Mistä on musiikki tehty?

Vaikka ihmisten yksityiselämää käsittelevän sontakasan tonkiminen jälkipolvien näkökulmasta saattaa tuntua paitsi huonon maun osoitukselta, myös epäoleelliselta ja absurdilta nerojen luoman musiikin välittämän täyttymyksen valossa tarkasteltuna, kyetessään levittämään täyttymystään vielä kauan luojansa kuoleman jälkeenkin kuulijoiden poskille leviävänä punana.

On kuitenkin kenties kiintoisaa pohtia säveltäjienkin elämään liittyviä realiteetteja ja sitä minkälaisista alitajunnan syvänteistä ja virroista, lähteistä, sitä on aikoinaan ammennettu taiteellisessa luomisaktissa nauttiessamme pahaa aavistamattomina taideteosten äärellä sen tuottamasta virvoituksesta sieluihimme ja samalla erään ihmisen katastrofin sublimoinnista, kun koemme katharsiksen, joka lopultakin osoittaa vain sen, että suuri taide, niinkuin ei Beethoveninkaan musiikki saa ravintoaan moraalista, eli moraali ei ole musiikinkaan lähde, myöskään välittäessään assosiaatioita joihinkin menneisiin koettuihin järkytyksiin säveltäjän sielunelämässä kaikkine eletyn elämän varjopuolineen ja pimeine mustine aukkoineen, tunkeutuen tietoiseen metodiikkaan kietoutuneena salaisia väyliä säveltäjän ja sitä kautta vastaanottajan tietoisuuteen, mutta jääden kuitenkin sisimmältä olemukseltaan lopulta salaisuudeksi, jonka kulloisiakin liikkeellepanevia primus motorin kaltaisia voimia ja vaikuttimia voi vain arvailla jäliviisaasta näkökulmastamme käsin. Vaikkakin meille tuottaa tydytystä samanaikainen tulkitayritys, kääntää sellaista, mikä ei ole käännettävissä sanoiksi, mutta kaihtaen kaikkia semanttisia käsitteitä ja merkityksiä. Se on arvausleikkiä, joka ei vaikuta loputulokseen.