Onko

oikeus mennä mukaan esim. jos esimiehet pyytävät yhden työntekijän keskusteluun, ja on aihetta olettaa, että kysymyksessä voi olla kiusaaminen. Entä jos esimies sanoo, että painu siitä pihalle, senkin valtuutettu.
3408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on oikeus jos työntekijä jota hän edustaa pyytää mukaan.tämä on lähtökohta.valveutunut valtuutettu tulee paikalle yleensä pyytämättä ja häntä ja pääluottamusmiestä ei työnantaja voi ajaa pois keskustelusta tai neuvottelusta.jos näin kuitenkin työnantaja tekee ja ajaa pois lähtee myös työntekijä ulos.

Äänestä

Ei tarvitse mennä yksin ja jos ei työpaikalta saa tukea, niin voi ottaa avustajakseen ulkopuolisen,
joka tietää asian.
Näin neuvoivat työterveyshuollon ihmiset, jotka itse eivät halunneet tulla mukaan tällaisiin neuvotteluin, kiusaamisasia on vaan niin vaikea asia.

Äänestä

Ts-valtuutetulla on enemmän toimivaltaa kuin monet työnantajat tajuavatkaan. Neuvottelussa tai kuulemisessa voi mennä työntekjän avuksi tai tilalle, ja jos työnantaja heittäytyy hankalaksi ja kysymyksessä on terveyttä vaarantava työsuojelun laiminlyönti, saa ts-valtuutettu määrätä työt keskeytettäviksi! Edelleen: tässä ei tehdä eroa, onko kysymyksessä psyykkinen vai fyysinen terveydellinen uhkatekijä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ts-valtuutetulla kirjoitti:

oikeus mennä mukaan esim. jos esimiehet pyytävät yhden työntekijän keskusteluun, ja on aihetta olettaa, että kysymyksessä voi olla kiusaaminen. Entä jos esimies sanoo, että painu siitä pihalle, senkin valtuutettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu