Toivotonako

Kertoisiko joku viisas, mistä löytäisin motivaation saada tiputettua n. 6 ylimääräistä kiloa veks?!

Ylimääräistä on kertynyt just sen verran, että vanhat vaatteet eivät enää mahdu päälle, joten tarttis tehrä jotain (siis muutakin kuin mennä vaatekauppaan ja ostaa numeroa suurempia - nej tack sille ratkaisulle).

Oon tosisuperperso kaikelle makealle. Muutaman viikon ajan onnistuin kuitenkin välttämään karkkeja ja jädeä ja pitämään kalorit siinä 1200 hujakoilla per päivä. Samoihin aikoihin aloin käydä kahdesti viikossa jumpassa ja lisäksi kävellä työmatkoja. Intoa siis piisasi, mutta kun yllätys yllätys vaaka näytti tuon muutaman viikon tsemppaamisen jälkeen 2 kg verrattuna alkutilanteeseen, niin motivaatio katosi täysin. Mies yritti lohduttaa, että kasvava lihasmassa sitä painokäyrää ylöspäin hilasi. Lihakset kasvaa juu kun liikkuu riittävästi, mutta kun mössömassa ei vähene (miksi ei?) niin vaatteet kiristävät entistä enemmän.

Niin, että osaisko joku kertoa, miten tästä eteenpäin?
1275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vaan syö riittävästi. 1200kcal on liian vähän. Käy tutustumassa vaikka kutri.netissä. Tehokiinteytys voisi olla juuri sinun juttusi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nöf kirjoitti:

Kertoisiko joku viisas, mistä löytäisin motivaation saada tiputettua n. 6 ylimääräistä kiloa veks?!

Ylimääräistä on kertynyt just sen verran, että vanhat vaatteet eivät enää mahdu päälle, joten tarttis tehrä jotain (siis muutakin kuin mennä vaatekauppaan ja ostaa numeroa suurempia - nej tack sille ratkaisulle).

Oon tosisuperperso kaikelle makealle. Muutaman viikon ajan onnistuin kuitenkin välttämään karkkeja ja jädeä ja pitämään kalorit siinä 1200 hujakoilla per päivä. Samoihin aikoihin aloin käydä kahdesti viikossa jumpassa ja lisäksi kävellä työmatkoja. Intoa siis piisasi, mutta kun yllätys yllätys vaaka näytti tuon muutaman viikon tsemppaamisen jälkeen 2 kg verrattuna alkutilanteeseen, niin motivaatio katosi täysin. Mies yritti lohduttaa, että kasvava lihasmassa sitä painokäyrää ylöspäin hilasi. Lihakset kasvaa juu kun liikkuu riittävästi, mutta kun mössömassa ei vähene (miksi ei?) niin vaatteet kiristävät entistä enemmän.

Niin, että osaisko joku kertoa, miten tästä eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu