kuulokeääni

Kun kuuntelen omaa laulu ääntäni kuulokkeilla niin se kuullostaa huomattavasti paremmalta kuin se että kuuntelee omaa ääntä television stereo kaiuttimista. kumpi ääni on todenmukaisempi?
13796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ottaen kuulokkeista jos kuulokkeet ovat hyvät. Televisioissa on lähes aina melko huono alataajuuksien toisto ja monasti tuo huono toisto on läpi kuuloalueen koska yksi kaiutinelementin-lärpykkä ei paljon pysty erottelemaan.
Jos lähdetään pilkkuja kaivamaan niin kummallakaan ei kuule oikein, edes kuulokkeilla, joka johtuu ihmisen fysiikasta mihin emme juurikaan pysty vaikuttamaan. Jos haluaa kuulla luonnonmukaisesti on ainoa tapa oikeasti hyvät kaiuttimet hyvässä kuunteluhuoneessa etäisyyden kaiuttimiin ollessa vähintään 3m, mieluimmin vähän päälle ja huoneen lävistäjän pitäisi olla ainakin yli 10m.
Suurten tehtaiden hyvistä luonnonmukaisen toiston tarjoavista HALVIMMISTA 3-, 4-, tai 5-tiekaiuttimista tulee mieleen lähinnä Tannoyn noin 2700e/pari maksavat mitkä toistavat melko hyvin vielä kolmella taajuudella samanaikaisesti tehtävässä mittauksessa sekä sakara- ja kanttiaaltomittauksissa. Tämän hyvän toiston kuulee selvästi omin korvinkin. En juuri nyt muista tyyppiä mutta ostajajoukko on kai aika harva. Tämä nyt oli sitä pilkkuilua.

Äänestä
  • Kaiuttimien ääni sinkoilee ympäri huonetta ja on aika lailla värittynyt ennen kuin tulee korvaan. Kuulokkeiden ääni tulee suoraan korvaan ja se on se alkuperäinen ääni ilman mitään värityksiä. Lauluosuudet äänitetään studioissa niin ettei huoneheijastukset pääse värittämään ääntä. Levyltä kuunnellessa voit kuunnella alkuperäistä ääntä vain joko kuulokkeilla tai sitten kaiuttimilla sellaisessa tilassa jossa ei ole huoneheijastuksia.
    Tässä lyhyesti ja ytimekkäästi asian ydin.

    Äänestä

  • Hifisti ja muusikko vaan kirjoitti:

    Kaiuttimien ääni sinkoilee ympäri huonetta ja on aika lailla värittynyt ennen kuin tulee korvaan. Kuulokkeiden ääni tulee suoraan korvaan ja se on se alkuperäinen ääni ilman mitään värityksiä. Lauluosuudet äänitetään studioissa niin ettei huoneheijastukset pääse värittämään ääntä. Levyltä kuunnellessa voit kuunnella alkuperäistä ääntä vain joko kuulokkeilla tai sitten kaiuttimilla sellaisessa tilassa jossa ei ole huoneheijastuksia.
    Tässä lyhyesti ja ytimekkäästi asian ydin.

    mutten sitten viitsinyt kirjoittaa montaa sivua aiheesta, juuri kuunteluhuoneen akustiikasta (kaiuttomuudesta, resonattomuudesta ja seisovien aaltojen osuudesta jne.) ja äänistudiosta ja.... sehän nyt oli sellaista pilkkuilua minkä mainitsinkin eikä varmasti paljoa kiinnostanut alkuperäistä kysyjää.
    Tuo ihmisen fysiikka kaikkine "korvakarvoineen" vaikuttaa tuossa kuulokejutussa aika paljon enkä voisi kuvitella tekeväni äänilevyn äänitystä kuulokkeisiin nojautuen, ainakaan jos halutaan elävän musiikin akustinen tässä ja nyt tunnelma.

    Äänestä

  • Pint of Guinness kirjoitti:

    No, johan on! Tänne palstalle on tullut jo yksi lissää joka paikan asijantuntijoita eli "jokapaikanossaavaa asijantuntija" Pint of Guiness...suomalainen? Viittaa muualle, mutta kirjoittaa puhasta Suomea!
    Karaokea vai elävää...siinä kai suattaap olla Pintin ongelma!
    Jammu

    Äänestä

  • Jammu kirjoitti:

    Tämä Jammun vuodatelma. Vai pitikö vain puuttua asiaan josta ei Jammu ymmärrä mitään ?

    Äänestä

  • Jooseppi kirjoitti:

    Tämä Jammun vuodatelma. Vai pitikö vain puuttua asiaan josta ei Jammu ymmärrä mitään ?

    joka käyttää sataa nickiä. bongaa sieltä virojutuista....

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    joka käyttää sataa nickiä. bongaa sieltä virojutuista....

    Täähän se kivaa on. Kiusata tuulipukukansaa eli karaokepaskoja...taian avata omat syntseemit...kuten Kwak...ähäkuti!
    Jammu

    Äänestä

  • Jammu kirjoitti:

    Täähän se kivaa on. Kiusata tuulipukukansaa eli karaokepaskoja...taian avata omat syntseemit...kuten Kwak...ähäkuti!
    Jammu

    Tuo Jammu setä. Haukkuu karaokekansaa vaikka itse kuuluu samaan jengiin. Vai oletko väsynyt karaoken pyörittämiseen. Äläkä selitä sillä Sinut on tunnistettu. Eikä tunnistamiseen tarvita mitään muuta kuin sen että lukee noita juttuja tällä palstalla, vertaa kirjoitusvirheitä sekä sitä miten nimimerkkisi asettelet tuohon viestiin. Oletpahan melkoinen velikulta vaikka alatkin ärsyttämään.

    En oo kuule ikinä sekaantunu fyysisesti karaokeen, muuten kun näitten sanojen kanssa.
    Enkä ees laulanu! Enkä sekaannu, enkä laula!
    Jammu

    Äänestä

  • Jooseppi kirjoitti:

    Tuo Jammu setä. Haukkuu karaokekansaa vaikka itse kuuluu samaan jengiin. Vai oletko väsynyt karaoken pyörittämiseen. Äläkä selitä sillä Sinut on tunnistettu. Eikä tunnistamiseen tarvita mitään muuta kuin sen että lukee noita juttuja tällä palstalla, vertaa kirjoitusvirheitä sekä sitä miten nimimerkkisi asettelet tuohon viestiin. Oletpahan melkoinen velikulta vaikka alatkin ärsyttämään.

    Niin siitä vielä, että mun vävypoika siellä eteläsä kuulemma vetelee karaokea. Vejelköön kun kerran rahhaa saa ja pimmeesti. Taiatte olla pimeitä tyyppejä kaikki karaokelaiset?
    Jammu

    Äänestä

  • Jammu kirjoitti:

    Niin siitä vielä, että mun vävypoika siellä eteläsä kuulemma vetelee karaokea. Vejelköön kun kerran rahhaa saa ja pimmeesti. Taiatte olla pimeitä tyyppejä kaikki karaokelaiset?
    Jammu

    sisko tai ...

    Äänestä

  • veli vai kirjoitti:

    sisko tai ...

    vai siskon mies. Tää alkaa oleen jo todella naurettavaa. Siis eikö Jammu tajua että sut on jäljitetty ja tiedossa siis on että kuka todellisuudessa olet.

    Äänestä

  • täti vai setä kirjoitti:

    vai siskon mies. Tää alkaa oleen jo todella naurettavaa. Siis eikö Jammu tajua että sut on jäljitetty ja tiedossa siis on että kuka todellisuudessa olet.

    Vierailla Jammun "vävypojan" luona kun hän kerran saa palkkionsa pimeenä, niinkuin Jammu tuossa asian ilmaisi. Kiitos tiedosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fox-rotti kirjoitti:

Kun kuuntelen omaa laulu ääntäni kuulokkeilla niin se kuullostaa huomattavasti paremmalta kuin se että kuuntelee omaa ääntä television stereo kaiuttimista. kumpi ääni on todenmukaisempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu