Mulla on ongelma. (itseni kanssa...) Olen tapaillut miestä noin 2,5 kk, koko tapailun ajan olen epäillyt suhteemme toimivuutta. Huumori ja elämänasenne synkkaavat, mutta jotain jäi uupumaan. Jatkoin kuitenkin tapailua, kun niin halusin "sen tunteen" vihdoin syttyvän.
Viime viikolla sitten tajusin ettei tämä ole oikein minua, eikä miestä kohtaan, joten kerroin hänelle haluavani olla vain ystävä...
Kolme päivää tästä kuitenkin otin yhteyttä, ja pyysin uutta mahdollisuutta; hän sitä toivoi että yritetään ja kertoi kuinka musta välittää, ja jotenkin tunsin olevani sen velkaa. (?) Huonoo itseluottamusta kai...
Olen ollut perkeleen itsekäs jatkaessani suhdetta odottaen rakkautta (edes ihastumista), hölmöä koska se tulee heti, ei väkisin... Kuitenkin olen nyt taas tässä tilanteessa! Herranjumala, kuinka mä voisin taas sanoa että: Hei, mä yritin mutta ei tästä tule mitään. Yritetäänkö olla vain ystäviä?
En mä tiedä, onko ketään joka vois vähän antaa vinkkiä? Onko muita joilla on ollu tämän tapanen tilanne?
Viime viikolla sitten tajusin ettei tämä ole oikein minua, eikä miestä kohtaan, joten kerroin hänelle haluavani olla vain ystävä...
Kolme päivää tästä kuitenkin otin yhteyttä, ja pyysin uutta mahdollisuutta; hän sitä toivoi että yritetään ja kertoi kuinka musta välittää, ja jotenkin tunsin olevani sen velkaa. (?) Huonoo itseluottamusta kai...
Olen ollut perkeleen itsekäs jatkaessani suhdetta odottaen rakkautta (edes ihastumista), hölmöä koska se tulee heti, ei väkisin... Kuitenkin olen nyt taas tässä tilanteessa! Herranjumala, kuinka mä voisin taas sanoa että: Hei, mä yritin mutta ei tästä tule mitään. Yritetäänkö olla vain ystäviä?
En mä tiedä, onko ketään joka vois vähän antaa vinkkiä? Onko muita joilla on ollu tämän tapanen tilanne?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mun elämäni suhde alkoi vähän samaan tyyliin. Oli perusjutut kunnossa ja tuntui hyvältä, mutta "se jokin" mukamas puuttui. Mies oli rakastunut, mutta minä jotain vähän sinne päin...
Aikaisempiin suhteisiini verratessani ja ympärilleni katsellessani tajusin sitten mitä mulla todella oli vierelläni ja siitä alkoi arvostuskin nousta. Rakastuminen tapahtui mulla siis vasta n.½ vuoden yhdessäolon jälkeen.
Nyt on oltu 9 vuotta yhdessä ja aivan ihanaa elämää eletään. : ) Kaverit on eronneet tässä ajassa jo useammankin kerran ja ihmettelevät miten me muka onnistuttiin löytämään se jokin.
Eli ei se aina sähise ja suhise alusta alkaen, joskus tarvitaan pidempi totutteluaika. Kyse on kai siitä mitä kukin tarvii. Sitä etsitään mistä "puute". Minäkin etsin juuri tällaista suhdetta, en vaan tunnistanut sitä heti.
Olen ollut mieheni kanssa nyt yhdessä noin 4 kuukautta.
Meillä on hyvä ja vakaa suhde. Kaikki toimii hyvin, mutta ei meilläkään ole mitään räiskyvää ja tulista rakkautta.
Ensimmäiset pari kuukautta mietinkin, että onko tässä mitään järkeä. Olin epävarma tunteistani (ensimmäinen suhteeni) ja tilanteeseen vaikuttaa myös miehen entinen avioliitto ja 6 vuotias tytär.
Koska kyseessä on myös kaukosuhde, sekin on tuonut omat epäilyksensä. Yhdessäolo on kuitenkin ihanampaa kuin tiedän! Erossa ollessa nuo asiat sitten alkavatkin vaivata.
Rakastan kuitenkin miestäni, ja olen päättänyt yrittää. Tiedän hänen rakastavan minua vaikka noita sanoja emme ole vielä sanoneetkaan.
Kannattaisi yrittää ehkä vielä jonkin aikaa. Jos ei suhde tunnu hyvältä, niin sitten ei tunnu.
Toivottavasti miehesi ymmärtää sen.