Tulipa mieleen taas muistuttaa teitä, kanssasisareni, siitä, että nettideittailijoiden joukossa piilee moni huijari. Nettideittailu muodostaa myös mahtavat puitteet narsistisen persoonallisuuden temmellyskentälle.
Olen itse käynyt lukuisilla nettideiteillä. Valitettavasti hyviä ja aitoja tapauksia olen kohdannut liian vähän. Siksi en enää ole juttuun naivin luottavainen. Sain viimeiseen ilmoitukseeni vastauksen akateemiselta, menestyvältä mieheltä, 29 v, tummat hiukset. Omakehu haisi kovin pitkälle, mutta pidin mahdollisena, että mies oli vain kokemattomuuttaan ampunut yli omakehussaan. Ehdottipa tämä mies treffejäkin.
No, kas, kas. Lueskelin juuri miesten deittinettiin jättämiä ilmoituksia.Niiden joukosta löytyi samainen mies, tosin tällä kertaa ikää oli yössä tullut 3 vuotta lisää, ja tummat hiukset olivat muuttuneet vaaleiksi. Tyypistä ei kuitenkaan voinut erehtyä; Kuinka moni muu mies sattuu harrastamaan "fuusioruokaa - hyvin valmistettuna ja kauniisti aseteltuna"? Tai miten olisi "isohko annos poikamaisuutta, mutta tilanteen mukaan sivistynyt"?
Heh, karvani eivät nousseet pystyyn siksi, että miehellä olisi monta rautaa tulessa, vaan siksi, että ihmettelen tarvetta esiintyä tuplapersoonallisuudella. Tai kuka tietää, saattaahan hän esiintyä useampanakin henkilönä.
Jonkun verran mies ehti itsestään paljastaa. Tiedän, että satumme työskentelemään samassa firmassa. Mies kokonaisen yksikön päällikkönä. Voitte olla varmoja, että saamme tyttöjen kanssa tästä auervaarasta makeat naurut kahvitauolla. Voi vain taas ihmetellä, miten Suomen yrityselämässä kovaa mennä porskuttavat noin narsistiset tyypit..

Vastaukset 4
Vanhimmat
Haluaisin olla kärpäsenä katossa kun te tyhmät kanat istutte kahvilla ja hihittelette asiasta.
Keksi parempia juttuja...
Omapa on vikasi. Itse valkkaat juuri ne muka akateemiset, menestyvät ja suositut miehet. Kannattaa katsoa vähän laajemmalla silmällä tästälähtien ja vähemmän pinnallisesti.
Kaksoispersoonallisuudesta puhuminen on itseltäsi yliampuvaa, jos kerran olet niin varma siitä, että kyseessä on sama henkilö.
Deitti-ilmoitusten tarkoitus on herättää huomiota ja kiinnostusta, ei kaivaa esiin kliinistä totuutta. Tyhmempikin kuitenkin tajuaa, että tapaamistilanteessa saati mahdollisessa suhteessa kovin kauas todellisuudesta rakennetut kuvaukset eivät kestä, joten aivan silkasta fiktiosta ei ole hyötyä.
Ei se mitään, jos tämä sinua huvittaa, mutta että "American psycho", kaksoispersoonallisuus tai narsisti? Etkö mielestäsi pikkuisen liioittele? Jos olet jotenkin katkeroitunut nettideittimaailmaan, niin ehkä kannattaisi pysyä sieltä poissa.
Tiedän, nämä miehet ovat hauska luku. Yhden kanssa kävin ulkona ihan psykologisesta kiinnostuksesta. En sanonut hänelle asiasta, mutta hän puhui itsensä pussiin monta kertaa! Minulla oli hauskaa. Tylsä elämä kun on. :)
Myös omaisuusasiat tuli puitua pariin kertaan, tiedänpä ainakin mistä tuo mies haaveilee. Hän oli vaan ikäänsä nähden kokemattoman oloinen ja luultavasti elänyt suurimman osan elämäänsä ilman naista, juuri tämän lipevyyden ja narraamisen vuoksi.
Ole sinä vain kärpäsenä katossa, kun kanat puhuu "tyhmiä" juttujaan. Pienen salakuuntelijan rooli onkin parasta mitä Jumala varallesi suunnitteli..:-D!!!!