Milloin jurtit sivistyvät?!?

fiksumpi ei-juntti

Esim.
1) Karjalaisen verkkolehdestä lainattua:
"Huono ajokeli aiheutti lukuisia peltikolareita maanantaina eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Pyhäselässä pelti rytisi iltapäivällä puoli kolmen aikaan Rääkkyläntiellä sekä tuntia myöhemmin Joensuuntiellä Reijolassa ja kuutostiellä Hammaslahden rampin kohdalla.
Joensuussa kolaroitiin iltapäivällä kahden aikaan Linnunlahdentiellä sekä neljän aikaan Liperintiellä Pekkalan sillalla. Autot liukastelivat myös Kajaanintiellä Kontiolahdella ja Ilomantsissa Enontiellä. Henkilövahinkoja ei sattunut, vaan kaikissa kolareissa selvittiin peltivaurioilla."

2) "eri puolella eteläistä Suomea on sattunut kymmeniä peltikolareja. Vakavin onnettomuus on tapahtunut Nummelassa Porintiellä"...


Pointti:

Jurtti juntti kuvittelisi koko eteläisen Suomen olevan yhtä kuin pk-seutu tai Helsinki, näin ainakin tällä palstalla.

Kuinka suuri osa autoilijoista ja liikennesuoritteista sijoittuu E-Suomeen?
Kyllä, REILUSTI suurin osa!
Suhteutetaanpa onnettomuusmäärät niihin...

Menikö liian vaikeaksi yksinkertaiselle maalaisjurtille ;)
Suurimmalle osalle teistä meni p*skanhajuinen sormi suuhun ja loput häpeävät tuppisuuna, kun hoksaatte olevanne HUONOMPIA autoilijoita kuin E-Suomen sivistyneet :DD

Säälittäviä yksinkertaisuuksia :DDD
No, eipä sellaisilta paljoa ymmärryskykyä voi odottaakaan... LOL!


PS. Mistä päin Suomea olivatkaan lippis päässä ihailemanne formulakuskit... ;)

8

532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hih-hih

      hihiii...

    • tuo elämä

      sisällöltään köyhää kun ette edes tajua miten huonoja kuskeja olette. No ei ihme kun eihän siellä stadissa ole mitään tekemistä.

      P.S. Rosberg on Iisalmesta, Räikkönen Lappeenrannasta, Kovalainen Suomussalmelta, Kankkunen Laukaasta, Mäkinen Tikkakoskelta, Rovanperä Jyväskylästä...

      • Pena

        Ja Häkkinen Vantaalta ja Räikkönen Espoosta. Grönholmkin on muistaakseni Siuntiosta kotoisin.
        Helsingistä on vaikeampi tulla kuskeja, kun pitäisi lähteä muualle harjoittelemaan. Siellä siihen ei ole tilaa.

        Olisi kyllä ihan hauska nähdä, kun Tuupovaaran raitilta otetaan paikallinen rattimies, ja laitetaan Helsingin aamuruuhkaan ajelemaan. Saattaisi nenänpää kalveta, kun autoja on joka puolella, valot häikäisevät ja pitäisi päästä ehjänä perille.


      • hmmmm...
        Pena kirjoitti:

        Ja Häkkinen Vantaalta ja Räikkönen Espoosta. Grönholmkin on muistaakseni Siuntiosta kotoisin.
        Helsingistä on vaikeampi tulla kuskeja, kun pitäisi lähteä muualle harjoittelemaan. Siellä siihen ei ole tilaa.

        Olisi kyllä ihan hauska nähdä, kun Tuupovaaran raitilta otetaan paikallinen rattimies, ja laitetaan Helsingin aamuruuhkaan ajelemaan. Saattaisi nenänpää kalveta, kun autoja on joka puolella, valot häikäisevät ja pitäisi päästä ehjänä perille.

        No sama se on jos otetaan sieltä keskustasta joku tavallinen OIKEA hesalainen, sillä vaan tuskin on edes sitä ajokorttia =)

        Mitäpä tuossa aamuruuhkassa on niin ihmeellistä tai Helsingin ruuhkissa yleensäkään. Monesti ajanut ja ei poikkea muitten isompien kaupunkien ruuhkista juuri muulla kuin autoja vähän enemmän.


    • =D =D

      Ei teille pelleille voi muuta kuin nauraa!!! =D

      Vai vielä fiksumpi ei-juntti?!?! XD

    • asd

      Kyllä on taas niin vitun ihmeellisiä yhteenvetoja. Tekstissä ei missään kohtaa sanottu tai vihjattu helsinkiläisten olevan huonoja kuskeja tai, että Etelä-Suomi on yhtä kuin Helsinki. On se muuten kummaa kun täällä pitää noita teitä prkl suolata kun kerta Helsingissä ollaan niin virtuoosi kuljettajia.


      Nimim. Helsinkiläinen

    • 318

      Kypsy tuplapostaaja etelän sivistynyt niihin vakuutusmaksuihisi:D

      • ROFL

        Rikkaiden kaupunkilaisten ei tarvi kypsyä kuten köyhien junttien...

        Kateellisuus haisee :D =D

        t: useamman auton omistaja!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe