Apua..?

Mun elämäni suhde alkoi vähän samaan tyyliin. Oli perusjutut kunnossa ja tuntui hyvältä, mutta "se jokin" mukamas puuttui. Mies oli rakastunut, mutta minä jotain vähän sinne päin...
Aikaisempiin suhteisiini verratessani ja ympärilleni katsellessani tajusin sitten mitä mulla todella oli vierelläni ja siitä alkoi arvostuskin nousta. Rakastuminen tapahtui mulla siis vasta n.½ vuoden yhdessäolon jälkeen.
Nyt on oltu 9 vuotta yhdessä ja aivan ihanaa elämää eletään. : ) Kaverit on eronneet tässä ajassa jo useammankin kerran ja ihmettelevät miten me muka onnistuttiin löytämään se jokin.

Eli ei se aina sähise ja suhise alusta alkaen, joskus tarvitaan pidempi totutteluaika. Kyse on kai siitä mitä kukin tarvii. Sitä etsitään mistä "puute". Minäkin etsin juuri tällaista suhdetta, en vaan tunnistanut sitä heti.

Olen ollut mieheni kanssa nyt yhdessä noin 4 kuukautta.
Meillä on hyvä ja vakaa suhde. Kaikki toimii hyvin, mutta ei meilläkään ole mitään räiskyvää ja tulista rakkautta.

Ensimmäiset pari kuukautta mietinkin, että onko tässä mitään järkeä. Olin epävarma tunteistani (ensimmäinen suhteeni) ja tilanteeseen vaikuttaa myös miehen entinen avioliitto ja 6 vuotias tytär.

Koska kyseessä on myös kaukosuhde, sekin on tuonut omat epäilyksensä. Yhdessäolo on kuitenkin ihanampaa kuin tiedän! Erossa ollessa nuo asiat sitten alkavatkin vaivata.

Rakastan kuitenkin miestäni, ja olen päättänyt yrittää. Tiedän hänen rakastavan minua vaikka noita sanoja emme ole vielä sanoneetkaan.


Kannattaisi yrittää ehkä vielä jonkin aikaa. Jos ei suhde tunnu hyvältä, niin sitten ei tunnu.
Toivottavasti miehesi ymmärtää sen.