Mitä ihmettä tekisin tympääntyneen ajatukseni kanssa mikä koskee appiporukkaani ja etenkin anoppia kohtaan:
Käyvät kaksi-kolme kertaa vuodessä kylässä. Harvoin siis, koska välimatka satoja kilometreja pitkä. Aina kun tulevat ja ovat viikon verran kylässä, ei kelpaa pakastimeemme valmiiksi ostetut elintarvikkeet, vaan ostavat joka päivä kaupasta uutta omilla rahoillaan.
Tavarat keittiössä vaihtavat joka ikinen kerta paikkaansa. Miksei voi laittaa tavaroita sinne, mistä sen on ottanut käyttöönsä?
Puuttuvat elämäämme tavalla, joka on mielestäni oman perheeni omaa asiaa. Turhaa murehdintaa muista ihmisistä otsa rypyssä tavalla, että menettävät yöunet.
Pitäisikö sanoa suoraan, että hankkisivat oman elämänsä takaisin, minkä nähtävästi ovat jossakin vaiheessa menettäneet?
Negatiivinen ajatusmaailmani appiporukoita kohtaan on sitten luonnollisesti vahingoittanut kotielämääni ja parisuhde on vähän 'ruvella'. Tuota ylläolevaa on ollut jo vuosia. Toistaiseksi olen vain purrut hammasta yhteen, mutta nyt alkaa olla mitta täynnä.
Hyvä juttu tässä on se, että appiporukoiden viimeisin reissu ajoittui viime viikolle, joten tulenevat seuraavan kerran vuoden 2006 puolella. Saan siis siltä osin olla rauhassa.
Vertauksen vuoksi sanottakoon, ettei oma isäni koskaan tuputa omia ajatuksiaan kotimme hoitoon jne, vaan antaa meidän elää omaa elämäämme. Itse en koskaan vaivaa iäkästä isääni perheen sisäisillä asioilla, joiden koen kuuluvan itsellemme. Hän onneksi antaa aikuisten lastensa elää omaa elämäänsä ja kantaa elämisen taakan itse.
Onko jollakin samantyyppisiä 'ongelmia'. Onko löytynyt ratkaisuja? Eroaminen olisi tietysti yksi, mutta jälkikasvu aiheuttaa suurimman esteen, eikä eroaminen aina välttämättä ole paras ratkaisu. Joskus varmastikin on joo.
Asiallisia vastauksia odotellen ... kiitos.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos käyvät pari kertaa vuodessa viikon verran, niin se ei todella ole syy erota. Jossain muussa nyt mättää. Muyistan, kun oma äitini kävi viikon vierailulla, koko keittiö oli sekaisin, silloin otti päähän, mutta nyt mietin, mitä sitten. Parin päivän päästä se oli taas omassa järjestyksessä. Kun nyt menen tyttäreni luokse, niin en todella muista missä kaapissa mikäkin kattila oli, olen vain halunnut tehdä mukavan illallisen ja tiskata. Minäkin käyn kaupassa, koska minusta on mukavaa, että pakastimesta löytyy hänelle ruokaa. Se on välittämistä.
Isäsi ei puutu, koska on mies ja hänelle puhuminen on ehkä vaikeaa, ajatuksissa voi silti murehtia. Luultavasti appivanhempasi ovat avoimempaa sorttia ja huomanneet jotain hälyttävää.
Kyllä appivanhelmillasi on oma elämä, muuten majailisivat teillä paljon useammin. Etsitkö nyt tekosyytä huonoon parisuhteeseen, sillä parin viikon vierailut per vuosi ei voi sitä aiheuttaa.
Kyllähän parisuhteessa muutkin asiat mättävät, mutta tuo on yksi mauste siinä sopassa. Ei pitäisi itsensä antaa meuhkata tuollaisesta parista viikon mittaisesta kyläilystä, mutta sitä on jatkunut yli 10 vuotta. Lisätään siihen anoppilassa käynnit: täysin huumorintajutonta elämistä, anoppi murehtii koko ajan perheen ulkopuolisista asioista ja ihmisistä, työntää vähintään joka kolmanteen lauseeseen kirkko sitä, kirkko tätä juttua tai muuta seurakunnasta. Olen sanonut ettei kiinnosta, mutta minkäs teet.
On totta joo, että appiporukat ovat havainneet, ettei meän parisuhteessa kaikki ole kohdallaan, mutta eipä siitä sen enempää sitten enää.
Sen verran kauan ottanut kupoliin koko touhu, että tulipa purettua pientä henkistä painetta tänne.
Pienistä puroista syntyy se iso virta eli kokonaisuus on kiinni pienistä minua niin kovasti häiritsevistä asioista.
sulla taitaa olla tekemisen puute, voisit kirjoittaa kirjan noiden vanhojen ressukoiden negatiivisesta suhtautumisesta elämääsi...
Enpä tiedä olisko niin paljoa aihetta. Pitääpä harkita. Kiitos ideasta! :)
=0)
Ei ole sullakaan asiat hyvin. Voi voi. Astiat väärissä kaapeissa pari kertaa vuodessa, ohhoh.
Ajattele, mulla asuu anoppi 100 metrin päässä ja käy joka päivä sotkemassa keittiötä eikä haittaa mitään. Päinvastoin olen kiitollinen.
tuli ilmeisesti annettua mielen purkautua liian voimakkaasti. Tuo nyt oli vain osa kokonaisuutta. Kaikkea mielipahaa kun ei saa aina kirjalliseen muotoon. Ymmärrän kyllä, ettei muut ulkopuoliset voi tätä vitutusta ymmärtää.
sillä keskittyisit kaivelemaan sitä pahaa oloas jostain todellisesta syystä, etkä syyllistäis appivanhempias..., onko vaikea katsoa totuutta silmiin
keskityttyäkin, mutta tuo puoli haittaa omaa olemista kaiken muunkin ohella eli on osa kokonaisuutta. Muu osa-alue ei kuulu tälle palstalle, joten ei siitä enempää ...