Voiko parisuhde kehittyä hyväksi, toista kunnioittavaksi, vahvaksi ja tasapainoiseksi, jos toisella osapuolella on asioita, joita hän salaa kumppaniltaan?
En nyt siis tarkoita sitä, että tietämätön osapuoli on loukkaantunut kun niistä kuulee, vaan sitä, miten se vaikuttaa salailijaan itseensä.
Voiko kumppaniaan kunnioittaa täysin jne. jos häneltä jättää kertomatta asioita, jotka hän varmasti haluaisi tietää (ja ansaitsisi tietää)?
Voiko ihminen olla täysillä mukana parisuhteessa, jos on esimerkiksi jättänyt kertomatta kumppanilleen, että itsellään onkin lapsia tms?. Kyllähän se kokoajan on mielessä, että toinen ei tiedä.
Miten voi katsoa toista ja olla toisen lähellä vilpittömin mielin, jos tietää, että pakottaa omalla toiminnallaan kumppaninkin elämään valheessa? Kyllä se tunne, ettei toinen ansaitse sellaista, rupeaa nakertamaan sitä salailijaa, luulisin.
Yhden tällaisen suhteen olen nähnyt ja siinä kävi niin, että mies rupesi jollain tapaa halveksimaan naisystäväänsä, koska tämä oli hänen kanssaan, vaikka hän salasi naiselta tällaista asiaa. Eli kävi se käänteinen omatunto-juttu. Oma kertomatta jättäminen käännetäänkin niin, että mitäs ei toinen ottanut selvää. Koska ei kestetä sitä omaa petturuutta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kai se nyt on päivän selvää että jos kivet hiertää kengissä niin ei siitä kovin kepeitä tanssiaskeleita voi syntyä.
Hyvä motto: On eri asia paeta parisuhteeseen kuin mennä kohti parisuhdetta. Tämä tarkoittaa, että jos yrität vältellä tiettyjä asioita ja paikata niitä parisuhteella/uudella ihmisellä/"tämä suhde ratkaisee kaiken" tuloksena on vain epäonnistumista ja tyytymättömyyttä. Jos taas ryhtyy parisuhteeseen silkasta tahdostaan ja ilosta tutustua toiseen ihmiseen ja jakaa lämpöä hänen kanssaan, ollaan oikeilla vesillä.