Ylen aamu-uutinen: "Vaasan työvoimatoimistossa opetellaan työnhakemista". Näin ne työpaikat lisääntyvät.
Toki halvemmaksi tulisi opettaa yrityksille työhönottamista.
Uutinen
9
462
Vastaukset
- Hallitusnikkari
Ja kaikkein halvimmaksi tulisi laajentaa työttömyysturvalakia niin, että kaikki kansalaiset voisivat synnyttää työpaikkoja ilman rangaistuksia.
Työttömyysturvalain laajentaminen siten, että kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä olisi työttömyysturva ei aiheuta lisäkustannuksia nykyisiin kustannuksiin verrattuna. Eli olisi todella edullinen tapa poistaa työttömyys.
Ajatuksesi, että opetettaisiin nykyisille yrityksille työhönottamista on yhtä tyhmää kuin opettaa työttömille työnhakemista. Kumpikin on aivan turhaa eikä lisää sellaisten työpaikkojen määrää, joissa olemalla hankkii toimeentulon.
Jokainen voi miettiä mitä tämä nykyinen tapa hyödyttää. Nykyisinhän palkkatyössä oleva tai työtön, joka työllistää itseään tai toisia eurolla, menettää työttömyysturvansa. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että yhteiskunta rangaisee työpaikan synnyttäjää 20 000 - 400 000 euron verran. Eli, meillä rangaistaan siitä jos joku yrittää synnyttää uuden työpaikan. Hallitus kannattaa tätä toimintaa. Hallitus ylläpitää siis suurta työttömyyttä.
Ja nyt jokainen voi nähdä miksi se näin tekee. Se haluaa työvoiman omaan hallintaansa. Nythän hallitus sai aikaan lain, jonka perusteella 500 päivää työttömänä ollut voidaan määrätä pakkotyöhön työttömyystuen suuruisella palkalla. Ellei työtön suostu tekemään työtä ilmaiseksi, hän menettää kaiken yhteiskunnan tuen eli nyt työttömät pakotetaan hallituksen toimesta ilmaistöihin. Pahinta tässä on se, että saman aikaan rangaistaan siitä jos työllistää itsensä.
Kuten jokainen huomaa, yritykset irtisanovat jatkuvasti normaalityösuhteessa olevia ja voivat ensivuoden alusta ottaa töihin nämä samat työntekijät ilmaiseksi kun heille tulee 500 päivää täyteen työttömänä.
Tämä on siis nykyisen hallituksen tapa hoitaa työttömyyttä. Työttömyys kyllä näyttää vähenevän kun työttömäksi ei lasketa ilmaistyössä tai koulutuksessa olevaa työtöntä. Meillä on 1.15 miljoonaa työikäistä ja työkykyistä kansalaista pois tuottavasta työstä. Vain 2.0 miljoonaa kansalaista tekee tuottavaa työtä.
Ja tämä on siis hallituksen järjestämä asia, joka ei siis aiheudu yleismaailmallisesta globalisaatiosta niin kuin annetaan ymmärtää, vaan aivan meidän omista toimistamme eli työttömysyturvan menettämisestä jos synnyttää työpaikan tai edes yrittäää tehdä niin.
Tätä me haluamme. Viimeisessä gallupissa yhä suurempi osa kansalaista kannattaa ilmaistyöhön siirtymistä. Varmaan suurimmalle osalla kansaa on siis kunnia siirtyä ilmaistyöhön 500 euron kuukausipalkalla. Eihän muuten voisi olla mahdollista, että puolueen, joka tämän ilmaistyön on nyt järjestänyt, kannatus kasvaa kohisten. Eihän? - Assistentti
Helkkarin hyvä, että näitä kursseja järjestetään, eikä haittaisi yhtään vaikka ne määrättäisiin pakollisiksi kaikille jonkun tietyn työttömyysajan jälkeen.
Oma kokemukseni työnhakijoista ja varsinkin niistä työhakemuksista on, että luvattoman monella esim. nuorella ei ole kotoa opetettu edes alkeellisia tapoja lähestyä työnantajaa, saati että olisi mitään hakemusta ja hakumenettelyä koskaan opetellutkaan.
Se EI mene niin, että mutistaan puhelimessa epäselväseti että "hei, " ja sitten jupistaan jotain jostain työpaikasta. Pitäisi osata esitellä itsensä, osata keskustella ja vastata reippaasti annettuihin kysymyksiin ja olla aktiivinen. Kun pyydetään lähettämään hakemus, se pitää olla ajanmukainen, cv aikajärjestyksessä selkeästi kirjotettu eikä aleta mutkuttamaan että voisinksmätullavaankäymään.
Sama pätee myös kaikkin suurten ikäluokkien vanhoihin ammattilaisiin. Työelämä on sitten seittekytäluvun muuttunut, enää ei riitä että "aina mä olen hommani hoitanut". Pitää olla työtodistukset ja referenssit, pitää osata laittaa se kirjallinen hakemus myös itsestä tulemaan.
Usein lukee myös työpaikoista, että laitappa hakemus netissä, ja usein ei edes oteta mitään puhelintieduteluja vastaan.
Vielä on todettava, että laheskään kaikki työpaikat eivät näy missään yleisessä haussa ollenkaan, pitäisi osata niitäkin työnantajia ja paikkoja ihan itse ja työnantaja saattaakin löytyä omaa itseään markkinoimalla.
Eikös niiltä työnhakuvalmennuksilta makseta erillistä lisärahaa 8 euroa päivä (mol:in mukaan)? Kaikki on etiäppäin, mikä vaan saa työnhakijalle lisäideoita, keinoja ja väyliä sen työpaikan löytymiselle, eikä kukaan ole niin hyvä ja hieno työtön, etteikö mikään lisäapu olisi tarpeen!- ymmärtää
minusta työhausta on nykyään tullut pelleilyä.
työnantajat kyselevät haastatteluissa ihan kaikkea muuta paitsi osaamista ja soveltuvuutta kyseiseen työhön.
se miksi nykyaikana pitää tehdä cv on yksinkeraisesti se että työnantajalla on mistä valita koska työnantajat ylläpitävät korkeaa työttömyyttä.
aina mä oon hommano hoitanut kertoo työnhakijasta että hän on ollut hyvä työntekijä.
mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä, ja se tepsii. - Kaikenkokenut
Mikä siinä työpaikan ilmoittamisessa vaikka kaupan ovessa, puhelinpylvässä tai MOLlin sivulla on niin vaikeeta. Ja jos lapiomiestä etsitään, niin miksi sen pitäisi osata esitellä itsensä ja omata alkeellisia käytöstapoja, jos se osaa lapioida?
- Pitkän aikaa työtön
"Oma kokemukseni työnhakijoista ja varsinkin niistä työhakemuksista on, että luvattoman monella esim. nuorella ei ole kotoa opetettu edes alkeellisia tapoja lähestyä työnantajaa, saati että olisi mitään hakemusta ja hakumenettelyä koskaan opetellutkaan."
Oma kokemukseni työttömänä on, että luvattoman monella työnantajilla ei ole kotoa opetettu edes alkeellisia tapoja lähestyä työnhakijoita, saati sitten olisi mitään työhaastattelutapaa opetellutkaan. - Ulla
Pitkän aikaa työtön kirjoitti:
"Oma kokemukseni työnhakijoista ja varsinkin niistä työhakemuksista on, että luvattoman monella esim. nuorella ei ole kotoa opetettu edes alkeellisia tapoja lähestyä työnantajaa, saati että olisi mitään hakemusta ja hakumenettelyä koskaan opetellutkaan."
Oma kokemukseni työttömänä on, että luvattoman monella työnantajilla ei ole kotoa opetettu edes alkeellisia tapoja lähestyä työnhakijoita, saati sitten olisi mitään työhaastattelutapaa opetellutkaan.Työnantajan ei tänä päivänä tarvitse "lähestyä työntekijää", se on kyllä ihan päinvastoin. Työnantaja kyselee sitä mitä haluaa tietää, ei sitä hänelle tarvitse mitenkään opettaa. Sitten kun työntekijöistä on enemmän kysyntää kuin tarjontaa niin silloin heistä kilpaillaan. Silloin työnantajan kannattaa miettiä keinoja joilla "lähestyy työntekijää". Nyt ei todellakaan ole se aika.
- Sinikka
Tämä on ihan totta. Hyvä kommentti!
- Työnhaku kurssin käynyt
Sinikka kirjoitti:
Tämä on ihan totta. Hyvä kommentti!
Jos perunankuorimista verrattaisiin työnhakuun, niin peruna pitäisi kuoria näin:
1) Nouse seisomaan kahdelle kädellesi niin, että jalat osoittavat kattoon.
2) Ota toiseen käteen peruna ja kuorimisveitsi
3) Kuori peruna menettämättä tasapainoasi
Itse suosisin normaalia asentoa joko istuen tai seisten käyttäen molempia käsiä. - taivahan tosi!
Sinikka kirjoitti:
Tämä on ihan totta. Hyvä kommentti!
mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä mutta nykyajantyönantajat haluvat kuulla mielistelyä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h402899Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062681Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv352411Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.501918- 311719
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141513- 321473
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021213- 1771183
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711025