Espoon Turvakoti ja NaisUnioni sortavat ihmisoikeuksia

Jos joku sattui katsomaan eilen m.o.t:ssa esitetyn dokumentin , siitä kuinka Naisasiainliitto Unionin masinoima ja tukema Espoon turvakoti on jatketusti varastanut oikeuden tuomiovallan, niin luulisi jo oksettavan ihmisoikeuksien polkeminen.

Belgialaiselta mieheltä on viety oikeudet lapsiinsa täysin perättömien ilmiantojen perusteella. Tässä touhussa on ollut takavoimana Espoon Turvakoti ja sosiaalitoimisto.

Turvakodin johtaja ilmoitti dokumentissa, että totuudella ei ole mitään merkitystä "näissä asioissa". Kuvottavaa.

Lisäksi johtava sosiaalityöntekijä on useaan otteeseen halveksinut oikeuden määräyksiä ja toiminut niitä vastoin.

Belgialaisen isän ja lasten tapaamisissa on tulkki ollut vain sitä varten, että lakia kunnioittamattomat sosiaaliviranomaiset tietäisivät mistä isä ja lapset keskustelevat.

Voiko tällaista tapahtua Suomessa?

Ja on korkea aika puuttua rasistiseen ja fasistiseen järjestöön nimeltään Naisasianliitto Unioni. Kyseinen yhdistys halveksii tasa-arvoa ja Suomen lainsäädätnöä.
5394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miehillä ei ole mitään ihmisoikeuksia. Minusta puhui nainen paskaa, lopettivat jopa sosiaalituet sitten kun joku oli kertonut soppalalle. En tuntenut koko naista edes nimeltä kuka oli paskaa puhunut.

Äänestä

tällaista tapahtua suomessa?
ja vastaus on että voi.
ja tapahtuu paljon pahempaakin mutta ne ei ylitä uutiskynnystä.

tämä kyseinen espoon sosiaalityöntekiä on, todennäköisesti itse pettynyt elämässään ja kostaa nyt asemansa turvin kaikille miehille.

JA näyttää siltä että ei edes oikeuslaitos voi hänelle mitään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

eSPOON TURVAKODISSA SAATU TODELLA ASIANTUNTEVAA TURVAA, MYÖS HENKISTÄ VÄKIVALTAA KOKENEELLE. lÄMMIN KIITOS IHANALLE HENKILÖKUNNALLE.2

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo riittää !!!! kirjoitti:

Jos joku sattui katsomaan eilen m.o.t:ssa esitetyn dokumentin , siitä kuinka Naisasiainliitto Unionin masinoima ja tukema Espoon turvakoti on jatketusti varastanut oikeuden tuomiovallan, niin luulisi jo oksettavan ihmisoikeuksien polkeminen.

Belgialaiselta mieheltä on viety oikeudet lapsiinsa täysin perättömien ilmiantojen perusteella. Tässä touhussa on ollut takavoimana Espoon Turvakoti ja sosiaalitoimisto.

Turvakodin johtaja ilmoitti dokumentissa, että totuudella ei ole mitään merkitystä "näissä asioissa". Kuvottavaa.

Lisäksi johtava sosiaalityöntekijä on useaan otteeseen halveksinut oikeuden määräyksiä ja toiminut niitä vastoin.

Belgialaisen isän ja lasten tapaamisissa on tulkki ollut vain sitä varten, että lakia kunnioittamattomat sosiaaliviranomaiset tietäisivät mistä isä ja lapset keskustelevat.

Voiko tällaista tapahtua Suomessa?

Ja on korkea aika puuttua rasistiseen ja fasistiseen järjestöön nimeltään Naisasianliitto Unioni. Kyseinen yhdistys halveksii tasa-arvoa ja Suomen lainsäädätnöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu