"Kuolema Israelille!" ja

Mielenkiintoista seurata USA,n reaktioita Iranin lausunnon jälkeen.

” Presidentti Ahmadinejad puhui keskiviikkona opiskelijoille Teheranissa konferenssissa, jonka teemana oli "Maailma ilman sionismia". Kuulijat huusivat iskulauseita "Kuolema Israelille!" ja "Kuolema Amerikalle!".

Vastus on tällä kertaa aivan eri luokkaa.(70 milj. as) .Sotilasmahti ja kumppaneita.
Nyt olisi öljyä ja syy hyökätä. Mutta saattaa löytyä joukkotuhoaseita etsimättäkin tällä kertaa.
241723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Milla lailla erillainen? Eikö Saddamkin tapellut niitä vastaan kymmenen vuotta. Jos Saddam piti noita noinkin kauan aloillaan, ja siitähän tuli loppujenlopuksi tasapeli, Ja USA ja liittolaiset kaato Saddamin parissa viikossa. Niin kummatkohan noista on vahvempia. KYSYN VAAN. Siis määrä ei ratkase vaan laatu. Ja jos USA saa avuksi vielä Israelin, niin laatu senkun paranee.

Äänestä
  • xxxxxxxxxxxxxxxxxL

    Joten ei taida apuja pyydellä.

    Äänestä

  • Nämä aavikon pappismiehet ja heidän alamaisensa ovat kunnostatuneet etupäässä pakoon juoksemisessa. Eivät ne osaa muuta kuin rähistä ja huutaa kovalla äänellä. Tosipaikassa ne kiirehtivät aina pikaiselle pakomatkalle.

    Äänestä

  • ovat suuruusluokkaa kirjoitti:

    xxxxxxxxxxxxxxxxxL

    Joten ei taida apuja pyydellä.

    yksi ydinpommi riittää.Eipä tarvitsisi katsella enää sitä keskinäistä nahisttelua....

    Äänestä

  • sama piekmminkin kirjoitti:

    Nämä aavikon pappismiehet ja heidän alamaisensa ovat kunnostatuneet etupäässä pakoon juoksemisessa. Eivät ne osaa muuta kuin rähistä ja huutaa kovalla äänellä. Tosipaikassa ne kiirehtivät aina pikaiselle pakomatkalle.

    Tai sitten otetaan aivopesty köyhä ja tapetaan siviilejä itsemurhapommilla.

    Äänestä

  • NIILLEKKIN kirjoitti:

    yksi ydinpommi riittää.Eipä tarvitsisi katsella enää sitä keskinäistä nahisttelua....

    palestiinalaisille ja naapurimaille, eli Syyrialle, Jordanialle ym. vitun aivokääpiö!!!

    Äänestä

  • ovat suuruusluokkaa kirjoitti:

    xxxxxxxxxxxxxxxxxL

    Joten ei taida apuja pyydellä.

    Viittaan otsikkoon

    Äänestä

30.10.2004 Kiina ja Iran solmivat 70 miljardin arvoisen öljy- ja kaasusopimuksen. Iran on OPECin toiseksi suurin öljyn tuottaja.(kumppani)

Äänestä
  • Just eilen tuli TV:stä että Libya olisi toiseksi suurin saudien jälkeen.Tietääköhän kukaan kuka on eka ja toka????

    Äänestä

Nyt on ainekset kolmanteen ja viimeiseen maailmansotaan.

Äänestä

Sanokaapas tähän jotakin, Olen mielenkiinnolla seurannut näitä keskusteluja, ja tullut semmoseen johtopäätökseen kuin, Täällä keskusteluissa jotka ovat aina arabien puolella, kuitenkin toisaaalla ovat pakolaisia vastaan. Siis tuntuu siltä että nämä vaan nauttivat kun saavat kinan jostakin aikaseksi. Ja yksi tärkee pointti. Juuri nämä ei tiedä mitään arabikulttuurista, saatikka olisivat joskus käyneet jossakin arabimaassa. voisin lopuksi kysyä miksi arabimaissa on aita jalkapallokentän ympärillä, niin että katsomo jää aidan ulkopuolelle. Nämä arabien ihannoijat voisi tohon vastata. Muiden se on helppo arvata.

Äänestä

Puhuit tossa sotilasmahdista ja kumppaneista, kerroppa kokin merkittävä kumppani joka voisi kääntää sodan iranin eduksi. Se ei enää sinun suruksesi ole venäjä vaikka niin voit luulla. Ei sekään niin hullu ole. Siis mainitse jokin maa. ei semmosii jotka yhellä pommilla pyyhkäistään pois. Nissähän ne suuret irakin tukijat oli kun tuli tosi paikka, taitaa nytkin käydä samoin. Mutta odotan mielenkiinnolla onko muita merkittäviä tukijoita kuin Tuomioja.

Äänestä
  • Öljy on tarpeeksi suuri kumppani. Kellä sitä on saa aina kumppaneita.

    Äänestä

  • Öljy on tarpeeksi suuri kum... kirjoitti:

    Öljy on tarpeeksi suuri kumppani. Kellä sitä on saa aina kumppaneita.

    Okihan sitä öljyä irakissa vai oliko? Niin kauan ku on öljyä on kavereita, mutta ei se öljy tuonut voittoa irakillekaan, mitenkä se tois voiton iranille. KYSY VAAN?

    Äänestä

Miksi usutat USA:ta aloittamaan uuden sodan Irakin lisäksi?
Eikö sinulle riitä menossa olevat Irakin ja Tshetshenian selkkaukset, vaan haluaisit ehkä maailman suistuvan suursotaan, joka saattaa tempaista koko maailman mukaansa.

Onko itsetuhon viettisi saanut sinussa ylivallan vai mikä motiivi sinulla on kerjätä verta jopa omasta nenästäsikin?

Hulluutta riittää ihmiskunnan hölmöilyihin ihan riittävästi ilman lisäselkkauksiakin!

Vai onko elämäsi ilman sotia liian tylsää? :))

Äänestä
  • Ota roskis päästäsi ja katsele ympärillesi.

    Äänestä

USA saavuttaa muutamassa päivässä täydellisen ilmaherruuden kun Iranin lentokoneet ja tutkat ja ohjukset on tuhottu ristelyohjuksilla ja täsmäpommeilla

Sen jälkeen Iranin armeija on suojaton USA:n lentokoneiden pommituksille ja on pian kypsä antautumaan

jonkinlaista sissivastarintaa voi jatkua vuorilla
mutta se ei ole merkittävä uhka

Äänestä

YK tuskin lupaa antaa.

Äänestä
  • edes kysyy?

    YK on saamaton dinosaurus, jolta ei lupia kannata kysellä.

    Ja kuka sitä edes kysyisi Iran hyökkäykselleen Israeliin vai Yhdysvallat ennaltaehkäisevään iskuun Iraniin?

    Äänestä

  • Sitä kirjoitti:

    edes kysyy?

    YK on saamaton dinosaurus, jolta ei lupia kannata kysellä.

    Ja kuka sitä edes kysyisi Iran hyökkäykselleen Israeliin vai Yhdysvallat ennaltaehkäisevään iskuun Iraniin?

    Yhdysvallat ennaltaehkäisevään iskuun Iraniin?
    USA on saanut nokilleen Irak sodassa jo ihan tarpeeksi. USA on nyt nöyrä .

    Äänestä

Ei siellä iranissa mitään vastusta ole sotilasmahdista ne itsekkin vain haaveilevat. Mahtipontiset hallituksen omat paraatijoukot sekä joukko paimentolaisia siinä kaikki. Käpälämäki on homman nimi jos joku rajat ylittää. Tyhjää meteliähän niistä lähtee kovastikin mutta siihen se kuivahtaa.

Kuka niiden kumppaniksi lähtee? Ei kukaan. No venäjä ehkä puheenpärinän muodossa ja tietysti suomi mutta sekin vain muutaman komukan suunpieksännän voimin ja ehkä hesari pääkirjoituksessaan.

Aikansa kun uhittelevat ja jos jotain konkreettista uhkaa ilmenee niin israel pistää ne ojennukseen jonain viikonloppuna. Sitten irani meneekin yk.hon kimittämään kuinka paha israel on jne....

Tiedetäänhän näiden arabien puheitten ja tekojen välinen valtava kuilu.

Äänestä

muutamaan kertaan työntää Välimereen oikein arabimaiden yhteisellä ponnistuksella, mutta seuraus on aina ollut se että arabimaat ovat menettäneet maa-alueitaan Israelille. Sopiihan sitä taas kertaalleen yrittää!!!!!

Äänestä

Kysymyksessä ei ollut Iranin lausunto. Ei edes Iranin presidentin lausunto. Nämä olivat välihuutoja presidentin puheen aikana.

Äänestä
  • Katohan uudestaan toi ohjelma, mä katoin kun sattu meneen noi uutiset nauhalle. Välihhuudot oli kuolema UDA:lle ja Israelille. Toi lausunto Israel pitää hävittää mailmankartalta tuli presidentin suusta, tai sitten joku käänsi sen väärin, hän kun ei sanonut tota englanniksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


"Kuolema Amerikalle!... kirjoitti:

Mielenkiintoista seurata USA,n reaktioita Iranin lausunnon jälkeen.

” Presidentti Ahmadinejad puhui keskiviikkona opiskelijoille Teheranissa konferenssissa, jonka teemana oli "Maailma ilman sionismia". Kuulijat huusivat iskulauseita "Kuolema Israelille!" ja "Kuolema Amerikalle!".

Vastus on tällä kertaa aivan eri luokkaa.(70 milj. as) .Sotilasmahti ja kumppaneita.
Nyt olisi öljyä ja syy hyökätä. Mutta saattaa löytyä joukkotuhoaseita etsimättäkin tällä kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu