Pelkään

Olen mennyt vastikään yhteen ihanan miehen kanssa jonka kanssa haluan viettää loppuikäni, mutta pelkään, että menneisyyteni paljastuu hänelle joskus, sillä olen ollut monessa kaupungissa tunnettu anteliaasta pesästä, seksikumppaneita on ollut ainakin lähemmäs 2000.

Nykyinen kumppanini pitää minua oikeana siveyden sipulina sillä olen antanut kuvan, että olen ollut lähes neitsyt tavatessamme ja, että minulla ei ole miehistä oikein kokemuksia.

Ulkomuotonikin on muuttunut sitten villien aikojeni, eli olen pulskistunut, en meikkaa, kulen tuulipuvussa ja olen kilttiä kotiäiti tyyppiä nykyisin, leivoskelen pullia ja huolehdin kultani hyvinvoinnista kaikin keinoin ja sängyssä yritän olla vähemmän kokeneen oloinen.
2527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voi kun nauraa ja todeta hyvä kun näinkin päin.

Äänestä

Ja mikä tässä liityi miehen logiikkaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


menneisyyttäni kirjoitti:

Olen mennyt vastikään yhteen ihanan miehen kanssa jonka kanssa haluan viettää loppuikäni, mutta pelkään, että menneisyyteni paljastuu hänelle joskus, sillä olen ollut monessa kaupungissa tunnettu anteliaasta pesästä, seksikumppaneita on ollut ainakin lähemmäs 2000.

Nykyinen kumppanini pitää minua oikeana siveyden sipulina sillä olen antanut kuvan, että olen ollut lähes neitsyt tavatessamme ja, että minulla ei ole miehistä oikein kokemuksia.

Ulkomuotonikin on muuttunut sitten villien aikojeni, eli olen pulskistunut, en meikkaa, kulen tuulipuvussa ja olen kilttiä kotiäiti tyyppiä nykyisin, leivoskelen pullia ja huolehdin kultani hyvinvoinnista kaikin keinoin ja sängyssä yritän olla vähemmän kokeneen oloinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu