nykyisin!
Vähän on mennyt hulluksi, nykyisien pitää opiskella tohtoriksi tai vähintään kaksi loppututkintoa että vähänkään erottuisi massasta.
- tätitohtori
Palstan mies kirjoitti:
Vähän on mennyt hulluksi, nykyisien pitää opiskella tohtoriksi tai vähintään kaksi loppututkintoa että vähänkään erottuisi massasta.
Ikävä kyllä tämä erottuminen joukosta ei läheskään aina ole positiivista ainakaan tunne-elämän kannalta. Myös nimimerkki Palstan mies tuntuu lukeutuvan näihin tunnevammaisiin tekstiensä perusteella.
Kyllä sen parisuhteeseen liittyvän tärkeän sivistyksen ja fiksuuden on tultava jostain aivan muualta kuin sieltä, mistä oppiarvoja saa,
siis ihmisestä itsestään, sitä ei opita kirjoista, päinvastoin. - arvostava
Palstan mies kirjoitti:
Vähän on mennyt hulluksi, nykyisien pitää opiskella tohtoriksi tai vähintään kaksi loppututkintoa että vähänkään erottuisi massasta.
Jokainen voi lukemalla suorittaa vaikka kuinka monta loppututkintoa, mutta sydämensivistystä ja sitä todellista viisautta ei, se on paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin yksikään akateeminen loppututkinto.
- oppia ikä kaikki
Vapaa Nainen kirjoitti:
Ja ammatti/koulutusko se kertoo ihmisen älykkyyden/keskustelun tason?? Voi hyvä mies reppana...Ei nuo edellämainitut asiat todellakaan kerro ihmisestä tai hänen älykkyydestä mitään. Teidän professoreiden joukossa on ihan samalla lailla kuin meidän "tavallisten tallaajien" joukossa niitä "imbesillejä" jotka eivät erota oikeaa vasemmasta. Ei todellakaan mikään ihme jos sinä olet täällä "aikojen alusta" roikkunut.
rakkautta ei opita/saada rahalla tai lukemalla kirja/tutkinto
- Palstan mies
viestiketjun lukenut kirjoitti:
Nuo kommenttisi ovat ala-arvoisia ja kertovat ainoastaan sinun rajoittuneisuudestasi ja ymmärryksestäsi. Sydämestäni toivon, ettet ikinä löydä ketään, sillä uskon sinun aliarvioivan kaikkia muita paitsi itseäsi.
Parisuhteen asiat ovat aivan muuta kuin koulusivistyksen perustietoja jota ei ikävä kyllä monikaan ymmärrä.Kaikilla meillä on omat mieltymyksemme.
Palstan naisten mielestä meidän miesten pitäisi huolia kuka tahansa? - keskustelun lukenut
Palstan mies kirjoitti:
Kaikilla meillä on omat mieltymyksemme.
Palstan naisten mielestä meidän miesten pitäisi huolia kuka tahansa?Ilmeisesti sinun on tunneköyhänä tosi vaikea ymmärtää kirjoitettua tekstiä, kukaan kirjoittajista ei ole niin sanonut että pitäisi huolia kuka vaan.
Kysymyshän on ollut siitä ettei se akateemisuus ja loppututkinnot takaa naisen fiksuutta ja sivistyneisyyttä kuten EI sinunkaan.
Sivistyneeltä mieheltä ei tuon kaltaisia tekstejä tule. - Palstan mies
keskustelun lukenut kirjoitti:
Ilmeisesti sinun on tunneköyhänä tosi vaikea ymmärtää kirjoitettua tekstiä, kukaan kirjoittajista ei ole niin sanonut että pitäisi huolia kuka vaan.
Kysymyshän on ollut siitä ettei se akateemisuus ja loppututkinnot takaa naisen fiksuutta ja sivistyneisyyttä kuten EI sinunkaan.
Sivistyneeltä mieheltä ei tuon kaltaisia tekstejä tule.Tietenkään tutkinto ei takaa fiksuutta, mutta mahdollisuudet löytää sopiva ovat paljon paremmat jos tausta on samanlainen.
- olemassa joku,
Palstan mies kirjoitti:
Tietenkään tutkinto ei takaa fiksuutta, mutta mahdollisuudet löytää sopiva ovat paljon paremmat jos tausta on samanlainen.
joka ajattelee samoin kuin minä. Kiitos, Palstan mies! En olekaan niin outo lintu odotuksineni, kun kieltäydyn leikkimästä tyhmempää kuin olen.
- tarkka sanoistaan
keskustelun lukenut kirjoitti:
Ilmeisesti sinun on tunneköyhänä tosi vaikea ymmärtää kirjoitettua tekstiä, kukaan kirjoittajista ei ole niin sanonut että pitäisi huolia kuka vaan.
Kysymyshän on ollut siitä ettei se akateemisuus ja loppututkinnot takaa naisen fiksuutta ja sivistyneisyyttä kuten EI sinunkaan.
Sivistyneeltä mieheltä ei tuon kaltaisia tekstejä tule.huh, etpäs taida ymmärtää vieläkään - nyt puhut jo taustasta, tausta voi olla hyvinkin ja täysin erilainen saman oppiarvon saavuttaneilla ja se tekee kyllä myös tehtävänsä ihmisen käytökseen ja olemukseen
kumpaa nyt sitten oikein tarkoitat, samaa koulutusta vai samalaista taustaa, yritä nyt jo päättää mitä oikein haluat - ei saisi...
akademic kirjoitti:
Palstan naiset sanotaan ikäluokassa 28-38...huh huh! Yllättävän suurelta osin XXL-kokoista yksinhuoltajaa, yli kolmekymppistä opiskelijaa, useat röökiä polttavia, pätkiä tai hujoppeja, vaatimukset usein pilvissä vastapuolen suhteen,liikaa katsottu amerikkalaisia sinkkusarjoja, jalat ja pää pilvissä, jotain ikiteinejä, ei käytöstapoja vaan lopettavat kirjoittelun kuin seinään.
Tietenkin joukkoon mahtuu poikkeuksia. Ilman muuta antaa kaikkien kukkien kukkia eli kaikenlaiset naiset ja miehet ilmoitelkoon. Harmittaa vaan niiden lukuisten tasokkaiden miesten puolesta, jotka joutuvat hakemaan tällaisesta materiaalista.
Merkitystä on myös asuinpaikalla. Pääkaupunkiseudulla naisten taso on kieltämättä parempi.On myös huomattava, että monet tasokkaat nelikymppiset miehet etsivät reilusti alle nelikymppistä naista. Näin ollen nelikymppisillä naisilla saattaa muodostua väärä kuva miestarjonnasta, jos seuraavat vain itselle tulleita viestejä.opiskella yli kolmikymppiseksi?
- järkevä..
arvostava kirjoitti:
Jokainen voi lukemalla suorittaa vaikka kuinka monta loppututkintoa, mutta sydämensivistystä ja sitä todellista viisautta ei, se on paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin yksikään akateeminen loppututkinto.
lause tässä keskustelussa.
Mitä merkitystä on jollakin tittelillä, jos ei kuitenkaan ymmärrä elämästä mitään.
Saattaa (huom saattaa!) puuttua kokonaan sosiaaliset taidot tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, ymmärtää kaikenlaisia ihmisiä, eikä ainoastaan titteli-ihmisiä.
Olen tässä lukiessani huomannut -ikävä kyllä- että täällä on muutamia kirjoittajia juuri sellaisia, joilla ei ole empatian kykyä ihmiseen itseensä.
Eihän titteleillä ole mitään merkitystä ihmissuhteessa. Siinä tarvitaan kaikkea muuta.
Ratkaisuja elämän käytännön asioissa, joita ei opeteta koulussa / opistoissa, vaan jotka elämä opettaa.
Ja olen huomaavinani, että lukeneet ihmiset arvostavat vain kirjaviisaita ihmisiä, jolla ei todellakaan ole oikean elämän kanssa mitään tekemistä.
Missä opistossa opetetaan sympatiaa, empatiaa, kykyä tulla toimeen useimpien ihmisten kanssa, myötäelämää, välittämistä, huolehtimista.. tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka.
Millaisessa suhteessa tarvitaan esim tohtoreiden tietoja/taitoja? Millaisessa suhteessa kirjaviisaus voi olla parempaa kuin elämänkoulu?
Ei missään. Loppujen lopuksi siinä on kyse vain rahasta.
Materialistit täällä jyrää. - Palstan mies
Palstan mies kirjoitti:
Tietenkään tutkinto ei takaa fiksuutta, mutta mahdollisuudet löytää sopiva ovat paljon paremmat jos tausta on samanlainen.
Viestihierarkia meni liian syväksi, pitää vastata tähän.
Olen samaa mieltä, ihan turha tekeytyä tyhmemmäksi kuin on. Etenkin jos palkintona on päästä sänkyyn sellaisen miehen/naisen kanssa jota ei oikeastaan halua. - -78
tai yksinhuoltaja kirjoitti:
Huvittavaa miesten ilmoituksissa on myös teksti: nainen tai yksinhuoltaja...eikö yksinhuoltaja muka ole nainen? Ei se äitiys naiseutta mihinkään vie.
"eikö yksinhuoltaja muka ole nainen? Ei se äitiys naiseutta mihinkään vie."
Ei niin. Oikeaa perheenäitiä arvostan ehkä eniten kaikista naistyypeistä tässä maassa. Mutta yksinhuoltaja ei ole nainen. Paitsi ehkä oman lähiönsä "yleinen nainen". - mä_ (kyynikko)
totta taas kirjoitti:
en mäkään kerro heti kättelyssä, mistä olen väitellyt tutkintoni. Eikä käsityöläinen kerro kaikkia omia ammattiniksejään ym heti, mitä väliä? itsesuojeluvaistoa olla kertomatta kaikkia yksityiskohtia heti, eikä ne kai ole sellaisia minkä perusteella kumppani valitaan? Perinnön suuruus, väitöskirjan aihe, saavutukset kansainvälisissä kisoissa?
koska ulkonäön perusteella se valinta tapahtuu ensi kädessä...
- mä_ (kyynikko)
Lelumaanlapsi kirjoitti:
...vähä edes arvoituksellinen, että se kiinnostus herää;) Kuka jaksaa kiinnostua semmosesta, jonka koko elämäntarina tulee ekaviestissä:)(itelleni on käynyt muutaman kerran näin). Tai, pahimmillaan lukee jopa jo profiilissa. Koskee sekä miehiä että, naisia.
Mutta onko se itsesuojelua, salailua, itsensä ylikorostamista, arvoituksellisuutta, itsevarmuutta, vai mitä se on, jos jättää jotain kertomatta? Koittakaapas "oikeessa elämässä" kulkea silmät kiinni, ja vain kuunnella ihmisiä, ja sen perusteella alottaa keskustelu, ja ihastua, ja sitten vasta avata silmät;) Ni, onko se mahdollista että, ennemmin yllättyy positiivisesti, kuin negatiivisesti? Täs ois jo oikestaan uusi keskustelu, joten napatkoon aiheeseen kiinni kuka haluaa;)Totta! Pitäähän sitä treffeillä olla jotain puhuttavaakin, ettei kaikki ole jo valmiiksi kerrottu! :)
- Miehen kokemusta
JuristiNeiti40 kirjoitti:
Et varmasti ymmärrä sitä, että nainen ei ole ensimmäisenä tuomassa ko. asiaa esille. Naiselle tittelit ja koulutukset ihmissuhteessa eivät merkitse samaa kuin miehelle. Itse en ole ennen tapaamista kenellekään kertonut olevani myös juristi.
Katsopa ihan huviksesi noita deitti palstojen naisten laatimia ilmoituksia. Joka toisessa lukee että OLEN AKATEEMINEN. Näyttääpä pahasti siltä että juuri NAISET on sitä puolta ihan ensimmäisenä korostamassa, ja heti sen jälkeen tulee ne perinteiset "haen PITKÄÄ, KOMEAA, TUMMAA, URHEUILULLISTA miestä. Eli kovasti kuulostaa naisten deittihaut joltain työpaikka ilmoitukselta. Harvoin niissä mainitaa mitään sellaisia asioita jotka olisivat tärkeitä sen seurustelusuhteen kannalta.
- Arude
Miehen kokemusta kirjoitti:
Katsopa ihan huviksesi noita deitti palstojen naisten laatimia ilmoituksia. Joka toisessa lukee että OLEN AKATEEMINEN. Näyttääpä pahasti siltä että juuri NAISET on sitä puolta ihan ensimmäisenä korostamassa, ja heti sen jälkeen tulee ne perinteiset "haen PITKÄÄ, KOMEAA, TUMMAA, URHEUILULLISTA miestä. Eli kovasti kuulostaa naisten deittihaut joltain työpaikka ilmoitukselta. Harvoin niissä mainitaa mitään sellaisia asioita jotka olisivat tärkeitä sen seurustelusuhteen kannalta.
Mitä äsken sanoit on aika lailla totta.
Itseäni risoi tuolla treffien puolella ett poikeuksetta jokaisen naisen hakukriteereissä on.
miehen pitää olla huumorintajuinen, hyväkroppanen mielellään urheilullinen ja muutenkin komea. Ja jotkut sit vielä toivovat ett mies on hyvin toimeen tuleva.
Noitten kriteereitten kanssa on vaikea kilpailla.
Vaikka harrastankin liikunttaa ei kroppani kuitenkaan ole mikään urheilullinen.
No komeaksikaan minua ei voi edes hyvällä syllä sanoa, lähinnä olen ihan tavallinen.
Toimeenkin tulen mutta en miteenkään erityisen hyvin, välillä kiristellään hampaita ja tiukataan vyötä ett laskut saa hoidettua. Mut kuitenkin tulen toimeen omillani tai ainakin pyrin siihen.
Tuntuu omalla tavallaan ett aikas moni naisista on liikenteessä aika pinnallisilla hakukriteereillä.
No löysin onneni jotein ei tarvii enään "tuskailla" kaikenlaisten kriteerejen kanssa.
Toivotan kuitenkin kaikille muille onnea sen "oikean" etsimiseen. - Love
oppia ikä kaikki kirjoitti:
rakkautta ei opita/saada rahalla tai lukemalla kirja/tutkinto
Siinä se on, lyhyesti ja ytimekkäästi !!
- täähän on
oppia ikä kaikki kirjoitti:
rakkautta ei opita/saada rahalla tai lukemalla kirja/tutkinto
ihan kuin mun suusta
- =) LOL ;) =)
LOL ......... LOL ......... LOL !!!!!!!!!
SISKOKULTA, nauroin niin ..
osuva juttu! Kerranki OIKEETA ASIAA !!
LOL !!!:) =)
ja ei muutaku numbaa otsalohkoon!! LOL LOL!!- Samaa mieltä
Paras juttu, mitä koskaan on kirjoitettu miehistä, mitkä treffeissä "esittäytyvät"
Täyttä totta joka sana! - TÄYDELLISTÄ
Samaa mieltä kirjoitti:
Paras juttu, mitä koskaan on kirjoitettu miehistä, mitkä treffeissä "esittäytyvät"
Täyttä totta joka sana!!!! tännekin sitte voipi laittaa feikki-yms. nimmarimerkkien "koodinuerot" !=)
SISKO hei,lisää vaan diagnoosia,jos tulee vielä muitakin hörveltäjiä pokaamaan,sillä eihän nää varmaan tuu tähänkään loppumaan
- Mies....
No niin, ajattelin jo ettei kukaan pelasta päivääni, mutta teit sen loistavasti, kiitos siitä kuuluu yksin sinulle.
Tämähän on oikein psykologisen antropologian megalomaaninen saavutus. :)))
Mutta hei, tuo kohdassa 3- ollut läheisriippuvaiset, ei kyllä oikein sovi kuvaan sillä itsestäni kyllä tuntuu, että jokainen joka etsii seuraa ja toista on kyllä ns. läheisriippuvainen. Kuten varmaankin olet itsekkin kun toisen ihmisen läheisyyttä ja lämpöä haet. Se nyt on vaan ihan normaali reaktio meillä nisäkkäillä, jos et sattumoisin sitä ole tiennyt ja huomannut esim itsestäsi.
Niin ja se yksin olo on kuule monille aivan harkitusti tehty valinta, ja suosittelen sitä vaikka sinullekkin, kokeileppa vaikka jos pääsi sitä kestää. ;)- riippumaton
Parisuhdettahan täällä haetaan - ja se ei tarkoita läheisriippuvuutta joka taas on luokiteltu sairaudeksi.
- Mies....
riippumaton kirjoitti:
Parisuhdettahan täällä haetaan - ja se ei tarkoita läheisriippuvuutta joka taas on luokiteltu sairaudeksi.
Lainaus alkuperäisestä:
Kategoria 3: Epätoivoiset ja epämääräiset
Kuvailua: Yksin on oltu jo niin pitkään tai ei koskaan ole tullut oltuakaan kenenkään kanssa kovin pitkään, ettei pää kestä ja metsästystä pitää harrastaa kaikin mahdollisin keinoin. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. ikuiset äidin pikkupojat, ronkelit, joille kukaan ei tähän mennessä ole ollut tarpeeksi hyvä, (mutta tajuntaan on iskenyt, ettei sellaista ehkä tulekaan...) muut läheisriippuvaiset ja lääkkeensä ottamatta jättäneet.
ELI ESITIN ASIANI ITSEKKIN HIEMAN HUONOSTI.
Lueppa kohta kolme muutamaan kertaan läpi niin ehkä huomaat sen mitä ajoin takaa.
..muut läheisriippuvaiset....
Läheisriipuvainen henkilö ei nimenomaan pysty olemaan, elämään eikä kokemaan yleensä mitään yksin, johon taas yksin oleva pystyy.
Eli jos aletaan heittämään näin muka asioista perillä olevaa tekstiä, niin kannattaisihan se varmaan sitten perehtyäkin hieman siihen asiaan, eikä käyttää terminologiaa jota ei tunne.
No ratkiriemukkaita hetkiä täällä saa viettää kaikesta huolimatta. - ..alkuperäinen
Kiitos palautteesta. Jos pelastin päiväsi, eipä mennyt juttu hukkaan.
Jutun kirjoittaminen kesti muutamia minuutteja - kokemuksesta on helppo kirjoittaa...ja nauraa makeasti - ei elämä ole niin vakavaa. - Mies....
..alkuperäinen kirjoitti:
Kiitos palautteesta. Jos pelastin päiväsi, eipä mennyt juttu hukkaan.
Jutun kirjoittaminen kesti muutamia minuutteja - kokemuksesta on helppo kirjoittaa...ja nauraa makeasti - ei elämä ole niin vakavaa.Näin se on, ettei tätä kaikkea kannata todellakaan ottaa, liian vakavasti-
tämä on elämää vaan ei sen kummempaa. - kokemusta on
Mies.... kirjoitti:
Lainaus alkuperäisestä:
Kategoria 3: Epätoivoiset ja epämääräiset
Kuvailua: Yksin on oltu jo niin pitkään tai ei koskaan ole tullut oltuakaan kenenkään kanssa kovin pitkään, ettei pää kestä ja metsästystä pitää harrastaa kaikin mahdollisin keinoin. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. ikuiset äidin pikkupojat, ronkelit, joille kukaan ei tähän mennessä ole ollut tarpeeksi hyvä, (mutta tajuntaan on iskenyt, ettei sellaista ehkä tulekaan...) muut läheisriippuvaiset ja lääkkeensä ottamatta jättäneet.
ELI ESITIN ASIANI ITSEKKIN HIEMAN HUONOSTI.
Lueppa kohta kolme muutamaan kertaan läpi niin ehkä huomaat sen mitä ajoin takaa.
..muut läheisriippuvaiset....
Läheisriipuvainen henkilö ei nimenomaan pysty olemaan, elämään eikä kokemaan yleensä mitään yksin, johon taas yksin oleva pystyy.
Eli jos aletaan heittämään näin muka asioista perillä olevaa tekstiä, niin kannattaisihan se varmaan sitten perehtyäkin hieman siihen asiaan, eikä käyttää terminologiaa jota ei tunne.
No ratkiriemukkaita hetkiä täällä saa viettää kaikesta huolimatta.Hei!
Läheisriippuvuus tarkoittaa sitä, että täytyy kysyä äidiltä/suvulta voiko vaimo/tyttöystävä tulla mukaan ja kelpaako miten ja milloin tai äiti ja isi voivat tulla katsomaan sua vaikka kuherruslomallenne... Mitäs pahaa siinä on? kysyt. Tottakai siskon viidenteen puheluun päivässä täytyy vastata, ei saa antaa hänen huolestua...
Ei perhejuhliin voi ottaakaan naisystävää mukaan, koska viisi vuotta sitten eronneelle siskolle tulee paha mieli...
Että silleen... - Mies....
kokemusta on kirjoitti:
Hei!
Läheisriippuvuus tarkoittaa sitä, että täytyy kysyä äidiltä/suvulta voiko vaimo/tyttöystävä tulla mukaan ja kelpaako miten ja milloin tai äiti ja isi voivat tulla katsomaan sua vaikka kuherruslomallenne... Mitäs pahaa siinä on? kysyt. Tottakai siskon viidenteen puheluun päivässä täytyy vastata, ei saa antaa hänen huolestua...
Ei perhejuhliin voi ottaakaan naisystävää mukaan, koska viisi vuotta sitten eronneelle siskolle tulee paha mieli...
Että silleen...Joo olen mä ollut joskus aikoinani mamman poika ja isin poika, tottakai.
Mutta oma äitini on ikäväkyllä siirtynyt tuonne autuaammille maille jo sen verran kauan aikaa sitten, ettei hänestä ole minulla, kuin kaunis muisto sydämmessäni.
Mielelläni tietysti kuulisin mistähän sinulla sitä kokemusta on.
Ehkäpä sinäkin pystyt vielä joskus elämässäsi tekemään ne päätöksesi ihan itse!
- täydellinen ihminen?
sitten itse kuulut. Oliskohan se sama kuin eräällä työkaverillani, joka arvostelee kaikki ihmiset. Suurin osa on täysiä pellejä, itsessään ei näe mitään vikaa, kuitenkin hyvin monen mielestä hän on hyvä työkaveri vain silloin kun ei ole työpaikalla.
- Heikki Melametsä
Tutkimus on rajattu koskemaan lähinnä yli kolmekymppisiä naisia
Ryhmä I Uraputkilofemina
Tämä naisryhmä pitää itseään valioyksilönä. Tälle ei kelpaa kukaan. Käsitys omasta itsestään
hämärtynyt jossain vaiheessa. Piinallisen pedanttinen, naputtava, huumorintajuton ellei se ole
jotain tiettyaä oxfordilaista huumoria, koska jossain akkojenlehdessä luki joskus sen olevan
kultivoitunutta. Kuuluu johonkin viininsyljeskelykerhoon. Jonkunasteisia mielenterveyshäiriöitä ollut
suorittaessaan niitä tuplatutkintoja, joista on pakko ollut saada kiitettävät arvosanat kohteen kuvitellessa,
ettei muuten ole kotio menemistä. Suhteessa vanhempiin jotain hämärää. Sisimmässään tämä tyyppi on kuitenkin
epävarma, jonka peittää kylmäkiskoiseen käytökseen. Lukee salaa harlekiinitason romanttista roskakirjallisuutta.
Ei osaa rakastaa ja saada rakkautta. Suhteellisuudentaju hukassa. Frigidi.
Ryhmä II Yli-ikäinen teinipissis
Pukeutuu ja puhuu kuin nuoret teinitytöt. Olematon koulutus ja rikkonainen työhistoria.Tyhmä.
Keskittymiskyky nollatasoa. Usein bändäritaustaa. Joskus voi olla ihan pantavan näköinen, useimmiten
gravitaatio ja huonot elämäntavat ovat tehneet jo tepposensa. Juopottelee ja huoraa. Käyttää mm. seuraavia
sanoja plz, LOL, mtn, IHQ jne. Myös englanninkielinen teinislangi saattaa luontevasti sisältyä tämän
naistyypin sanastoon. Pitää Rap ja r'n'b musiikista. Myös heavymmän musiikkityypin ystäviä
löytyy tästä joukosta. Cosmopolitan on raamattu (hevi-siskoilla Kerrang). Pitää itseään trendikuningattarena vaikka
viimeinen myyntipäivä umpeutui aikaa sitten. Jos tällä on alaikäisiä lapsia, niin pitää niitä parhaina
kavereinaan. Suhteellisuudentaju hukassa. Tautipesä.
Ryhmä III Hiirutavis
Se koulumaailman harmaahiirulainen jota kukaan ei koskaan huomannut. On saattanut päästä naimisiinkin ja
kakaroitakin ehkä siunantunut. Tai sitten ei. Huomannut internetin anonyymiyden mahdollisuudet tuntea olevansa jotain
erityistä, kun ehkä saanut joskus miehiltä ansaitsematonta huomiota. Harrastaa jotain helvetin tylsää.
Kroppa ja habitus mitäänsanomaton, usein ylipainoa. Käyttää polvisukkia ja tuulipukua. Tykkää juoruilla ja puhua
paskaa kaltaistensa seurassa. Tosi paikan tullen ei saa sanaa suustaan. Netissä sitten rohkaistuu aukeamaan siideripullon
jälkeen. Elämässä ollut ehkä korkeintaan yksi tai kaksi miessuhdetta, muussa tapauksessa on säilynyt neitsyenä.
Jostain syystä tämä ryhmä kuluttaa suuret määrät dekkareita. Punooko mielessään jotain karmeita kostoskenaarioita?
Jos harrastaa mitään liikuntaa niin se on varmasti sauvakävelyä. Muut lajit on liian extremeä. Suhteellisuudentaju hukassa.
Lahna tai ikineitsyt.
Ryhmä IV Varattu seikkailijatavis
Läski varattu typerys joka hakee yleensä jotain metrihalkoa tyydyttämään ylikorostunutta libidoaan. Ammatti usein
sellainen, jossa joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Valittaa miehensä sänkykamaritaidoista, joka johtuu
vain siitä että tämä naistyyppi on paisunut muodottomaksi yhdistettynä naisen typerään nalkutukseen ja sivistymättömyyteen.
Joskus ehkä onnistunutkin saamaan tasoaan parempaa seuraa ravintolaillan päätteeksi ruotsinlaivan discon valomerkin isojaossa.
Pitää nyt tätä saalistaan referenssinä uusien riettailujen toteuttajakandidaateille. Usein myös vasta neljäkymppisenä
vapautunut oman seksuaalisuutensa suhteen. On 7-päivää, Oho ja Katso lehtien kestotilaaja. Pitää usein rinnakkaissuhteita
jos kukaan niihin suostuu. Suhteellisuudentaju hukassa. Pussi päässä pantava (myös alapäässä).
Ryhmä V Eronnut yh-tavis
Katkera ero takana, mutta kakarat on saatu sossu-tätien suosiollisella avustuksella pidettyä naisella, jotta tuet
avustukset ym. juoksevat. Suhde ex-ään huono ja riitaisa. Johtuu paljolti siitä, että nainen ei ole taloudellisissa
vaateissaan joustanut piiruakaan miestään kohtaan. Jos ollut yhteinen talo nainen on jäänyt siihen asumaan jne.
Koettaa antaa itsestään todellisuudesta huomattavasti ruusuidemman kuvan, mutta todellisuus alkaa nopeasti
valjeta, jos tähän naistyyppiin haksahdut. Hyvästi oma elämä, sillä tarkoitus on että sinusta tehdään kotiorja tälle
matamille, joka laatii sinulle minuuttuaikataulun tehtävistä kotitöistä. Pitää itseään aikaansaavana tarmonpesänä
jolle mikään ei ole mahdotonta. Suhteellisuudentaju hukassa. Jos olet kotiorjana tossukkana jaksanut nurkumatta
toteuttaa matamin vaateet, saattaa matami yllättää joskus sonnustautumalla ilmaiskuvaston pornopuodista
tilaamaansa raffsettiin, joka näyttää naurettavalta tasapaksussa maatiaisvartalossa. Siitä sitten sänkyorjaksi
toteuttamaan matamin seksuaaliset tarpeet. Lycka till.
Ryhmä VI Yksi lensi yli käenpesän - tapaukset
Jep, näitäkin on. Sitä se avohoidon lisäys 90-luvulla teetti. Joskus nämä on aika vaikeasti tunnistettavissa, koska
saattaa olla, että he ovat saattaneet pysyä työelämässä mukana hyvinkin pitkään. Mielenterveydellisistä syistä johtuva
varhaiseläke kuitenkin aika monella taustalla, mutta sitähän nämä ei koskaan paljasta. Fasadi pidetään sepittämällä
satuja. Asuvat yksin. Joukossa voi olla aika sekalaista seurakuntaa, hyvinkin koulutettua ja maailmaa nähnyttäkin väkeä
piirisarjojen psykojen lisäksi. Voi olla myös entisiä huoria, pultsareita ja narkkareita joukossa. Taiteilijoina itseään
pitävät lukeutuvat myös tähän joukkoon. Taustalla voi olla jokin massiivinen lapsuudessa/nuoruudessa koettu trauma.
Hysteerikkoja. Lukee hyvin hämäriä hengentuotteita. Todellisuudentaju hukassa.Sänkykamarileikeissä voi olla yllättävästi
puukkoja ja puntareita mukana. Älä käännä hänelle selkääsi.
Ryhmä VII Suht normaalina säilyneet
Aina vain harveneva joukko, jolla myös suhteellisuudentajun suhteen ajoittaista hämärtymistä havaittavissa. Tässä ryhmässä
kuitenkin löytyy ne naiset joiden kanssa voisi kuvitella löytävänsä jotain pysyvämpää. Tämä ryhmä on kutakuinkin sitä mitä he
itsestään kertovatkin, tosin odotukset suhteelta voi olla epärealistiset tämänkin ryhmäm edustajilla.
Yhteistä kaikille em. naistyypeille näkyy nykyään olevan etenkin 4-kymppisillä ylöspäin, että haetaan reippaastikin itseään
nuorempaa seuraa, vaikka kannattaisi tosiaan katsoa peiliin ja tarkasti. Jos kokemattomille pikkupojille saattaa joskus kelvata
rupsahtanut emakko, ei se tarkoita että aikuiset miehet niistä olisi kiinnostuneita. Pistää oikeasti ihmetyttämään, mistä
mahtaa moinen valheellinen omanarvontunto netissä kummuta näissä naisissa. Samoin
jaksaa ihmetyttää, että miten helevetissä koulutuksesta riippumatta naiset vielä vuonna 2005 rakentavat sisäisen
identiteettinsä horoskooppien pohjalta. Tai sit se selittääkin aika paljon..- nainen.......
kiitos
- Heikki Melametsä
nainen....... kirjoitti:
kiitos
Ja hyvää syksynjatkoa sinnekin :^)
- nainen.......
Heikki Melametsä kirjoitti:
Ja hyvää syksynjatkoa sinnekin :^)
samoin;)
- ehkö
Sopisin varmaan ryhmiin II ja III ja VII, jos olisin yli kolmikymppinen..
- Lelumaanlapsi
...taidan taidan kuulua tohon vitosryhmään sitte;) Jos kerran luokittelu on toi. Täyspäinen en ainakaan ole, kun kerran kuvittelen saavani täältä täyspäistä seuraa;)Rehellinen kylläkin:) Ja mikä tärkeintä, itselleni.
- nainen.......
- kerrankin joku,joka on sitä mitä on ,tykkään:)
Turha yrittää esittää muuta kuin on,arvostan rehellisyyttä. Ihana mies!
Miksi aina pitäisi vastata halpamaisesti naisille keskustelukommentteihin ja kaikkeen (kuten nyt tähän alkuperäiseen otsikkoon eräs/eräät halveeraamalla sitten naisia..ja huumorintajuton on siis oma lukunsa..) - Lelumaanlapsi
nainen....... kirjoitti:
- kerrankin joku,joka on sitä mitä on ,tykkään:)
Turha yrittää esittää muuta kuin on,arvostan rehellisyyttä. Ihana mies!
Miksi aina pitäisi vastata halpamaisesti naisille keskustelukommentteihin ja kaikkeen (kuten nyt tähän alkuperäiseen otsikkoon eräs/eräät halveeraamalla sitten naisia..ja huumorintajuton on siis oma lukunsa..)...oon mä sitäki. Nimittäin ihana;) Nojoo, heh:D Se siitä.
Kyllähän se niin taitaa meillä ihmisillä olla et, jos se arkaan paikkaan osuu, niin pakkohan sitä on yrittää antaa samalla mitalla takas.:) Minä en näe tässä eroa miesten, ja naisten välillä. - nainen.......
Lelumaanlapsi kirjoitti:
...oon mä sitäki. Nimittäin ihana;) Nojoo, heh:D Se siitä.
Kyllähän se niin taitaa meillä ihmisillä olla et, jos se arkaan paikkaan osuu, niin pakkohan sitä on yrittää antaa samalla mitalla takas.:) Minä en näe tässä eroa miesten, ja naisten välillä....niin mutta juuri tämä SINUN yllättävä rehellisyys ja positiivisyys sai hymyä aikaan:)
Useimmat alkavat heti murista ja näytellä hampaitaan vihaisesti..ja puollustamaan omaa kantaansa periksi IKINÄ antamatta..(minäminäminä)
Ja kun riitoja yms. varmasti tulee suhteessakin,niin mikäs on mukavempaa,kuin yllättää toinen..ja muuttaa SE SUURI ENERGIAlataus ja adrenaliini .. siis ohjata se hieman mukavempiin ..niin mitähän ne sitten olisivatkaan:) riippuu tietysti tapauksesesta,ajasta ja paikasta. ;) - Lelumaanlapsi
nainen....... kirjoitti:
...niin mutta juuri tämä SINUN yllättävä rehellisyys ja positiivisyys sai hymyä aikaan:)
Useimmat alkavat heti murista ja näytellä hampaitaan vihaisesti..ja puollustamaan omaa kantaansa periksi IKINÄ antamatta..(minäminäminä)
Ja kun riitoja yms. varmasti tulee suhteessakin,niin mikäs on mukavempaa,kuin yllättää toinen..ja muuttaa SE SUURI ENERGIAlataus ja adrenaliini .. siis ohjata se hieman mukavempiin ..niin mitähän ne sitten olisivatkaan:) riippuu tietysti tapauksesesta,ajasta ja paikasta. ;)...miten juuri minun? Ja yllättävä? Anteeksi maalaisuuteni, mut nyt en ymmärtänyt? Hymyn kyllä saan helpostikin huulille;)
Ja...mites se riippuu ajasta ja/tai paikasta;)...Yleensä aika vain on "väärä", muttaku hetkeks vaihtaa paikkaa, ni ajankin saa oikeeks;) - nainen.......
Lelumaanlapsi kirjoitti:
...miten juuri minun? Ja yllättävä? Anteeksi maalaisuuteni, mut nyt en ymmärtänyt? Hymyn kyllä saan helpostikin huulille;)
Ja...mites se riippuu ajasta ja/tai paikasta;)...Yleensä aika vain on "väärä", muttaku hetkeks vaihtaa paikkaa, ni ajankin saa oikeeks;)Niin no,luin muutamia juttuja ja ketjuja,niin aika paljon-- > (suurin osa)ainoastaan negatiivistä ja kummaa touhua oikeesti meneillään.Sitten yhtäkkiä osui joku positiivinenkin lausahdus sekaan.Ja tuntui siltä,että hymyilytti/yllätti.Sen sitten kerroin,mikäs siinä.
Ja.. aika,paikka yms. ; Sen voi kukin ymmärtää haluamallaan tavalla ;) - Lelumaanlapsi
nainen....... kirjoitti:
Niin no,luin muutamia juttuja ja ketjuja,niin aika paljon-- > (suurin osa)ainoastaan negatiivistä ja kummaa touhua oikeesti meneillään.Sitten yhtäkkiä osui joku positiivinenkin lausahdus sekaan.Ja tuntui siltä,että hymyilytti/yllätti.Sen sitten kerroin,mikäs siinä.
Ja.. aika,paikka yms. ; Sen voi kukin ymmärtää haluamallaan tavalla ;)On ainaki jonkun päivää piristänyt;)
- nainen.......
Lelumaanlapsi kirjoitti:
On ainaki jonkun päivää piristänyt;)
;)kyllähän tällä palstalla välillä (hymyjen)lisäksi nauraakin saa,(aika monestikin:)),
toiset ottaa niin pirun vakavasti ns.provotkin ja huumoriksikin tarkoitetut kommentit..(myös mun..) mut hei,tottakai sitä pitää välillä pikkusen kiusata ja härnätäkin,kepillä koittaa jäätä,tapa on vaan joskus hmmmm....mmmmmmmm...............
ps.itse muuten olen ( todellinen ) kokopäivä-täysjärjetön-höpsöhupsu-hirviökuvatus(kaikkien aikojen huippuyksilö tällä saralla) ,mutta haitanneeko tuo mittään..!?............... :)
Lystiä pittää olla,toisinaan on ihana huomata saaneen sellaista aikaan ja ihan olemalla oma itseni;) - Lelumaanlapsi
nainen....... kirjoitti:
;)kyllähän tällä palstalla välillä (hymyjen)lisäksi nauraakin saa,(aika monestikin:)),
toiset ottaa niin pirun vakavasti ns.provotkin ja huumoriksikin tarkoitetut kommentit..(myös mun..) mut hei,tottakai sitä pitää välillä pikkusen kiusata ja härnätäkin,kepillä koittaa jäätä,tapa on vaan joskus hmmmm....mmmmmmmm...............
ps.itse muuten olen ( todellinen ) kokopäivä-täysjärjetön-höpsöhupsu-hirviökuvatus(kaikkien aikojen huippuyksilö tällä saralla) ,mutta haitanneeko tuo mittään..!?............... :)
Lystiä pittää olla,toisinaan on ihana huomata saaneen sellaista aikaan ja ihan olemalla oma itseni;)...toi oli;) No en sano siihen mittään, kun en paremmin tiiä;) Mun järjettömyys on todistettavissa seuraamalla paria linkkiä;)
Mutjoo, vakavasti puhuen(niinniin;)), ihmiset täällä on "vähä" liian vakavia, tai ottavat kaiken henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseään kohtaan..Hieman hilpeyttä (tsihiih;)) se minussakin aiheuttaa:)
- nuóri mies
Itse ainakin voisin ainakin osittain tunnustaa kuuluvani ryhmiin 1,2 ja 3. Kun olen jonkun verran selaillut miestenkin profiileja, olen huomannut, ettei siellä montaa normaaliatapausta ole näkynyt. Tosin sama tuntuu olevan naisillakin, mutta eri tavalla.
Kirjoituksissasi muuten on todella provosoivaa nuo "Sisko hyvä" -alut.- ..alkuperäinen
Kiitos kommentista. Ihan tarkoituksellista provosointia tuo "hyvät siskot". Loppupeleissä on kuitenkin niin että naistet voi luottaa vain naisiin ja miehet miehiin...siis kun oikein tiukka paikka tulee.
Tämän oli tarkoitus olla myös hauska - toivottavasti nauratti.
- jonkun tavannut
Juuri näinhän se on, kun kirjoitit.
- Tuulia
Hei
En ole näittä keskustelupalstoja paljon lueskellut, mutta nyt oli kyllä täyttä asiaa ja hauskasti kerrottuna, kiva hekotella näin maanantaiaamuna puurtamisen lomassa. - muttahan
eipä naisissakaan tällä palstalla ole kehumista.... heh
- ..alkuperäinen
No tulihan palautetta. Kiitos siitä. Tarkoituksena oli herättää ajatuksia ja myös saada hymyä huulille. Taisin onnistua. Iloa päivään.
Pitää vielä miettiä, mihin Melamies-luokkaan itseni laittaisin ;)- Heikki Melametsä
Voi niitä ryhmiä niputtaa yhteenkin, jos tuntuu luontevammalta omalla kohdallasi. Piti munkin aika monesta kategoriastasi hakea ne omat ominaisuuteni ;^)
- nainen.......
aivan mielettömän hauska!
Harvoin on saanut näille kaikille kommenteille täällä nauraa näin;)
Olet pelastanut myös mun päiväni;)Tällaista huumoria höystettynä...hmm..
LISÄÄÄ KIITOOOS!!!!!;) - mies epämäärinen(kö)
Kategoria 1: Prinsessat
Kuvailua: noin 24-29 vuotias, ammatissaan eräänlainen nousukas. Etsii usein komeaa, pitkää ja fiksua miestä. Käyttää mielellään itsestään kuvatessaan seksikäs, hyvännäköinen, jne. superlatiivit uhkaa selkeästi loppua kesken näiltä neidoilta. Käyttää mielellään fraasia "en tiedä mitä etsin".
Kategoria 2: Viottuneet
Kuvailua: iältään prinsessan -tyypin luokkaa, juuri eronnut poikaystävästään, kenties jopa ikävissä olosuhteissa. Saattaa jopa kirjoittaa itkuvirren kariutuneesta suhteestaan profiiliin ja/tai avautuu siitä hyvin lyhyen viestittelyn aikana. Usein Viottuneet ovat entisiä Prinsessoja, mutta egosentrinen maailmankatsomus estää heitä kuitenkin näkemästä asiaa muiden näkökulmasta. Viottuneiden seassa saattaa olla myös todella ihania naisia, heitä on kuitenkin hyvin harvassa.
Kategoria 3: Epätoivoiset
Epätoivoisuus usein mielletään maskuliiniseksi piirteeksi, mutta naisistakin heitä löytyy. Mieheksi kelpaa melkeimpä kuka tahansa, näkee omien tunteiden tärkeyden ensisijaisena, ei kykene alkeellisellakaan tasolla asettumaan toisen asemaan tai saatika puhumaan totta.
Kategoria 4: Misantroopit
Käyttävät mielellään kirosanoja, vihaavat usein jotain marginaalista ryhmää (nörtit, ulkomaalaiset, jne.) ja eivätkä lainkaan häpeä vihakeskeistä asennetta vaan jopa korostavat nauttivansa siitä. Yleensä Misantrooppi kehittyy Prinsessasta joka on vaipumassa Epätoivoon, mutta kehittää itselleen suojakilven epätoivoa kohtaan vihaamalla muita. Joskus kuitenkin tämän piikikkään pinnan alla saattaa olla pehmeä ydin, varovaisuus tämän tyypin naisen kanssa on suositeltavaa.
Kategoria 5: Itsetunnon pönkittäjät
Pitäneet profiiliaan jo hyvin pitkään, esiintyvät kuvissa seksuaalisesti vihjaavaan tyyliin. Profiiliteksti ei myöskään ole poikkeus, vaan sekin sisältää lähes poikkeuksetta lähes Jallu-tasoista materiaalia. Kuvia saattaa olla myös nähtävillä muissa palveluissa kuten hotornot tai city, usein jopa tarjoaa itse linkin omiin kuviinsa. Vieraskirja on tupaten täynnä kiimaisia viestejä 20 - 45 vuotiailta miehiltä, ja hän myös nauttii niistä. Itsetunnon pönkittäjän loppu tapahtuu joko ikärasituksen myötä, tai sitten tahattoman rakastumisen kautta.
Loppuyhteenveto:
Nettitreffeissä on paljonkin mukavia naisia, yhä harvempi heistä kuitenkaan ottaa nettitreffejä kovinkaan vakavasti. Pelkästään profiilien perusteella kaikista tervejärkisimpiä naisia ovat yleensä yli 30 vuotta täyttäneet tai yksinhuoltaja äidit.
Alkuperäisen viestin kirjoittajaan soveltuu Prinsessa ja Misantrooppi, lievä ripaus myös epätoivoa on pelissä koska on vaivautunut kirjoittamaan mielensä syövereistä tulvivan vihan viestiksi asti.- treffailija
Asiaa!
- Gentleman
Alkuperäisen viestin kirjoittaja tuntuu olevan
aikas härski naiseksi.Kaunis,vaikea,vittumainen ja ehdottomasti ego ylikorostunut. - Asiaa!!
Nämä kategoriat kuvaavat todella hyvin palstan naisia. :)
- ccastro
>tervejärkisimpiä naisia ovat yleensä yli 30 vuotta
>täyttäneet tai yksinhuoltaja äidit
Pitää paikkaansa, ainakin mulla asiallisin meininki on ollut juuri tuon ikäryhmän naisten kanssa. - utelias
ccastro kirjoitti:
>tervejärkisimpiä naisia ovat yleensä yli 30 vuotta
>täyttäneet tai yksinhuoltaja äidit
Pitää paikkaansa, ainakin mulla asiallisin meininki on ollut juuri tuon ikäryhmän naisten kanssa.Kuka sinut on kastroinut?
Fidelille se tapahtui kun Batistan sotilaat saivat hänet kiinni. - ccastro
utelias kirjoitti:
Kuka sinut on kastroinut?
Fidelille se tapahtui kun Batistan sotilaat saivat hänet kiinni.Hommaa sanakirja ja joku historian kirja.
- elli111111
Joo, olen kohdannut kaikki mainitsemasi miestyypit täällä! Miten totta.
Se fiksu ja aikuinen mies (jonka olisin halunnut) jäi löytämättä.- no voi per...
...asenne on tuo heti alusta asti, niin eipä kyllä ihmekkään ettei kukaan sinulle kelpaa.
Ette te naiset sen parempia ole, teistä löytyy ihan samalaisia sikailijoita, silmänpalvojia ja pikkutyttöjä.
Noista sikailioista löytyy ihan omakohtaista kokemusta, ja noista silmänpalvojista ja pikkutytöistä alan pikkuhiljaa jo olla kurkkuani myöten täynnä.
Ihan vakavissani väitän että suhteutettuna ns. hyvien miesten ja naisten määrä on melkolailla sama, toisinsanoen siis hyvin pieni.
- Jamppamies
Voiko asiaa enään paremmin ilmaista. Parempi etsiä seuransa jostain muualta tai olla yksin. Tämän sivuston miehet ovat arvaamattomia. Kerrankin olen samaa mieltä kanssanne hyvät naiset!
- Tumma atleetti
Tässä ketjussa kun teitä akkoja riittää, niin voisinpa samalla deitata teistä nopeimman kelvollisen tai pari. Olen luultavasti pian vaihtamassa uuteen, eli periaatteessa poikamies.
Ikä oltava tuollaiset 16-26, min. B-kuppi, BMI max. 20. Väh. 170 cm ja pitkäsäärinen. Ei liian iso perse, muttei sellainen lautamainen hinttien makuun olevakaan. Pitkä tukka.
Pankaas lyhyt esittely itsestänne ja mailiosoite, niin vastaan ainakin parille kiinnostavimmalle ja voitte sitten lähettää kuvan. - Tumma atleetti
Tumma atleetti kirjoitti:
Tässä ketjussa kun teitä akkoja riittää, niin voisinpa samalla deitata teistä nopeimman kelvollisen tai pari. Olen luultavasti pian vaihtamassa uuteen, eli periaatteessa poikamies.
Ikä oltava tuollaiset 16-26, min. B-kuppi, BMI max. 20. Väh. 170 cm ja pitkäsäärinen. Ei liian iso perse, muttei sellainen lautamainen hinttien makuun olevakaan. Pitkä tukka.
Pankaas lyhyt esittely itsestänne ja mailiosoite, niin vastaan ainakin parille kiinnostavimmalle ja voitte sitten lähettää kuvan.Unohdin mainita:
Ei missään nimessä mitään yksinhuoltajia! Eikä tupakoitsijoita, päihdeongelmaisia, pillerin rouskuttajia, kaheleita, typeryksiä, juoruilevia kanoja, tv-sarjojen tuijottajia, selluliittireitisiä tai muuten rumia. - Jamppamies
Tumma atleetti kirjoitti:
Unohdin mainita:
Ei missään nimessä mitään yksinhuoltajia! Eikä tupakoitsijoita, päihdeongelmaisia, pillerin rouskuttajia, kaheleita, typeryksiä, juoruilevia kanoja, tv-sarjojen tuijottajia, selluliittireitisiä tai muuten rumia.koska olen mies. Toisaalta, kuten sanoin, minullakin on huonoja kokemuksia palstan miehistä ja parisuhteesta heidän kanssaan.
Mikäs vittu sulla on homoja vastaan? Onko joku homo raiskannu sut kun jotenkin sellanen homofobia huokuu tuosta tekstistäs?
- edes itse
katsonut peiliin?
Pitäähän sinussakin jotain vikaa olla:
a) jos joudut täältä etsimään seuraa
b) etkä täältäkään sitä miestä löydä
Asenteesi ja itsetuntosi taitaa olla kunnossa? - eräs vaan
et me miehet olemme tollaisia aina olen huomannut eräällä palstalla et toi sopisi naisiin siellä ainakin todella hyvin eli taitaa olla niin että noita löytyy kummastakin sukupuolesta:=)nim.en etsi uutta naista näistä paikoista ja en tällähetkellä muualtakaan :=)))
- Näytän rikkaalta - bi-pojat...
BI-pojat etsivät elättäjää...nainen tai mies. Rakkaus loppuu kun rahat loppuu.
- Palstan mies
Tämähän pullahtikin aivan uskomattomasti, 13.000 lukijaa.
Alkuperäisen kirjoittajan provo oli huonohko, mutta palstan naiset saa ärsytettyä suunnattomaan raivoon jos toteaa että kaikki joilla on **llu eivät kiinnosta. *ROTFLMAO* - -soulsister-
teach, sister teach! :)
itse vuosien aikana kymmeniä (netti)miehiä deittailleena voin allekirjottaa tuon. paitsi loppuun lisäisin, että mikään ei ole mahdotonta... vihdoin ja viimein osui ja upposi, kolahti oikein kunnolla. *bonk*
niin ja vaatimukseni miehen suhteen eivät olleet sen kummosemmat kuin että vaadin häneltä sen, mitä itse olen, en enempää enkä vähempää. en mielestäni etsinyt mitään ihmeellistä ja uljasta miestä, vaan tavallista mukavaa poikaa, joka miellyttää silmää ja sydäntä. toisaalta monta kertaa tuli joidenkin miesten kohdalla sellainen olo, että olen tyytymässä johonkin.
mielestäni jokaisella olkoon omat vaatimuksensa, on ne sitten suuria tai pieniä, toisten mielestä persiistä tai just passeleita. - palstoilla
ei ole miehiä.Näitä seuranhaku kanavia ei kannata käyttää jos etsii itsellensä suhdetta.
- borneo
Tjaa... Paljon puhutaan näistä seikkailijoista yms. treffaajista... ei mulla ikinä oo ollu mitään ongelmia tapaamieni naisten (4kpl) kanssa. Ihan mukavia ja "normaaleja" ovat olleet, tai noh, ainakin ensivaikutelmalta normaaleilta vaikuttaneet...
ja se viimeisin nyt sitten on jäänyt mukaan, toivottavasti pidemmäksi aikaa sitten! ;) - MiracleMike
Hyvin paljon samanlaista on jokaisessa. On paljon pillunvonkaajaa ja naisia jotka puhuvat heille, eivätkä millekään kunnon miehille kun eihän sellaisia olekaan. Ensin mainittu ryhmä on huomattavasti suurin. Se on suurin samoin kuin kaikessa vaatimattomin aine lukumäärien puolesta aina ja kaikkialla suurin on.
Tuossa nuo "ronkelit" ovat mahdollisesti niitä, joilla on mikrometriruuvin kanssa asetetut kehon mitat, sekuntikellon kanssa määritelty ikä ja kirjevaa'alla mitattava paino. Heille ei kelpaa mikään ellei ole absoluuttisesti ihannemittainen. Ei toisaalta voisi ketään vähempää kiinnostaa moinen meininki.
Heti tulee mieleen se valehteleminen. Voiko olla niin suuri määrä todellisuudessa virallisista keskiarvoista poikkeavia yksilöitä.
Kummalliselta tuntuu että kaiken vyörytyksen keskelle mahtuisi vielä yksi vonkailemaan. Ja sitten sitä on feikki jos ei KAIKILLE vastaa. Naisella pitäisi olla sata pimppiä että kaikille nettirundqvisteille voisi jakaa.. On otsaa vonkailla vaikka tietää että on sata muuta ja tuhat järkevämpääkin samaan aikaan yhteydessä linjalla. - Höpönen
»Rehelliset ja täyspäiset miehet ovat deittipalstoilla marginaaliryhmä»
Voipi olla, mutta selväksi on käynyt myös ettei naiset halua mitään marginaaliryhmään kuuluvaa miestä (perustuu ihan omaan subjektiiviseen yhden otannan tutkimukseeni).
No eip voi mittää, nautin sitten yksinäni lapseni seurasta. - Marjukka
Ainakin omassa ystäväpiirissäni olen todennut naisissa samat ominaisuudet.
- niinpä..
Niinpä..
- miehenä
etsitkö vain lesboseuraa?, sillä ovin on varmat ajatukset, toivottovastai löydät mieleisesi ja katoat täältä mankumasta
- ihan totta on
Heh , onpa osuva aloitus kirjoitus!
- huh huh
hyvin kuvailtu!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912