Miksi Petän

Hämmentynyt

Iltaa

Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan tällaiselle palstalle. Mutta nyt tuntuu siltä että on pakko puhua eikä ole ketään kelle voisin asioistani kertoa. Olen ollut avoliitossa kohta 6 vuotta ja suhde on ollut täynnä ylä ja alamäkiä. Lähinnä tämä on johtunut miehestäni. Hänellä on alkoholiongelma ja siitä on seurannut kaikki klassiset ongelmat mitä se nyt yleensä tuokaan. Siinä suhteessa tultiin kyllä tien päähän lopultakin viime kesänä. Tapahtui jo niin pahoja asioita että mies itsekkin ymmärsi ongelmansa vakavuuden ja hakeutui hoitoon. Ei ole pisaraakaan juonut sen jälkeen. Minä suostuin ottamaan takaisin ja todella moni asia on muuttunut. Suoraan sanoen elämä on sitä nyt mistä joskus vain unelmoin.
Mutta minä en ole tyytyväinen. Enkä tiedä miksi. Koko tämän ajan olen ollut uskollinen mutta nyt olen pettänyt miestäni jo kaksi kertaa... En ole ylpeä. Minulla on paha mieli ja ajattelen että hän ei olisi ansainnut tätä. (Siis mieheni) Mutta en usko että tekisin toisin jos saisin elää ne hetket uudelleen. Mikä minua vaivaa? Onko tämä ohimenevää vai olenko jo niin kuollut sisältä miestäni kohtaan että meillä ei ole toivoa. Voiko asioita korjata, niin että minäkin tuntisin oloni hyväksi.

5

1163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antaa samalla mitalla

      Ei se vaan tahdo riittää, että mies lakkaa juomasta. Kaikki vanhat kaunan tunteet ei kuitenkaan ketoa mihinkään. Tehän elitte aikaisemmin täysin miehen ehdoilla ja ilmeisesti sama jatkuu edelleen, vai?? Ennen mies oli tarpeeksi kaukana eikä sinunkaan tarvinnut tulla liian lähelle - nyt vuorostaan sinun pitää paeta uskottomuuteen, ettei tunteet tule liian lähelle.

      Toisekseen luulen, että nyt sinulla on yksinkertaisesti varaa lipsua täydellisyydestä kun mies on ruvennut sellaiseksi.

    • luulisin

      Niin mä luulisin, että olet sisältä jo niin rikki ja kylmä, että voisin melkein sanoa, et turha jatkaa. Nyt vasta sinulla on ollut voimaa ja halua elää itsellesi, kun miehesi ei juo niin pystyt katsomaan elämää omalta näkökannalta.
      Sun pitäis käydä ne asiat läpi mielessäsi tai jonkun auttajan kanssa ja tehdä sitten päätös jatkatko.
      Tollanen suhde jättää naiseen aina jälkensä ja sitä on vaikeeta korjata tai anteeksiantaa.
      Itse olen ollut samantapasessa suhteessa (paljon kauemmin, tyhmä kun olin) ja minä en ollut enään kylmä, minä olin jo jäätä. Ja sitä ei pystynyt korjaamaan, kun toinen mies monen vuoden päästä.Nykyisin kulkee väristykset, kun ajattelen sitä ekaa miestä ja käy mielessä miksi, miksi olin niin tyhmä, et katsoin niin kauan.

    • Nina

      Huomenta!
      Minäkin olen eksynyt näille palstoille vasta nyt kun olen pakotettu pohtimaan elämääni. Minun mieheni on nettiriippuvainen (huvittava termi!). Tajusin sen vasta nyt kun aloitin salasuhteen. Pettäminen käynnisti prosessin, jonka tuloksena olen miettinyt mikä meidän suhteessa on pohjimmiltaan pielessä, kun kaikki näyttää ulospäin olevan kunnossa. Oivalsin, että mieheni on istunut koneen ääressä viimeiset 15 vuotta aina eri syihin vedoten. Ensin oli opiskelut, sitten työnhaku, harrastukset (joihin piti hakea tietoa) ja nyt työt ihan muuten vaan. Onnemme on kuihtunut hitaasti, huomaamatta. Olemme tapelleet asiasta & muista asioista paljon viimeiset neljä vuotta. Olen ehdottanut jonkinlaista parisuhdeterapiaa useampaan otteeseen, mutta mieheni ei suostu.

      Suhde toisen kanssa alkoi ystävyydestä ja huomaavaisuudesta, jota en ole pitkään aikaan kokenut aviomieheni puolelta.

      Meillä on pienet lapset, joten ero ei ole helppo ja pikainen päätös. Luulen että päädyn siihen lopulta, ja toivoisin että voisin tehdä päätöksen nopeasti ilman että pohdin ja pyörittelen asiaa vuosikausia. Kaiken kukkuraksi nyt salasuhteen aikana olen ollut jokseenkin tyytyväinen oloon, joten emme ole tapelleet pitkään aikaan mieheni kanssa. Kun siis läpikäyn avioero-ajatusta itsekseni, niin miehelleni tämä tulee täydellisenä yllätyksenä sitten kun olen valmis toteuttamaan eron. Elämä on vaikeeta...

      • oota viellä vähän....

        Tilaa aika parisuhde terapiaan. Kun miehesi saa kuulla siitä hän herää huomaamaan että jotain on pielessä. Jos ei halua tulla mukaan niin mene itse. Tämän jälkeen hänen täytyy herätä huomaamaan että sinulla on jotain sanottavaa. Jos hän ei vielläkään huomaa mitään, vasta sitten kannatta tehdä radikaalimpi päätös. ja jos siihen asti mennään niin parisuhde terapiasta opitut asiat helpottavat kyllä sen läpiviemistä jos niin menee.

        Turhaan sitä päätäänsä puhki miettii, ja eletäänhän vain kerran


    • Tommy

      Hellstenin "Virtahepo olohuoneessa", tai muita alkoholismia käsitteleviä kirjoja, niin huomaat että olet läheisriippuvainen. ikä se tarkoita, että olisit riippuvainen jostain läheisestäsi, vaan että olet riippuvuutta sairastavan läheinen, joka on itsekin sairastunut.
      Ei juomisen lopettaminen ratkaise ongelmia, sinä tarvitset myös apua että pystyt aloittamaan normaalin elämän ilman viinaa. Se ei ole yksin miehesi ongelma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7622
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      109
      5301
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3536
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      65
      1373
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe